Ovatko Raamatun kirjoittajat unohtaneet asian, ja kirkko korjasi asian?
MIksi Raamatussa ei mainita sylilasten kasteesta?
Näin.luulisin
77182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Mitkä henkilöt siellä mainitaan, ihmisistä siellä puhutaan , ei niinkuin ajokortin ajossa määrätty ikä pitää olla, ainoastaan jotkut lahkot on on niin käsittänyt, joista Galattalaiskirjeessä varoitetaan.puhutaan lahkoista.
Ei mainita sylilasten ruokailustakaan. Pitääkö syöminenkin kieltää pikkulapsilta?
UT:n kirjoittajat kuvasivat vain lyhyesti sellaisia tapahtumia, joissa evankeliumi vietiin aina jollekin uudelle paikkakunnalle ja sinne syntyi pystymetsästä seurakunta jota siellä ei ollut ikinä aiemmin ollut.
Kun evankeliumi tulee kaikille aivan uutena, ennen kuulemattomana, uutisena jonnekin ja siellä aloitetaan tyhjästä uusi seurakunta, niin silloin siihen seurakuntaan liittyy ensimmäiseksi tietysti aikuisia. Vauvoista sitä ei aloiteta.
Myöhemmin tulee eteen tilanne, että seurakuntaan syntyy lapsia kristityille vanhemmille. Silloin vasta vauvojen kastaminen alkaa lisääntyä. Aiheesta.
UT ei kuvaa tällaista myöhemmin ollutta tilannetta. Kaikki vanhin perimätieto osaa kertoa yksimielisesti, että kristityille syntyneet lapset kastettiin jo alusta asti hyvin pian syntymänsä jälkeen.
UT ei kerro tapauksista, kun kristityt saivat jälkikasvua. Ei suuntaan eikä toiseen. Eikä löydy erillistä käskyä kastaa lapset heti MUTTA ei MYÖSKÄÄN käskyä ODOTTAA sen kasteen kanssa YMMÄRRYSIKÄÄN. Uudestikastajat ovat siis heikoilla "raamatullisen" käytäntönsä kanssa. He määräävät ohi Raamatun ja yli sen, mikä kirjoitettu on, omia sääntöjään sille, milloin ihminen kelpaa kasteelle.
Raamatun oppi kasteesta on, ettei se ole ihmisen teko Jumalalle eikä oman uskon esittelyä ihmisille vaan Jumalan lahja. Siksi vauvakin kelpaa kasteen saajaksi!
Perhekuntia kastettiin monia aivan alussakin. Niistä ei koskaan erotella UT:ssa "alamittaisia" ihmisiä pois kasteelle sopimattomina.
Aika naurettavia nuo Spencerin kommentit.
Kyllä Raamatussa puhutaan sylilasten syömisetä 1. Piet 2:2.
Vanhempia kehoitetaan kasvattamaan lapsiaan Herran pelossa ja nuhteessa ja huolehtimaan heistä!!!
Mutta missään ei kehoiteta kastamaan vauvoja!!!!!
Kun evankeliumi leviää ja kokonaisia perhekuntia tulee uskoon, ei Raamatussa missään ole kehoitettu muuttamaan kastekäytäntöää, vaain AINA ON SAMA JÄRJESTYS:
Ensin saarnaaminen, sitten Jumala vaikuttaa uskoa kuulijoiden sydämessä, sitten nämä uskovat kastetaan ja he liittyvät seurakuntaan.
Ut kertoo seurakunnan kehityksestä n 50 v:n ajalta ja kyllä tällä ajalla uskoville syntyi lapsia. Siitä huolimatta ei ole ainuttakaan esimerkkiä näiden kastamisesta!
Timoteus oli jo kolmannen polven kristitty, eikä häntäkään kastettu vauvana.
Paavali varoittaa muuttamasta mitään siitä, mitä hän on opettanut!!! 1. Kor 15
"1. Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
2. ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet".
Joten spencerin perustelut menivät harakoille.
Miksi raamatullista järjestystä pitäisi muuttaa, kun se toimii oikein hyvin? Jumala toimii Sanansa mukaan, mutta ihmisten keksimässä vauvakasteessa ei tarvita Jumalaa. Se on ihmistekoa alusta loppuun.
"Vanhempia kehoitetaan kasvattamaan lapsiaan Herran pelossa ja nuhteessa ja huolehtimaan heistä!!!"
Jos kerta vanhempia kehoiteaan kasvattamaan lapsenksa kristityksi, niin kastehan kuuluu siihen automaattisesti, koska kasteessa tullaan kristyksi. Siinä liitytään Jumalan lapseksi ja ja saadaan Kristus. Siitä alkaa opetus ja kasvu.
Kasteen ja uskon järjestyksellä ei ole merkitystä. Sokeiden kastamisestakaan ei ole ainoatakaan esimerkkiä. Tämän logiikan mukaan siis sokeitakaan ei saa kastaa.
Jumala toimii Sanansa mukaan, Sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta. Kaste on alusta loppuun Jumalan armotyö.
Se keskiaika on ollut pimeää ja ihmiset ovat olleet tietämättömiä.
Hyvin simppeli selitys: Mitään ihmisryhmää ei tarvitse mainita eikseen, koska Jeesus käski tehdä KAIKISTA KANSOISTA opetuslapsia kastamalla ja opettamalla. Ei ole myöskään vanhuksista mainintaa kasteen kohdalla tai sokeista. Tällaisia ryhmiä ei tarvitse mainita erikseen. Joten siinä selkeä vastaus ysymykseeni, johon on täällä vastattu jo satoja kertoja. On se kumma kun ei noin yksinkertainen asia mene pappalle jakeluun.
Sitten kysymys PAPALLE: Miksi Raamatun kirjoittajat ovat unphtaneet mainita uudestikasteesta?
Tommosia typeriä kysymyksiä pitää tuon papan kysellä kun ei tiedä Raamatusta hölkäsen pöläystä. Älä kysy uudestikastajasediltä mitään, he vievät vain harhaan. Lue itse rukoillen Raamattua!
Kukaan ei edes siihen aikaan ollut niin tyhmä, että viattomia vauvoja olisi tuonut kastettaviksi!
Kukaan ei edes siihen aikaan ollut niin tyhmä että olisi jättänyt lapsensa kastamatta, koska viatonta ihmistä ei ole olemassakaan.
He eivät ymmärtäneet, että joku alkaisi vauvoja kastamaan!
Tämä asia on selitetty perusteellisesti täällä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14041054/tuhatvuotinen-valhe
Uskovaisten pienet lapset eivät tarvitse kastetta kelvatakseen Jumalalle. Sekin on selitetty tuolla.
Kasteella on tietty merkitys uskoontulleelle uudestisyntyneelle ihmiselle. pienelle vauvalle sillä ei ole mitään merkitystä.
Raamatussa ei kasteta ketään ennen omaa ilmitullutta uskoa ja omaa tahtoa ja omia jalkoja joilla liikutaan veteen ja pois sieltä.
Näille lutterin papukaijoille ei mikään terve oppi kelpaa, heitä kiinnostaa vain soittaa suutaan ja käydä käsiksi ihan oppiherransa mallin mukaan.
Uudestisyntymästä ei kirkossa puhuta koskaan sanan sanaa, koska he eivät tiedä mitään koko asiasta, kuvittelevat viikon vanhan tarvitsevan jotain perisyntikäsittelyä ollakseen Jumalakelpoinen!
Raamattu ei tunne näitä temppuja. Kaikki temput tulevat näiden umpihangessa kahlaavien kirkkoisien mutkittelun ja bileamin seuraamisen halusta, niille ei pidä antaa minkäänlaista jalansijaa silloin kun totuutta etsitään.
Totuudenmallille, kehen uskon enemmän lahkolaissaarnaajaan vai Johanneskristillisyyden aikaisiin kirkkoisiin jotka ovat eläneet Apostolien vaikutuspiirissä, mitä luulet.Kasteestakin on heillä selvä julistus , Helluntailaisuuskin on sata vuotta vanha liike ,heilläkö on ahaa-elämys ,Raamatun totuuteen, sieltäkin Raamattuopiston johtajaa myöten on menty luterilaisen kirkon papiksi,esim. Kärkkäinen.
Tuo ahaa-elämys löytyy Jumalan Sanasta:
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin." Ap 2:41
Kastettiinko tuossa vauvoja?
Monet kirkko-isät menivät harhaan, joten heidän opetuksilleen ei kannat panna suurta painoa. Ei oppineisuus takaa sitä, että tuntee Jumalan Sanaa. Hyvä esimerkki tästä on prof Räisänen, joka on ollut yksi suurimpia kirkollisia harha-opettajia.
"Jumala on ilmoittanut Sanansa lapsenmielisille."
"Hän johdattaa heitä, kun he kulkevat rukoillen", eikä niin, että opetellaan kirjaviisautta.
Kiellät kirkkoisien tiedot jotka eli Johannes-kristillisyyden ja Apostolisen ajan vaikutuspiirissä,samalla kiellät nk,kirjaviisauden,miksi ,siksikö että yliopistotasolla on kristinoppi pidemmällä kuin lahkolaisaarnaajan päässä.On mielenkiintoinen asia kuinka hataralla tiedolla ja koulutuksella esim. pääsee hell.srk. puhujaksi jopa johtajaksi, käyttävät kyllä harhaanjohtavaa titteliä pastori,todellisuudessa valepastoreita moni koska koulutus puuttuu.Kirkkoisät meni harhaan kirjoitat voiko paksumpaa olla.
mikä höpöttäjä oikein mahtanet olla!?
Koskas mielestäsi Apostolit opiskelivat yliopistossa tuon korkeimman hengellisen nimikkeen saadakseen häh pöllö!
kuvitteltko tosiaan että jokin yliopisto eli siis ateistien ja kaikenlaisten humanistien kautta joku tulee Jumalan työhön kelvolliseksi, melkoinen pöknästi pitää olal jos noin ajattelee.
"Kastettiinko tuossa vauvoja?"
Kastettiinko tuossa sokeita?
Uudestikastajien tapa on että ne kirkkoisien kirjoitukset hyväksytään mitkä sopivat omaan oppiin. Muu hylätään. Tämä on sitä valikoivaa lukemista. Huomioitavaa on muuten, että uudestikastajat eivät hyväksy kristikunnan yhteistä uskontunnustusta (Nikean), joten opillisesti he eivät kaikilta osin täytä apostolisen kristilisyyden vaatimuksia.
Valitettavasti vauvakaste on pelkkä harha, jonka valtiokirkkolaitokset ovat luoneet.
Vauvakaste on todistettu harhaksi täällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14041054/tuhatvuotinen-valhe
Ennenkuin kasteesta puhutaan, pitäisi tietää sen oikea merkitys ja tarkoitus. Kasteen tarkoitus ei ole uudestisynnyttää.
Luterilaiset tai katolilaiset tai mitkään vauvakastetut vauvat eivät ole uudestisyntyneitä eivätkä ole vanhemmatkaan, jotka mukamas luottavat vauvakaasteeseen. Ihmiset ovat kehittäneet tuollaisen harhan ja valheen, koska he eivät halua kohdata totuutta, ovat pelkureita, eivät uskalla pistää asioita kuntoon Jumalan kanssa. Vauvakastajat luottavat selvästi joukkovoimaan, he kuvittelevat, että Jumalan on pakko hyväksyä heidän harhansa, kun he joukolla niin vaativat. Valitettavasti niin siinä ei käy, Jumala ei voi ryhtyä palkitsemaan sellaisia ihmisryhmiä, jotka vääntelevät hänen sanaansa.
Valitettavasti luterilaiset vauvat tai aikuiset eivät ole matkalla taivaaseen.
