Mitä seuraavaksi suomen luterilainen kirkko?

Jumalaan uskovien määrä vähenee. Olisi aika löytää kirkon suurille resursseille yhteiskuntaa hyödyttävää tekemistä. Mitä roolia kirkko voisi tulevaisuudessa ottaa kristinuskon ylläpitämisen sijaan?
62867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Ei mitään. Kirkko on olemassa vain yhtä tarkoitusta varten, jumalan palvontaa varten. Kun kansa luopuu mielikuvitusolennon palvomisesta loppuu kirkonolemassaolon tarkoitus ja oikeutus. Kuluva vuosisata tulee jäämään historiaan kirkon alasajon vuosisatana.

1Äänestä
  • Juu, Jumalaan uskoo enää alle 30% kansasta. Onhan se sinänsä aika paljon, mutta suunta on ollut koko ajan laskeva. On varmaan vaikea uskoa näkymättömään piiloilijaan.

    1Äänestä

  • Omituisia höpötyksiä. Jos ja kun kirkko jätetään omiin mädännäisyyksiinsä, ei se tarkoita missään yhdeydessä, että kristinusko olisi vähentynyt. Päinvastoin, se lisääntyy ja voimistuu tällasissa yhteyksissä. Se että kirkko mittaa itsensä ulos asioista, ei tosiaankaan ole mikään tekijä kristinuskon mittakaavoissa.
    Kirkko vaan ei enää halua rahaa eikä kannatusta.
    Luulisi markkinataloutta vähääkään ymmärtävän hahmottavan asioita.
    Emme elä kommunismissa ?! .. joten vähän ryhtiä hei ajatteluun.

    Äänestä

No minä kyllä toivoin että jotain ehdotuksia tulisi. Onhan se melkoinen resurssi sekä henkilö- että pääomaresurssi joka kirkolla on käytettävissä. Sillä voisi tehdä paljon hyvääkin.

Äänestä
  • Vaikea ajatella, mutta eikö jonkinlainen diakoniatyö olisi luontevaa. Sitä ei tehdä kirkoissa, eikä tarvitse ajatella uskonasioita.

    1Äänestä

Miksi pitäisi ottaa joku toinen ”rooli” kristinuskon sijaan?

1Äänestä
  • Siksi koska nykyistä roolia ei kohta tarvita, olethan tietoinen trendistä? Diakonia on varmasti hyvä. Itse mietin että samalla kun kirkko museoi itsensä ehkä he voisivat ottaa vastuuta museoista laajemminkin, kirkollahan riittää tiloja joille ei ole käyttöä ja henkilökuntaakin on.

    1Äänestä

Onko Suomen evankelis-luterilainen kirkko katolisen kirkon koira?

Ortodoksikirkkoon kuuluu perinteisesti koiran käsitys ihmisen suojelijana, mutta ymmärtääkö evankelis-luterilainen kirkko olevansa tietyllä tavalla katsottuna olevansa katolisen kirkon koira, raikas hengitys?

Äänestä

Jos kirkko luopuu kristinuskosta, se ei ole kirkko. Jos se ei ole kirkko, silloin sen tehtävä voi olla ihan minkä siihen kuuluvat ihmiset tehtäväksi määrittävät.

1Äänestä
  • Olet oikeassa. Minullakin se usko on tärkein. Käyn sunnuntaina kirkossa, sillä uskon. Lisäporkkana on se, että siellä kirkossa saattaa olla seurana Kirkkokaveri. Ehkä siinä myös jotain sosiaalista, mutta jostain syystä haluaa kokea sen kirkon ja uskonnollisen yhteisön juuri ehtoollisella muistaen Jeesusta sekä Jumalan sovitustyötä.

    Siihen kirkkokaveriinkin suhtaudun, siltä pohjalta mitä Jumala haluaa. Halu on olla itse hänelle kiva kirkkokaveri. Hienoja hetkiä ovat mahdolliset kirkkokahvit. Luterilainen kirkko voisi mennä kahvittelun ja sosiaalisuuden suuntaan kivana kerhona, mutta mielestäni sellainen olisi tyhjää, jos todellinen usko ja Jumalan seurakunta puuttuu. Itse koen ehtoollisella kuuluvani Kristuksen kirkkoon ja sen mielestäni Suomen ev. lut. kirkko on osa Jumalan suurta seurakuntaa/ kirkkoa. Ilman uskoa Jumalan sovitustyöhön ja ristinkuolemaan olisimme vain uskonnollinen yhteisö? Elävä usko Jeesukseen Kristukseen luo sen todellisen kirkon?

    Äänestä

  • Onko kirkon tehtävä homottaa vai homotaako piispat ja papit ihan yksityishenkilöinä?

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    Olet oikeassa. Minullakin se usko on tärkein. Käyn sunnuntaina kirkossa, sillä uskon. Lisäporkkana on se, että siellä kirkossa saattaa olla seurana Kirkkokaveri. Ehkä siinä myös jotain sosiaalista, mutta jostain syystä haluaa kokea sen kirkon ja uskonnollisen yhteisön juuri ehtoollisella muistaen Jeesusta sekä Jumalan sovitustyötä.

    Siihen kirkkokaveriinkin suhtaudun, siltä pohjalta mitä Jumala haluaa. Halu on olla itse hänelle kiva kirkkokaveri. Hienoja hetkiä ovat mahdolliset kirkkokahvit. Luterilainen kirkko voisi mennä kahvittelun ja sosiaalisuuden suuntaan kivana kerhona, mutta mielestäni sellainen olisi tyhjää, jos todellinen usko ja Jumalan seurakunta puuttuu. Itse koen ehtoollisella kuuluvani Kristuksen kirkkoon ja sen mielestäni Suomen ev. lut. kirkko on osa Jumalan suurta seurakuntaa/ kirkkoa. Ilman uskoa Jumalan sovitustyöhön ja ristinkuolemaan olisimme vain uskonnollinen yhteisö? Elävä usko Jeesukseen Kristukseen luo sen todellisen kirkon?

    Ajattelen myös niin, että elävä usko luo sen todellisen Kristuksen kirkon. Kirkon tehtävä on pitää esillä sanaa ja harjoittaa diakoniaa eri tavoin. Erilaiset kerhot ja toimintamuodot ovat osa seurakuntaelämää ja toisaalta tapa kutsua ihmisiä seurakunnan yhteyteen, vaikka he eivät olisi jäseniä.
    Erilaiset miestenpiirit ja naisten piirit ja yhteiset piirit ovat sitä perustyötä minun ymmärtääkseni.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Oikeastaan kävin nenääni näyttämässä tänään seurakuntatalolla yhdessä illassa. Aikanaan vuonna 2015 törmäsin tähän Kirkkokaveriin siellä. Hän käy vieläkin siellä ajoittain vanhasta muistista entisellä opiskelupaikkakunnallaan.

    Itse pidän tärkeänä seurakunnan ja sen yhteisön tukemista. Kirkko pitää säilyttää elävänä ja taistella jäsenkatoa vastaan. Vielä on vähän yli 70 prosenttia suomalaisista luterilaisen kirkon jäseniä. Tulevaisuudessa kirkko on muutaman kymmenen päästä eri, sillä jäsenyys prosentti painuu reilusti alle 70 prosenttiin. Se on huono juttu kirkon kannalta, mutta meinaan nauttia vielä jonkinlaisesta nuoruudesta uskovaisten yliopisto-opiskelijoitten parissa.

    Minkä ikäinen sinä suunilleen olet? Et ole enää teini, sen tiedä, anteeksi uteliaisuuteni.

    Minä olen kuusikymppinen. Elämää olen nähnyt jo jonkin matkaa :)

    Kirkon jäsenmäärä varmasti jatkaa laskuaan ja se näkyy toiminnoissa. Itselläni on hyvin myönteinen kuva diakoniasta ainakin tästä minun näkökulmastani. Ihmisiä palvellaan monella tasolla. Ja siihenhän meitä kaikkia kutsutaan, palvelemaan <jumalaa ja palvelemaan toisiamme niillä lahjoilla, joita meillä on ja sellaisella tavalla kuin oikeaksi kokee.

    "Kirkon jäsenmäärä varmasti jatkaa laskuaan ja se näkyy toiminnoissa. Itselläni on hyvin myönteinen kuva diakoniasta ainakin tästä minun näkökulmastani."

    Joo, kun minä olin pieni niin kirkon jäsenmäärän osuus suomalaisista oli jotain 80 prosenttia. Kohta sen 60 prosenttia? Itsekin olen turvautunut siihen diakoniaan, kun taloudellisia vaikeuksia opiskelijana. Kävin hakemassa diakonin luona ruokaostopapereita kauppaan. Minusta on tärkeää se, että kirkko avustaa köyhiä, vaikka oikeastaan se pitäsi olla kunnan ja valtion asia?

    Minulla oli Sinusta kuva 30-vuotiaasta naisesta. Eli sinua pidettiin nuorekkaampana kuin ikävuotesi. Olit siis sitä viisikymppistä lähes 30 vuotta naimisissa ollut Aloittajaa kypsempi ja vanhempi.

    Itseeni tässä taisi ihastua jollain tavalla sinun ikäisesi nainen bussissa joku viikko sitten. Satuimme kerran istumaan vastakkain ja siitä tuli puheltua. Sitten hän ihan vartavasten tuli kuin minulle juttelemaan katse kirkkaana innostuneesti. Sitten minusta tuntui, että hän ihastui, mutta tajusi sen suhteen olevan mahdoton, sillä olin häntä paljon nuorempi. Sen jälkeen hän ei ole enää istuuntunut vastakkaiselle puolelle. Hänestä oli kiva jutella kanssani. Ehkä tämä oli vain kuvitelmaani, mutta näin minä hänen käytöstään luin. Oikeastaan olen syntynyt 70-luvulla, joten en niin ehdottomasti nuori ole 60-vuotiaalle tai vähän sitä vanhemmalle naiselle.

    Itse liikun yliopisto-opintojeni takia nuorten maailmassa, miksi joku 90-luvulla syntynyt Kirkkokaveri on minulle mahdollinen tuttavuus. En katso suuntaan tai toiseen tuttavuudessa sitä ikäeroa.

    Taidan lopetella tässä nyt, mutta jatkan vielä huomenna aamupäivällä tänne kirjoittamista.

    Törmätään! :)

    Mukavahan bussissa on jonkun kanssa jutella, vaikka ei se niin tavallista aina olekaan, ainakaan täällä rintamailla. Tuolla pohjoisempana kyllä heti kysellään kenenkäs tyttöjä sitä ollaan. Täällä etelämpänä ei niinkään jutustella. Tosin koiran ulkoiluttajat ovat sellainen ryhmä, että heidän kanssaan joskus tulee juteltua, vaikka ei tuntisikaan.

    Törmäillään :)

    Ystävyys ja ystävällisyys ei katso ikää. Kun suhtautuu avoimesti lähimmäisiinsä niin on mahdollista kohdata monenlaisia ihmisiä ja avartaa itseään siinä samalla. En tiedä, ihastuiko se bussissa ollut nainen sinuun, mutta saatoit olla hänelle ainut ihmiskontakti koko päivänä tai jopa viikkona.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Kyllä ne kaupan kassoilla notkuvat selittämässä asioitaan takanaolevasta välittämättä. Herttoniemen siwaan terveisiä että mummot tulee käskeä nopeasti maksajantontilta pois. Sitä lässytystä voi jatkaa pakatessa tai kassan vieressä.Todella inhottavaa kun kassa lopettaa työnteon ja vielä tuhisee jos huomauttaa että minulla on muutakin tekemistä kuin jonottaa kassan tekemättä työtä.

    Äänestä

  • KassatOjennukseen kirjoitti:

    Tietysti aina voi valita olla myös epäystävällinen. Jos on kovin kiireinen,kannattaa kaupassa käydä silloin, kun mummot ovat päiväunilla.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Mukavahan bussissa on jonkun kanssa jutella, vaikka ei se niin tavallista aina olekaan, ainakaan täällä rintamailla. Tuolla pohjoisempana kyllä heti kysellään kenenkäs tyttöjä sitä ollaan. Täällä etelämpänä ei niinkään jutustella. Tosin koiran ulkoiluttajat ovat sellainen ryhmä, että heidän kanssaan joskus tulee juteltua, vaikka ei tuntisikaan.

    Törmäillään :)

    Eerikatässämoi: "Mukavahan bussissa on jonkun kanssa jutella, vaikka ei se niin tavallista aina olekaan, ainakaan täällä rintamailla. Tuolla pohjoisempana kyllä heti kysellään kenenkäs tyttöjä sitä ollaan. Täällä etelämpänä ei niinkään jutustella. Tosin koiran ulkoiluttajat ovat sellainen ryhmä, että heidän kanssaan joskus tulee juteltua, vaikka ei tuntisikaan."

    Kuusenjuuret: "Ystävyys ja ystävällisyys ei katso ikää. Kun suhtautuu avoimesti lähimmäisiinsä niin on mahdollista kohdata monenlaisia ihmisiä ja avartaa itseään siinä samalla. En tiedä, ihastuiko se bussissa ollut nainen sinuun, mutta saatoit olla hänelle ainut ihmiskontakti koko päivänä tai jopa viikkona."

    Vastaan molempiin. No ystävyys ei katso ikää. Itse asiassa minulla tulevaisuudessa tarkoitus ottaa ilmeisesti vaimoksi 53-70-vuotias nainen, kun itse olen samanikäinen jokseenkin. Ei vanhempana miehenä sitten tulevaisuudessa pähkäillä naisen halun kanssa lisääntyä. Voi rakentaa sen ystävyysuhteen ja kumppanuuden muun kuin seksuaalisuuden pohjalta pääsääntöisesti. Luonnollisesti olen visioinut, että 70-vuotiaana minulle voi myös käydä noin 40-vuotiaskin nainen. Joten olet oikeassa, että ei välttämättä katso ikää niin kuin Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kohdalla on käynyt. :) Tietysti niissä nuorissa naisissa on viehättävyys puolensa, mutta tulevaisuudessa minä taidan etsiä vanhempaa seuraa, sillä etsin ennen kaikkea sitä ystävyyssuhdetta, en seksuaalista viehätysvoimaa ja lisääntymiskykyä.

    Kyllä etelämpänä jutustellaan, esimerkiksi Stadissa. Ainoa asia on vain se, että siellä jutustelu voi mennä kristityn kannalta ohi korvien. Itse juttelin kerran työpaikani nuoren naisen kanssa matkalla "duunista himaan dösässä", enempää en slangia tänne laita tarinassa vaan puhun kirjakieltä, että "töistä kotiin bussilla". Työpaikkani nainen oli helsinkiläinen, mutta ei välttämättä ateisti. Tämä on vain tarina.

    Kirkkostadilainen ja ateisti nainen

    "Hei, rakas työpaikan tuttu. Ihana tavata sinua bussissa. Olen kirkkostadilainen, joka aina sunnuntaisin käy kirkossa. Joskus Kalliossa tutuksi tuli sen kirkko, mutta minulle kaupungin kolme ihmeellistä kirkkoa on minulle rakkaimpia. Viikonloppuisn lauantaina käyn systereitteni luona vierailulla ja luen lehteä "Kirkko ja kaupunki". Olen luterilainen, jolla oli tapana käydä sunnuntaisin Helsingin tuomiokirkossa jumalanpalveluksissa. Sittemmin rakkaimmaksi kirkoksi muodostui Temppeliaukion kirkko. Myös viikonloppuisin suuntaan monesti tieni Kauppatorille, sillä pidän sitä jonkinlaisena Stadin olohuoneena. Siellä Kauppatorin lähellä tapani on hiljentyä Uspenskin katedraalissa, vaikka olen luterilainen. Käyn siellä monesti rukoilemassa, sillä siellä on harrastunnelma.

    Olen muuten saanut kesäksi töitä Joensuusta jonne muutan ja jos hyvin käyn aloitan opiskelemaan siellä teologiaa. Tarkoitus on valmistua Joensuussa teologisesta tiedekunnasta papiksi. En hyväksy ollenkaan vapaata seksiä ja rafla-elämää vaan sunnuntaina käyn kirkossa. Myös jonkinlainen temppeli sunnuntaisin on Tennispalatsi. Tennarin elokuvakeskuksessa vietän myös sunnuntaisin aikaa, en vain kirkossa. Elämäni viikonloppuisin on sitä, että aina kirkkoon ja melkein aina Tennariin. Huvittavaa on, että se on saanut nimensä aikanaan sen takia, että siellä oli vuonna 1952 Helsingin olympialaisissa tennisareenat?"

    Joku maalistunut stadilainen voi jutella jossain dösässä ateistina hetken uskovaisen kanssa, mutta eivät he milloinkaan kohtaa. Mielestäni Stadi maallistuu ja kirkon asema siellä laskee tuntuvasti, kun luterilaisen kirkon jäsenyys saattaa painua reilusti alle 50 prosentiin. Niin ennakoin, vaikka ei minulla ole tarkoja laskelmia. Luterilaisen kirkon tulee keksiä jotain ja pian, jotta pääkaupunkiseudun ihmisiin sanoma vetoaisi? Tällä "ateisti" työpaikan nuorella naisella saattaisi olla täydellisesti eri arvot kuin uskovaisella, joka haaveili hetken papiksi tulemisesta. Vaikka hän olisi ihastunut bussissa minuun niin ei hän mitenkään mahdollisen tulevan papin kanssa olisi alkanut seurustelemaan. Stadissa arvoja on monenlaisia, mutta keskusteluja on ollut dösässä, metrossa - mutta sporassa en ole kyllä keskustellut kylläkään kenenkään kanssa. Ainut raitiovaunussa (sporassa) minulle puhuja on ollut lipuntarkastaja.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Ystävyys ja ystävällisyys ei katso ikää. Kun suhtautuu avoimesti lähimmäisiinsä niin on mahdollista kohdata monenlaisia ihmisiä ja avartaa itseään siinä samalla. En tiedä, ihastuiko se bussissa ollut nainen sinuun, mutta saatoit olla hänelle ainut ihmiskontakti koko päivänä tai jopa viikkona.

    Kuusenjuuret: "Ystävyys ja ystävällisyys ei katso ikää. Kun suhtautuu avoimesti lähimmäisiinsä niin on mahdollista kohdata monenlaisia ihmisiä ja avartaa itseään siinä samalla. En tiedä, ihastuiko se bussissa ollut nainen sinuun, mutta saatoit olla hänelle ainut ihmiskontakti koko päivänä tai jopa viikkona."

    Juuri ikä ei vaikuta niin paljon. Itsekin olen yhtä "Jenniferiä" vanhempi, mutta meidän välillään on ystävällisyyttä. Ehkä se bussin 60-70-vuotias nainen ei ollut ihastunut, mutta sellainen epäillys minulta syntyi hänen silmistään ja käytöksestä. Ei ne kaikki hymyilevät naiset ole ihastuneita, sillä esimerkiksi italialainen "Jennifer" tässä hymyili minulle ihan vain sen takia, että hänestä oli kiva jutella kanssani? Minulla taas hänessä puoleen veti joku persoona ja se, että hän on parhaimman näköinen italialainen vaihto-opiskelija, jonka olen tainut nähdä Joensuussa. Hän muistuttaa Jennifer Anistonia, mistä hänelle nimi "Jennifer". En koskaan tule yrittämään seurustella tai mitään seksi hänen suhteensa, mutta jostain syystä pidän hänestä ja mielessä on jonkinlainen tuttavuus, ystävyys ja ystävällisyys. Kesällä on hetki jollon hän ei ole enää Suomessa, joten ei hänen kannata pannostaa, mutta voi hänelle olla ystävällinen ihan lähimmäisen rakkaudesta. Jennifer on hymyillyt minulle monta kertaa ja taidamme pitää toisistamme, ehkä minäkin hymyilen hänelle kuin kohtaamme tai viestin jotenkin vaistomaisesti pitäväni hänestä.

    Oikeastaan haluaisin sitä, että Jennifer olisi luterilainen kirkkokaveri ja suomalainen. Jos hän ei olisi vaihto-opiskelija ja ei-suomalainen niin häneen voisi rakentaa suhteen. Jenniferin mahdollinen katolinen usko pystyy vastamaan haasteisiin ehkä luterilaisuutta paremmin, sillä se on maailmanlaajuisempi ja isompi kirkko?

    Äänestä

  • KassatOjennukseen kirjoitti:

    Kyllä ne kaupan kassoilla notkuvat selittämässä asioitaan takanaolevasta välittämättä. Herttoniemen siwaan terveisiä että mummot tulee käskeä nopeasti maksajantontilta pois. Sitä lässytystä voi jatkaa pakatessa tai kassan vieressä.Todella inhottavaa kun kassa lopettaa työnteon ja vielä tuhisee jos huomauttaa että minulla on muutakin tekemistä kuin jonottaa kassan tekemättä työtä.

    Se on sellainen hyvä paikka treenata kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Niistä on hyötyä elämässä.

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    Kuusenjuuret: "Ystävyys ja ystävällisyys ei katso ikää. Kun suhtautuu avoimesti lähimmäisiinsä niin on mahdollista kohdata monenlaisia ihmisiä ja avartaa itseään siinä samalla. En tiedä, ihastuiko se bussissa ollut nainen sinuun, mutta saatoit olla hänelle ainut ihmiskontakti koko päivänä tai jopa viikkona."

    Juuri ikä ei vaikuta niin paljon. Itsekin olen yhtä "Jenniferiä" vanhempi, mutta meidän välillään on ystävällisyyttä. Ehkä se bussin 60-70-vuotias nainen ei ollut ihastunut, mutta sellainen epäillys minulta syntyi hänen silmistään ja käytöksestä. Ei ne kaikki hymyilevät naiset ole ihastuneita, sillä esimerkiksi italialainen "Jennifer" tässä hymyili minulle ihan vain sen takia, että hänestä oli kiva jutella kanssani? Minulla taas hänessä puoleen veti joku persoona ja se, että hän on parhaimman näköinen italialainen vaihto-opiskelija, jonka olen tainut nähdä Joensuussa. Hän muistuttaa Jennifer Anistonia, mistä hänelle nimi "Jennifer". En koskaan tule yrittämään seurustella tai mitään seksi hänen suhteensa, mutta jostain syystä pidän hänestä ja mielessä on jonkinlainen tuttavuus, ystävyys ja ystävällisyys. Kesällä on hetki jollon hän ei ole enää Suomessa, joten ei hänen kannata pannostaa, mutta voi hänelle olla ystävällinen ihan lähimmäisen rakkaudesta. Jennifer on hymyillyt minulle monta kertaa ja taidamme pitää toisistamme, ehkä minäkin hymyilen hänelle kuin kohtaamme tai viestin jotenkin vaistomaisesti pitäväni hänestä.

    Oikeastaan haluaisin sitä, että Jennifer olisi luterilainen kirkkokaveri ja suomalainen. Jos hän ei olisi vaihto-opiskelija ja ei-suomalainen niin häneen voisi rakentaa suhteen. Jenniferin mahdollinen katolinen usko pystyy vastamaan haasteisiin ehkä luterilaisuutta paremmin, sillä se on maailmanlaajuisempi ja isompi kirkko?

    Kaikki hymyilevät naiset eivät tosiaan välttämättä ole ihastuneita, mutta hymyily on aina kaunista katsottavaa. Se kertoo ystävällisyydestä, jota tässä maailmassa ei ole liikaa. Hienoa, jos sinä ja "Jennifer" pidätte toisistanne, se on hyvä alku ystävyydelle. Onko sinulla miespuolisia ystäviä?

    "Onko sinulla miespuolisia ystäviä?"

    Tänään kävi paras ystäväni luonani ja sunnuntaina neljä miespuolista ystävää katsomassa jalkapalloa. On niitä. Kerran on ollut homokaverikin. Sallin hänen tulla seuraani, koska juuri aikaisemmin kukaan mies ei ollut ihastunut. Hän lähestyi minua ja sallin hänen olla samassa pöydässä yliopistolla. Onneksi niitä ei ole ihastunut kovin paljon enempää, sillä ei he herätä oikein mitään toisin kuin Jennifer kauniisti hymyillessä. Hymyilessään tosi ihanasti hän valloittavampi minusta kuin Jennifer Aniston Friends-sarjan alussa. Tykkään hänestä, mutta ei hän ole minua varten.

    Sen hänen hymynsä saa muuten aikaan rakastamalla häntä ihmisenä ja antamalla hyviä neuvoja Suomessa oleskelun kannalta. Jonkinlaisella kristityllä lähimmäisen rakkaudella hänet saa hymyilemään, ei pelimiestaidoilla! :)

    Jennifer vaikuttaa oikein mukavalta ihmiseltä. Yleensä ihmiset vastaavat hymyyn ja ystävällisyyteen hymyllä.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä kuin nimimerkki Kuusenjuuret. Yleensä ihmiset vastaavat hymyyn ja ystävällisyyteen.
    Ajattelen niin, että jokainen vastaantulija ei ole mahdollinen seurustelukumppani, vaikka edustaisikin sitä sukupuolta, josta kumppania hakee. Eikä toisaalta jokainen, joka hymyilee, hymyile siksi että olisi seurustelumielessä kiinnostunut. Ystävällisessä ilmapiirissä on hyvä olla ja se tuo hyvää mieltä, joka pistää hymyilemään ihan vain siksi, että haluaa hymyillä.
    Millaisten ihmisten sallimme tulla meidän lähellemme, eikö juuri ystävällisten ihmisten?

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä kuin nimimerkki Kuusenjuuret. Yleensä ihmiset vastaavat hymyyn ja ystävällisyyteen.
    Ajattelen niin, että jokainen vastaantulija ei ole mahdollinen seurustelukumppani, vaikka edustaisikin sitä sukupuolta, josta kumppania hakee. Eikä toisaalta jokainen, joka hymyilee, hymyile siksi että olisi seurustelumielessä kiinnostunut. Ystävällisessä ilmapiirissä on hyvä olla ja se tuo hyvää mieltä, joka pistää hymyilemään ihan vain siksi, että haluaa hymyillä.
    Millaisten ihmisten sallimme tulla meidän lähellemme, eikö juuri ystävällisten ihmisten?

    Jollain tavoin se mainitsemani Kirkkokaveri hymyili kaksi viikkoa sitten ja rohkaistun menemään kirkkokahveille samaan pöytään. Ehkä hänestä tulee neljäs naisystäväni tällä hetkellä. Jokaisella heistä on oma roolinsa elämässäni. Ehkä kaikki he jollain tavalla hymyilevät minulle. Yksi käy luonani naisystävistäni pääsääntöisesti katselemassa elokuvia. Yhden kanssa kirjoittelen sähköpostilla, mutta emme kohtaa. Yksi ystävistä voisi olla teoreettisesti äitini, aillä hän on syntynyt jopa 50-luvun puolella. Hänelle soittelen silloin tällöin. En siis ole mikään naistenmies, kun varsinaista tyttöystävää ei ole. Tämä Kirkkokaveri olisi nimensä mukaisesti ystävä kirkossa.

    Ystävillä ja kavereilla on oma roolinsa. Ystävyyssuhteissa ei sillä iällä taida niin olla väliä. On mukava kun on monen ikäisiä ystäviä, se rikastuttaa elämää.

    Äänestä

Usko Jumalaan ei katoa ennen kuin viimeinen päivä koittaa, eli viimeinen mahdollinen sielu on saatettu sisälle armon valtakuntaan. Sitten ovet katua vastaan suljetaan, myllyn ääni loppuu ja jauhajat ovat joutilaina. Kun Jumala näkee ihmisten paatuneet sydämet, eikä kukaan enää käänny mielen muutokseen, ollaan ajan merkeissä ajassa, jossa on Ilmestyskirjan tapahtumat lähellä. Silloin vielä on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluavat löytää sen ahtaan portin ja kaidan tien, jonka vain harvat löytävät. Raamattu kuvaa kuinka jotkut itkienkin etsivät sitä tietä silloin, eivätkä löydä sitä. Näin yhden miehen, joka itkie etsi parannuksen sijaa, mutta ei löytänyt sitä. Se oli kummallinen katsottava. Ajattelin, että tuo oli esimerkki siitä, kun on korvat kuulla, mutta ei kuule ja silmät nähdä, mutta ei käsitä näkemäänsä. Että Jumala voi jumalattomien silmät sokaista näkemästä ja korvat kuulemasta. Se on kyllä jotenkin karmaiseva asia minusta. Empaattisena ihmisenä kun toivoisin, että ihmiset etsikon aikanaan kääntyisivät ja saisivat parhaan osan Jumalan yhteydessä. Minä en ainakaan toivo kenellekään, varsinkaan läheisille, mutta ei muillekaan sokeita silmiä ja kuuroja korvia kun Jumala puhuttelee ja tarjoaa rauhan, vanhurskauden ja ilon sanomaa, kristuksen evankeliumia.

1Äänestä

Kirkon ei kuulu luopua Jumalan sanasta.Seksiasioiden modernisoiminen ei kuulu kirkon tehtäviin .

Äänestä

Mielestäni kirkon tehtävä on pysyä uskovien yhteisönä ja toimia pitkälti kuten tähänkin asti. Uusia toimintamuotoja tarvitaan ja ehkä vähän näkyvämpää roolia.

Äänestä
  • Ja minusta kirkon tehtävä olisi pysyä Lutherin Raamatun seurannalle.

    Jos lähdetään sallimaan kaikenlaista niin päädytään syntiseen KimppaKivaan. Monella voi olla siellä mukavaa, mutta se saatta olla sitä, että ei seurata Jeesusta.

    Itse en ollut joskus Jeesuksen seuraaja niinpä ajautuin syntiselle tielle, joita en soisi Jeesus sydämessään olevan kulkevan. Syntisenä ei-uskovaisena tapasin kaksi naista, jotka lupasivat sen, että saan tulla heidän luokseen yöksi. Synti astui kuvioon siinä, että mielessäni kävi nukkuminen toisen sängyssä. Aloin kyselemään siltä naiselta "to make love?", joka tarkoitti ystävällisyyttä sängyssä: pussailua ja kenties jotain muuta. Nainen sanoi, että katsotaan sitten sitä "rakastella", mutta sain tulla hänen sänkyynsä. Minun onnekseni naiset saivat päähänsä, että meidän pitää mennä ryyppämään kaupparatsun hotellihuoneeseen, sillä tämä tarjosi nuorisollemme ilmaista alkoholia firmansa laskuun. Minusta alkoi tuntumaan väärältä juoda humalaan firmanlaskuun. Myöhemmin tajusin, että seksuaallisuudelle paikka on avioliitossa, joten olin tehnyt väärin "to make love"-kuviossani.

    Mielestäni kirkon tulee seurata sitä esimerkkiä, jota Jeesus osoittaa ja ei tuomita. Monen uskovaisen käsi osoittaisi tarinassa syyttävästi minun ja kaupparatsun suuntaan. Kaupparatsu vietteli naisia juomaan usuttaen huonoon elämään. Syntisellä KimppaKivalla tarkoitan mahdollista alkoholin huuruista iltaa, jota alle 20-vuotiaat nuoret naiset ilmeisesti viettivät hotellihuoneessa. Hetken voi olla kivaa ja seikkailua, mutta meneekö jännä KimppaKiva Jumalan tahdon mukaan. Mielestäni kirkko ei saa tuomita KimppaKiva-tyyppejä, mutta toisaalta puhua siitä, mitä Jeesus opetti aiheesta ja syntisestä elämästä. Jeesuksen mukaan portot ja publikaanit enemmin pääsevät Taivaaseen kuin kirjanoppineet. Jeesuksen mukaan hänen antamansa Elävä Vesi, elävä usko, sammuttaa janon ja hän on portti, tie ja totuus ikuiseen elämän. Ehkä tarinan yökerhoon alaikäiset nuoret opiskelijat, todella nuori minä ja kaupparatsu "Publikaani", firmansa varojen väärinkäyttäjä, ansaitsevat armon ja sitä kautta syntisenä pelastuvat. Tätä kirkon pitäisi viedä voimakkaimmin eteenpäin, eikä kirjanoppineitten teologia pohdintaa. Minä uskon Jeesukseen Vapahtajana, miksi juuri hänen sanojaan tulisi julistaa kaikille! Enemmän tulevaisuudessa Jeesuksen opetuksia ja vähemmän byrokratiaa sekä kirjanoppinutta "teologiaa"?

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    Ja minusta kirkon tehtävä olisi pysyä Lutherin Raamatun seurannalle.

    Kirkon tosiaan tulisi pitäytyä Raamatun sanassa ja olla vähän jämäkämpi siinä. Katselin yhtä haastattelua, jossa oli nuori kirkon työntekijä, joka oli sitä mieltä, että kirkkoa pitäisi viedä ihmisten tahdon mukaiseen suuntaan ja toivoi nuoria mukaan päättäviin elimiin, jotta siihen päästäisiin. Silloin mietin, että mitä ihmettä, eikö kirkon pääasiallinen tehtävä ole tuoda esiin Jumalan sanaa ja pelastusta.

    Olen samaa mieltä. Tietysti sallitaan jonkinlainen vapaus. Esimerkiksi minusta papeille pitäisi sallia se, että jos he haluavat niin voivat mennä Sateenkaaripolttareihin ja siunata jotenkin siellä homojen suhde. Tulee homoja rakastaa ja jotakin liberaalisuutta kirkon sisällä pitää sallia, mutta Raamattu selkeä sanaisesti ei hyväksy homoja. Sen takia heitä ei pitäisi vihkiä. Piste.

    Sateenkaarivihkimisiä en kirkossa oikein hyväksy ja sitä, että kirkko ottaa kantaakseen selässään kaikenlaisia villytyksiä, jotka sille eivät välttämättä kuuluu. Ajan hengen mukaan pitää ehkä osin mennä, mutta ei kantaa se juttu välttämättä itse mukanaan vaan Jumalan Sanaa. Lisäksi en kannata sitä, että mennään Katollisen kirkon jonkinlaiseen talutusnuoraan "ekumeenisesti" tai SETA:n myöntäilejiäksi uskonnollisissa asioissa. Katollisia pitää kuulla ja vähemmistöjä, mutta heidän näkemyksiensä mukaan ei pidä mennä vaan noudattaa sitä 500 vuotista perintöä. Sitä uudistetaan vain, jos on syytä Raamatun perusteella. Sehän Lutherilla oli lähtökohta ja siihen pitää pohjata! Itse olen liiallista liberaalisuutta vastaan, mutta en kyllä ole mikään lestadiolainen tai ihan ääripään konservatiivi. Näkeehän sen tuosta esimerkistäni aiemmin.

    Kirkon pitäisi olla paikka, johon kaikki ovat tervetulleita, mutta siellä toimitaan Raamatun mukaisesti.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Kirkon pitäisi olla paikka, johon kaikki ovat tervetulleita, mutta siellä toimitaan Raamatun mukaisesti.

    Kuusenjuuret: "Kirkon pitäisi olla paikka, johon kaikki ovat tervetulleita, mutta siellä toimitaan Raamatun mukaisesti."

    Minusta se ei tarkoita sitä, että järjestetään Sateenkaarijumalanpalveluksia luterilaisen kirkon tiloissa niin kuin Ruotsissa. Sitä minä en hyväksy. Itse asiassa otan vähän nämä rajat omasta elämästäni. Niiden aikaisemmin mainittujen naisten kanssa oli hauskaa: toinen oli reppuselässäni ja toinen veti minua kaulahuivistani yhden kaupungin kaduilla yöllä. Olimme kaikki nuoria 18,19 ja 20-vuotiaita. Meillä oli hauskaa. Sitten koska naiset olivat yökerhoon alaikäisiä niin toinen keksi, että olemme polttariseurue, jonka kahdelta alle 20-vuotiaalta ei kysytä papereita yökerhoon, joka oli K20. Molemmat tulivat kainalooni ja toinen esitti tosi rakastunutta morsianta, jotta pääsimme sisälle. Yritys oli hoopo, mutta meni läpi, sillä samaan aikaan paikalle tuli toinen seurue. Heidän ansiostaan kiireessä ovimies ei tarkastanut neitokaisten papereita. Valitettavasti tämä juuri sitä KimppaKivaa, joka olisi kirkon kohdalla on huonoa. Jos Raamatussa sanootaan se, että pitää olla K20, jotta yökerhoon pääsee - niin sitä pitäisi noudattaa. Ei tietysti kaikkea Mooseksen kirjojen ihmejuttuja vaan UT:n Jeesuksen opetuksia. Jos Jeesus sanoo, että pitää olla K20, että pääsee Yökerhoon tai Taivaaseen - niin näin on. Vaikka olisi kuinka KimppaKivaa - juoksuleikkejä yhdessä kaupungin kaduilla ja ihmeellisiä "polttariseurueyrityksiä" - niin kirkon opin kannalta on väärin se, että vihille "kirkko" esimerkiksi menee molemmissa kainaloissa nainen. Siinä saa huonon maineen ympäristön silmissä, vaikka minulle se yökerhon portsari huvittuneena hymyili muutaman kerran sen jälkeen luullen playboyksi, vaikka en sellainen ollut. Minusta kirkko ei saa olla Raamatulla leikkivä playboy vaan on elettävä kristityn Raamattuun pohjautuvan tradition mukaan?

    Sen sijaan jotain "hevosleikkejä kadulla" voi keksiä papit minun puolestani kirkon ulkopuolella. Kaikki ovat tervetulleita Kristuksen kirkkoon, mutta ei ihan millä tavalla ainakaan suomalaiseen luterilaiseen kirkkoon. Jos on niin minä saatan lähteä siitä kirkosta ja moni muu? Ei Sateenkaarijumalanpalveluksille Suomessa!

    Minun mielestäni kirkkoon pitää päästä kaikkien "ikärajoista" riippumatta. Mutta sitten kirkossa pitää julistaa evankeliumia ja pelastuksen sanomaa, jotta kaikki voisivat päästä siitä osalliseksi. Kirkon pitäisi toimia Jeesuksen opetusten mukaisesti.

    Kuusenjuuret: "Minun mielestäni kirkkoon pitää päästä kaikkien "ikärajoista" riippumatta. Mutta sitten kirkossa pitää julistaa evankeliumia ja pelastuksen sanomaa, jotta kaikki voisivat päästä siitä osalliseksi. Kirkon pitäisi toimia Jeesuksen opetusten mukaisesti."

    Kristuksen kirkkoon kaikki ovat tervetulleita ja Jumalan valtakuntaan, mutta mihinkään kirkkoon en Sateenkaari-väkeä päästäisi vihittäväksi tai osaksi jumalanpalveluksia. Itse kävin aikanaan jumalanpalveluksissa Helsingin tuomiokirkossa. Silloin minulle tarjottiin jumalanpalvelusavustajan paikkaa. En voinut vastaanottaa sitä, koska tuntui, että kirkossa en voi olla ennen toimessa ennen kuin olen ratkaissut runsaan vuoden myöhäisen Senaatintorin Homon tapauksen. Senaatintorin Homo eli lyhyesti SH antoi minulle lahjaksi ihastuksesta minuun hurmaantuneena kaulahuivin torilla. Oli käynyt ostamasta jostain ehkä rakastuneena ja taisi pitää minua heikäläisenä tai ainakin niin ihastuksen huumassa toivoi.

    Minun olisi pitänyt ottaa lahja vastaan ja tunnustaa se, että olen täysin hetero ja minulla on jo riittävästi ihan oikeita ihastuneita homokavereita. Sinäänsä en tuomitse vähemmistö, sillä joskus minuun ihastui lesbo (lähes bi?) tai ainakin hänellä levisivät silmät kuin ihastuksen merkiksi. Minulla ei ollut partaa niin kuin Jeesuksella, mutta jotenkin ulkomuotoni mielytti ehkä Jeesus-maisella katseella. Tämä lesbo oli uskovainen ja hänen uskovaiset naisystävänsä hyväksyivät hänet Kalliossa, joten minäkin hyväksyin. Hyväksyn myös hänet, mutta en voi hyväksyä häntä tulevaisuudessa teoreettisena pappina tuomiokirkossa. En vihkisi häntä söpönä nuorena miehenä jonkun toisen söpön nuoren miehen kanssa. Hyväksyn hänet, mutta seuraan Raamattua. Jeesus puhui rakastamisesta. Oikeastaan tavallaan rakastan ystävänä sitä homoa yliopistokaveria, mutta kaikkea en voi antaa ja hyväksyä hetero sen suhteen mitä vähemmistö odottavat. Ylin auktoriteetti on Raamattu ja se ei mielestäni hyväksy täysin homoja, kun tarkkaan luetaan. Toisaalta Jeesus hyväksyy kaikki ja Jumalaa rakastaa kaikkia, mutta esimerkiksi Paavali ei hyväksy ja sen takia kirkon virallinen kanta ei voi olla täysin salliva. SH:n hyväksyn, mutta en Sateenkaarta kirkossa.

    Lue Raamattu kokonaisuutena. Sen on kokonaisuus, ei pelkästään evankeliumi.

    Raamattu on kokonaisuus, mutta sen ydinsanoma on aika yksinkertainen. Minä ajattelen, että ihmiset täytyy hyväksyä ihmisinä.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Raamattu on kokonaisuus, mutta sen ydinsanoma on aika yksinkertainen. Minä ajattelen, että ihmiset täytyy hyväksyä ihmisinä.

    Kuusenjuuret: "Raamattu on kokonaisuus, mutta sen ydinsanoma on aika yksinkertainen. Minä ajattelen, että ihmiset täytyy hyväksyä ihmisinä."

    http://jumalansyli.blogspot.fi/2014/12/raamatun-ydinsanoma-miksi-jeesus.html

    Tuolla on kenties Raamatun ydinsanoma.

    Jeesuksen mukaan se taitaa olla se rakkauden kaksoiskäsky. Se ei ole ihmiset täytyy hyväksyä ihmisinä vaan rakastaa heitä kuin itseään ja Jumalaa yli kaiken.

    "Rakkauden kaksoiskäsky on kristillinen termi, jolla tarkoitetaan Jeesuksen Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa esittämää käskyä rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin omaa itseä. Kokonaisuudessaan raamatunkohta kuuluu

    »Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: "Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.[1]»

    Jeesuksen ensimmäinen käsky on Viidennestä Mooseksen kirjasta,[2] toinen Kolmannesta Mooseksen kirjasta.[3] Käskyn katsotaan useimmissa kristinuskon muodoissa muodostavan kristillisen etiikan perustan."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Rakkauden_kaksoiskäsky

    Eli kun minä rakastan sinä Senaatintorin Homo niin silloin minä voin mennä jumalanpalvelusavustajaksi tuomiokirkkoon, vaikka kirkkoni käytäntö ei hyväksyi poikarakkautta, jota hän söpönä miehenä edustaa heteroon. Otin sen SH:n kaulahuivin vastaan, enkä voinut palauttaa sitä, mikä oli lahjana saanut. Myöhemmin tapasin SETA:n yhden puheenjohtajan, jolla seisoi minun seurassani. Hyväksyin tavallaan sen, että niin on ja hänellä tekee myös samalla tavalla joittenkin muittenkin miesten suhteen. Annoin SETA:n puheenjohtajalle SH:n kaulahuivin annettavaksi yhdelle lesbolle SETA:n varapuheenjohtajalle lausein: "en tuomitse". Siis tavallaan hyväksyn ja rakastan sekä en tuomitse, mutta en hyväksy luterilaiseen kirkkoon Sateenkaari-jumalanpalveluksia tai kahden söpön miehen avioliittoon vihkimistä. Se SETA:n paikallisjohtaja kertoi, että se varapuheenjohtaja sai sen kaulahuivin. Kyseessä ei ole minun hyväksynnästä tai jokin papin hyväksynnästä vaan kirkon virallisesta kannasta, jonka pitää perustua Raamattuun.

    Lopetetaan tähän, sillä en ole teologi tai oikeastaan myöskään filosofi. Hyvää päivän jatkoa!

    Lopetetaan vaan. Sen vielä haluan sanoa, että minun mielestäni Raamatun ydinsanoma on ihmisen mahdollisuus pelastua uskomalla Jeesukseen.

    Hyvää päivän jatkoa sinullekin! Oli mukava keskustella kanssasi.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Lopetetaan vaan. Sen vielä haluan sanoa, että minun mielestäni Raamatun ydinsanoma on ihmisen mahdollisuus pelastua uskomalla Jeesukseen.

    Hyvää päivän jatkoa sinullekin! Oli mukava keskustella kanssasi.

    Minä pidän rakkauden käskyä ytimenä, mutta tiedän esimerkiksi Päivi Räsäsen pitävän sitä pelastususkona Vapahtaja Kristukseen. Hänellä on myös paremmat homo-kannat kuin minulla. Lue Räsäsen juttuja tai jonkun hyvän teologin?

    Äänestä

  • Koko tässä pelastustarinassa, jos niin voisi asian ajatella, keskeistä on mielestäni se, että "28. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. "
    Matt.11
    Joh. 6: 33. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
    34. Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää".
    35. Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Koko tässä pelastustarinassa, jos niin voisi asian ajatella, keskeistä on mielestäni se, että "28. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. "
    Matt.11
    Joh. 6: 33. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
    34. Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää".
    35. Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.

    Kiitoksia Eerikatässämoi. Itse lisäisin tuohon seuraavaa olemisesta:

    "Kysymys: Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan "MINÄ OLEN"?

    Vastaus: Jeesus vastasi fariseusten kysymykseen, "Mikä sinä luulet olevasi?", sanomalla, "Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.' "Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olen (Lukijaa kehotetaan tutkimaan kreikankielistä alkutekstiä (Joh. 8:58), jossa Jeesus vastaa sanoin, "Minä olen". Suomenkieliset raamatunkäännökset eivät tuo tätä esille). Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä, mutta Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä. Tämä juutalaisten väkivaltainen reaktio Jeesuksen "MINÄ OLEN" vastaukseen ilmaisee selvästi, että he ymmärsivät hänen sanojensa tarkoituksen — hän asetti itsensä Jumalaksi käyttämällä "MINÄ OLEN" nimeä. Jumala käytti sitä itsestään 2. Moos. 3:14.

    Jos Jeesus olisi ainoastaan halunnut ilmaista, että hän oli olemassa jos ennen Abrahamia, hän olisi sanonut, "Jo ennen kuin Abraham syntyi, minä olin". Kreikan kielen verbit, joita käytetään Aabrahamista ja Jeesuksesta ovat hyvin erilaiset. Pyhän Hengen valitsemat sanat tekevät selväksi sen, että Aabraham "syntyi", mutta Jeesus on ollut iankaikkisesti (Joh. 1:1). Ei ole epäilystäkään, että juutalaiset ymmärsivät mistä oli kysymys, koska he poimivat kiviä surmatakseen Jeesuksen, koska hän teki itsestään Jumalan vertaisen (Joh. 5:18). Hänen väitteensä oli jumalan pilkkaamista, jos se ei ollut totta. Se ansaitsi Mooseksen lain määräämän rangaistuksen, mikä oli kuolema (3. Moos. 24:11-14). Jeesus ei syyllistynyt jumalanpilkkaan, koska hän oli ja on Jumalan, jumalisuuden toinen persoona, kaikin tavoin Isä-Jumalan vertainen.

    Jeesus käytti itsestään ilmaisua "MINÄ OLEN" seitsemän kertaa. Kaikissa seitsemässä MINÄ OLEN yhdistyy voimakkaisiin kielikuviin, joissa hän kuvaa itseään maailman pelastajana. Kaikki ne ovat Johanneksen evankeliumissa. Ne ovat: MINÄ OLEN elämän leipä (Joh. 6:35, 1, 48, 51); MINÄ OLEN maailman valo (Joh. 8:12); MINÄ OLEN lampaiden portti (John 10:7,9); MINÄ OLEN hyvä paimen (Joh. 10:11, 14); MINÄ OLEN ylösnousemus ja elämä (Joh. 11:25); MINÄ OLEN tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6); ja MINÄ OLEN viinipuu (John 15: 1,5). "

    https://www.gotquestions.org/Suomi/Jeesus-MINA-OLEN.html

    Jeesus todellakin on Minä Olen ja Hän on luvannut olla kadottamatta yhtäkään, jonka Isä on Hänelle antanut. Hän on luvannut rukoilla meidän puolestamme ja Jeesus, Minä Olen, tietää, että Isä Häntä aina kuulee.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Jeesus todellakin on Minä Olen ja Hän on luvannut olla kadottamatta yhtäkään, jonka Isä on Hänelle antanut. Hän on luvannut rukoilla meidän puolestamme ja Jeesus, Minä Olen, tietää, että Isä Häntä aina kuulee.

    Minulla se on - minä olen netissä - kun en saanut nyt oikein nukuttua. Itse muutin kirjoitin "Minä olemisesta" yhden novellln kirjassa "Eros ja muita..." En tiedä julkaistaanko sitä, mutta juuri siitä "Ego eimi" eli minä olen novellista on pidetty. Sen on ensimmäinen novelli kirjassa. Luetko muutakin kuin uskonnollista kirjallisuutta ja Raamattua?

    Nykyään luen vähemmän, ennen luin aika laidasta laitaan . Olen lapsesta saakka pitänyt paljon lukemisesta ja olen vakiokävijä kirjastossa.

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Nykyään luen vähemmän, ennen luin aika laidasta laitaan . Olen lapsesta saakka pitänyt paljon lukemisesta ja olen vakiokävijä kirjastossa.

    Itse taisin lukea kolmenumeroisen määrän kirjoja monena vuotena. Saatoin lukea päivässä jopa useamman kirjan. Muutaman tuhat kirjaa olen lukenut, mutta nyt Raamatunkin lukeminen on hidasta. En taida saada luettua kuin Uuden Testamentin Pääsiäiseen mennessä. Ehkä Jumala haluaa, että Raamatun on minulla ajatuksella luettu ennen syksyä jollon aloitan opiskelemaan sitä teologiaa.

    Nyt odoten innolla sitä Kirkkokaverin tapaamista. Mitäs sinä teet viikonloppuna?

    jaa´ah...kotihommia varmaankin, pyykätä pitäs ja yksi hamonen ommella, ulkonakin olisi mukava käväistä, jos on aurinkoinen päivä. Nyt on ollut niin kauniita päiviä, kun aurinko paistaa ja on puhtaat hanget. Tuossa lähellä oli porukkaa nuotiolla ....ei hassumpi ajatus sekään.

    Minulla isä pesee vähän minun pyykkejäni, sillä olen hänen luonaan nyt käymässä. Ei pitäisi kirjoittaa näin myöhään, mutta kirjoitetaan nyt hetken. Jospa se uni tulisi sitten hyvin. Huomenna ilmeisesti liikun ulkona, sillä en jaksa koko päivää netissä viettää. Perheraamattu ei tullut mukaan, joten ei kiinnosta pienempää tekstiä lukea, kun päässyt nauttimaan isosta kirjasta. Mikä on sinun suosikkikohtasi Raamatussa?

    Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen sanat "Tulkaa sillä kaikki on jo valmiina" , jos näin ihan miettimättä kirjoittaa.
    Yksi lempikohtani on myös se, missä ystävät kantoivat sen halvatun miehen Jeesuksen luo.... Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi".
    ja vielä yksi kohta Room.6: 3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
    4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
    5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
    6. kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
    7. sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
    8. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
    9. tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
    10. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
    11. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
    12. Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
    13. älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
    14. Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.

    Mitä sinun suosikkikohtasi ovat?

    "Mitä sinun suosikkikohtasi ovat?"

    Matteuken evankeliumin vuorisaarna kokonaisuudessa. Siinä oppi ja sanoma on timantoiduttu! :)

    Taidan lopetella nyt, kun jo puoli yö ja alkoi väsyttämään! Hyvää yötä!

    Äänestä

  • Faith.Hope.Love kirjoitti:

    "Mitä sinun suosikkikohtasi ovat?"

    Matteuken evankeliumin vuorisaarna kokonaisuudessa. Siinä oppi ja sanoma on timantoiduttu! :)

    Taidan lopetella nyt, kun jo puoli yö ja alkoi väsyttämään! Hyvää yötä!

    Vuorisaarna on minunkin lemppareitani. Hyvää yötä :)

    Äänestä

  • Eerikatässämoi kirjoitti:

    Vuorisaarna on minunkin lemppareitani. Hyvää yötä :)

    Anteeksi kun huutelen täältä sivusta, mutta en voi olla tähän tuomatta kahta kaunista kohtaa Raamatusta:

    Sananlaskut 25:11, Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.

    Sananlaskut 27:19, Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.

    Äänestä

  • Kuusenjuuret kirjoitti:

    Anteeksi kun huutelen täältä sivusta, mutta en voi olla tähän tuomatta kahta kaunista kohtaa Raamatusta:

    Sananlaskut 25:11, Kultaomenia hopeamaljoissa ovat sanat, sanotut aikanansa.

    Sananlaskut 27:19, Niinkuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.

    Huutele vaan Kuusenjuuret. Hienot kohdat valitsit.

    Äänestä

Voisi kuvitella, että kirkko pienentää toimintaansa vähitellen muutaman vuosikymmenen ajan ja on jatkossakin sen kokoinen kuin aina sen hetkiset resurssit antaa myöten.
Mihinkään äkkikäännöksiin kirkolla tuskin on halua tai edes painetta.

Seurakunnat ovat liki itsenäisiä, hiippakunnat samoin eli seurakunnilla on valtaa käyttää resurssinsa miten hyväksi näkevät. Kirkkolain ym puitteissa toki.

Äänestä
  • Toki järkevästi ajatellen piispojen shamppanja-aamiaisiin käytetyt verovarat voisi käyttää vanhusten kotihoitoon. Tosin uskonharhaisen hoitajan saattajaksi tarvitaan tällöin sekulaari toimija, joka estää kohteena olevan vanhuksen ryöstämisen.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Toki järkevästi ajatellen piispojen shamppanja-aamiaisiin käytetyt verovarat voisi käyttää vanhusten kotihoitoon. Tosin uskonharhaisen hoitajan saattajaksi tarvitaan tällöin sekulaari toimija, joka estää kohteena olevan vanhuksen ryöstämisen.

    No jos sille linjalle lähdettäisiin, että priorisoitaisiin kaikki, niin aika vallankumous pitäisi tehdä.

    Käsitykseni mukaan missään kun ei käytetä rahaa epärationaalisemmin kuin seurakunnissa.

    Politiikasta löytyisi esimerkkiä maakunta-sote-paketin miljardilaskusta vaikkapa puolustusministeriön hävittäjähankintasuunnitelmiin. Siellä ei osata laskea uusien hävittäjien hankinta ja käyttökuluja kuin -10 miljardin tarkkuudella.

    Kuriositeettina minitsen, että Timo Soini lentelee aina bisnesluokassa ja matkalaskuja on kertynyt tähän mennessä jo huimat 0,8 miljoonaa euroa. Siinä tulee laardin lennätykselle kova kilohinta. Pääministerille ja muille kelpaa turistiluokka Euroopan sisäisillä lennoilla, mutta Timolle ei kelpaa.

    Eli rahaa palaa vähän joka nurkassa, koska kukapa se omaan hillotolppaan kusis.

    1Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Laarditimon tapaus on sinänsä erikoinen, kun hänellä ei ole edes kansan valtuutusta persujen hajottua. Erityisen nolo jätkä.

    Nyt onnettomat esittävät puolueiden jäsenmaksujen vähennysoikeutta verotuksessa. Ilmeisesti alkaa olla hätä, kun kansalle alkaa selvitä kansanedustajien kumileimasinluonne.

    Vallanpyörähdys olisi paikallaan, puolueiden lakkauttaminen, jäsenkirjavirkamiesten siirtäminen kortistoon ja edustajien arpominen tavoitteena. Vaatisi vain pienen ottelun, koska nuo pellet eivät luovu vallastaan vapaaehtoisesti.

    No kunhan se sote-maakuntamalli kaatuisi. Siitä olisi jo hyvä sitten jatkaa.
    Uskon silti edustukselliseen demokratiaan, koska muut systeemit on vielä paskempia.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    No kunhan se sote-maakuntamalli kaatuisi. Siitä olisi jo hyvä sitten jatkaa.
    Uskon silti edustukselliseen demokratiaan, koska muut systeemit on vielä paskempia.

    Vaikka sote kaatuisikin, on seuraava katastrofi jo tulossa, siitä ei pyrkyreiden ja turhien ideologioiden hallitsemassa systeemissä päästä mihinkään.

    Arvalla valittu edustajisto edustaisi oikeasti kansaa, eikä pelkkiä pyrkyreitä. Nyt osa kansaa ei halua olla missään tekemisissä politiikan kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Pudis54 kirjoitti:

Jumalaan uskovien määrä vähenee. Olisi aika löytää kirkon suurille resursseille yhteiskuntaa hyödyttävää tekemistä. Mitä roolia kirkko voisi tulevaisuudessa ottaa kristinuskon ylläpitämisen sijaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu