Toivottavasti rakennuksesta tulee iso ja kaunis.
Yleensä moskeijat ovat todella hienon näköisiä, esimerkkinä vaikka Hagia Sofia Istanbulissa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011420961366_uu.shtml
Imaamin mukaan suurmoskeija on yksi monista hankkeista.
- Jo 90-luvulta lähtien on ollut erilaisia hankkeita, jotka ovat kaatuneet yleensä siihen, että rahoitus ei ole järjestynyt, Hajjar totesi.
Nyt kuitenkin islaminharjoittajia on huomattavasti enemmän kuin 1990-luvulla.
- Nyt tilanne alkaa olla kriittinen, että tarvitaan jo sellaisia tiloja samoin kuin pieniä putiikkeja, Hajjar totesi.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Sofia on entinen kristittyjen kirkko . Sofia tarkoittaa viisautta. Istanbul oli ennen kristittyjen konstantinopoli . Muslimit murhaa kristittyjä ja kieltää Jeesuksen eikä pelastu vaan ovat kadotettuja syntiensä takia pimeyden enkeleitä persian enkeliruhtinaan kaksipäiset kotkat ja haukkakansoja vuohikansoja jotka ovat pimeydestä peite silmillä riivaajille uhraavat ja murhaavat abrahamin lapsia sekä noituudessa woodoossa poppamiehinänaisina eksyvät . Jumala vihaa noituutta yli kaiken aladdinin taikalamppuja kuujumalia epäjumalia demoneita niilin virtakin kuivuu syntienne tähden egyptin vitsaukset seuraa teitä pimeyteen heinäsirkat syö maanne väkivallantähden pelkkää hiekkaa damascosta tulee kivikasa. Syntienne tähden kohtaa teitä kuivuus jopa eufratkin kuivuu SODOMAGOMORRA PAHUUTENNE TÄHDEN Ruttoa mustia rottia lohikäärmeitä siinailta . Kiellätte oikean jumalan puhuutenne tähden . Olette demoneja syljette ja haisette kuolemalle koska kiroatte muita. Kiroatte itse itsenne .
Varastatte vaikka varastaminen on syntiä . Murhaatte vaikka jumala kieltää murhaamisen. Raiskaatte vaikka ja kivitätte vaikka itse huoraatte ja teette syntejä . Orjuudessa elätte ja haluatte orjuuttaa muutkin. Uhraatte elukoita demoneille mutta kiellätte Jeesuksen messiaana. Pidätte jumalan luomia abrahamin lapsia saastaisina vaikka itse teette eniten syntejä koko maapallolla. Ihan Sama synti on syödä kameleita tai äyriäisiä kuin sikojakin mooseksen lain rikkojat. Huijaatte . Noituudessa egyptinorjia . Vaatteilla mitään merkitystä kun muutenkin teette syntejä sukurutsaakin. Ulkokultaista yritystä . Raamatussa sanotaan teistä niili kuivuu pahuutenne tähden väärät opettajat eksyttävät . Arabiahaagarbabylon sodoma. Joka murhaa ihmisen se tulee murhatuksi sanoo mooseksen kirja siinailta. Kristitty ei uhraa elukoita riivaajille. Koska Jeesus on sovittanut synnin jo. Messias . Eläinuhrit lopetettiin . Teillä ei ole muuta kuin synkeys . Teillä ei ole rakkautta koska olette henkisesti kuolleita synteihinne näin sanoo raamattu. Laki saa aikaan vihaa. Siellä on hammastenkiristys . Gehennassa.
1. shiiamuslimi kuuli Jumalan Pojan äänen ja toimi: https://www.youtube.com/watch?v=aixIzurB-dg Ex muslimi herätettiin kuolleista ://www.youtube.com/watch?v=NaMmt5A0Q1Q Muhamet todella keksi omien himojensa mukaisen jumalan http://keskustelu.suomi24.fi/t/13655137 vaikka satujahve toisin väittää. Katsoin kasteesta kertovan videon, https://youtu.be/m6068mo0ULM Menen kasteelle. 2Pt 3:1-6 http://keskustelu.suomi24.fi/t/13690580 Lopunajan ajoitus osuu siis aikaan, jossa jumalattomat ihmiset ovat hylänneet luomisuskon ja vaihtaneet sen toiseen uskoon, jonka he sanovat olevan tieteellinen evoluution mukainen "totuus" elämän ja universumin olemassaolosta. Ihmisestä on tullut valhetiedon takia ylpeä ja pilkkaaja. Ylpeys sydämessään lopunajan ihmiset pilkkaavat Raamattua ja Herran Jeesuksen opetuslapsia. Joka kerta kun pilkkaaja sanoo missä viipyy Jeesuksen tulemus tai Jeesus ei tule takaisin, niin pilkkaaja toteuttaa Jumalan profetiallisen sanan totuutta. Eikö olekin ihmeellistä, että pilkkaaja itse ylpeydessään todistaa Jumalan sanan olevan totta, sen sanan johon hän ei itse usko. Armonaikaa on vielä jäljellä ja katuva saa syntinsä anteeksi uskon kautta Herraan Jeesukseen. Herra Jeesus tulee pian takaisin, oletko valmis?
2016 vuotta on Jeesuksesta kerrottu mutta jotkut kieltää sen vielåkin omaksi kadotuksekseen. Jeesuksen hauta on tyhjä . Nousi kuolleista.
Kirjoittaneevatko sinnekkin, ettei Jumalalla ole poikaa!?
Jeesus torjui kiusaajan Jumaalan Sanoila!
Antikristus
Kyseessä se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi!
Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
Hitler oli areolainen, eli tuota 400 luvulla Saksassa ollutta oppikuntaa edustamassa, joka kieltänyt Jeesuksen jumalluuden eli pitivät Jeesusta ihminsenä bain. "Joka ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, on Antikristus!" Raamatun mukaan!
Tuo löytyy sen ajan vastustavista kirjoituksista, Foesterin kirjoista!
Hitler oli yksi antikroistus!
Katoliiset ahdistivat areolaisuutta niin paljon, että se siirtyi Espanian ja Pohjos-Afrikan kautta Palestiinaan ja Arabian niemimaalle 500 luvulla ja sieltä nousi tuo Muhamed, joka samalla opilla alkoi levittää oppiaan, joka oli Yleisissä Kirkolliskokooksissa tuomittu Kirkon ulkopuolelle kirkon alkuajoilla!
Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
Jeesus käski justamaan Evankeliumia maailman loppuun asti.
Islam ei ole tuota Evankeliumia, jota Jeesus käski julistamaan!
Vain Jeesukseen uskomalla voi pelastua Jumalan luo!
Jeesus sovitti koko maailman synnit Jumalan suhteen.
Joka uskoo Jeesukseen saa syntinsä anteeksi ja perii iankaikkisen elämän!
"Jumala käskee kaikkia ihmisä kaikkialla tekemään parannuksen ja uskomaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi! Vakuudeksi Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ensimmäisenä kuolleista ylösnousseista!"
Gal kirja 1: Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Moskeijasta tulee vain Sunnimoskeija, jos pysytäänn aloituksen aiheessa.
Suomessa on erilaisia Islamin suuntauksia, jotka eivät voi käydä samassa moskeijassa.
Suomalaistenkin moskeijan haaveilijoiden pitäisi tämä tosiasia tunnustaa, eikä puhua mistään yhteisestä moskeijasta. Esi Islamin suuntaukset eivät voi sietää toisiaan.
Huomattavasti pahemmin on kristinusko hajonnut. Sillä on jo tuhansia alahaaroja.
Niissä on tosin se yhteinen piirre, että jokainen niistä on se ainoa oikea.
Evankeliumin vallankumous valaisee maailmaa. Jumala sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydessä", "Se on, joka loisti sydämiimme". Valo meissä on evankeliumin aarre sisimmässämme. Vastaus kaikkiin ihmisten hätään ja ongelmiin on antaa Jumalan valon loistaa. Maailman täytyy kuulla, että heidän syntinsä on mitätöity. Haluat kai, että perheesi, sukusi kaupunkisi seurakuntasi, saisi tietää tämän totuuden ja pelastuisi. Kuinka tämä tapahtuu? Me rakastamme Jumalaa, koska Hän rakasti ensin meitä. Mitä enemmän osoitamme ihmisille, Jumalan rakkautta sitä enemmän rakastuvat Jumalaan. Me emme ole aloitteen tekijöitä -Jumala on jo aloittanut kaiken. Me emme enää odota Jumalan liikehdintää - ymmärrämme, että Jumala on jo liikkunut. Kun ymmärrämme mitä Hän on tehnyt, reaktiomme on vastarakkaus, palvelu ja pyhitys. Peter Youngreen.
Aina kun vastaa islam viesteihin niin Detecterd Threats örkkejä tulee koneeseen nyt niitä oli 275 örkkejä, ettei vain Suomenkin islamilaiset ole ralikalisoituneita jihadistejä.
"Jumala sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydessä"
Paskat sanoi. Jumala ei ole sanonut vielä sanaakaan.
Jumalan Poika Jeesus Kristus Herramme Sanoi: Matt. 5:16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
1 Ms Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus." Ja valkeus tuli. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
Kristityistä ei ole haittaa muille ihmisille missään päin maailmaa, toisin se on islamissa. Islamin alahaarat ei pysty elämään normaalia ihmisen elämää keskenään.
Suomeen ei tarvita moskeijoita. Pelkästään yleisen turvallisuuden kannalta on parempi, että heille ei järjestetä mitään kokoontumistiloja.
Länsimaalainen ihminen on kyllä yksinkertainen olento, kun pitää ennalta tiedettyä vaarallista ainesta tervetulleena omaan ympäristöönsä. Mikään eliölaji ei toimi samalla tavalla.
Tämä ei ole oma ideani, vaan jonkun toisen keksintö:
Miksei samalla tehdä muslimeille samaan rakenuksen uimahallia, kun sellaisellekin on tarve. Tulee lyödyksi kaksi kärpästä samalla iskulla.
100 kiloa dynamittia jokaisen moskeijan alle og ferdig med det!
100 kilo dynamitt under en og hver moskei, ferdig med !
Ei tule suurmoskeijaa Helsinkiin. Eikä muuallekaan Suomeen!
Jesus tarjoaa pelastusta autuuteen!
Jeesus torjui kiusaajan Jumalan Sanalla!
Raamatun sana osoittaa islamin antikristullseksi, joka Raamatussa ilmoitettu!
Kyseessä se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi!
Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
Hitler oli areolainen, eli tuota 400 luvulla Saksassa ollutta oppikuntaa edustamassa, joka kieltänyt Jeesuksen jumalluuden eli pitivät Jeesusta ihminsenä bain. "Joka ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, on Antikristus!" Raamatun mukaan!
Tuo löytyy sen ajan vastustavista kirjoituksista, Foesterin kirjoista!
Hitler oli yksi antikroistus!
Katoliiset ahdistivat areolaisuutta niin paljon, että se siirtyi Espanian ja Pohjos-Afrikan kautta Palestiinaan ja Arabian niemimaalle 500 luvulla ja sieltä nousi tuo Muhamed, joka samalla opilla alkoi levittää oppiaan, joka oliYleisissä Kirkolliskokoiksissa tuomittu Kirkon alkuajoilla!
Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
Jeesus torjui kiusaajan Jumaalan Sanoila!
Antikristus
Kyseessä se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi!
Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
Hitler oli areolainen, eli tuota 400 luvulla Saksassa ollutta oppikuntaa edustamassa, joka kieltänyt Jeesuksen jumalluuden eli pitivät Jeesusta ihminsenä bain. "Joka ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, on Antikristus!" Raamatun mukaan!
Tuo löytyy sen ajan vastustavista kirjoituksista, Foesterin kirjoista!
Hitler oli yksi antikroistus!
Katoliiset ahdistivat areolaisuutta niin paljon, että se siirtyi Espanian ja Pohjos-Afrikan kautta Palestiinaan ja Arabian niemimaalle 500 luvulla ja sieltä nousi tuo Muhamed, joka samalla opilla alkoi levittää oppiaan, joka oli Yleisissä Kirkolliskokooksissa tuomittu Kirkon ulkopuolelle alkuajoilla!
Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!
Jeesus käski justamaan Evankeliumia maailman loppuun asti.
Islam ei ole tuota Evankeliumia, jota Jeesus käski julistamaan!
Vain Jeesukseen uskomalla voi pelastua Jumalan luo!
Jeesus sovitti koko maailman synnit Jumalan suhteen.
Joka uskoo Jeesukseen saa syntinsä anteeksi ja perii iankaikkisen elämän!
"Jumala käskee kaikkia ihmisä kaikkialla tekemään parannuksen ja uskomaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi! Vakuudeksi Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista ensimmäisenä kuolleista ylösnousseista!"
LuterilaIaisessakirkossa Raaamattu on ylin ohje ja sieltä voi lukea, että homoseksuaalisuus on synti ! "Homoseksualistit eivät peri Jumalan Valtakuntaa!"Nykykielelle käännettynä!
Miten siinä käy,kun hylkää Jumalan Sanan"
" Joka Lain rikkoo yhdessä kohden, ylitsekäy kaikessa!"
Antikristus!
Se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Jumalan pojaksi!
Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
Olisi kyseessä se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi!
Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
Antikristus ilmaantunut!
Se Raamatussa ilmoitettu antikristuksen ilmaantuminen!?
Raamatun mukaan antikristus ei tunnusta Jeesusta Kristusta lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi!
Ja Kalliomoskeijan ulko- ja sisäseiniin muhamettilaiset ovat kirjoittaneet;"Ettei Jumalalla ole Poikaa!" Eli kirjoitukset käyvät tuossa toteen, eli muhamettilaisuus eli islam on Antikristus, joka Raamatuissa on ilmoitettu tulevan maailmaan!!!
"Joka uskoo Jeesuksen olevan Jumalan Pojan, sillä on elämä, mutta joka ei usko Jeesusta Jumalan Pojaksi, sillä ei ole elämää!" Raamattu
"Jeesus tuli pelastamaan, ei tuhoamaan!"
"Usko Jeesukseen, niin sinä pelastut autuuteen!" Raamattu
"Jumala loi kaiken Jeesukseen Kristukseen ja kaikki kuoli Golgatalla. " Joka uskoo Jeesukseen, saa syntinsä anteeksi ja uudestisyntyy ja saa Pyhän Hengen ja liittyy Kristilliseen Seurakuntaan! Jeesus pelastaa!
Uusi Testamentti tarkoittaa niillä, jotka eivät tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi JUUTALAISIA!
Islamilaisia ei ollut silloin vielä olemassakaan.
TÖKS! TÖKS! TÖKS! TÖKS! TÖKS! TÖKS! TÖKS!
Niin myös kaikkia, jotka ei tunnusta Jeesusta Kristista Jumalan Pojaksi
KRISTINUSKO ON AINOA OIKEA OPPI!
"Kolme on, jotka todistavat Taivaassa, Isä Jumala, Sana, Jeesus ja Pyhä Henki ja he kolme yksi ovat!" Uusi Testamentti,Vanha KirkkoRaamattu
"Jeesus sanoi:"Miksi sanot minua hyväksi,Jumala yksin on Hyvä!"
Kristityt uskovat YHTEN JUMALAN!
Jeesus Kristus on Jumalan Poika!
Niinkuin Uusi Testamentti todistaa!
Raamatun eri käsikirjoituksissa on vain vähän poikkeavuuksia ja ne eivät ole missään opillisesti merkittävissä paikoissa. Nykyisiä käännöksiä voi pitää luotettavina, sillä Raamtun tukimus on edennyt paljon entisistä ajoista.
1992-väännöstä ei voi sanoa Jumalan Sanaksi. Se on eksytysten synnyttäjä..koskakin se on otettu Jumalan huoneisiin!