Valitettavasti ylläolevassa linkissä uudestikaste on ositettu harhaksi. Kyseisessä linkissä osoitetaan myös vauvojen kastamisen raamatullisuus
Kaikki kastetut uskovat, olivatpa sitten luterilaisia, tai ortodokseja tai mitä vaan, ovat matkalla taivaaseen. Kaste uudestisynnyttää ja näin ollen vauvana kasteen saaneet ovat uudestisyntyneitä. Ja jos ovat uskossa ovat matkalla taivaaseen.
Uudestikastajien opilla ei ole mitään perustaa Raamatussa. He koittavat Jeesuksen sanoja muuttamalla saada oppinsa Raamattuun. He luottavat sokeasti uudestikastasetien satuihin. Nämä tietysti haluavat lahkkosa jäseniä. Kellään ei tule mielenkään että öahkolaisuus on Raamatun mukaan synti.
Valitettaavti tämä uudestikastaja kkkjyyhhh yrittää saada omaan lahkoonsa jäseniä, eikä hän ole matkalla taivaaseen.
Hartaasi odotan että saadaan tuo viheliäinen kirkkolaitos irti valtion rahapussista, ja pääsevät nuo vauvauskovaiset joskus itsekkin tekemään jotain Herran työtä, vaikkapa pitämään ne suuret kirkkonsa lämpimänä ja sähköt urkuihinsa ihan omasta pussistaan!
katotaan sitten montako henkeä siellä on talkoissa vuodesta toiseen.
odota vaan pappa, taidat kupsahtaa ennen kuin noin käy :DD
Ei tullut vastausta miksi lahkoissa on niin hatarat koulutukset ,millä ilveellä saatte kirkkoisät olemattomaksi jopa harhaisiksi.Keskustellaan nyt siitä koulutuksesta.missä olette oppinne saaneet näihin harhoihin,entä se kun galattalaiskirjeessä tuomitaan lahkot.Kuka on tuon linkittämäsi tuhatvuotinen harha kirjoittanut,tutkitaan kirjoittajan taustat onko ,hörhö vai lukenut.
Harhaiset lastenkastelijat kuvittelevat, että heidän epäjumalansa heidät pelastaa, eivät pelasta. Eivätkä korkeat harhaoppisten teologisten tiedekuntien antamat tittelit auta yhtään mitään. Ettekö tiedä, että luterilaisen kirkon tiedekuntaan hyväksytään kuka tahansa, joka on kiinnostunut Raamatun vääristelystä.
Mitkään ihmisten sepustukset eivät pelasta riippumatta siitä, mikä on oppiarvo.
luterilaiset luottavat oppiarvoihinsa mutta helvetti tulee täyttymään korkeista oppiarvojen omistajista. Nykyään täytyykin olla jokin oppiarvo, jos haluaa uskottavasti vääristellä Raamattua ja johtaa tyhmää kansaa helvettiin.
Jos Raamatun ymmärtämiseen tarvittaisiin jokin oppiarvo niin silloinhan Jumala olisi epäreilu tavallisia tyhmiä ihmisiä kohtaan. Ei tarvita, Raamattu on hyvin yksinkertainen ja helppo kirja, ei tarvita muuta kuin Pyhän Hengen avustusta niin Raamattu aukeaa.
Kyllä se Jukka Norvannonkin opetus tuntuu sopivan eri seurakunnille,oli kastekäsitys mikä tahansa.Henkilöt Anneli ja Lars Aejmelaeus, A.T.Nikolaisen Uuden Testamentin selitysopas näiltäkin henkilöiltä löytyy tietoa Raamatun selityksestä.Kyllä minä ainakin arvostan koulutusta,miksi uskonto pitäisi olla ala jota ei saisi opiskella, lahkojen harhatko paljastuisi, sillä Raamatun totuus kielioppeineen löytyy kyllä Suomalaisesta koulutuksesta.
Luterilainen jos kuka ei luota mihinkään oppiarvoihin, vaan luterilaisen vanhurskauttamisopin perusta on selkeä: armo. Toinen on uudestikastajien toivo, se perustuu omaan ratkaisuus. Raamatun ymmärtämiseen ei tarvi mitään oppiarvoa. Tuntuu olevan vaikeuksia uudestikastajailla ymmärää Raamatun selvää sanaa, kuten "tämä on minun ruumiini" joka muutetaan tarkoituksella muotoon "tämä kuvaa minun ruumistani.
On totta että uudestkastajilla, joilla on korkea oppiarvo, on taipumus johtaa tyhmiä lahkolaisia helvettiin. Kristityllä taas on Jumalan Sana ohjenuoranaan, ja sitä tukee apostolinen traditio.
Jumalaton määrä tohtoreita on koulutettu kirkkolaitosten toimesta viimeisen tuhannen vuoden aikana valehtelemaan ja vääristelemään Raamatun kirkasta ilmoitusta, jotta tyhmä kansa saataisiin houkuteltua helvettiin.
Näin juuri uudestikastajat toimivat, pappaseni, Sen voi tarkistaa Jumalan Sanasta.
Sinä et näköjään ymmärrä yksinkertaista tekstiä, oikeastaan et halua ymmärtää, sinä vaan levität valheita vauvakasteesta.
Apostolit jättivät tiedon nuista suullisena papeille ja piispoille ja ne löytyy Ortodoksisen kiekon kanoneista, jonne ne ovat talllennetut.
Apstolienteoissa on mainittu perhekuntakasteita ja lapsethan kuuluvat perheisiin.
Lapset ymmärtävät mutta vauvat eivät ymmärrä mitään. Vauvat ovat viattomia ja perivät tietenkin kuoltuaan taivaan ihanuuden. Perisynttin on turha vedota koska eihän kenenkään ihmisen l i h a peri taivasta vaan uskovat armosta saavat kirkastetun ruumiin.
Spencer on tähän asti antanut parhaan tyhjentävän vastauksen.On kristittyjä joille ei riitä usko Kristukseen,pitää saada lisää ,henkikaste,kielet,pitää olla parempi kuin muut pitää olla kuuliaisuuden kaste mitä vielä lisää.Ei riitä armosta pelastuminen ja Kristukseen uskominen heille,omilla ansioilla he pyrkii taivaaseen joka ei ole Raamatun ilmoituksen mukaista.
Kaste on yksi eikä sitä voi uusia Ef.4.5,Simon Noita oli epäuskoinen eikä häntä kehotettu ottamaan kastetta uudelleen At.8.Jos joku kysyy oletko uudestisyntynyt vastaus on olen koska minut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja minä uskon että Jeesus on kuollut ristillä minunkin syntieni tähden.Amen.
Aamen, veli-faktaa! Kastettu uskova on uudestisyntynyt, sanoivatpa lahkolaiset mitä vaan. Niille se tuntuu olevan oma teko ja kokemus. Kristitty tietää että se (uudestisyntymä) on Jumalan teko.
voi yksinkertaisuutta!
Niin, Raamatun mukaan Jumala on armonsa yksinkertaisille avannut. Viisaat ja oppineet taas luulevat pärjäävänsä ilman Jumalaa.
Evankeliumi ja kasteasiat ovat yksinkertaisia! Harmi, ettei uudestikastajille ole alkeetkaan selvinneet!
Voi tyhmyyden ja umpisokeuden määrää noissa sakastin kummituksissa!
..kastettu on uudestisyntynyt...voi herraisä tätä pölkkypäisyyden määrää...!
Tiedoksi, vain sellainen voi uudestisyntyä joka kuulee evankeliumin tavalla tai toisella ja kolmannellakin, ymmärtyää mistä on kysymys, ottaa sen vastaan kääntyy ja tekee parannuksen, sellaisen Jumalan Pyhä Henki uudestisynnyttää, ei yhtään ketään muita.
mitä pikkuvauva tekisi sillä uudestisyntymällään, vaihtaisko punasen tutin siniseen vai mitä, kertokaa umpisokeat!
Onko Raamatussa ohjetta sen suhteen, että miten pikkulapset raiskataan? Aika paljon vetelevät saarnaukkelit näitä vaippaikäisiä.
Minulle on tärkeintä että olen kastettu ISÄN ja POJAN ja PYHÄN HENGEN nimeen,sinä voit kastattaa itsesi vaikka joka viikko,vaikka yksi kaste riittää, kaikki tunnetut Raamatun asiantuntijat esim.Suomessa on ´kiistämättä tämän takana.lahkosaarnaajista en tiedä.On selvää että jos tietoisesti hylkää Jeesuksen ja kieltää Hänet ei liitto ole voimassa, ihmisellähän on vapaa tahto valita.On vakava asia ilkkua Jumalan tekoja kun se vielä tulee kristittynä itseään pitäviltä.
Yksi kristillinen kaste mutta vauvakaste on harhaoppinen ja pakanallinen kaste.
Pakanoita ovat vauvakastetut, eivät mene taivaaseen, jos luottavat pelkkään harhaoppiseen rituaaliin. Sinä et edes tiedä, mika on kasteen varsinainen tarkoitus.
Vauvojen kastamisessa ei ole mitään pakanallista tai harhaoppista. Jokainen joka luottaa kasteeseen, luottaa siis Jeesukseen. Sinä et edes tietä mikä on kasteen tarkoitus: pelastus
Nimerkki faktaa kirjoitti:
"Kaste on yksi eikä sitä voi uusia Ef.4.5,Simon Noita oli epäuskoinen eikä häntä kehotettu ottamaan kastetta uudelleen At.8.Jos joku kysyy oletko uudestisyntynyt vastaus on olen koska minut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja minä uskon että Jeesus on kuollut ristillä minunkin syntieni tähden.Amen."
Simonista sanotaan, että hän uskoi ja hänet kastettiin. Simon ei käynyt vauvakasteella vaan ihan oikealla kasteella. Sinä sekoilet, kun sinä alat puhumaan uudelleenastamisesta hänen kohdallaan. Kukaan muu ei ole sellasta ajatusta esittänyt.
Ef.4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
Tämän jakeen sinä otit myös esille.Jos luterilaiset vauvakastelijat noudattaisivat tätä jaetta niin meillä ei olisi mitään hätää. Siinä sanotaan, että "yksi Herra". Jos luterilaiset tunnustaisivat vain yhden Herran auktoriteetikseen ja Jumalakseen niin tuo Herra olisi kyllä opettanut heille uskonasiat ja kaasteasian oikein. Ongelma alkaa juuri siitä, että luterilaisilla on liikaa herroja alkaen kappalaisista, kirkkoherroista, piispoista, kirkkoisistä ja paaveista. Nuo väärät herrat opettavat vääriä oppeja luterilaisen lahkon sisällä.
Pelkkä uskonnon harjoittaminen tai rituaalit, joita papit suorittavat eivät pelasta sinua.
Vauvakasteeseen ei sisälly mitään uudestisyntymistä, se on todistettu tässä linkissä, mihinkään vesikasteeseen ei sisälly uudestisyntymistä.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14041054/tuhatvuotinen-valhe
Apostolien teot:
2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. >> Jakeen lisätiedot
10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.
Kaste kuuluu ottaa Jeesuksen Kristuksen nimeen. Jos Jeesus olisi teidän Herranne niin sillä tavalla te sen tekisittekin.
Matteuksen evankeliumin lahetyskäskyä ei esiinny Matteuksen evankeliumin vanhimmissa käsikirjoituksissa. katolinen kirkko on ilmeisesti lisännyt sen sinne omia tarkoitusperiään varten.
Ei ole olemassakaan mitään vauvakastetta jolla käydä, vaan on pelkästään kaste. Simon oli kastettu, eikä kukaan alkanut häntä vaatimaan uudestikasteelle. Se on hyvä huomio ja uudestikastajien suuri murheenaihe.
Luterilaisilla on vain yksi Herra, Jeesus Kristus.
Pelkkä uskonnon harjoittaminen ei pelasta, vaan Jumala pelastaa uskon ja kasteen kautta
Kasteeseen sisältyy uudestisyntymä ja uudestikasteen harhat se on osiitettu tuolla:
http://pp.kpnet.fi/jarih/fi/kaste1.html JA tuolla: http://keskustelu.suomi24.fi/t/13831332/joh--35-ja-ef--526 JA tuolla:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13778586/luopumus-kasteasiassa
Matteuksen lähetyskäsky on Jumalan Sanaa ja se sopii hyvin yhteen muun Raamatun ilmoituksen kanssa. Epätoivoista sönköttämistä tuolta uudestikastajalta jos se mikä ei miellytä arvioidaan näin: "katolinen kirkko on ilmeisesti lisännyt sen sinne ". Voisiko olla niin että Jumala on laittanut sen sinne omia tarkoitusperiä, ihmisn pelastumista varten, ja uudestikastajat haluavat sen sieltä pois koska se ei sovi heidän oppiinsa??? Pitäisikö "Tämä on minun ruumiini" myös poistaa Raamatusta. Sehän ei teille sovil
Miksi lapsi pitäisi kastaa?
Raamattu puhuu; "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu". Sylivauva ei voi tehdä parannusta, tunnustaa suullaan uskoaan (Room.kirjeen 10 luvun mukaan) eikä suostua kasteelle.
Opetuslapset yrittivät estää ihmisiä tuomasta lapsia "häiritsemään" Jeesusta. Jeesus sanoi; "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Taivasten valtakunta".
Ymmärrän niin että sylivauva, jos sattuisi kuolla ja muutenkin, on sellaisenaan Taivaskelpoinen, ilman vanhempien tai muiden tekemiä "rituaaleja". En näe mitään syytä esim. "hätäkasteelle", ja se kai on vain tarkoitettu lohduttamaan surevia omaisia?
Sylivauva ei ole ehtinyt tehdä vielä syntiä, ei erota oikeaa väärästä jne. ja siksi on siihen asti sellaisenaan taivaskelpoinen. Ja vasta kun lapsi oppii ymmärtämään asiat, erottamaan oikean väärästä, hyvän pahasta, hän voi tehdä itse uskonratkaisun Jumalan puoleen Jeesuksen sovitustyön kautta. Ja tunnustaa suullaan Jeesuksen Herraksi, uudestisyntyä Hengestä,sekä itse mennä vesikasteellekin, asiat hänelle auettuaan, ja päästä kuoltuaan Taivaaseen.
Uudestisyntymään ylhäältä tarvitaan se, että Jumala Jeesuksessa Pyhän Hengen kautta pelastaa ihmisen. Tähän tarvitaan ihmisen oma hyväksyntä, koska Jumala ei tee pakkovaltaa.
"sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan". Miten sylivauva pystyy puhua ja kertoa että uskoo Jeesukseen?
"Sylivauva ei voi tehdä parannusta, tunnustaa suullaan uskoaan"
Sylivauva voi tehdä paranuuksen. Parannuksen teko, siis usko, on Jumalan teko ihmisessä. Tunnustamaan vauva ei vielä kykene, mutta se ei ole mikään este kasteen saamiselle.
Jeesuksen sanat ovat selvät: Vauvatkin on saatava tuoda Hänen luokseen. Tämä tapahtuu kasteessa.
Sylivauva ei ole tehnyt mitään pahaa, mutta on syntinen. Ihminen ei tule syntiseksi syntiä tekemällä, vaan hän on sitä jo synnyttyään. Paavalikin puhuu "yntisestä luonnosta", joka meissä on. Taivaskelpoinen ei ole kukaan ilman uskoa Jeesukseen. Ja tuollaista "uskonratkaisua" ei ole olemassakaan! Ihminen ei ratkaise mitään itselleen, vaan kaikki saadaan lahjana ilman ihmisen tekoja.
Uudestisyntymiseen tarvitaan Jumalan toimintaa: vesi ja Henki. Siis kaste.
Kun Jeesus sanoo: joka uskoo ja kastetaan pelastuu ja joka ei usko, tuomitaan kaotukseen", niin on törkeää Kristuksen sanojen vääristelyä ja antikristillsitä, jopa pakanallista väittää, että joku pelastuisikin ilman uskoa, eikä kaikkien edes tarvitse uskoa voidakseen pelastua. Ei ole muita teitä pelastukseen kuin Kristus JA Kristuks saadaan kasteessa ja uskon Hänet omistetaan. Muuta tietä ei ole.
Heh, heh, heh.
Tuo oli kyllä päivän paras:
"Sylivauva voi tehdä parannuksen"!!!
Mistähän vauva tekee parannuksen? Tutin imemisestäkö?
Olekohan aivan täysillä matkassa?
Miten niin mistä? Synnistä tietenkin.
Kaste ei uudestisynnytä ketään. Ihmisen omat teot ei pelasta ihmistä.
Ihminen uudestisyntyy ylhäältä Jumalan Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta. Sitten voi mennä kasteellekin.
Toki Jeesus paransi sairaita, jotka eivät olleet vielä uudestisyntyneet, he tulivat terveeksi ja vasta sitten uskoivat.
Ei meitä ketään auta pelastamaan omat hurskaat teot. Vasta uudestisyntymisen jälkeen Jeesus tekee uskovassa myös tekoja jotka ovat Pyhän Hengen aikaansaamia, kuten myös Jeesuksen seuraaminen "kasteen hautaan". Kaste ei ole lihan saastan poistamista, vaan puhtaan omantunnon pyytämistä Jumalalta. Kuinka sylivauva voi pyytää yhtikäs mitään? Hänhän on täysin vanhempien vastuulla ja hoidossa 18 ikävuoteen asti? Toki jo 5 vuotias voi ymmärtää asiat ja uudestisyntyä Pyhästä Hengestä. Veri ja vesi pelastaa.
Kaste uudestisynnyttää. Ihminen uudestisyntyy ylhäälä vedestä ja Hengestä Jumalan Sanan kautta. Siis kasteessa.
Kukaan ei pelastu omilal teoilla, vain Jumalan teoilla.
Hyvä että myönnät tuon että veri ja vesi pelastaa. Pitari oikein sanoo että "vesi pelastaa kasteena". Eli kaste pelastaa.
Vauvan ei tarvitse kyetä pyytämään mitään, sillä kaste on lahja. Se on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Siis Jumala tekee siinä liiton.
älä hyvä mies höpäjä noin hulluja!
mene vaik kapilkille ennemmin siinä et syntiä pahemmin tee, mutta ongi kuitenkin omasta reikelistä!
ompa levotonta tekstiä papalta...
Miksi Jumala itse ei kastaisi vauvoja, kun heiltä ei kysytä mitään ja kristinuskoa ei ole kaikkialla?
Miksi sinä sitä meiltä kysyt. Kysy Jumalalta. Jumala on säätnyt välineet joiden avulla Hänet löytää. Niitä käytetään eikä kysellä typeriä.
Kysyin ihan siksi, että näkisitte tyhmyytenne. Mitä luulet pakanamaissa syntyneiden vauvojen otollisuudesta Jumalalle mikäli sattuisivat kuolemaan ennen kuin kuulevat mistään mitään?
Minut kastetttiin vauvana. Miksi en tullut sen seurauksena uskoon? Tulin vasta teini-ikäisenä uskoon, kun sain kuulla Jumalan Sanaa, ja käännyin Jumalan puoleen tehden parannusta synneistä ja lähtemällä tietoisesti seuraamaan Herraa Jeesusta omassa elämässäni.
Kuten tiedämme, pelastavaan uskoon kuuluu se, että uskoo Jeesuksen olleen lihaksi tullut Kristus, Jumala ihmisen hahmossa.
Miksi en vauvana, lapsena, enkä murrosikäisenä edes teoreettisella tasolla tiennyt, että Jeesus on Raamatun mukaan Jumala? Vasta joskus teini-ikäisenä sain tietää Jeesuksen olleen Jumala, kun eräs henkilö sanoi sen minulle. Sain ensimmäistä kertaa ymmärryksen asiasta silloin.
Jos kerran (kuten luterilainen kirkko opettaa) ihminen tulee vauvana kastettaessa uskoon, uudestisyntyy ja tulee Jumalan lapseksi, niin miksi minulta puuttui täysin tieto näinkin keskeisestä asiasta kuten Jeesuksen jumaluudesta usean vuoden ajan? Ilman uskoa Jeesuksen jumaluuteen ei_voi_olla raamatullista uskoa.
Minulle on selitelty että vika olisi kristillisen kasvatuksen puutteessa, mutta selitys on huono, koska kristillisellä kasvatuksella ja opettamisella ei ole mitään tekemistä uskoontulon kanssa. Jos olen jo tullut uskoon, niin silloin minulla on pakko olla jo sellaiset perusasiat tiedossa, kuten Jeesuksen jumaluus!
Eli siis: miksi vauvakaste on niin "tehoton", että henkilö ei sen kautta saa tietoa Jeesuksen jumaluudesta?
Tulit varmasti uskoon, mutta et saanut opetusta? Kasteeseen kuuluu aina opetus. Usko vaatii Jumalan Sanan ruokkimisen aina. Kai sinut vietiin pyhäkouluun alakouluikäisenä? Kai kävit jumalanpalveluksissa ja kirkon opetustapahtumissa? Kai luit Raamattua ja rukoilit? Taitaa olla joku muu syy epäuskoosi kuin kaste. Ja tässä sen itsekin todistat: "Vasta joskus teini-ikäisenä sain tietää Jeesuksen olleen Jumala"
Ja sitten tämä uudestikasta vielä laukoo KAIKKIEN AIKOJEN VALHEEN: "kristillisellä kasvatuksella ja opettamisella ei ole mitään tekemistä uskoontulon kanssa" Lisäksi hän ei ymmärrä mikä on usko. Usko ja tieto ovat eri asioita. Ihminen voi olla uskossa elävään Jumalaan, vaikkei tiedä edes "kolminaisuus" -oppia.
Kasteessa Jumala toimii joten se ei ole tehoton
Sitten kysymys sinulle: Eräs ihminen, vauvana kastettu mutta uskon asiat hylännyt, normitapaluterilaisesta perheestä lähtöisin, tuli uskoon ja meni kasteelle sen merkiksi. Hänestä tuli siis uudestikastaja. Myöhemmin hän luopui uskosta ja istuu nyt vankilassa rötöksistään. Eli siis: oliko tämä uudestikaste niin tehoton ettei voinut auttaa häntä pysymään edes kaidalla tiellä? Eikö uudestiakste ja vapaiden suuntien opetus pystynyt pitämään häntä uskossakaan, missä siis vika?
Tällaisten tyhjänpäiväisten kysymysten eteen joudutaan silloin kun kaste ja usko ovat ihmisen ymmärryksen, tietämisen, kuuliaisuuden ja ratkaisun asioita. Ne eivät siis ole silloin Jumalan tekoja, mitä ne ovat Raamatussa. Kun kyseinalaistetan Jumalan toiminta, niin siitä se epäusko alkaa. Entä jos joku ei-uskova tyyppi kuulee Jumalan Sanan julistusta mutta ei tule uskoon? Onko Sanassa jotakin vikaa kun Raamatun mukaan se uudestisynnyttää ja herättää uskon, mutta tämä sanankuulija ei tullutkaan uskoon?
Ja vielä sanon, että on naurettavaa puhua mistään vauvakasteesta erikseen. Sama on kysyä että onko naiskaste oikein, tehoaako vanhuskaste ollenkaan tai onko vasenkätisten ehtoollinen raamatullinen.
Täh?
"Kasteessa Jumala toimii joten se ei ole tehoton"
Miksihän Jumala lopettaa toimisen heti kasteen jälkeen?
Vanhempien pitääkin ottaa vastuu vauvan pelastumisesta.
Jos vauva kykenee tekemään parannuksen, niin kai hän kykenee tutkimaan itse Jumalan Sanaa! Eihän vauva muutoin tiedä, mistä hän on tehnyt parannuksen.
"Miksihän Jumala lopettaa toimisen heti kasteen jälkeen?"
Miten niin lopettaa? Jumala toimii Sanallaan, mutta jos ihminen ei pääse tekemisiin Jumalan Sanan kanssa, niin kyllähän siinä usko lähtee. Sama pätee tietysti aikuisiinkin.
Mutta ihmisen pitää tuoda tuo Sana vauvalle!!! Eikö Jumala toimikkaan?Eikö vauva kykenekkään siihen ilman vanhempien apua???
Miksihän Jumala ei hoida sitä itse, jos Hän kerran kastaa???
"Sulle-mulle-sulle-mulle...."
Vanhempi ihminen kykenee itse tutkimaan Jumalan Sanaa.
Tuollainen vuorottelu Jumalan tekemisen ja ihmisen tekemisen kanssa on juuri sitä
laki-uskontoa, synergiaa, jossa ihminen yrittää auttaa Jumalaa. Armoa tullaisessa touhussa ei ole.
Tokihan ihmisen pitää tuoda Sanaa vauvalle ja kykenevä ihminen huolehtii että pääsee Jumlan Sanasta osalliseksi.
"Miksihän Jumala ei hoida sitä itse, jos Hän kerran kastaa???"
Voit kysyä sitä Jumalalta. Hän on säätänyt tällaisen suunnitelman ja sillä mennään.
Uudestikastajuus on juuri tuota synergiaa, ihminen tekee ratkaisun ja sitten Jumala pelastaa. Kristityt ymmärtävät että pelastus on alusta loppuun Jumalan työtä
Niin, siis uskoontulleelle ihmiselle kuuluu opetus, miten eletään kristittynä, kristillinen moraali, Jeesuksen käskyt ja opetukset jne.
Mutta, tieto siitä että Jeesus, Jumalan Poika ja itsekin Jumala, kuoli ristillä syntiemme edestä kuuluu kristinopin alkeisiin, asioihin mitä kerrotaan ihmiselle evankeliumin julistuksen yhteydessä. Noihin uskominen on edellytys sille että ihmisestä tulee Jeesuksen opetuslapsi.
Ja tuosta esimerkitapauksestasi:
Kuka tahansa voi tietenkin luopua uskostaan. Mutta uskostaanluopunutkin tietää silti vähintään teoreettisella tasolla että Jeesus on Raamatun mukaan Jumala. Itselläni ei sitä tietoa ollut, kuin vasta silloin kun eräs ihminen kertoi siitä minulle. En siis ollut koskaan ollutkaan uskossa ennen sitä.
Nämä kysymykset eivät ole lainkaan tyhjänpäiväisiä. Kun on kysymys uskosta, pelastuksesta ja evankeliumista, niin aiheeseen liittyvät kysymykset eivät ole lainkaan tyhjänpäiväisiä. Ja kyllä ymmärrystä vaaditaan, meitä käsketään USKOMAAN Jeesukseen. Jos ei tiedä Jeesuksen olleen Jumala ja Jumalan Poika, niin miten häneen voi uskoa raamatullisesti? Jeesuksen omien sanojen mukaan jos häntä ei usko siksi mikä hän on (Jumala), niin kuolee synteihinsä (Joh. 8:24).
Se on totta, että Jumala pelastaa. Mutta ihmiselläkin on osansa: hänen tulee tehdä parannus synneistään ja uskoa evankeliumi. Lisäksi myös on hyvä muistaa Jaakobin kirjeen sanat: "Usko ilman tekoja on kuollutta".
Ja julistuksesta: jos ei-uskova ei tule uskoon niin vika ei tietenkään ole Raamatun sanassa. Mutta Raamattu ei sanokaan että sen sanoma saisi sijaa jokaisen sydämessä. Luterilainen kirkko sen sijaan opettaa että vauvana annettu kaste uudestisynnyttää. Aina. Poikkeuksetta. Sitten jos tuleekin tällaisia mun kaltaisia tapauksia, niin huomataan että oppi on väärä.
Sanoillasi nais- ja vanhuskasteesta osoitat sen, ettet ymmärrä sitä missä tässä on kyse. Kysymys on siitä, että miten ihmisen usko alkaa, ja siitä että tuleeko sellaisia ihmisiä kastaa jotka eivät ensin ole päättäneet kääntyä pois pahoilta teiltään ja uskoa Jeesukseen. Jos nainen tai vanhus uskoo Jeesukseen, hänet kastetaan ilman muuta.
Puupäät kirjoittaa että ei saanut opetusta siksi meni pipariksi vauvakasteen usko..hehehehehe!!
kokeileppas kertoa vaihteeksi että juu synnyin kyllä ihmiseksi synnytyslaitoksella mutta ei minusta tullut ihmistä kun en saanut siihen opetusta!
onko mailmassa mitään hullunpaa kuin vauvakasteharhaoppi!!??
EI OLE!
siis luterilaiset eivät tiedä mitään UUDESTISYNTYMÄSTÄ, joka tapahtuu Raamatun mukaan evankeliumin saavuttaessa korvat ja sydämen, parannus kääntymys ja syntien anteeksianto ja puhdistus, kaste kaiken päälle ja siitä alkaa Jeesuksen seuraaminen opissa ja elämässä,
nämä lutterin fariseukset ovat ihan sekoja kaikessa sokeudessaan ja kiihkossaan, siis hengellisesti umpikuolleita ja samalla luulevat olevansa uskovia kun käyvät kerrran elämässään pakkokirkossa kun esiisät heittää henkensä ja papit pönkää samanlaisen sokean taivaaseen tunkilla ja momenttiavaimella kanttorin säestyksellä.
Pappa tekee taas itsestään naurun alaisen. Onko mitään hullumpaa olemassa kuin uudestikaste? EI OLE!
Uudestisyntyminen tapahtuu vedestä ja Hengestä Jumalan Sanan kautta.
Tämä seko papparainen ei tiedä uskosta tai uudestisyntymästä mitään. Valtava on kiihko olla hän tuo omaa Raamatulle vierasta oppiaan esille. Umpikuollut hengellisesti, ja varmaan kohta fyysisestikin.
Kasteen tarkoitus ei ole uudestisynnyttää. Uskovaisten vauvat ovat Jeesukselle otollisia ilman kastettakin eikä Jeesus koskaan vaatinut lapsia kasteelle eikä kastanut vauvoja. Nämä asiat tulevat selvästi ilmi Raamatusta. Kyllä Jumala on ottanut huomioon pienet lapset ja Hän tietää heidän tilanteensa. Jumala ei yritä syyllistää pieniä vauvoja eikä yritä tehdä heistä syntisä niinkuin vauvakastajat kovassa kiihkossaan tekevät.
Vauvat kuuluvat samaan pelastuspakettiin vanhempiensa kanssa. Kun Jumala pelastaa vanhemmat silloin pelastus koskee myös lapsia niin kauan, kun he ovat lapsia, yleensä noin 12-14 vuotiaiksi asti.
Vauvat tai vauvakastelijat eivät pelastu vauvakasteen kautta eikä minkään muunkaan rituaalin kautta. Pelastukseen tarvitaan evankeliumin vastaanottamista ja sydämen uskoa.
Kuinkahan nämä uudelleenkastajat tajuaa armon,.paneeko ne siihenkin jonkin esteen ja itse tehdyn teon eteen, niin kuin lahjana saatuun uudestisyntymään,ansaitsematon armo on hyvä sanapari.
Kyllä se on kauheeta tuo opiskelu uudelleen kastajille, satoja vuosia on kristinoppia opetettu eikä vielä ole mitään opittu.Mutta on tullut se rento ja vauhdikas kivoja puhuva saarnamies kylille ja kertonut kuinka te nyt olette väärässä ,minä kerron teille sen lopullisen totuuden vaikka siitä kasteasiasta, niin te olette menneet tähän halpaan,ei merkitse mitään tällä puhujalle armo ,vaan kun saa alistettua valtansa alle, te uhraatte tälle lipeäkieliselle rahanne ja hän huristee Mersullaan toiseen kylää ja nauraa partoihinsa.
No voi senthän, niinkö sinulle raukall e kävi!!
että tuli mies mersulla ja romutti uskosi ja vei rahasi huh huh.
milloin tämä traketia tapahtui, onko siitä miten kauan, kuinka naapurikylällä, menikö sielläkin lapsenusko joiltakin ja rahatkin meni voi senthän.
Niin armoakaan ei anneta väkisin vaan ihmisen pitää tajuta tarvitsevansa armoa!
Ajattele, Nooan arkkiin oli OVI ja rappuset!
ei kovin vaikeaa jos meinasi matkustaa arkilla yhdessä hevosen ja pollonokkapässin kanssa.
tarvi vain kiivetä rappuset ja mennä ovesta valmiiseen arkkiin!
ei kuitenkaan kukaan hakenut kotoa väkisten miekan kanssa eikä kantanut arkkiin sisälle, eihän ollut.
se tapa tuli myöhemmin kun lutteri keksi vauvakasteen ja pakkoarmon.
On se vain kauheaa kun aavikolla ei voi ollenkaan tulla Jeesuksen seuraajaksi, pitää odottaa että tullaan keitaalle ensin, sitten vasta se onnistuu!
Jeesus kun näet ei kuivin käsin pääse toteuttamaan pelastajan virkaansa.
siis välttäkää kaikki a kuivia paikkoja te joilla on halu seurata Jeesuksen jalanjäljissä.
Uuudelleenkastaja romuttaa armon ,hän yrittää omilla teoillaan miellyttää Jumalaa .
No mutta omilla töillään sitäon jokaisen miellytettävä Jumalaa!!
kenen töillä sitä sitten jos ei omillaan, sitähän Jumala juurikin odottaa että jokainen juuri omilla töillään palvelisi Jumalaa ja Hänen tahtoaan.
Kun menet ja viet polttopuita naapurin mummolle jolta on juuri leikattu pikkutuloistaan, niin etkös juuri silloin omilla käsilläsi miellytä Jumalaa ja mummokin on mielissään!
Urho Muroma pelkäsi aikanaan että ihmiset tuudittautuu liikaa kasteessa saatuun uudestisyntymiseen ja armoon,kehitti tavallaan omaa oppiaan vaikka uskoi mitä kirkkoisille oli Johannes-kristillisyydestä opetettu ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen.Se ansaitsematon armo on vaikea ymmärtää ,lahjaa on vaikea ottaa vastaan ilman vastapalvelusta.
Mää uskoin vauvana Jeesukseen ja oli risti sängyn vieressä rukoilin joka Ilta vauvakastettuna ja vietin joulua neitsytmaria Josef ja Jesus. Mun sukulaisetkin uskoo evankeliumin vaikka mm.kommunismi on eksyttänyt. Perhekunnat kastettiin vauvatkin raamatussa oli niillä perheet kaikilla ja koko perheet kastettiin tasan tarkkaan . Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen niin sinä pelastut niin myös sinun perhekuntasi. Vapaissa suunnissa on kastamattomia ihmisiä hirveet määrät onhan osa heistä muistauskonnoistakin. Koskaan uskoontulleita . Tässä näkee ettei voi puristaa itsestään uskoa . Haukkuvat omia lapsiaan luopioiksi. Jättävät saatanan haltuun. No eihän ne koskaan pelastu. Muissa uskoissa silputaan lihaa väännetään lakia silti tehdään kaikki synnit . Ei onnistu kuulkaa lihansa silpomisella muuttaa itseään yhtään eikä pelastaa. Se on yksin Jumalan teko Jeesuksessa.
Sana rististä on hullutus niille jotka kadotukseen menevät .... Niin voi nyt siis vesikin teidät kasteena pelastaa..
Venäjäjuutalaisia muslimeja kiertävät eksyttämässä eroomaan kirkoista kieltämään Jeesuksen kokonaan . Babtisteissakin on näitä huutavat että kirkko on portto youtubejumalanhullut. Arabitaustaisia. Egyptistä. Vääriä profeettoja. Varastavat ristejä . Kabbalaatulee. Okkulttismia jopa musiikissa.
älä ota enempää, mene punkkaasi!