Hyvä ja asiallinen kirjoitus Halla-aholta!

459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Niin kauan kuin Eurooppa-optio on koko ajan läsnä, afrikkalaiset eivät näe tulevaisuuttaan omalla mantereellaan."

Äänestä

Oliko vuodelta 2005 tämä. Halla-aho taitaa olla suomen viisain mies. On tietysti paljon samoin ajattelevia, mutta nämä ajatukset ovat aina ajankohtaisia. Tavallinen meikäläinen on luottanut hallituksiin ja euroopan jonkunlaiseen rajavalvontaan viime syksyyn saakka. Vielä viime kesänä olin niin hyväuskoinen, että en kuvitellut sellaista invaasiota kuin on tapahtunut. Vielä ei edes pahin ole tapahtunut, lisää on tulossa, ja määrät ovatkin ihan toista luokkaa.

Äänestä
  • Vaikka eurooppaan otettaisiin joka vuosi miljoona pakolaista,lisää
    syntyy samaan aikaan 80 miljoonaa.Tämä invaasio ennustettiin jo
    yli kymmenen vuotta sitten,mutta herroilla on parempaakin tekemistä
    kuin kansan edun valvonta.OMAN EDUN VALVONTA.

    Äänestä

Todella hyvä, ja jo 10 vuotta sitten! Tällaista miestä tarvitsisimme Suomen pelastajaksi. Rahanahneilla Merkelin nuolijoilla maamme on kohta syvässä sekasorrossa, tuntuu nuo matujen teot muuttuvan aina vain tyrmäävimmiksi, etovaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


7plus16 kirjoitti:

Kaikkien kannattaa lukea tuo: http://www.halla-aho.com/scripta/mietteita_kansainvaelluksesta.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu