Miten selvitetään pellejen henkilöllisyys?

No, samalla lailla kuin Lahden kaapumiehen:

"... hankkivat tarvikkeet maailmanlaajuista hämmennystä herättäneiseen asuihinsa tamperelaisesta kaupasta.
Tampereella osoitettiin viime yönä mieltä turvapaikanhakijoiden puolesta vastaan, pelleasuissa.

Tieto riehumisesta levisi ympäri maailmaa uutisissa. Niiden keskiössä oli henkilö, jolla oli yllään punainen nenä, kaapuasu ja naamio.

Pellejen henkilöllisyys paljastunee, kun he menivät hankkimaan tarvikkeita pelle-asujaan varten.

Ostivat tamperelaisesta kaupasta kaapuja, kartonkia ja teippiä , sekä kasvovärejä ja muovineniä ennen mielenosoitusta.

Kaupassa tehdyillä havainnoilla on ratkaiseva merkitys sille, että pellehenkilöiden henkilöllisyys selviää.

Heitä epäillää ainakin julkisesta häiriönteosta, mielenosoituksen ilmoituksen laiminlyömisestä ja naamioitumisesta julkisella paikalla.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tasapuolisuuden nimissä.
Sama kohtelu saman lain edessä.

Äänestä

Olisivat ihan reilusti pukeutuneet burkhaan ja huutaneet Allah Akbar!!!!!!!!
Pelleasut loukkaa muslimeita,elleivät nyt kiireenvilkkaa mene pyytämään
matuilta anteeksi, joutuvat koston alaisiksi.

Äänestä

Osasivatpa valita aivan oikeat asut.
Kuulemma yksi pääagitaattori koko asiassa on ollu Rosa Meriläinen.
Tiedä sitten huhun paikkansapitävyyttä, mutta hyvin mahdollista tuntien tämänkin ajatusmaailman.
Kivahan se on naamioituneina häiritä muita ihmisiä jotka ovat ihan oikealla asialla.

Äänestä
  • Eri kivat olivat molemmat pellepartiot Tampereen ehtoossa mutta kyllä enem-
    män suupieltä nyki hevosenkengälle tämä leikkisän iloinen partio :) Tämä
    toinen partiolaisryhmä oli vähän tylsä kyssäharteisine huppupäineen mutta
    toivotaan heitillekin elämäniloa,viisitoista kiloa ;) Jees ja nääs.

    Äänestä

  • Bror-Erik2442 kirjoitti:

    Eri kivat olivat molemmat pellepartiot Tampereen ehtoossa mutta kyllä enem-
    män suupieltä nyki hevosenkengälle tämä leikkisän iloinen partio :) Tämä
    toinen partiolaisryhmä oli vähän tylsä kyssäharteisine huppupäineen mutta
    toivotaan heitillekin elämäniloa,viisitoista kiloa ;) Jees ja nääs.

    Mutta varmaan kun yhteiset pellepartioretket tästä yleistyvät niin yhteinen
    sävelkin löytyy kaikkien yhteiseksi hyväksi :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Samalakisama kirjoitti:

No, samalla lailla kuin Lahden kaapumiehen:

"... hankkivat tarvikkeet maailmanlaajuista hämmennystä herättäneiseen asuihinsa tamperelaisesta kaupasta.
Tampereella osoitettiin viime yönä mieltä turvapaikanhakijoiden puolesta vastaan, pelleasuissa.

Tieto riehumisesta levisi ympäri maailmaa uutisissa. Niiden keskiössä oli henkilö, jolla oli yllään punainen nenä, kaapuasu ja naamio.

Pellejen henkilöllisyys paljastunee, kun he menivät hankkimaan tarvikkeita pelle-asujaan varten.

Ostivat tamperelaisesta kaupasta kaapuja, kartonkia ja teippiä , sekä kasvovärejä ja muovineniä ennen mielenosoitusta.

Kaupassa tehdyillä havainnoilla on ratkaiseva merkitys sille, että pellehenkilöiden henkilöllisyys selviää.

Heitä epäillää ainakin julkisesta häiriönteosta, mielenosoituksen ilmoituksen laiminlyömisestä ja naamioitumisesta julkisella paikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu