Mutkun meitä miehiä ahdistellaan enemmän

Voi hyvä Sylvi noitten mieesten kanssa. Kyllä ne nyt ovat ihan raivoissaan, kun naiset ovat uskaltaneet kertoa, miten heitä kaduilla, työpaikoilla, ravintoloissa ahdistellaan ja pikkutytöillekin paljastellaan sukupuolielimiään.

Että suu kiinni, akat, kyllä me miehet enemmän kärsimme seksuaalisesta ahdistelusta ja naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet. Akat hiljaa. (miten mun tuli mieleen näiden ihmisten stereotypiat muslimeista, naiset hiljaa.)
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ilmankos miehet ovat katupartioinnin aloittaneet, kun heitä noin kovasti ahdistellaan, ettei naisilla ole mitään oikeutta puhua vähäisestä määrästä kokemaansa ahdistelua.

Äänestä

Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.

Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies.

Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.

Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin.

Tutkija Venla Salmi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta toteaa, että perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.

- Ehkä taustalla on se, että naisen ajatellaan olevan haavoittuvampi uhri ja sillä tavalla halutaan korostaa naisuhrin asemaa, Salmi arvioi.
Turvakodissa miehiä ei juuri näy

Pääkaupungin Turvakodista useimmiten suojaa etsivät naiset ja lapset.

- On fyysistä ja psyykkistä pahoinpitelyä, väkivallan uhkaa, mutta usein myös monia muita pulmia. Meillä on asiakkaita kaikista yhteiskuntaluokista, sanoo turvakodin toiminnanjohtaja Karola Grönlund.

Vaikka mies on törkeän perheväkivallan uhrina yhä useammin, turvakodeissa heitä näkyy harvoin.

- Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kuvaa.
Väkivallan kierre voi jatkua

Tutkija Venla Salmi sanoo, että parisuhdeväkivalta on usein molemminpuolista ja toistuvaa. Taustalla ovat monet ongelmat.

- Erityisesti vakavan perheväkivallan kohdalla näkyvät samat tekijät kuin muun vakavan väkivallan kohdalla: päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.

Kriisityöntekijä Hanna Mikkosen mukaan päihde- ja mielenterveyspalvelut eivät ole riittäviä.

- Lääkitystä on saatavilla, mutta itse terapiatyöskentelyyn tarvittaisi enemmän välineitä. Siinä voitaisiin pureutua taustalla oleviin asioihin, Mikkonen miettii.

Joskus väkivallan kierre jatkuu perheessä sukupolvesta toiseen.

- Meillä on asiakkaita, jotka ovat olleet asiakkaina lapsina omien äitiensä kanssa ja tulevat tänne aikuisina omien lastensa kanssa, Karola Grönlund sanoo.

Lähteet:
YLE Uutiset / Sari Aro ja Leena Räihälä

Äänestä

En ole enää ihan nuori, voisi sanoa jopa vanha, mutta eipä ne naiset niistä mustista silmistään tai siitä, että lähtevät humalaista miestään karkuun lasten kanssa, ilmoittele poliisille. Nykyäänkään, saati sitten ennen.

en tiedä, miksi naisten kokemaa kotiväkivaltaa pitää jatkuvasti vähätellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suukiinni.akat kirjoitti:

Voi hyvä Sylvi noitten mieesten kanssa. Kyllä ne nyt ovat ihan raivoissaan, kun naiset ovat uskaltaneet kertoa, miten heitä kaduilla, työpaikoilla, ravintoloissa ahdistellaan ja pikkutytöillekin paljastellaan sukupuolielimiään.

Että suu kiinni, akat, kyllä me miehet enemmän kärsimme seksuaalisesta ahdistelusta ja naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet. Akat hiljaa. (miten mun tuli mieleen näiden ihmisten stereotypiat muslimeista, naiset hiljaa.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu