olla toinen nainen?
Miltä tuntuu
tasapuolisesti
1911280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 191
Vanhimmat
En ole koskaan ollut toinen nainen, en edes ensimmäinen.
Jos ei silmä nåe ja korva kuule ja on puhtaasti sexistä kysymys ilman velvoitteita,niin mikä ettei
Kyllä vaan silmä näkee ja korva kuulee vaikka et sitä tiedä.
Jaa-a... voisin melkein kuvitella että 99,99% toisista naisista alkaa vaatia mieheltä eroa, ja itseään saattelemaan alttarille. Edelleenkin jaksan ihmetellä, että miten teillä naisilla ei ole yhtään itsekunnioitusta?
Voihan sellaisia naisia ollakin. Yleensä pitää kyllä miestä varottaa ettei eroa turhaan koska jää yksin siinä tilanteessa.
Ai pettävää miestä pitää varoittaa että älä vaan eroa ala puuhaamaan ettet jää yksin kun se kakkonen ei häntä huoli? Siinäkö syy, että pettävä ihminen ei eroa vaikka miten huonosti menisi omassa parisuhteessa ettei vaan jää yksin? Mikä siinä yksin elämisessä niin pelottaa? Meneekö maine vai eikö ihminen tunne olevansa yhteiskuntakelpoinen ilman puolisoa? En tajua.
Kyllä. Sellaisia naisia on että haluavat mieheltä vain seksiä ja mukavaa seuraa silloin tällöin. Naisia, jotka nauttivat seksistä eivätkä kaipaa parisuhdetta. Niissä tapauksissa se pettävä mieskään ei lupaile mitään vaan pelisäännöt on tehty selviksi jo heti suhteen alussa.
Siksi juuri pitää varoittaa. Mies ei osaa yleensä elää yksin. En tiedä mikä siinä pelottaa. Nainen osaa yksin elämisen taidon miestä paremmin.
Joo, naimisissa olevat keski-ikäiset miehet ovat monesti tosi säälittäviä ja raukkamaisia. Minulle vastasi suomi24-treffeillä noin 60-v. naimisissa oleva mies. Oli tyytymätön avioliittoonsa. No, en tietenkään halunnut tutustua enempää siinä tilanteessaan. Sanoi eroavansa heti, kun sopiva nainen on löytynyt. Sitten kirjoittikin löytäneensä naisen ja aikoi kertoa vaimolleen halustaan erota. Mutta sitten tämä uusi nainen lopettikin tapailun. Ja niin myös mies perui eroaikeensa.
Mä en oikein tiedä kun olen itse vaitelias kolmas mies.
Miltä tuntuu olla pikku vaimo, pestä pyykit siirtää ne, laittaa ruoka, siivota asunto jne. Että miehen joka käy panemassa toista naista on hyvä olla kotona ja helliä sinua sitten vähän kiitokseksi panoksesta hänen vaateiden hoidosta, kun puhtaissa vaateissa voi paremmin saada niiltä jotka häntä enemmän kiinnostaa kuin pikkuvaimo.
Hyi että, tuo sana pikkuvaimo. Et ilmeisesti ole parisuhteessa koskaan ollut eikä sulla ole perhettä lainkaan. Muutoin tietäisit, että nuo on ihan normaaleja hommia, jotka kuuluu perheen pyörittämiseen. Niitä tehdään sen takia, että kaikilla olisi hyvä olla kotona, ei vain sillä miehellä. Ne on asioita, jotka vaan on pakko tehdä että arki toimii.
Nuori ihminen ajattele noin. Mä olen jo vanhempi nainen ja mulla on puhtaasti seksisuhde varattuun mieheen. Ikinä en hänen puolisostaan noin puhuisi. Mullakin on perhe, johon kuuluu minä ja lapset. Sitä en tiedä, miksi mies mun kanssa mielellään seksiä harrastaa. Nautinnollista se on munkin mielestä. Ja kyllä, heillä on kotonakin seksiä. Se ei kuulu mulle minkä verran ja millaista.
Jos sä luulet, että vaimot pelkästään miehen takia hoitaa kotitöistä oman osansa, niin ryhdyppä vaimoksi. Kokeile miten se oikeasti menee.
Et muuten vastannut, miltä tuntuu olla kakkonen. Mulle "rooli" sopii. En koskaan ole kuvitellut olevani parempi kuin vaimo. Miksi olisin? Ihan tavallisia naisia vaan ollaan. Mä tietenkin siinä mielessä huonompi, että harrastan seksiä varatun kanssa. Mulla on löysä moraali. Mutta toisten ihmisten haukkumista en siedä. Kyllä se siperia sutkin opettaa olemaan arvostelematta toisten elämää.
Eiköhän se siperia opeta vielä sinutkin pahimman kautta.
Vaikka fiksusti kirjoitit, niin tarinan pointti, että olet toinen nainen varatulle miehelle jolla on perhe, jota vieläpä arvostat, on järkyttävää. Minun mielestäni karman pitäisi kolauttaa jossain vaiheessa ja lujaa niitä jotka mahdollistaa pettämisen. On eri asia kun miehet aivot alapäässä juoksentelee pimpsan perään, kun fiksut aikuiset naiset mahdollistavat sen. Häpeä.
En minä voi ymmärtää miten se vaan naisten syy on, että mies pettää, no tää on juuri sitä pyykkikoneena olevien juttua joiden on pakko harrastaa avioseksiä kotona miehen kanssa jota enää vuosikausiin halunnut. Kuka nyt miehensä kanssa panee minkäkin takia, osa rahasta kun on ne lapset ym. Ja viellä pyykkääkin minkä jälkeen voi soosit laittaa pöytää ja tietty imuroida.
No varmaan se pikkuvaimo on helevetin mielissään, kun se simpsakka uhkea rakastajatar saa perinnöksi pikkuvaimolta ko työtaakan. Sitten sen simpsakka uhkea rakastajatar on samanlainen työtaakan alla nuuhistuva pikkuvaimo, kun se ex-pikkuvaimokin oli, tosin taitaa olla jo se uusi uhkea ja simpsakka nainen, kun ei tarvi enää äijän kalsareita puunata.
Miksi pitäisi saada perinnöksi sen työtaakan? Varattua pidetään juuri sen takia ettei muuta haluta. Mies menee kiltisti kotiinsa eikä rakastajattarella ole mitään velvollisuuksia pestä kenenkään kalsareita.
Kyllä hän se niin on että ruurin osa ihmisistä kunnioittaa enemmän naista joka osaa pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja siivotakkin kuin naista joka osaa imeä kik.keliä. Se on helpompi homma kyllä se imeminen ja miehen miellyttäminen mutta useat naiset haluaa elämäänsä muutakin. Muista että äitisikin on todennäköisesti ollut pikkuvaimo ja isoäitisi myös ei sitä kannata ollenkaan väheksyä ja muista että pikkuvaimo tekee hyvää muille pesemällä pyykkiä ja laittamalla ruokaa kun taas sinä olemalla jonkun miehen salarakkaana teet pahaa tai ainakin otat sen riskin että siinä sattuu miehen perheeseen unohtamatta muita läheisiä. Kyllähän sää sen tiedät että paremmalta yleinen arvostus tuntuu kun yhden miehen ihailu sen seksin takia.
Vapaana naisena ihmettelen mitä helvetin seksikästä on vaimoaan pettävässä miehessä? Jos ukko ei edes osaa hoitaa omaa tonttiaan niin en sellaiselle lähtisi antamaan. Valitsen sänkyyni aina miehen jota voin kunnioittaa vaikka se vain seksiä olisikin. Ukkomiehet on sitäpaitsi liian helppoja kun ne hakee lohtupiparia. Minun pipari ei ole mikään lohtupipari kun en itse mitään lohtua etsi vaan tosi rakastajaa.
Kamalaa. Siksi ei kiitos enää koskaan, vaikka tarjolla on kakkosen paikkoja ollutkin.
Helvetin hyvältä.
Jahas ollut siinä hilkulla ettenkö olisi.
Joillekin se on ihan hyvä juttu kun eivät halua miestä nurkkiin.
Toisaalta myös se on ollut vaikeeta kun mies on kuitenkin perheen kanssa illat. . Pyhät, lomat.
Riippuu tietysti onko todella rakastunut tyyppiin vai onko kyseessä pelkkä seksi. Kun ja jos tunteet astuu kuvioon silloin voi mennä koko pakka sekasin. Tuskin se on helppoa kellekään osapuolille.
Noinhan se on... Sitten taas toisaalta, jos mies ei ole koskaan lupaillut "kuuta taivaalta", on peli selvä, vaikka tunteita olisikin - joko otat sen "siivun", mikä on tarjolla tai jatkat matkaasi haaskaamatta aikaa turhiin haihatteluihin.
Olen itse ottanut sen "siivun" ja aikaa myöden "siivu " on kyllä kasvanutkin. Perustilanne ei ole muuttunut eli mies haluaa pitää perheen koossa ja totta kai viettää aikaansa pyhinä ja lomilla perheensä kanssa, mutta niin sen pitää ollakin. Niin minäkin teen oman lähipiirini kanssa. Kaveruudesta alkanut suhde on vuosien mittaan muuttanut muotoaan ja jatkunut omista "kriiseistään" huolimatta. Mies tekee hyvästä elämästäni vielä parempaa.
Kuinka kauan on suhde kestänyt näin?
voi omatunto kolkuttaa kun varattu eroaa ja saa hänet, olen kuullu vaan yhdestä joka katuu...
Ensinhän se on jännittävää, jopa itsetuntoa kohottavaa, kun varattu "valitsee" sut sen vaimon sijaan petikaveriksi. Mutta eihän siinä kauaa mene, kun yksinäiset illat, viikonloput ja pyhät alkaa syödä sitä kakkosta.
Pahinta tietysti on ne lupaukset ja yhteiset suunnitelmat, jotka yksi toisensa jälkeen kariutuu, kun ei se mies sitten saakkaan aikaiseksi erota. "Koska lapset. Koska talo. Koska sukulaiset." Siinä vaiheessa täytyy varoituskellojen alkaa soida, kun tekosyitä alkaa ilmestyä.
Tunnet olosi halvaksi ja hyväksikäytetyksi, etsit vikoja itsestäs, mietit, miksi se vaimo on niin paljon parempi, ettei sitä voi jättää. Itket aikasi, mutta kasaat itsesi: pistät miehen valitsemaan.
Mies valitsee perheen, aina. Varattu mies ei koskaan eroa. Vain silloin mies eroaa, jos vaimo heittää miehen pihalle, eikä miehellä ole enää muita vaihtoehtoja kuin lähteä.
Muuten täydellinen kirjoitus, mutta usein se on vain päänsisäinen kuvitelma, että "varattu valitsee sut sen vaimon sijaan petikaveriksi". Todellisuudessa se vaimo on myös samaan aikaan petikaveri, niin oksettavalta kuin se ajatus tuntuukin. Panon jälkeen kakkonen opetti varatun juomaan kahvit siihen päälle, että olisi edes hetken saanut pidettyä varatun luonaan kauemmin, koska muutoin olisi lähtenyt heti kotiinsa sen vaimon luo. Kotonaan panon jälkeen ei ollut kiire minnekään, vaan vierekkäin koko yö tuhistiin.
Kyllä näin on, että jos mies hakee ulkopuolista seksiä ja ulkopuolinen seksi pistää valitseen, niin valitaan vaimo. Asia on eri, jos varattu mies oikeesti rakastuu toiseen, jolloin seksiä ei välttämättä ole ulkopuolisen kanssa ollutkaan, silloin voidaan valita se ulkopuolinen. Jos mies ei ole valmis tekemään töitä rakastetun eteen, eli pidättäytyä kunnes eroaa, ei hän toista kunnioita ja kun seksisuhde alkaa hankalaksi, etitään vaan toinen tilalle. Niin helppoa on tunnistaa todellinen, epätodellisesta. Varattu mies sanoo mitä vaan päästääkseen pöksyihin, jos ei anna ennenku lupaus toteutuu ja se toteutuu, tietää että mies on kanssasi tosissaan.
Onko sulla kokemusta toisena naisena olosta vai omia luulojasiko kerrot? Toisen naisen kanssa voi myös tehdä pelisäännöt selväksi heti. Ei puheita erosta, ei turhia lupauksia, vain mukavaa yhdessäoloa ja mahtavaa seksiä. Näin ainakin meillä. Mä en ainakaan muuta kaipaa pitkän parisuhteen jälkeen. Se on jo koettu, lapset aikuisiksi kasvatettu. Mä itsekkästi vaan nautin.
Tuo tarina voisi olla totta jos kysymyksessä olisi kaksikymppiset!
Mies joka on ollut vuosikymmenien suhteessa EI siirrä seksiä avioliittoon. Eikä rakastu kädestä pitämällä...
Mitä eroa on siinä jos pettäjä eroaa ensin näennäisesti ja sitten aloittaa uuden suhteen, kun se salasuhde on ollut taustalla jo pidempään? Kaikki petokset paljastuvat kyllä aikanaan!
Kaikki tuntemani kakkoset kertovat kuinka suurta tuskaa on viettää viikonloput, juhlapyhät ja lomat yksin salarakasta kaivaten! Mies viettää laatuaikaa perheensä ja sukunsa seurassa, tuskin kohdistamatta puolta ajatustakaan salarakkaalleen. Ja jos ajatus karkaa niin se on häpeää itseänsä kohtaan.
On itseasiassa kokemusta. Totta sinällään, että iät alkoivat kakkosella, olimme 29 silloin. Miehellä oli pelissä avovaimo ja lapsi ja vastapainoksi minä. Emme koskaan ennen hänen todellista eroaan harrastaneet seksiä. Kun mies erosi, eikä näennäisesti vaan muuttamalla toiseen asuntoon, saimme olla yhdessä. Minulla on moraali, toisten miehiin ei kajota, tunteille ei voi mitään mutta pöksyt pidettiin jalassa, tämä oli pelisääntö. Jos mies minua rakastaa, hän valitsee minut, muutoin pysyköön oman eukon luona.
Tämä viittasi siis siihen, kun useat toiset naiset kuvittelee, että panemalla mies rakastuu heihin. Tällästä ei tapahtu, jos kyseessä on ollut seksisuhde. Mies valitsee perheensä jos pano pistää valitseen.
Ompa erikoisia naisia ettei heidän elämässään ole muuta kuin odotella varattua käymään. Eikö heillä muuta elämää ole, ei edes omaa perhettä? Mieskö tuntee häpeää itseään kohtaan jos salarakastaan erehtyy ajattelemaan? Mä luulen, ettei mies tunne mitään. Rakastaakin vain itseään.
Noista asioista ei kyllä ole tapana huudella. Kukaan ei kerro, että mä panen ukkomiehen kanssa. Ainakaan meilläpäin. Se on salaisuus joka pidetään vain itsellä.
Meiiläpäin luullaan, että se on salaisuus, mutta yleensä maine kiirii kauas molemmilla hölmöilijöillä. Parhaiten ajanhermolla ovat hölmöilijöiden lapset, jotka kärsivät siitä koulumaailmassa, kun kaverit kiusaavat ja raastavat mielenterveyttä.
Kuten jo tuolla aiemmin kirjoittelin, niin varmasti 99,99% toisista naisista alkaa vaatimaan eroa ja että mies taluttaa hänet alttarille., Jossain vaiheessa nämä toiset alkavat "biologinen kello tikittää" natinansa ja siinä se. Saavat varmasti ukon, koska harva vielä vaimo tuota ukkoa takasin ottaa. Se on varma. Mutta oikeasti, kuinkahan se uusi liitto oikein voi, kun arki astuu kuvioon? En usko, että hyvin, kun molemmista paljastuu se arki-minä.
Suora vastaus: sama p...ka eri paketissa. Ilmeisesti nykyihminen on niin uunotettava, että paketin kuorella on enemmän merkitystä kuin sisällöllä ja ymmärtäähän sen, kun faceen pitää alituiseen päivittää ihania kuvia ja ihania tilanteita ihanasta arjesta.
Teilläpäin on erikoisen paljon mieshuoria jotka juoksee vieraissa. Myös vaimot on kummallisia kun sellaista miestä katselevat.
Taivaan tosi mun äijä ei millään olis halunnu erota, pakotin sen muuttamaan pois ja sanoin että tämä meidän liitto loppu tähän ja nyt sillä on kakkonen ykkösenä tosin en usko että kauaa kun siellä pyörii jo uusi kakkonen ja kolmonenkin..
Ei pidä paikkaansa tuo väite, että varattu mies ei koskaan ole se joka laittaa eron vireille näissä tapauksissa, joissa hän tapailee toista naista. Arvelen että varsinkin nuoremmissa ikäluokissa, joissa avioero on tavallinen hyvin monen elämään kuuluva asia, mieskin osaa lähteä. Tietysti ero pitäisi ottaa jo ennen pettämistä. Huonossa liitossa ei kenenkään kannata elämäänsä viettää.
Hyvimpä usko eräs, kun väitti olevansa vapaa, uskoin aikani, kunnes paljastu.
Sanoin sille suoraan, olet varattu ja siihen loppu vehtailu.
voi hitto mitä juntteja.eikö ole perhettä..eikö sulla oo aivoja.ei kaikki halua lapsia tai jos haluaa saa tai elämä mene kuin strömsöössä tai useimmiten se strömsö tarkoittaa kulissia.ja kuule kyllä meillä tunteita on toisilla naisilla ja mua kuule rakastetaan.ärsyttää tälläiset vajakit jotka toisten elämään puuttuu ja arvostelee.luulen että oma elämäs on säälittävää.ei uskottomuus oikein ole todellakaan mutta ennen sitä liitto on jo hajalla.ja älkää toista naista syyttäkö.hemmetin kulissi nartut.
Byhyhyy, menikö tunteisiin? Taidat kuulua juurikin edellä mainittuihin naisiin, joille on sanottu mitä vaan päästääkseen pöksyihin. Kyllä sinäkin vielä heräät joku päiviä, että se mies rakastaa sinulta helposti saatavaa pimpsaa, ei sinua. Jos hän rakastaisi sinua, hän olisi sinun kanssasi. Sinä mahdollistat pettämisen, sinä olet moraaliton, naiivi kamala ihminen, joka jakaa itseään toisten naisten miehille. Ehkä tuut joskus tietään omalle kohdalle miltä se tuntuu ;)
Vainui, yritätkö sanoa, että olet hyväntekijä kun autat niitä varattuja miesparkoja jotka elävät hajoinneissa kulissisuhteissa? Ensinäki kuten itse sanoit: mitä tollaset vajakit sekaantuu toisten elämään? Hanki oma mies, ei toisten hajonnut kulissiliitto sinulle kuulu. Sinua myös lainaten: eikö sinulla ole perhettä? Kun pitää toisten perheeseen sekaantua. "hemmettin toisten miesten panija narttu"
Hahhaa, siellä sitä yksi tosibimbo on juuri niitä, joista kirjoittelin jossain aiemmas jutussa, ja jotka uskovat nämä tarinat. Voi tyttökulta. Hanki nyt itsellesi se oma elämä ja vapaa mies. Kunnia menee, mutta maine kasvaa. Luuletko sinä ressukka, että ne varatut ukot jättävät vaimonsa ja lapsensa sinun takiasi? Voi yksinkertaisuus. Kuule. Kirjoitan tämän oikein hitaasti, että menee sinullekin perille. Ei se ukko tai ukot, joiden patjana olet, niin jätä niitä lapsiaan ja vaimojaan. Ja jos joku onneton erehtyisikin, niin voin tässä jo suoraan sanoa, että se äijä meni ojasta allikkoon. Jätä noi huoran hommat, ei siitä hyvää seuraa.
Miksi olla "toinen" ??? Hänen ykkönen pyykkää yms. MUTTA MINÄ hallitsen miestä 24 h !!!!!!!
Ootkos vähän harhoissa? Miten niin hallitset miestä 24/7? Tuntuu sinun ja varatun miehen suhde olevan aika kuraa, kun kerran juttelette vaimon pyykkaamis-hommista :D.. No yksinkertaisuudella ei ole rajoja aina! En ties pettääkö oma mieheni mutta meillä ainakin kotihommat tehdään yhdessä mies joo ihan totta pesee munkin pyykkejä. Herää pahvi, nyt eletään nykyaikaa eikä mitään "nainen on nyrkin ja hellan välissä". Hyvähän se vaan että on teidän kaltaisia ilmaisia huoria ku ei vaimotkaan aina jaksa sitä samaa kun se tuntuu niin jokapäiväiseltä ja arkiselta se mies meille vaimoille. Toisin kun teille kakkosille jotka odotatte kuin kuuta nousevaa tuleeko pukki millon kylään vai peruuko suureksi pettymykseksenne taas! Joo tiedetään että elämämme on ihan huikeen jännää ja tämä oli ironiaa jos tyhmyyttäs et tajunnut!
Voi jeesus.olen ollut saman miehen kanssa vuosia.eise lähteminen ome helppoa miehelle jolla pieniä lapsia firmoja.joo seksi mahtavaa mutta sen takia me ei olla yhdessä.kylläse mies lähti jo kerran vankilastaan mutta itsarilla uhkaava muija ja sata muuta asiaa.nyt te ns.vaimot tai oikeestaan vainot teillä yksi elämä.eläkää mamman ja äidin roolianne rauhassa mutta meitä oikeasti ykkösiä eikä 2 niinku luulette ette mollaa enää.mollatkaa ukkoanne.
Oletpa kateellinen ja vihainen vaimolle. Perh on koko, lapset, vaimo, firmat, suku, ystävät. Usko tai älä, mutta mies ei halua eroa. Jos mies jatkossa tarvitsee sinua, hyväksy asemasi. Muuten sinulla ei mene hyvin. Vaikutat nyt jo epätasapainoiselta. Ymmärrän, että repiihän tuo sinua. Miehillä on syvällä tuo "madonna-huora" asetelma. Toisaalta, jos saat lohtua ajatuksesta, että olet ykkönen, se on sinun suojasi ja puolustuskeinosi arvottomuutta vastaan. Se ei ole keneltäkään pois. Sinuna miettisin itsesi repäisemistä pois kuvioista, itsesi vuoksi.
Hoitoahan sinä tarvitset, niin sekopäistä tekstiä ettei paremmaksi voi sanoa. Katkeran naisen katkeraa tekstiä. "Kerran onkin lähtenyt". Kyllä se kuule on niin, että on tainut äijät huomata minkälainen riivinrauta olet ja se oma vaimo onkin suorastaan mussukka, mutta sinulta saa 24/7.
Huhuh, mikä katkera ämmä!!
Minä tiedän mieheni kakkosen ja olen äärettömän vahingoniloinen, kun hän saa nauttia vain pikapanoista ja mieheni tunnontuskissaan lahjoo ja hemmottelee minua kaikin tavoin. Seksikin sujuu ihanasti, kun saa vähän harjoitella panonsa kanssa. Se olen minä, joka hallitsen miestäni 24/7, nukun yöni hänen kainalossaan ja vietän viikonloput, lomat ja juhlapäivät hänen kanssaan. Sääliksi käy kakkosta, sillä minun mieheni ei halua panonsa vuoksi jättää perhettään. Panot vaihtuu kun hän kyllästyy, mutta minä ja perheemme pysyy :D
Kiva kun rakastat miestäsi noin paljon. Minä heitin pihalle heti kun uskottomuus paljastui.
Sama täällä. Kun aloin haistella palaneen käryä, ex alkoi kantaa lahjoja niska hiessä ja järjestellä "rentoutushetkiä" ja ties mitä... Oli kuin tulisilla hiilillä, kun piti panostaa meikäläiseen ja se aika oli salarakkaalta pois. Ajattelin ensin, että no antaa miehen kärvistellä ja paapoa minua, mutta ei ei... Ei käy pirtaan jakaa miestä, joten melko nopeaan tahtiin ilmoitin, että tämä oli nyt tässä, saat vapautesi takaisin. Ettäkö olisin halunnut "hyödyntää" sänkyhommissa "harjoittelut" salarakkaan kanssa, hyi helvetti!
Sänkyhommien harjoittelut. Harvinainen taitaa olla mies, joka ei olisi kenenkään toisen kanssa sitä harjoitellut. Erikoinen ajatus, että kokee sellaisen hyödyntämisenä. Melkoisen ihanne tilanne on olla itse korkkaamansa ihmisen kanssa vanhuuteen asti.
se vaimo.hyi vittu kun luin.oot kyllä säälittävä.eni voi naiseksi kutsua.elät 40 luvulla.oot ihan reppana.
no hei tuo on provo
Ei välttämättä. Olen kakkonen, tiedän että muitakin on. Tänäänkin näin ykkösen, katsoi minua murhaavasti ja on hyvinkin voinut tuon kirjoittaa. Panona olen ollut kymmeniä vuosia, se riittää taas mulle
Kyllä tuo kakkonen tossa asetelmassa se säälittävä on kaikilla tavoilla. Toki en itse kyllä vaimona kattelis ukkoa joka panee jotain lutkaa, jota kakkoset aina on.
Kymmeniä vuosia kakkosena. Etkö saa vapaata miestä? Mikä vikana? Ulkonäkö? Huono asema ja koulutus? Tyhmä? Vai kaikkea tuota. Naisparka.
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta vastaanpa kuitenkin...
Kaikki eivät halua elämäänsä 24/7-parisuhdetta. Se, että mies on "vapaa" ei automaattisesti tarkoita, että hän olisi sopiva kumppani.
Eiväthän kaikki viralliset vaimotkaan ole kuvan kauniita, akateemisesti sivistyneitä, johtoasemassa olevia kultalusikka suussa syntyneitä perijättäriä, joten miksi toiset naiset olisivat automaattisesti rumia, peruskoulun hikisesti suorittaneita laitapuolen kulkijoita? Aikalailla omituisen kuvan antaa virallisten vaimojen arvostelukyvystä puolison valinnassa, jos ukko valitsee salarakkaakseen tyhmän, sivistymättömän, ruman vosun.... Hmm... No seuraava kysymys tietysti kuuluu, mitä sellaista tällaisessa naikkosessa on, että hänen vuokseen kannattaa vaarantaa voimassa oleva parisuhde? Ai niin, mutta kai ne on ne "erityisseksitaidot", joista joskus tällä palstalla olen lukenut? Ei ole kyllä aivan avautunut sekään, mitä tuollaiset taidot pitävät sisällään, etenkin kun viralliset vaimot järjestään väittävät, että kotona seksi miehen kanssa on upeaa ja monipuolista..?
Jotkut miehet ovat luonnevikaisia.Niille riittää kunhan on reikä. Kaikki kotona ok, mutta seikkailla täytyy.
Ainakin yhdessä tietämässäni tapauksessa kakkonen oli todellinen petolinnun perse. Vaimo sen sijaan todella kaunis ja korkeasti koulutettu.
Kakkosella maantienharmaa lyhyehkö hampputukka, rumat lurppasilmät, viivahuulet eli ei huulia lainkaan, kurttunaama, huonot hampaat, ruma naama kaikin puolin, täysin lauta eli rinnaton, tasapaksu kroppa, ei vyötäröä, persjalkanen, rumia luomia kroppa täynnä jne. Ja tosiaan alemman koulutustason ihminen, tyhmä ku saapas.
Kaiken lisäks ei tajunnu kaverin suoraa toivomusta siitä, että oltaisiin mieluummin kavereita, kun kaveri yritti siitä päästä eroon. Kaveri oli siis upottanu kätensä syvään p*skaan tän hempukan kanssa. Muija selitti vaan ettei voi olla pelkkä kaveri ja että hän kertoo vaimolle jos suhde pistetään poikki! Täytyy olla kyllä melkosen tyhmä, jos kuvittelee saavansa pitää miehen kiristämällä.
Ja kaveri on mulle kertonu ettei koskaan lähteny pettämään sen muijan tai edes seksin takia, vaan koska oma elämä oli niin umpikujassa, käytti tätä toista elämää vähän kuin pakopaikkana vailla mitään tunteita. Vähän ku elokuvassa Jakomäki :D hyvästä mutta puuduttavasta elämästä vähän p*skempaan elämään jotta taas oma elämä näyttäis oikein hyvältä.
No sen enempää en asiasta tiedä, mutta tän kakkosen tiedän ja vaimonkin olen nähnyt ja voin kyllä sanoa että ei tosiaan ton kakkosen takia varmasti pettänyt. Jotain muuta vikaa on kaverin päässä tai elämässä pitänyt olla.
Oliko tossa poistetussa viestissä peräti nimitietoja vai miksi poistettiin?
Saipahan se "ruma" kakkonenkin seksiä. Miksi ruman olla puutteessa kun näitä helppoja munia on saatavissa sen kun sormia napauttaa.
Niin no seksiä ja seksiä, kuka noita rumia kakkosia kovin täyspainoisesti jaksaa ja viitsii painaa.
Niinpä juuri. Seksistä on kysymys ja helposta munasta. Näkyy ne viitsivän.
Niin kai sitten, jos pikanen hutasu sillon kun ukkomiehelle sopii on kakkosen mielestä täyspainoista seksiä. Vaimo ei kyllä siihen tyydy.
Ei niitä huoria oo ennenkään tyydyttämään menty.
Jos nainen ottaa miehen niin tietenkin hän siitä tyydytyksen saa. Ei ole edes velvollisuusseksiä niinkuin vaimoilla usein on. :D Tuo ukkomiehelle sopiminenkin on niin ja näin. Mies menee silloin kun ns. huoralle sopii. Huorasta puheen ollen.. nainen ottaa mieshuoran vastaan kun hänelle sopii. Mikän muu vieraissa juokseva mies on kun huora.
Ihan miten haluut asian ajatella, jos se hyvältä tuntuu noin niin anna mennä vaan. Totuus on yleensä toinen.
Nimenomaan jos hyvältä tuntuu. Mikään pakko ei ole. Perustuu munan saantiin ja vapaaehtoisuuteen. Ei voi olla toista totuutta tällaisessa asiassa.
Sun tapausta en toki tiedä, jos sulla siellä joku vässykkä ätmi on hoitona, mutta mä en ainakaan tiedä yhtään tapausta, jossa mies menis kakkosen luo tyydyttämään tätä vaan ihan omia tarpeitaan. Enkä myöskään tiedä yhtään tapausta, jossa kakkosnainen olis tasokas leidi.
Siinähän ne naisenkin tarpeet tulee tyydytettyä. Miksi sitä miestä muuten käyttäisi. Mies kuvittelee olevansa aina se ottaja mutta totuus on toinen.
Miksi naisen pitäisi olla joku tasokas leidi? Ei ne vaimotkaan sitä ole yleensä. Ihan tavallisia naisia ollaan 99%:sesti. Olipa vaimo tai joku muu. Koskee myös miehiä. Tavallisia tallukoita 99%:sesti.
Niin totta, unohdin, että niillä vässykkä ätmeillä on ne tavis-vaimot, jotka on kakkosnaistyyppiä tasokkaammille miehille. Ihan totta turiset. Kakkonen ei ole koskaan tasokas.
Tuskinpa nainen hirveesti ehtii nauttia parin minuutin jyystöstä, ainakaan sitä ei mitenkään huomaa, kun ei oo ehtiny ilmekään värähtää. Tiedä sitten..
Mut hei, onnee sulle sen varatun vässykän kanssa parin munuutin jyystöihin.
Joskus pikapano on ihan kiihottavaa kun sille päälle sattuu. Jos ei satu niin silloin voi mies pysyä poissa jos aikaa on vaan se pari minuuttia. Pikapanoja harrastetaan kyllä myös ihan parisuhteissakin.
Yleensä meillä on mökkiviikonloppuja jolloin nautitaan. Arkisin muutama tunti. Enempää en arkena haluakaan, odotan jo että mies lähtee.
Suhde on kestänyt muuten jo 8v.
Muuten... nuo ätmit ja tasoista puhuminen vaikuttaa ihan teinin jutuilta. :D
Jep vähän niin ku ajattelinkin, siellä huutelee kulahtanu vanhapiika. Mikskään muuks tollanen rupsahtanu eukko ei kelpaakaan ku varatulle hu*raks. Pohjasakkaa tollanen.
Olen kolmekymppinen.
Sittenhän meitä on täällä kaksi rupsahtanutta huoraa. Pohjasakkaa molemmat. Mies ja minä. :D Samaa ikäluokkaa ollaan ja vanhettu se 8 vuotta kumpikin.
Ihan sama kelpaako vai ei jollekin koska ketään en ota elämääni joka tapauksessa. Seksi silloin tällöin riittää. Jos nuori poika nyt sen ymmärtää yleensä.
Pitkä parisuhde takana ennen tätä ja sitä mannaa sain tarpeekseni.
Nyt puutun miehenä tähän akkojen haukkumiseen.ns kakkoset ei ole lutkia.itse en voi omista syistä jättää vaimoa.en ole vuosiin tuntenut mitään sitä kohtaan.hyvä äitinä.joo mulla teidän kutsuma 2mutta rakastan sitä.nähdään jokapäivä.jos joku huorittelis sitä ois reikä päässä.
Olet siis pelkuri, joka vielä pitää kakkosensa puolta.
Kukaan ei ole niin yksinkertainen kuin kakkonen!
Tämäkin Luonnon kuvittelee menevänsä läpi miehenä...
On ne epeileitä ja kivoja leluja...hah..haha
Kukaan, toistan KUKAAN mies ei ikinä, IKINÄ, kirjottais mitään tollasta mihinkään XD Taitaapi olla kirjottaja tuskasen ahdistunut ja katkera kakkonen.
kyllä mulla munat on.ja kovia olette arvostelemaan muita ihmisiä.kyllä mä pidän omaa vaimoa arvossa vaikka ei tunteita.yksinkertasta naistaa tarkota 2 en tapailisi montaa vuotta kuten me ollaan oltu.menkää kattoo itteenne peikistä.mitä näätte.ulkoisesti ja sisäisesti.tekis mieli sanoa pahasti.
Kiinnostais tietää mitä tarkoittaa "pitää arvossa" jos kuitenkin loukkaa toista pahimmalla mahdollisella tavalla? Onko se arvostus se, että on kiva ku se koti on siisti, ruoka pöydässä ja lapset hoidettu ku kotiin tulee panon jälkeen? Vai tarkoittaako se, että teet asioita hänen hyväkseen hyvittääkseni tekosi? Tai koska se kuuluu hyviin tapoihin ottaa toinen edes jollain tavalla huomioon?
Miehen ja naisen ero on se, että nainen voi asettua ajattelemaan sitä vaimoa, kenen miestä paneskelee. Miehet eivät voi asettua heidän vaimojen asemaan ja miettiä sitä omalle kohdalleen. Siksi usein naiset sortuvat syyllistämään kakkosia, sillä nainen voi ymmärtää miltä naisesta tuntuu. Kakkosilla ole moraalia ollenkaan, on huono itsetunto ja toisten miehen paneminen saa heidät tuntemaan itsensä jotenkin paremmaksi naiseksi kun se, jonka luokse mies palaa joka päivä. Tunnen tälläisen naisen joka on jokaiselle varatulle ikuinen kakkonen, ei hän onnellinen ole ja särkyy joka kerta kun pettäjämies palaa vaimonsa luokse. Kuvittelee jokaisen kohdalla, että mies valitsee hänet koska täämä väittää välittävänsä. Kyllä on tyhmä muija vaikka ulkoisesti kaunis, menestyvä ja sporttinen.
Huono yritys. Sama hörhö kuin useammassa tekeleissä yllä. Raiteiltaan pois oleva kakkosnainen, joka ei käytä isoa kirjainta lauseen alussa. Sitä mietin, jos mies eroaisi ja tämänlaisen kanssa jatkaisi. Miten lapsia voisi päästää kukaan äiti tuollaisen ihmisen vaikutuspiiriin.
Juu ja käyttää kakkosesta merkkiä2! Teksti paljastaa, että ei ole ainakaan ruudinkeksijä. Välillä kirjoittaa naisena ja välillä miehenä, mutta kirjoitustyyli paljastaa, kun on koulut jääneet kesken. Surkea tapaus!
Mulle sopii. Hyvää seksiä tasokkaan miehen kaa, eikä jää roikkumaan, niinku sinkut. Vaimo vois tosin ostaa mulle joskus kukkia, ku hoidan sen velvollisuuksia ja pidän sen ukon tyytyväisenä ;)
Kuin myös. Itse voisit ostaa myös kukkia, koska sulla on puhtoinen mies, joka ei roiku ja on tarvittaessa tilattavissa lemmenleikkeihin. Yhdessä siistimme karvoitukset, jotta ei tule valitusta, kun karva jää kurkkuun. Oletko ollut tyytyväinen?
Joskus olen, joskus en. Puhtaus on puoliruokaa. Haluaisitko kokeilla miestäni
Kakkonen on aina kakkonen.
Siis sinäkö kakkonen oikeen siistit miehen katvatkin? Käsitinkö jotain väärin?
Jooo ajellaan karvat toisiltamme pois.mä ajelen suihkussa mieheltä kaikki.meidän juttu.eihän kellää miehellä enää oo alapää karvoja.
Ja useimmilta puuttuu jo aivotkin...
Minä tapailin varattua toista vuotta. Sanoin heti että minä en sitten vaadi mitään, kaikkein vähiten häntä kokonaan itselleni. Hänellä oli kaksi vähän alle kaksikymppistä lasta. Minä olen aina itseasiassa kammonnut avioliittoa, kun seurustelu vapaan miehen kanssa on tullut siihen että mies on ruvennut puhumaan kihloista, olen etsinyt syyn lopettaa jutun siihen.
Niinpä minulla tämän varatun kanssa hälytyskellot alkoi soida kun hän alkoi katkerana moittia vaimoaan, vaimo sitä ja vaimo tätä... Alkoi tulla puhelinsoittoja iltaisin että vaimon kanssa on riitaa, vaimo meni muualle nukkumaan, olen rakastunut sinuun, on ikävä.... Joku voi luulla että olisin ollut riemuissani että nyt saan miehen itselleni mutta minua alkoi ahdistaa aivan hirveästi. Ajattelin että eihän tässä näin pitänyt käydä, varatun miehen kanssa
Kun mies alkoi puhua erosta, ja suunnitella mitä tehdä talolle ja muulle suht suurelle omaisuudelle, päätin että nyt riittää, en halua olla osallisena tässä. Muistutin häntä että olin sanonut etten halua häntä itselleni, etten ollut edes rakastunut häneen.
Valehtelin että olin löytänyt uuden sinkkumiehen. Jonka muuten myöhemmin löysinkin. Myös hänelle olen tehnyt selväksi etten halua naimisiin. Uskollisuutta häneltä tosin vaadin ja uskollinen olen myös itse. Yhdessä ollaan vieläkin.
Kakkoset eivät hetikään aina halua miestä itselleen. Se on vain eräs stereotypia joita naisista halutaan pitää yllä.
Ja kyllä jotkut miehet jättävät perheensä toisen naisen takia. Itsekin tiedän muutamia tällaisia tapauksia. Silloin kakkosista on tullut ykkösiä. Se, jättääkö mies perheensä, riippuu varmaan siitä miten liitossa voidaan. Huonossa avioliitossa voidaan roikkua pitkään, ehkä hautaan saakka, mutta jos tulee uusi rakkaus, se antaa voimaa lähteä.
Edellyttäen, että se uusi haluaa olla osallisena kumppanin avioerossa, ehkä hyvinkin raastavassa jälkipuinnissa, kuunnella sitten vihantäyteisiä vuodatuksia vaimosta jne.
Minä en halunnut sitä, en missään nimessä.
"Uskollisuutta häneltä tosin vaadin.." luulenpa että sen sun kanssa pettäneen vaimokin on vaatinu, mutta kuten omasta kokemuksestasi tiedät, ei se pettureita liikuta.
Näitä ns.kunnon naisia moraalin vartijoita on täällä paljon.mieluummin olen ♡nainen.
Ei täällä moraalia varrtioida, se että takianne tulee avioerolapsia ja perheet / kodit rikkoutuvat, on paljon pahempi asia.
kuule eise toinen nainen oo syypää teidän kodin rikkoutumiseen.vai kulississako haluat lapses kasvattaa.kodin rikkoja toinen nainen.kuule kato peiliin.eroon tarvitaan kaksi.mamma ottaa järjen käteen.
Ei kuulu sinulle toisen perheen asiat millään tavalla. Häpeä rikkoa toisen omaa jo lasten elämää.
Ettekö tajua ei toinen nainen ole teidän aviokriisiin syyllinen.eläkää sitä lopun alkua rauhassa mutta etsikää ukoistanne syyt.hitto et raivostuttaa.eikä kuulu haukkua kenties aivan mahtavaa naista.aagh että helppo syyttää toisia.mä ootankin just sun miestä joka väkipakolla tulee kohta munluo.kuule hanki elämä.
Ihmetyttää vain se, että te Täydelliset Naiset olette valinneet puolisoiksenne täysin munansa vietävissä olevia vässyköitä! Joku viekas naikkonen tulee ja vie miehenne väkisin ja sitten täällä vikistään ja haukutaan näitä "kodinrikkojia". Olisitte valinneet miehen, joka pitää kiinni sitoumuksistaan. Mutta ei, toista naista on helppo syyttää ja kieltää se tosiasia, että oma harkintakyky petti parinmuodostusvaiheessa ja tuli iskettyä kädet syvälle pas-kaan. Yksikään parisuhteen/perheen ulkopuolinen ihminen ei riko parisuhdetta eikä kotia. Ei, vaan pettäjä sen tekee päästäessään ulkopuolisen sisään.
Ja olet varmaan ylpeä itsestäsi. Turhaan sinä keuhkoat vaimoista. Sinunlaisesi on arvoasteikossa niin miesten kuin naisten silmissä pohjasakkaa. Etkö tiedä, että asenteet ovat muuttumassa perhearvoja kunnioittaviksi.olet kateellinen, mustasukkainen ja katkera vaimolle. Miksi? Ei hän ole työntynyt elämääsi. Niin ja oletko huonosti menestynyt yhteiskunnassa, kun et vapaata suhdetta saa, vai oletko homsu ja ruma.
Voi tulla yllätyksenä, mutta suurin osa ihmisistä elää elämäänsä - eikä mieti toisten tekemisiä, joten tuo "arvoasteikossa niin miesten kuin naisten silmissä pohjasakkaa" on turhaa löpinää. Jossei ole muuta tekemistä kuin arvailla, mitä muut ajattelevat... Voi hyvää päivää, pitäisikö hankkia se kuuluisa oma elämä? Tuttavapiirissäni sattuu ja tapahtuu, on ollut pettämisiä, eroja - ja myös pitkiä onnellisia liittoja. Jonkun toilailuja ihmetellään muutama päivä, ehkä viikko - mutta elämä jatkuu eikä meistä kukaan tiedä, mitä jonkin huushollin seinien sisäpuolella OIKEASTI tapahtuu. Minun asiani ei ole tuomita toisten tekemisiä ja tavatessani uuden ihmisen teen arvion hänestä itse, en kuulopuheiden perusteella. On ollut yllättävää huomata, että joskus ne päällepäin upeimmilta näyttävät ihmiset ja pariskunnat ovat pelkkiä tyhjiä, kylmiä kuoria.
Ei lisättävää.
Mistä saatais elämät näille yksisilmäisille pikkuaivoille?
No jaa. . Sekö osoittaa fiksuutta, jos alentuu jopa vuosiksi patjaksi ja reiäksi, jota käydään lykkimässä kun muilta kiireiltä joudutaan. Tämä kuvaus on lainaus miespuoliselta kollegaltani seuratkaahan tytöt aikaanne. Vielä kymmenen vuotta sitten kakkossuhteille hyväntahtoisesti hymähdeltiin, mutta moraaliarvot ovat tiukkenemassa, normaaliutumassa. Historia tässäkin toistaa itseään. Olen jo iäkkäämpi leski. Asia ei minua henkilökohtaisesti koske. Jälkipolvia kyllä.
Noita reikiä ei ole olemassa jos ei ole vieraissa käyviä miehiä. Missä on miehen vastuu? Sieltä sen pitää lähteä. Miksi miehelle sallitaan vieraissa käynti mutta nainen joka miehen vastaan ottaa haukutaan maan alle?
Sekö osoittaa miehen fiksuutta jos alentuu lykkimään noita reikiä patjoissa kun muilta kiireiltään kerkiää?
Saa nähdä koskeeko moraaliarvojen tiukkeneminen myös vieraissa käyviä miehiä.
Vieraissa käyviä miehiä on ollut aina ja aina heitä tulee olemaan. Ennen vaan ei pettämisestä keskusteltu julkisesti vaan selän takana. Kaikki tiesi, kuka käy vieraissa, ne vaan oli "julkisia salaisuuksia". Mikään ei ole muuttunut eikä ole muuttumassakaan. Sulla on kova usko moraaliarvojen tiukkenemiseen. Voihan ne tiuketa mutta siltikään vieraissa käyminen ei lopu. Salailu vaan pahenee.
Nykyisin kun eletään avoimessa yhteiskunnassa niin siltikin miehen vieraissa käyntiä ei paheksuta. Selitellään vaan, että se on miehen luonto panna jokaista vastaantulevaa naista. Kun taas varatun kanssa vehtaavat naiset on pahimman laatuisia huo...ria. Onko niin edelleen, että vieraiden naisten tehtävä on pitää varatun moraalista huolta? Miksi palstalaiset, etenkin vanhemmat naiset puolustaa sitä pettävää miestä, olipa nainen sitten puoliso tai se vieras? Miksi miehet edelleen päästetään vastuusta päätä silittämällä että pojat on poikia? Mitä sanot parempielämäsullekin siihen? Mikä syynä miesten paapomiseen? Heiltäkö ei voi parempaa moraalia odottaa? Jos ei, niin miksi? Ja onko naisten osa edelleenkin alistua ja hyväksyä kaikki miehen tekemiset?
Luuleeko pikkuläppärin siellä olevansa aivan mahtava nainen?
Olin toinen nainen melkein kaksi vuotta. Olimme 30-vuotiaita, mies ukkomies, perheellinen. Alkuun mitään muuta ei olisi voinut toivoa. Mies järjesti minulle aikaa, otti huomioon. Puhui ihania asioita, osoitti kiintymystään. Toi lahjoja, piti hyvänä. Näimme useita kertoja viikossa ja kirjoittelimme ja soittelimme puhelimella 24/7. Mies puhui vain negatiivista vaimostaan, harvoin kutsui häntä edes nimeltä.
Puolentoistavuoden kuluttua suunta kuitenkin muuttui. Minusta oli ilmeisesti tullut tylsä (tai jälkeenpäin ajateltuna viisas). Huomasin, ja siten myös tajusin että romanttiset ja ihanat puheet olikin suurimmaksi osaksi puheita. Missä olivat alkuajan teot? Näkeminen väheni ja näkeminen painoittui upeaan seksiimme. Näimme enää noin kerran kuussa puolen tunnin ajan. Hän kertoi rakastavansa minua kun sanoin että rakastan häntä. Miten hän näytti sen? - Ei yhtään mitenkään. Itkin aamut, päivät, illat ja yöt. Tiesin hänen vain puhuvan, mutta olin silti koukussa. Olin yksinäinen ja tunsin itseni petetyksi. Mutta oikeasti silloin minä viisastuin.
Silloin jätin miehen ruikuttamaan rannalle - jos hän minut olisi oikeasti halunnut, hän olisi tehnyt jotain eteeni. Edes järjestänyt aikaa. Mutta sitähän nuo ukkomiehet yleensä haluavat, tuntea itsensä erityisiksi ja halutuiksi, yksinkertaisesti saada seksiä. Mies itki kauan perääni ja lupasi antavansa enemmän aikaa. Mutta minun kohdallani hän teki virheen - hän teki minusta itsestäänselvyyden.
Naiset, jos alatte salarakkaiksi: Rikotte itsenne jos rakastutte. En suosittele. Toki kokemus viisastutti - mutta teoistani en ole ikinä ylpeä.
erikoinen näkemys... hyvällä tavalla
ootko itse homsuinen ruma marimekko lahna kun et saa sitä kunnon nainen liittoas ja miestäsi pysymään jalkojes välissä.
Juu Marimekkoa käytän, myös tekstiileissä. Meidän suhteemmeon hieman syvälimsempi kuin sinun noin hauskasti sanoma " ojalkojen väli"
Aijos pukeudut marimekkoon oot eriluokassa hehhah.Kuule mulla on rahaa ja vois olla enemmänkin vielä,en tuu ikinä pukeutuu telttaan.jos näet mun kodissa kukkakuoseja viekää tyylikouluun.mä pidänkin korkkareista ja naisellisista vaatteista.koti on tyylikäs.joo ei löydy lokkivalaisintakaan.
Syvällinen suhde jossa sallitaan miehen vieraissa käynti? Olette sitten varmasti puhuneet keskenänne, miksi miehesi ei kestä vain sun jalkojesi välissä? Hienoa jos noin on. Ja eihän siinä tapauksessa miehesi edes petä sua. Luvalla käy tuulettumassa.
No niin kauan kuin noita "pyryharakoita" on tarjolla, varmasti löytyy varattuja miehiä ilottelemaan. Aina sitä lapsiperheessä tai yleensä perheessä välillä niitä "huonon liiton" tarpeita on, että muualla olevat "enkelit" saavat miehen uskomaan, että sitä eukkoa parempi löytyy. Mies vielä lisäksi elää niin paljon tuon seksin saamisen varassa, että kun sitä näyttää olevan tarjolla ja sanoisin tyrkyllä. Seuraus on monesti se, että ukko uskoo rakastuneensa ihan ihmeellisen ihmiseen, joka ymmärtää nyt sen eukon sijaan, joka kotona raataa ja raataa ja siitä kiukuttelee, kun mies ei osaa ilman käskyjä tehdä mitään, ei mene pyykit koneeseen, ei valmistu ruokaa, ei osaa imuroida nurkkia myöten, eikä leiki lasten kanssa ja monen monta muuta, jolla jotenkin naisen taakkaa jakaisi.
No siitähän se huono liitto jo syntyikin, nyt voinette ajatella, oliko syytä ja kenessä, miehellä olisi ihan hyvä paikka kotonaan ja perheessään, kun vähän viitsisi panostaa, mutta se "pyryharakan" pylly kun kieppuu silmissä ja ilman noita kotihommia.
Minusta on suorastaan rikos toiselta naiselta antaa miehelle mitään, kun perhettään tuolla tavoin halveksuu, että joutaa viihteelle, vaikka kotonakin olisi pidetty.
Olisi kyllä hyvä kuulla, miten ne uudet suhteet ovat kestäviä, moniko katuu, mutta onhan se hävettävää monta kertaa erota, vaikka se kakkonen olisi kuinka hirveä.
Mitäs jos toinen ei oo tiennyt nenään lyövästä.
Aika aivottoman miehen kanssa oot naimisissa jos se ollu vaan pyllyn pyörityksen takia toisen kanssa.mä ollu vuosia jo toinen nainen.en ole ylpeä tästä mutten myöskään ole mikään pyryharakka.joo me lapsettomatkin ollaan imurin ja kotihommien ja töiden kanssa tekemisissä.hauskaa elämää vaimoille jotka katkerana muita haukkuvat.
Kyllä tälläkin palstalla on eniten niitä kakkosia, jotka haukkuu vaimoja.
Niin ja heidän pitäisi pitää vain suunsa kiinni ja mölyt mahassaan. Ovat tulleet luvatta toisen reviirille, haaskat.
Niin ja ykköstyneitä kakkosia jotka haukkuvat jätettyjä. Nokkivat kuin haaskalinnut.
Taas sama hörhö joka kirjoittelee välillä miehenä ja välillä naisena tässä keskustelussa ja puolustelee omaa kakkosena olemista ties millä.. Kirjotustyyliä ei kuitenkaan vaihda, jotta ei sentään tunnistaisi samaksi.
Toinen olet, ja toiseksi jäät. Kukahan se tässä on katkera? Hauskaa loppuelämää lattiarätille.
Mä en voi mitään että miehesi Rakastaa mua.
Jännä muuten miten se on aina tosi jees ja oikein ja jopa cool kakkosten jakaa mies vaimon kanssa, mutta vaimo on tyhmä ja säälittävä kun on pettävän miehen kanssa... Varsinkin kun vaimo ei monessa tapauksessa edes tiedä koko touhusta, eli kukahan siinä oikeesti on valehtelevan petturin kanssa.. Oon tullu siihen tulokseen että kakkoset räksyttää kun on pakko, muuten kukaan ei niitä huomaiskaan.
Vau olet huomannut saman kuin minäkin.
Kakkoset syyttävt petetyn roikkuvan eikä osaavaan päästää irti petturista. Sitten ku itse joutuvat petetyksi niin kynsin hampain tappelevat saadakseen pidettyä petturin itsellään. Ainoastaan epäilys pettämisestä sai ykköstyneen riehuun. .
Mun mies ei pane vaimoaan.sillä pallo muista syistä jalassa.että niin.ja Rakastan sitä.sori.saisin kenet vain.ei voi sille mirään ketä rakastaa.te täydelliset vaimot.
XD jotkut on vähän tyhmemmän luokan tyyppejä, kuten tää Pppåå. Kirjotustyylistä voi päätellä jo paljon. Myös mm. sen, että tää on sama tyyppi, joka tuolla aikaisemmin kertoi olevansa mies, joka rakastaa kakkostaan.
Ei voi vaimokaan mitään sille että, kaikesta huolimatta, rakastaa puolisoaan.
Avohoidossa oleva, nappeja popsiva apukoululainen sinä olet. Vai saisit kenet vaan, hah hah. Suuret on lumpulla kuvitelmat.
Hei neiti etsivä kirjoitin yhden ja tän jälkeen ainoan viestin tänne.joten älä laita muitten viestejä mun piikkiin.olkaa ihan rauhassa täytyy loppuilta olla oman kullan kainalossa.
Höpö höpö. Kukaan muu, joka on yhtään koulua käynyt, ei aloita lausetta pienellä alkukirjaimella ja käyttää välilyöntiä pisteen jälkeen. Kyllä täällä jo kaikki ymmärsi, että olet säälittävä kakkonen, kenelle on mies valehdellut olevan vaimonsa kanssa vuosienkin jälkeen yhdessä "pakottavista syistä" ja uskot vahvasti hänen rakastavan sinua. Kaikkea hyvää sinulle ja valinnallesi, muista vain, että jokainen elää vain kerran.
ps. KUKAAN ei KUKAAN Suomessa ole kekenkään kanssa pakosta. Suomessa orjuus on rikos, eikä kukaan omista toista ihmistä. Jokainen tekee VALINNAN ja on ihmisen kanssa, kenen kanssa haluaa olla.
Mantrasi muistuttaa minua jostakin. Kakkonen hoki tuota miehelleni ja yritti myös sitä samaa jargonia minuun. Pidin kuulemma kiinni miehestäni, enkä päästänyt häntä kakkosen luokse, kun olin sellainen oikea vahtihaukka, todellisuudessa mies oli ihan vapaa lähtemään. Ihmeellinen oli hänen pakkomielteensä, että jos sellainen ahdistava ohjaus on rakkautta, niin kovin erilainen käsitys sitten yksilöillä rakkaudesta on. Mies sai tulla ja mennä, vain kakkoselle piti olla kaikki menot viitenä kappaleena kirjallisena anomuksena. Vahvasti tuli siis tunne, ettei valintaa saanut tehdä kuin yksi henkilö.
Olen kakkonen jo kuudetta vuotta. Mies tosin on tällä välillä muuttanut itsekseen asumaan vaikka ei eronnut virallisesti ole. Minä eronnut jo vuosia sitten. Lapset molemmilla aikuisia. Suhteemme on kahden aikuisen suhde, seksiäkin tietysti on mutta päivittäin pidämme yhteyttä puhelimitse. En ole ruma, tyhmä enkä löysämoraalinen. Työelämässä olen arvostettu ja pidetty, samoin mies. Olemme erittäin rakastuneita näin vuosienkin jälkeen.
Sähän vähän aikaa sitten kirjoittelit, ettet jaksa enää odottaa kun mies ei tiedä mitä haluaa, sutko vai vaimonsa? Eli suhde jatkuu edelleen ja mies vaan jankkaa? Ällöttävä äijä. Oletko sä kysynyt, miksi ei ala sun kanssa oikeaan suhteeseen? Miksi ei eroa? Lapset aikuisia jo niin mikä estää? Kävikö sua pelottamaan, että pettäisi se suakin?
Te jotka kommentoitte tuonne väleihin ottakaa huomioon ettei niitä kaikki lue kun on pitkä ketju. Mobiililla hankalaa selata uusimpia välistä.
Olen ollut toinen nainen kerran elämässäni. Olin kakskymppinen, mies oli nelikymppinen.
Meidän suhde oli puhtaasti pelkkää seksiä, pantiin viestiä kun panetti ja treffattiin joko hänen työpaikalla tai kotona jos hänen puoliso oli töissä.
Sitä jatku 6kk, sitten löysin nykyisen mieheni ja lopetin suhteen.
Se sopi mulle silloin, mies oli taitava, paljon taitavampi kuin ne omanikäiset siihen aikaan. Se oli vaivatonta ja helppoa. Vieläkin olen tuolle miehelle kiitollinen, hän opetti minulle miten olla nainen ja miten nauttia seksistä.
Että kiitos vaan keväästä 2004 J.N. Jos satut lukemaan
Olit nuori. Siis anteeksi annettavaa. Muutoin vain todella typerät naiset menevät toisen kotiin.
Olin naimisissa miehen kanssa, jolla oli niitä "kakkosia"useampia, kotona oli kyllä seksiä tarjolla enemmän kuin mies itse halusi, varmaankin säästi itseään noille "kakkosille", ei siinä tuntenut itseään ykköseksi, joten mies ulos ja kas kummaa nyt eronneena olen ihanalle miehelle SE "kakkonen", paljon enemmän kuin sille entiselle ykkösenä. Ei paina omatunto eikä vaimo, josta en ole kysellyt mitään enkä halua tietääkään, elän omaa elämääni ja nautin hyvästä seksistä, en odota miehen eroavan vuokseni.
Tuota asetelmaa mä en ole ikinä tajunnut. Joutuu petetyksi, ei halua jatkaa avioliittoa vaan eroaa koska ei kestä pettämistä. Sitten kuitenkin itse alkaa kakkoseksi ja ei tunnu missään.
Johtuuko tuo ettei tunnu missään siitä, että olet rikkonainen ihminen, ero käsittelemättä, tunteet hukassa tai tunnet vihaa entistäsi kohtaan ja jotenkin kostat kokemasi pahan? Siitä sun ukkomiehen vaimosta tuntuu ihan yhtä pahalta kun miehellä käry käy kuin sinusta tuntui. Haluatko ihan oikeasti toiselle sellaista mielipahaa?
Mä erosin, kun mies petti. Varattuja ukkoja on saanut esim. baarissa "ravistella lahkeista" kun millään eivät voi uskoa, että mä en ala heidän kanssaan mihinkään. Nyt mulla on suhteen alku vapaaseen mieheen. Mä toivon olevani hänelle se ainoa, en ykkönen enkä kakkonen.
Toisena naisena oleminen on kamalaa enkä tiedä miten lopetan touhun, koska olen rakastunut. Mies väittää että tarvitsee aikaa asioiden järjestämiseen, että voi erota "siististi" ja rakastaa minua kyllä ja haluaa heti kertoa kaikille kun erosta on kulunut sen verran aikaa, että pettämisestä ei epäillä. Selittää että "ethän halua huonoon valoon" ja "kyllä voit luottaa koska en ole pettäjä enkä koskaan pettänyt, mutta en odottanut rakastuvani toiseen ollessani suhteessa." En tiedä miksi uskon aina kaiken, vaikka tiedän ettei hän jätä vaimoaan ikinä. Heillä ei ole lapsiakaan joten miten asioiden järjestäminen kestää jo kolmatta vuotta. :(
hahhahhhahhhahah en ymmärrä sinua, missä oikein viiraa kun sinäkään et osaa arvostaa itseäsi enempää. Ei se eroa jos ei ole tähän mennessä eronnut. Lopeta.
Taas joku paska vetoaa siihen, että vieras nainen joutuu huonoon valoon. Ja ettei ole pettäjä vaikka vehtaa vieraan kanssa. Mikäs hän sitten on? Oletko kysynyt, montaako naista on hän on sinua ennen pyöritellyt samalla lailla? Montako kertaa on "rakastunut" aikaisemmin?
Sä oot kyllä lapanen, jos et pistä välejä poikki. Ilmiselvästi olet häneen ihastunut ja pahasti mutta se ei tarkoita etteikö järkeään voi käyttää. Jos mies oikeasti sut haluaisi parisuhteeseen kanssaan, olisi hän eronnut nykyisestä puolisostaan. Piste.
Ehkä se ongelma on siinä, että kakkonen menee ja rakastuu/kuvittelee menevänsä vaimon ja lasten edelle. Itse olen kakkonen, siksi, että en halua olla juuri eronneena parisuhteessa ja vapaat ihanat miehet ovat vähissä. Haluan tiettyjä asioita seksikumppaniltani, jotkut vapaat ovat niin lipeviä ja luonnevikaisia etten kestä sellaista. Himot ne on hiirelläkin, meillä homma toimii toistaiseksi. Tottakai miehen vaimoa käy sääliksi, mutta en tiedä heidän avioliitosta mitään koska en kysele.
Vai että vapaat miehet lipeviä ja luonnevikaisia. HMMM mitähän ne pettävät ukkomiehet ovat? Ja sinä joka sanot jopa sääliväsi petettyä mutta jatkat kuitenkin kakkosena.
Sitten kun tapaat sen ihanan vapaan miehen, niin uskallatko kertoa hänelle olleesi ukkomiehen kakkonen? Kunnon miehet eivät yleensä arvosta naista joka pystyy osallistuun pettämiseen, vaikkakin kakkosena.Hän ei pystyisi luottaan sinuun.
Minua petettiin ja jätettiin toisen vuoksi. En ikikuuna päivänä voisi edes kuvitella tekeväni toiselle samaa kuin minulle tehtiin ja niin kovia haluja ei tule että enkö niistä selviä ihan omin avuin.
nainen88 Olet vastenmielinen. Itsekeskeinen. bimpo.
Kunnon miehet elävät tässä ja nyt. Luottavat ihmiseen jota rakastavat. Eivät takerru historiaan.
Valehtelin oikeastaan vähän, ei olla menty vielä sänkyyn. Puoli vuotta viestitelty, flirttailtu ja sovitusti nähty mutta seksiä ei ole ollut. Ihanaa kun saa huomiota mieheltä jota pidän arvossa ja ihannemiehenäni, haluttaa kovasti mutta en ole varma tuosta sänkyyn menosta, luulisin että salasuhde päättyisi siihen? Enkä usko että mieskään pystyy sänkyyn asti menemään, vaikea sanoa. Sitä oikeaa odotellessa..
Monella mihellä on madonna- huora syndrooma. Vaimon kanssa on hyvää seksiä, mutta määrätynlainen kunnioitus vaimoa, äitiä kohtaan luo estoja ja mies kaipaa silloin tällöin huoraseksiä. Vaimoaan hänellä ei ole aikomustakaan jättää. Hän on miehelle rakkauden ja kunnioituksen kohde. Kakkonen on se huora, jota mies ei itselleen milloinkaan huolisi pysyvään parisuhteeseen. Näin se vain menee!
Noin se varmaan on. Pikku vinkki pettäville miehille: älkää lupailko sille vieraalle naiselle mitään. Älkää ruikuttako, että paska avioliitto, kamala vaimo. Kertokaa suoraan, että seksiä vaan olette vailla. Niin säilyy moni nainen pettymyksiltä. Ette uskalla vai eikö irtoa, jos totta puhutte? Aina on naisia, jotka haluaa mieheltä vain seksiä. Teidän pitää oppia erottamaan ne heistä, jotka etsivät oikeaa parisuhdetta. Ei liene vaikeaa?
Nainenkin voi haluta sitä huoraseksiä. Sitähän saa helposti varatulta mieheltä. Huoramieheltä huoraseksiä. Helppoa munaa kun parisuhdetta ei kaipaa.
Siinäpä sitten ylpeänä molemmat, sinä ja hän itsestänne.
En koskaan vaipuisi niin alas että rupeaisin parisuhteessa olevaa ukkoa himoamaan.Nainen laittaa itsensä huoran tasolle silloin kun pakkautuu parisuhteessa olevaan ukkoon.Kyllä naisen pitäisi olla sen verran ylpeä itsestään ettei vajoa tuolle tasolle.Mies käyttää röyhkeästi hyväksi ja luikkii kuin piesty koira armoa anoen takaisin akkansa luo.Tunnen monta naista jotka on kakkosia ja yllätys yllätys,eipä heitä miehet juuri koskaan sen pitemmälle vie.Sänkyssä pyöräyttää kuvitellen saavansa jotain parempaa kuin kotona saa.Mutta ei se taida sitten kumminkaan vittua kummempaa olla.
Kukahan siinä hyväkseen käyttää ja ketä. :D Moni mies myös kuvittelee ottavansa uuden naisen tuosta kakkosesta mutta jää nuolemaan näppejään kun kakkonen ei häntä halua pitemmälle elämäänsä.
Asia on näin jos nainen seurustelee ukkomiehen, monesti käy niin että tämä nainen jää sille ukkomiehelle. Koska käy niin että tätä naista ei sen jälkeen huoli kukaan. Koska tämä ei pysy salassa, tiedän monta tapausta jossa on käynyt näin. Kun nainen menettää maineensa niin sitä on vaikea saada takaisin.
Tuo on totta. Nämä naiset eivät tule ajatelleeksi, että miehet kehuvat kaatojaan kaveripiireissään. Salaistakin salaisempi suhde, jossa tavataan vain naisen asunnolla on vain salaisuudessaan kuvitelma naisen päässä. Saunailloissa jutut leviävät ja mitä enemmän otettu puhejuomaa, sitä enemmän puhutaan. Näistä naista tulee ns. merkattuja naisia ja aina ne jutut leviävät. Kannattaa siis harkita todellakin.
Juuri näin. Miehet kertoo kavereille hän on käynyt tätäkin naista. Kohta kaikki tietää se tieto leviää kulovalkean tavoin. Vaikka mies sanookin että hän ei puhu kellekkään, mutta tämä ei pidä paikkaansa.
Nainen jää sille ukkomiehelle? Nyt en tajua. Vastoin tahtojaanko se mies sitten sen naisen ottaa jos omasta ero tulee? Älä viiti naurattaa. Vapaat naiset käyttää ukkomiehiä yleensä vain saadakseen seksiä, hyvää ja vaihtelevaa sellaista. Ilman parisuhdehöpötyksiä. Vapaat miehet hyvin harvoin pelkkään seksisuhteeseen ryhtyvät. En tiedä mikä siinä pelottaa vapaita miehiä, miksi he eivät ota seksiä seksinä?
Tottakai ukot kaadoillaan kehuu. Mutta eikö heidän maine pilaannu siitä, että panevat kaikkia jotka heille haaransa levittävät? Onko se merkittävä meriitti ukkomiehelle ja vain naiselta menee maine? Helvetin vanhanaikaista ajattelua.
Mutta niin kauan kuin petetyt puolustaa sitä pettäjää, niin kauan se vieras nainen onkin halpa lutka. Jos miehet noin ajattelee, niin eikö heillä rahkeet riitä parempaan? Mä näen niin, että seura etsii kaltaistaan. Minkähän tasoinen sitten onkaan sen ukkomiehen vaimo???
Tietysti paskahan se ukkomiehen vaimo on, mutta sellainen sanonta on, että mitä vanhempi pukki sitä kovempi sarvi. Pelkkää meriittiä kaadot siis, tietyissä piireissä.
Tuskin monikaan mies uskaltaa kertoa edes parhaalle kaverilleen huoraamisestaan. Riski on liian suuri tiedon menevän vaimon korviin.
olin ykkönen,mies petti ollessani kihloissa hänen kanssaan.Armoa ja anteeksiantoa on kerjännyt 40 vuotta joka päivä.Anteeksi en anna,lapsen takia olen aviossa ollut.Rakkaus kuoli tuohon sonniin.Kakkonen ei sitten koskaan päässyt naimisiin eikä kukaan hänen kanssa perhettä halunnut.Vielä vanhoilla päivillään koettaa ukkomiehiä jahdata mutta eipä näy kukaan huolivan.Ukkomiehiä kaatanut monta tusinaa,pillun reikä siinä on venynyt eikä muuta.
Olet sairas. Säälin puolisoasi, joka joutuu taistelemaan isyyteen liittyvistä oikeuksista tuollaisen katkera ja ilkeämielisen ihmisen kanssa. Ilkeytesi ja kyvyttomyytesi antaa anteeksi on monikymmenkertaisesti julmepaa kuin pettäminen.
Voi jestas!! Mies petti jo kihloissa ollessanne ja silti menitte naimisiin. Se oli sun oma valinta. Aivan varmasti sulla olisi ollut mahdollisuus erilaiseen elämään mutta valitsit noin.
40 vuotta olet katkeruutta kantanut sisälläsi. Seurannut kakkosen elämää vaikka sun olisi pitänyt jutella miehesi kanssa ja selvittää asiat. No, menee se elämä noinkin. Ukkoa ja kakkosta haukkuessa. Oletko miettinyt, minkälaisen kuvan lapselle olet antanut avioliitosta?
Oletko masokisti vai nautitko siitä, että saat miestäsi päivittäin nöyryyttää?
Yleensä ei petetä jos asiat ovat parisuhteessa kunnossa. Ainakaan pitkään ja tietoisesti.
Kaikki yleistäminen ei ole järkevää todellakaan.
Itselleni tuli siipeen, kun naimisissa oleva tuttu avautui vaimon alkoholismista. Itse avauduin puolisoni ilkeydestä ja narsismista (tämä ei ole oma havainto, vaan muidenkin läheistemme). Olin onneton ja lankeuduin.
Ajaiduimme suhteeseen ja se kesti 4v. Emme haukkuneet puolisoitamme, emme edes paljon puhuneet heistä. Nautimme toistemme keskusteluista jne. Meillä oli sama huumori ja hauska huumori. Seksi oli järisyttävää. Rakastuimme.
Otimme julkisestikin suuria riskejä, monesti. Hän teki sellaisia ystävän tekoja mitä mieheni ei koskaan tekisi.
"lopetin" suhteen pari kertaa. Syyllisyys kalvasi. Aina ajauduimme takaisin.
Tuli ilta jolloin heräsimme kysymykseen, mitä pitäisi tehdä näin pitkän ajan jälkeen? Tunteemme olivat samat. Mutta Hän myönsi että pelottaa. Minua ei.
Mietimme, laskeutui hiljaisuus ja lopputulos on emme lähteneet tuntemattomaan tulevaisuuteen. Emme lopettaneet, mutta emme ottaneet yhteyttäkään.
Hänen vaimo on toipunut (kunnioitan miestä tästä erittäin paljon) Mies tuki häntä.
Itse kidun avioliitossani ja ajattelen häntä paljon.
Tästä opin suunnattomasti mutta en kadu lainkaan. Koin sellaista mitä kaikkien naisten kuuluisi saada kokea.
Yksinäinen olen edelleen mutta en ole lähtenyt suhteisiin.
Mutta luotan että jonain päivänä on vielä vuoroni onnelliseen/tasapainoiseen suhteeseen.
Otan vastaan haukkumiset oikeutetusti mutta aina kaikki ei ole niin mustavalkoista.
Onnekasta ystävänpäivää kaikille osapuolille.
<3
Enempää moralisoimatta, mitenkähän miehen vieraissa käynti auttoi vaimon toipumista? Ehkä et ollut ensimmäinen? En näe suhdettanne kovinkaan kauniina. Salaista kähmäilyä kenties toistenne kotona, mökillä, hotelleissa. Viestittelyä prepaid liittymillä. Näin tuttava perheessä, jossa vaimo sairastui syöpään Toipui ja jätti miehen. Miksi sinä et uskalla?
Voi lokakuu2010, kuulostaa surulliselta. Harmittaa puolestasi, kumpa mies olisi tullut järkiinsä. Suhteet ovat monimutkaisia. Sitä toivoisi, että voisi olla yksiavioinen kuolemaan saakka, yhden miehen kanssa. Ikävää on, että välillä tulee ihastumisia, jotka tuntuvat järisyttäviltä, tuolloin on omassa miehessä vaikea nähdä enää hyviä puolia. Erosin juuri avopuolisostani, koska "rakastuin" aviossa olevaan mieheen. Mitään ei kerennyt tapahtua, mutta huono omatunto soimasi. En odota mitään mieheltä, emme ole kuin jutelleet/flirttailleet, mutta tulin ajatuksiin, että nykyisessä miesystävässäni ei ole niitä piirteitä joita aviossa olevalla miehellä on. Mm. kiltteys ja empatia, mies on myös todella kohtelias ja näkee että hän on hyvä perheenisä. Avopuolisoni oli kateellinen muille ja perus negatiivinen ihminen. Toivottavasti tein oikein ja tapaan vielä minulle oikean miehen. Haikeus.
"Mm. kiltteys ja empatia, mies on myös todella kohtelias ja näkee että hän on hyvä perheenisä. "
Kerron pienen pisaran totuutta ja toivon, että löydät vapaan yhtä hyvän miehen. Juuri tuon vuoksi, jonka lainaamassa kohdassa kirjoitit, on tuo mies rakastettu myös omassa perheessään. Hän on perheensä rakastettu aarre ja kaikkien vieraiden naisten kanssa mukava, hän haluaa olla mukava ja kunnia-asia on auttaa vaikeuksissa olevaa naista, vaikka keskustelemalla. Kotona hän saattaa olla ahdistunut, kun saa naisilta väärää huomiota ja tästä sitten keskustellaan.
Tuntuu erittäin nautinnolliselta. Ihanaa saada hyvää seksiä ja paljon orgasmeja. Perheellinen kakkosmieheni tarjoaa tätä hunajaa minulle.
Ykkösmiehen kanssa elän normaalia perhearkea. Mitään en muuttaisi. Näin on kaikki hyvin. Eikä haittaa, vaikka ykköselläkin olisi kakkosnainen.
Järkyttävää on lukea täältä pelimiehen pöpinöitä . Nopea pano jne. Olet niitä surkeita minuttimikkoja joista ei nauti nainen oli se sitten se ykkönen tai jotain muuta. Itse kärvistelin avioliitossa 20v minuuttimikon kanssa. Sen jälkeen on ollut vain oma sinkku elämä josta vastaan itse. Mikä tai kuka tulee käymään ja milloin.
Huonoa seksiä en ole katsellut enää jos mies ei taivu kuin nopeaan panoon. Kunnon nautinto elämässä sisältää ihan oikeesti kunnon pitkän rakastelun ,,yhdessä olon ja saman huumorintajun.
Ei siihen avioliittoa tarvita.Eikä lupauksia.
Voi kuule, vaimoni tyydytän pitkän kaavan kautta ja tuotan hälle monen monta orgasmia monta kertaa viikossa. Mutta kerro yksikin hyvä syy tehdä sama ihmiselle josta en välitä ja jota en arvosta? Tottakai kakkosen kanssa homma hoidetaan "minuutissa" jotta se surkee sähellys olis ohi pian.
Miksi sulla on kakkonen?
Se on pitkä ja hämmentävä tarina, eikä se kuulu kellekään. Ja kakkosta ei enää ole. Pääsin siitä onneksi eroon, sen kiristyksestä ja uhkailuista huolimatta.
vai että pääsit, onpa hyvä. meillä kakkonen pilasi violiittoni alkamalla säätään vaimon ka. No erohahan siitä tuli. kiristykset ja uhakailut eivä loppuneet ennenku soitin poliisille. Omahan tietenki syy kun sotkin itteni tommoseen ja rangastus oli kova.
Kyllä sitä nyt kadutaan. :D Sitä saa mitä tilaa.
On säälittävää olla toinen nainen, mutta aivan yhtä säälittävää on olla pettävän miehen vaimo. Ettekö te naisparat tajua, että nuo pettävät miehet eivät ansaitse teitä. Nouskaa jaloillenne, lähtekää kohti omaa elämää ja valoa. Miksi niin moni täyspäinenkin nainen pysyy pettävän miehen rinnalla? Haloo, meillä on vain tämä yksi elämä. Sitä ei kannata viettää miessurkimuksen kynnysmattona, ei vaikka tuo mies olisi rikas ja menestyvä.
Puistattaa miehet, jotka uittavat haisevaa klliaan monessa naisessa. Yök. Laittakaa nyt edes miehenne joka vuosi spt-testeihin. Ja kansanterveystyö kiittää.
Ja vaihtamallako paranee? Mistäs tietää ettei seuraava petä ja omista vielä isompaa variaatiota naisia ja tauteja? Jos tutkimuksiin on luottaminen niin jopa puolet ihmisistä pettää. Valitse siinä sitten uskollinen kumppani! Vai kakkoseksiko te kaikki luuskat haluatte ryhtyä niin olette "oman elämänne herroja" :D
Yritä ajatella hieman out of box. Jos vaihtoehtona on lähinnä vain pettävä mies parisuhdetta ajatellen, niin sitten kannattaa varmasti elää ilman miestä. So simple. Lapsenkin voi tehdä spermapankin avulla. Sen käytöstä on sekin etu, että suomalainen perimä monipuolistuu. Kun lapsi on hankittu, on loppuelämä aikaa etsiä miestä, joka ei kuulu pettävien miesten luuserikerhoon. Vinkkinä kaikille naisille! Toisena vinkkinä naisille ehdotan munasolujen luovuttamista. Näin geeninne jatkavat matkaansa seuraavaan sukupolveen. Kun luovutettujen munasolujen avulla syntyneet lapset ovat varttuneet aikuisiksi, voit ehkä tavatakin heidät, jos nämä lapset haluavat.
Pakkoko niitä lapsia on niin per*eleesti tänne p*skaan maailmaan pukkaa???
Ei tietenkään tarvitse, mutta oman lapsen kaipuu on useimmilla vahva. Yksi oma lapsi rauhoittaa jo kaipuun. Eikä maailma niin huono paikka ole ja sitä voi tehdä paremmaksikin.
Pelimies80 ei ainakaan mene hyvin. Osanottoni. Ei pidä katkeruutta pitää sisällä.
Ihan pitäis itkeä kun on ollut niin vaikeaa.
Pelimies80 on ilkeä. Jos hän vaan on lumppujen sänkyyn päässyt niin mun mielestä se kuvaa myös hänen omaa tasoaan. Rahkeet ei parempaan riitä. Ei pidä käydä vieraissa jos pää ei kestä. Ihan oma valinta hänellä ja itse pitää seuraukset kantaa. Mies joka panojaan haukkuu ei mun mielestä ole kenenkään unelma ja vielä nimittää itseään pelimieheksi. Suuret on pojalla luulot mutta siperia vielä opettaa hieman kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan myös hänelle.
Onpa ihmeellistä. Eiköhän itketä kaikki. Pelimies on ilkeä, kun kertoo totuuden. Ja nyt ei pelimiehen rahkeet riitä. Kakkonen, joka vaan haluaa supersexiä on lumppu. Petetty vaimo on aina syyllinen ja siten paska. Ja itse olen kaikkien unelma, kun täällä haukun toisia.
Ei liene tavatonta etteikö kakkonen kiristele ja uhkaile vaimolle kertomisella. Ja silloin tällöin kuulee miten kakkosta irvaillaan ja naureskellaan poikien kesken. Kumpikin on väärin, mutta näin vain tapahtuu. Myös sen kakkosen pään pitäisi kestää ja pitää lärvi kiinni.
Päänkestoa ei määrää minkään tasoiset mulkut
Tällähetkellä olo että olen ollut tyhmä.Tätä suhdetta kestänyt vuosia.En ole ylpeä mutta kun tapasimme mies lähti kotoa mutta palasi puolen vuoden jälkeen.Eli luulin että hän vapaa ja suhteemme jatkui.Hän ei ole ikinä vienyt minua mihinkään,tapaamme aina munluona.Säälittävää.En ole ruma tai tyhmä nainen en vain ole päässyt hänestä irti.Nyt tuli eilen pohja eteen.Hän lähtee viikoksi lomalle perheensä kanssa ja mukaan lähtee ystäviä.Olen katkera.Kiitos älkää haukkuko koska tuntuu että olen tässä maailmassa niin yksin ja ei ikinä mitään kivaa ole itsellä tiedossa.Eka menetin mun elämäni rakkauden aikoinaan toiselle naiselle,sitten tapasin sairaanloisen mustasukkaisen miehen ja olin henkisesti ihan loppu kunnes jätin hänet.Sitten tapaan naimisissa olevan miehen joka pitänyt vaan patjana.Ystävillä perheet mulla ei.Voin kertoa että nelikymppisenä sinkkuna sua ei pyydetä pariskunta lomille.Opetus oli,kiertäkää miehet kaukaa.
Luulit tavatessani, että hän oli vapaa?? Hänhän lähti kotoaan vasta sinut tavattuaan...ja palasi puolen vuoden jälkeen. Miksi jatkoit, vaikka tiesit tilanteen? Eikö kellojen olisi pitänyt kilkattaa?
En hauku sinua, mutta ihmettelen tuota epäonnea miesten kanssa? Pitäisikö katsoa peiliin ja käyttää järkeään sekä ottaa opiksi virheistään?
Yksi varma epäonnistumisen merkki on se jos etsii uutta suhdetta pakonomaisesti!
Joo vastaan etten ikinä ole etsinyt miestä,mun ympärillä niitä pyörii ja ihastun todella harvoin.Joo on kellot kilkattaneet mutta kun näkisit itse tämän miehen ja vielä urheilullinen ja fiksu niin säkin järjen valo ottaisit riskin.Ja en koe epäonnistuneeni jumalauta.Lapsia ei saatu hoidoista huolimatta,oon ihan kuule fiksu.En tietenkään niin fiksu kuin sä.
Mun mielestä sun tarinan opetus on se, jonka jokaisen pitäisi tajuta: jos mies osoittautuu varatuksi, älä edes aloita suhdetta. Jos miehen status paljastuu ajanoloon, lopeta suhde heti. Sä et niin tehnyt ja itseäsi voit vaan syyttää kun pahalta tuntuu.
Ole nyt seuraavalla kerralla vielä fiksumpi ja älä aloita suhdetta varatun miehen kanssa.
Kyllä itselläkin on vuorottain mielessä, että vielä sattuu ja lujaa ja toisaalta taas on voimakkaita onnen ja rakastumisen tunteita. Huonosti tässä käy, olen ottamassa sen riskin. Seksiin en suostu, koska tiedän että se ei kannata pitkällä tähtäimellä. Pitää nauttia joka päivästä, kun sitä vielä kestää ja varautua pahimpaan. Upea mies, jollekin muulle naiselle kallein aarre.
Naisita en tiedä mutta aikoinnaan 80 lopulla poikamiehenä puolivuotta olleena sekstailin parin perheen emännän kanssa mutta oli muitakin naisia muttta toisella liitto veteli viimeisiään mutta hausakaa oli ja jos nainen tulee raskaaksi avioliitossa niin lapsi on aina aviomiehen jos tämä ei sitä kiistä. PArisuhtteessa olevat naiset ovat hyviä vakipanoja mutta ei niistä itselle puolisoa tule koska kerran pettää niin pettää toistekkin.
Tämä sinulle iiijjjkk. Kirjoitit, että tuli pohja vastaan, kun mies lähtee perheensä kanssa lomalle. Mitä se sinulle kuuluu. Sehän on normaalia. Matkustetaan perheen kanssa . Ja perheen ystävien kanssa. Ei sitä patjoilta kysellä lupaa.
Tämä sulle kaikkea kanssa,jos 2nainen sun mielestä vain patja mikäs itse olet kun mies ei viihdy sunkanssa?varmaan tiskirätti ja taloudenhoitaja.Matkusta kuule kulissilomilles ukkos kanssa ja mieti mikä oot.