Järjestyksen rappeutuessa, koska alkaisit toimia?

Kuvitellaanpa tilanne, jossa Suomen yhteiskuntarjärjestys rappeutuisi, niin että poliiseihin ei olisi juuri varaa, mutta rajat olisivat auki niin menijöille, tulijoille kuin rikosturisteillekin.
Mikä olisi se raja, jossa itse alkaisit ottaa vastuuta lähialueesi järjestyksen säilyttämisestä luottamiesi ihmisten kanssa?

Nythän puhutaan katupartioista ja poliisi on todennut talkoot hyväksi ja tarpeettomaksi toiminnaksi. Kaksi eri poliisia siis.

Oma käsityseni on, että vaikkapa Puolustusvoimat voisivat aloittaa katupartioinnin jonkinlaisena kertausharjoitustoimintana. Siis että laajempi katupartiointi olisi mahdollisimman vähän jonkin eturyhmän hallussa. Muistelisin lukeneeni, ettei katupartiointi johtanut erityisen hyvään tulokseen Suomessa 1917...18 eikä Saksassa parikymmentä vuotta myöhemmin. Vikana näen partioiden puoluesidonnaisuuden.

VPK voisi olla toinen riittävän kaukana politiikasta oleva organisaatio, joka järjestäisi palovartiointia hyvin tiheään.

Mutta onko sinulla jotain kynnystä, jonka ylittyminen saisi aktiivisuutesi heräämään turvallisuuden ylläpitämiseksi?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Kuvitellaanpa tilanne, jossa Suomen yhteiskuntarjärjestys rappeutuisi, niin että poliiseihin ei olisi juuri varaa, mutta rajat olisivat auki niin menijöille, tulijoille kuin rikosturisteillekin.
Mikä olisi se raja, jossa itse alkaisit ottaa vastuuta lähialueesi järjestyksen säilyttämisestä luottamiesi ihmisten kanssa?

Nythän puhutaan katupartioista ja poliisi on todennut talkoot hyväksi ja tarpeettomaksi toiminnaksi. Kaksi eri poliisia siis.

Oma käsityseni on, että vaikkapa Puolustusvoimat voisivat aloittaa katupartioinnin jonkinlaisena kertausharjoitustoimintana. Siis että laajempi katupartiointi olisi mahdollisimman vähän jonkin eturyhmän hallussa. Muistelisin lukeneeni, ettei katupartiointi johtanut erityisen hyvään tulokseen Suomessa 1917...18 eikä Saksassa parikymmentä vuotta myöhemmin. Vikana näen partioiden puoluesidonnaisuuden.

VPK voisi olla toinen riittävän kaukana politiikasta oleva organisaatio, joka järjestäisi palovartiointia hyvin tiheään.

Mutta onko sinulla jotain kynnystä, jonka ylittyminen saisi aktiivisuutesi heräämään turvallisuuden ylläpitämiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu