Pakolaisilla rahastetaan valtion oikeusapurahoja.

Luultavasti tämä ei ole suurikaan yllätys asioita seuraaville, mutta nyt ongelmasta on annettu siis virallinen tiedote. Eikö kenellekään asioista vastaavalle tullut etukäteen mieleen ettei rottajoukot varmasti ole käyttmättä tilaisuutta hyväkseen, sillä kyseessä on niin suuret summat että olisi tuon luullut ymmärtävän.

Nyt juristit paljastavat järkyttävän asian, joka tulee kalliiksi veronmaksajille: "Pakolaisia lahjotaan ja heidän avullaan rahastetaan valtion oikeusapurahoja"

Asianajajaliitto on huolissaan pakolaiskriisin lieveilmiöistä oikeudenhoidossa. Pakolaisia lahjotaan epäeettisesti ja heidän avullaan rahastetaan valtion oikeusapurahoja.

Tätä porsaanreikää ollaan lainsäädännöllä tukkimassa. Asianajajaliitto kannattaa tiukennuksia. Samalla se muistuttaa, että ammattitaitoisen avustajan tulee olla mukana turvapaikkaprosessissa jo alusta alkaen.

Asianajajaliiton tietoon on tullut tapauksia, joissa turvapaikanhakijoita on lahjottu allekirjoittamaan avoin valtakirja turvapaikka-asiansa hoitamisesta. Valtakirjan saaja hyötyy tästä siten, että avustamisen kustannukset maksaa valtio. Pakolaiset eivät ole aina edes tienneet, mihin ovat nimensä laittamassa.

Asianajajaliiton tietoon tulleet tapaukset eivät liity asianajajiin, vaan muihin oikeudellisia palveluita tarjoaviin tahoihin, joiden ammatillista toimintaa ei valvota. Toiminnan taustalla on voinut olla jopa kokonaan ilman oikeudellista koulutusta toimivia henkilöitä. Pakolaisten avulla rahastamisesta on tullut epäeettistä liiketoimintaa.

"Kannatamme hallituksen kaavailemia tiukennuksia: Avustajien kelpoisuusehtoja on tiukennettava siten, että turvapaikka-asioita saavat hoitaa vain ammatillisen valvonnan piiriin kuuluvat lakimiehet", sianajajaliiton puheenjohtaja Risto Sipilä sanoo.

http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-juristit-paljastavat-jarkyttavan-asian-joka-tulee-kalliiksi-veronmaksajille-pakolaisia-lahjotaan-ja-heidan-avullaan-rahastetaan-valtion-oikeusapurahoja-6245512
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

RahaaRevittävissä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu