Turvapaikanhakija haukkui keskustassa ollessamme vaimoani likaiseksi lutkaksi ja räki kasvoille MITÄ TÄMÄ ON OLEMME SUOMESSA
Turvapaikanhakijalta TÖRKEÄÄ KÄYTÖSTÄ!!
AutollaKarkuun
77487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Väinämöinenkin haukkui Louhea. Nothing to see here! Hajaantukaa!
Anneli Jäätteenmäki muusta eliitistä poiketen kirjoitti blogissaan, että nyt on hymistely lopetettava mm tästä pakolaisten TAHARRUSH rikollisuudersta .
Tuohan on muslimien voiman näytettä ,näyttävät että he tekevät tässäkin maassa mitä haluavat.
Jokainen ymmärtää ,että poliisit ei mistään riitä nuita hillitsemään.
Mutta suomella on armeija jonka kuuluu puolustaa maata ja kansaa.
Mikä siinä on ,että suomen armeijaa ei voi käyttää suomen kaduilla turvaamassa
rauhaa ?
SIIS POISPOTKITTU PÄÄMINISTERI
ALOITUS OLI MUUTEN TROLLITEKSTIÄ
Aloitus ei varmasti ollut trollitekstiä. Olen kuullut muualtakin, että pakolaiset osoittavat halveksunta sylkemällä. Ja ilman huntua kulkevat naiset ovat heidän mielestään halpa-arvoisia.
Just niin! Miksi Yle esimerkiksi on täysin voimin puolustamassa muslimeja kaikessa mahdollisessa. Yle jopa väittää, että meillä on ollut Suomessa aina tyylinä, että miehet kokoontuvat joukkioina kaduille ja ottavat tyttäjä kiinni ryöstävät heitä ja lisäksi raiskaavat! Ylen viimeinen tiedotus kuuluu: Meidän uimahallimme ovat vanhanaikaisia ja jämähtäneitä....perusteluna oli se että musliminaiset eivät pääse uimaan omissa kaavuissaan. Sitten Yle kertoo erään Annan(suomalainen nainen kääntynyt muslimiksi) olevan niin vaivautunut suomalaisesta uimahallien käytännöstä! Yle väittää että ennen kaapuun pukutumista musliminaiset käyvät suihkussa! Se on suuri valhe, musliminaiset eivät tulee suihkuun alasti ikinä....joudumme kohta rakantamaan heille omat suihkut! Tiedän sen sisareni kertomana. Ruotsissa musliminaiset pukeutuvat noihin riepuihin huusseissa, ettei vain kukaan näen heitä alasti! Meidän ei pidä alistua muslimien ja Ylen alistavaan infoormatioon! Suomalaisten pitää ottaa hallinta omiin käsiinsä...nyt ei alistuta muslimien vallan alle....se on itsensä lusiferin porukkaa...hedelmistään puu tunnetaan!
Mitä sanoit tuolle sylkijälle?
Hyvä, että teit koosteen. Niitä Ylen hapatuksia ei huomaa ollenkaan, kun niitä tulee sinne tänne silloin tällöin. Ennen joulua oli pelkkää Afrikka-ohjelmaa ja taas eilen, sunnuntaina peräkkäin monta kohtuullisen katsottavaa britti-elokuvaa -dokua ym. Paras tarjanta sitten kerralla yhtenä sunnuntaina, ettei voi mennä ulos, vaikka pakkanen lauhtui.
Ylellä saattaa olla palkattuna joku muslimi-agendaa viljelevä "täystuho", jos rahaa olisi vähemmän eivät tekisiä näitä eri kohderyhmiä palvelevia ohjelmia, vaan yhtä virallista suomi-agendaa.
Ylestä alkaa tulla kohta Suomen vihatuin instituutio. Itselläni ainakin alkaa välittömästi verenpaine nousta ja vitutuskäyrä kasvaa, kun avaan Ylen uutissivut ja näen ne päivän otsikot. Olen harkinnut jopa täysboikottia muiden kuin tv-sarjojen osalta. Miten verovaroin ylläpidettävä tiedotus voi olla niin äärivihervasemmistosta omaa kansaa vihaavaa roskaa. Pitäisi HALOO siellä tuoda niitä uutisia, ja luotettavia sellaisia, koko kansalle!!!!
Kuka korkea taho tuohon voisi puuttua? Tasavallan Presidentti? Tuo Yle vain lietsoo vihaa ja syventää kansan kahtiajakoa, kun asioita ei käsitellä puoleettomasti. Tämä näiden touhu on semmoista vähän kerrallaan ujuttautumista ja nakertelua. Jätetään tärkeitä uutisia kertomatta, kerrotaan vain yhden uskonnon edustajien asioita ylistävästi, koitetaan vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ettei rikollisille voi tehdä mitään eikä varsinkaan karkoittaa, avataan ja tuetaan kaikkia sivujuonteita, joilla halutaan vetää huomiota pois jostain isommasta. Esimerkkinä lääppimis- ja ahdisteluasia, pellepartio jne.
Näkeekö muut nuo asiat samalla tavalla?
Näkee just samoin ja verenpaineetkin nousee.
Meidän perheessä on jo päivittäinen kysymys: Joko nyt lähdetään Hesaan kansanedustajia tapaamaan?
Itse en nykyään paljon Ylen ohjelmille uhraa aikaa, kaiken maailman mamutuskiimaa sieltä suolletaan kumminkin. Ylen ohjelmissa kun haastatellaan mamuja tai matuja aina kaikki ovat sopeutuneet yhteiskuntaa löytäneet työpaikan jne...kantaväestön rasismi vain haittaa. Missä viipyy työvieroksuja mamu ohjelma, työtön kotimaassaan lomaileva kotiäitimatu dokumentti tai terrorisoiva somalijengi sarja......näitä kumminkin suurin osa maahanmuuttajista on. Vanha viisas hokema tähän loppuun..Yle kortilliseksi
Yle mainostaa toistuvasti dokumenttiaan maailmansodasta, miten taisteluihin osallistui monia ROTUJA. Saapas nähdä millaisia parvia erivärisiä tullaan näkemään
Mainostivatko ensimmäistä maailmansotaa missä islaminuskoiset turkkilaiset tekivät armenialaisille kristityille kansanmurhan, jota Turkki ei tunnusta vieläkään. Huono sotamenestys Venäjää vastaan kaipasi sijaiskärsijän ja armenialaiset olivat juuri sopivia. Siellä oli käytössä nämä samat teloitus- ja kidutustavat mitä harrastavat Syyriassakin tänä päivänäkin.
Eikö ne pese vittujaa ennen uimista?
http://mvlehti.net/2016/01/21/pidatetyn-isis-terroristin-haastattelu-irakissa/
Tää on kova juttu!!!! Onko tuo Ylen ja kepun luoma todellisuutemme viimeistään 20 vuoden päästä?
ISÄNMAALLINEN SUOMALAINEN EI KATSELE YLEN PROPAGANDAA EIKÄ TILAA HESARIA
Mitä sun vaimos teki? Jos mua naisena haukuttaisi likaiseksi lutkaksi, niin en hermostuisi, mutta räkimisestä kylläkin. Ja silloin lentäs kyllä jätkä yhdellä otteella mattoon.
Vaimoni ei tehnyt mitään!! kävelimme kotiin päin keskustassa ja yhtäkkiä 5 turvapaikakanhakijaa tuli luoksemme ja haukkui vaimoani ja alkoi räkiä
Pitäähän joku syy olla, yritettiinkö kenties hämätä varkautta/ryöstöä suunnitellen.
Mitä teit? Kuinka tilanne jatkui? Mitä kieltä puhuitte?
englantia puhuimme lähdimme karkuun heitä oli 5
ja ette tietenkään tehneet poliisille ilmoitusta, ettehän?
Mitä sinä täällä valitat! Rikosilmoitus poliisille ja heti tällaisista tapahtumista.
Ne kulttuurierot!! Ehkä turvapaikanhakijapoloinen luuli, että vaimosi on liikkeellä yksinään, ja kertoi oman kulttuurinsa mukaisesti hänelle, ettei se olisi suotavaa.. Voi tulla hauskoja väärinkäsityksiä, kun kulttuurit " törmäävät.. " hih..
Mistähän syystä tuo raukka haukkui vaimoasi? Ja miksi räki? Mitkä olivat edeltävät tapahtumat? Puhuiko suomea noin hyvin? Jos asiat on noin, miksi et vetänyt pataan ja kunnolla?
Keksityltä kuulostaa. Aika hyvin pitää osata suomea että tietää sanan lutka. Sanan 'likainen' vertauskuvallista merkitystä ei liioin ihan alkuvaiheen opintoihin sisälly. Eli ei se kyllä turvapaikanhakija ollut.
Entäs jos se oli englanninkielinen sana slut?
Sanoi FILTHY SLUT eli suomennos LIKAINEN LUTKA
Tarkkanäköinen kaveri!
Ahaa, aloituksesta ei käynyt ilmi mitä kieltä käytti. Entä mistä kävi ilmi että se oli turvapaikanhakija?
Äläpäs nyt tee itsestäs viellä tyhmempää mitä olet.
Kyllä nämä elintasoshoppailijat sentään aikas´` selvästi
suomalaisista erottuvat jo ulkonäöstään.
Ja viellä se ,että laumassahan se kuuluu ( taharrush rikollisten kulkea)
Helppoa on panna naiset kiekerön keskelle, niin pääsee kourimaan kun vierasta sikaa.
Perkeleet pilasivat Suomen päästämällä nuo apinalaumat maahan.
Kaikkia trolleja ei pidä uskoa näillä palstoilla
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/01/18/perustuloon-ei-loydy-rahaa-mutta-enta-jos-ekp-loisi-sita-tyhjasta/2016526/12
Suomalaisille kaavailtiin perustuloa ennen tätä pakolaisinvaasiota. Yllätys, nyt perustuloon ei enää löydykään rahaa, kun suomi täytyy näistä elintasopakolaisista ja nyt saadaan odotella uusia pakolaisten aiheuttamia veronkorotuksia ja maksuja suomalaisille.
Soini tyrmäsi tämän uuden polttoaineisiin kohdistuneen veron, jolla rahoitettaisiin pakolaisten hyvinvoinnin kasvu.
Ilmottakaa nyt hitossa pollarille ja Kuvatkaa please! Turha täällä on vinkuu vaan faktat pöytään!!
Kun tilanne on hankala tai jopa vaarallinen niin eipä se kuvaaminen onnistu hetkessä. Suomalaiselle ukolle tulee ensin mieleen se vaimon puolustaminen pahemmalta kuin suunsoitolta. Kun joudut itse sellaiseen niin tulet huomaamaan.
Ja tässä oli taas ollut tyypilliseen muslimitapaan monta paskiaista vastassa.
Varmaan tuo kännykkäkulttuurikin tulee muuttumaan. Aina kadulle lähtiessä kännykkä videokuvausmoodiin. Riittävän iso muistikortti, jotta koko kulkeminen mahtuu tallentumaan. Nykyään tuntuu ettei oikeutta saa ilman todisteita.
Niin paljon katupartioita ettei tällaiselle muslimien sikailulle ole enää tilaa. Se on lääke.
Armeija kaduille rynkkyjen kanssa.Saa mitä tilaa.
Näitä pellejä joille koko maa Tampereen jälkeen nauraa kadulle?
Muuten koko avaus on keksitty juttu.
Täysin totta koko tilanne uskomatonta TÄLLAISTA ON SUOMESSA!!
Tai kaikille kansalaisille oikeus kantaa...
Hyvin on suomea oppinut!!
Vartalokamera hankintaan ja äkkiä. Ainakin itse teen niin. Ja taskuun joku sellainen millä heilauttaminen tuntuu. Ei pelkkä sormet suoraan-asento, jotain muuta oltava. Ei tästä muuten tule tolkkua.
Tee rikosilmoitus. Poliisithan pyysi tekemään kaikista. Syljestä voi tarttua vaikka mikä tauti.
Yksi mahdollinen selitys on suuttumuksen tarkoituksellinen aiheuttaminen.
Eli tässä tilanteessa parsikunta on kävelyllä ja muslimijengi rivikävelee päin, yksi räkäisee vaimoa kasvoille ja toivoo että mies sitten tinttaa räkäisijää. Jos tinttaa niin raastuvassa räkäisijä sitten sanoo että ei edes havainnut pariskuntaa ja kun oli purkkaa suussa niin mälli lähti väärään suuntaan ja vahingossa osui vaimoon.
Mies saa sakot tai ehdollista/ehdotonta ja maksaa muslimille kivusta ja särystä raskaamman mukaan koska koventavana elementtinä on ollut "rasismi". Hovissa rangaistus ja korvaukset kaksinkertaistetaan koska muslimi-parka ei nyt enää uskalla mennä ulos ollenkaan kun sai tinttaamisesta elinikäisen pelon ja trauman.
Ammatti-uhrina toimiminen on yleinen elämäntyö monilla Muslimeilla, työalueena on yleensä liikenne. Tapahtuu usein suojatiellä, ostreiden parkki-alueilla tms, jossa hyvän akrobatian ja teatraalisen esiintymisen omaava konna joutuu "yllättäen" kolhituksi autoilijan "toimesta". Olen kummeksunut ettei näitä tapauksia vielä ole ilmaantunut, ehkä eivät ole vielä tarpeeksi hyvin perillä laeista tai talvi hillitsee "työntekoa". Suomessa oikeuden määräämät korvaukset ovat usein aika pieniä verrattuna esim USA:aan mutta sitä voi kiertää niin että kynittäväksi joutuneen autoilijan kanssa korvaus sovitaan yksityisesti.
Olen aivan varma siitä että kunhan lumet sulaa niin alkaa ilmenemään yllättävän paljon uutisia suojatie- ja pyöräilyonnettomuuksista joissa autoilija kertoo että henkilö ilmestyi täysin tyhjästä tai että henkilö toimi täysin epäloogisesti ja "uhri" puolestaan kertoo että oli ollut katsekontaktissa autoilijaan ja autoilija vielä kädellään viittoili antavansa tietä. (Ja sitten MV-Lehdestä saadaan lukea että henkilö oli Muhammed Ählämin poika Muhammad Mällih).
Hyvä kun varoitit. Näin vokkipaikkakunnalla hyvinkin mahdollista että tuuppaavat auton alle.
Hesan Pitäjänmäestä ovat muuten sanoneet että täysin luokatonta liikennekäyttäytymistä matuilla. Tuota korvausrahaakohan yrittävät?
Totta, mitä sanot Pitäjänmäen matuista. Hyppivät ja pomppivat tien yli mistä ja milloin sattuu. Eivät idiootit tajua, ettei auto pysähdy talvikeleillä kuin seinään. On vain ajan kysymys, milloin joku menettää henkensä. Todennäköisesti viimeistään kun tiet ovat peilikirkkaassa jäässä ja matupomppija kaatuu itse tielle kävellessään punaisia päin ja autoilijaraukka ei voi tehdä mitään auton pysäyttämiseksi. Ja tätä sitten uutisoidaan viharikoksena ja rasismina....
Muutenkin osa käyttäytyy naisia kohtaa todella ylimielisesti: kävelevät päin ja mölöttävät perään, välillä oikein levittäytyvät kun näkevät naisen tulevan. Paitsi silloin kun kannan suksia mukana :D:D
teittehän rikosilmoituksen
Huh huh! Asun helsingin ympäristökunnassa. Käyn joskus helsingin keskustassa ostoksilla ja syömässä ravintolassa vapaa-ajalla. Olen tullut siihen tulokseen että kamat saa netistä ja ravintoloita on muuallakin. En halua kulkea junalla hesaan ja olla kenenkään haukuttavana asemalla ja keskustassa. Äänestän rahoillani ja vien ne muualle. Onneksi työpaikka ei ole sillä suunnalla. Tosin jos päästään koviin pakkasiin voin uskaltatua - pitää pysyä kaukana asematunnelista yms. Mamut ei ole vielä niin tottuneita kylmään. Kesällä en varmaan uskaltaudu Malmia etelämmäksi. T. Yksinään usein liikkuva nainen
Eli sinäkään yksin liikkuva naine, etkö voi alkaa vaatia hallitukselta tekoja puheiden sijaan. Sinä kaikkien muiden naisten kanssa olette avainasemassa turvallisuusasioissa. Ei suomalaiset miehet voi tehdä mitään, hehän ovat muutenkin haukkujen kohteena, ja jos alkavat katuja turvata, joutuvat poliisin kynsiin.
Naiset, jälleen kerran, alkakaa tosiaankin vaatia itsellenne kuuluvia oikeuksia liikkua syntymämaassanne vapaasti ilman uhkia. Ei teitä kukaan muu enää voi auttaa kuin te kaikki itse.
Sitte heräsit tyyny oksennuksessa, ja huomasit että vaimon sijasta sulla on yhä edelleen vain kaksi kättä.
Todella typerä olet ja puheesi myös.
Totuus tekee aina kipeää.
Mikset pistänyt pataan?
He osaavat olla todella röyhkeitä vaativaisia jne.itse olen saanut avainnipusta iskun joka oli tarkoitettu kasvoihin mutta osui onneksi olkapäähän.Ei nämä päättäjät,jotka istuvat audeissaan tai mersuissaan tarvitse olla sietämässä tätä.Tämä musta surma leviää kuin kulovalkea ja niin heillä onkin tarkoitus vallata islamismin alaiseksi kaikki.
Tästä on sanottu jo monta kertaa: DOKUMENTOIKAA KAIKKI RIKOKSET JA HÄIRINTÄYRITYKSET. Kerätkää niin paljon todistusaineistoa kuin voitte mitään salaamatta ja kuitenkaan liioittelematta. Tämä siksi, että sekä päättäjät että kansa tietäisivät mitä oikeasti tapahtuu ihmisten tavallisessa elämässä.
Taisi puhua totta lutkastasi???
Kauheita, pelottavan näkäisiä. Ihan vajakin näköisiä kaikki. Näkee, ettei ole terveysasiat, koulutusasiat olleet maassaan koskaan kunnossa.
Epämuodostuneen oloisia, hampaat vinossa ... monstereita.
Ei mitään tapoja, sivistystaso erilainen - ei siis mitään eikä minkäänlaista sivistystä eikä yleistietoa mistään. Huutavat, tönivät, tuijottavat, koskettelevat, raiskaavat, ovat laiskoja, eivät halua oppia muita kieliä, kulttuureja, historiaa ... Uskonto sanelee ja on syy kiinnostuksen puutteeseen !
Naiset eivät osaa lukea, kirjoittaa, eivät ole työelämässä, vaan raskaana koko elämänsä ajan. Raskauksia naista kohden saattaa olla elämän aikana jopa 12, osa menee kesken, osa jää elämään. Tarkoitus naisilla ei olekaan opetella Suomen kansalaiseksi ja tavoille, vaan säilyttää alkuasukastapansa reteesti ja olla pää ylpeenä ylhäällä, huutaa mamupuhetta puhelimessa ja kiertää Itiksessä, KELA:ssa ja sossussa naisjoukoin huutavien ja kasvattamatta jääneiden (koska aika ei riitä rakastaa niitä) lapsien kera. Lapsiin käytetään väkivaltaa, huutamista ja lyömistä kasvatuksena, koska pinna ei kestä - tunteita, rakkautta ei, ehtiikö tunnesidettä syntyä, kun jo uusi lapsi putkahtaa syliin ?
Mamumiehet eivät juurikaan suomalaisia kumarra, eivät tiedä sivistystavoista mitään, etuilevat, kävelevät viisi rinnakkain, kukaan ei vastaantulevaa ota huomioon - varsinkaan naista. Miehet etuilevat bussissa, kauppajonossa, kioskilla, eivät huomioi lainkaan muita ihmisiä, antavat esimerkiksi painavan ulko-oven läiskähtää takanatulevan sormille tai kasvoille jne.
Mamumiehet saattavat olla suhteissa usean naisen kanssa, ja näitä perheidyllejä on eri osoitteissa. Sossu maksaa asunnon, toimeentulon joka perheidyllille. Juridisestihan monet suhteet ovat Suomessa siis yksinhuoltajaperheitä, koska avioliittoja ei maassamme ainakaan vielä sallita yhtä enempää kerralla.
Ehkäisyä ei yleisesti käytetä, koska tarkoitus todellakin on valloittaa ja täyttää maat ja koko maailma kokonaan muslimikansoiksi. Naisen tehtävä on antaa lasten syntyä, mitä enemmän, sitä parempi.
Siinä on sitä sitten ihanaa unelmaa Suomelle - Kempeleellekin.
Miksi Suomen pääministerin vuodelta 2015 piti mediassa kansainvälisesti kuuluttaa ja kutsua heidät Suomeen ? V..ttu minkä tempun meni tekemään.
Suomen kansa ei ole valinnut itsevaltiasta tekemään tällaista - maanpetturuudeksikin tuota toimintaa voi luonnehtia.
Suomi on tulevaisuudessa lastemme ja lastenlastemme aikana sitten jo erilainen. Suomen oma itsenäinen kulttuuri on katoamassa - Suomessa keskimäärin lapsia syntyy perheeseen tilastollisesti 1.5 lasta, vertaa ja laske mamujen sikiävyys.
Muutaman sukupolven jälkeen Suomi on siis muslimivaltio.
Suomalaiset !!!??? lapset näyttävät sitten jo erilaislta.
Suvun vanhoista valokuvista on mahdollisuus muistella ja kertoa kuin satua ihanasta Suomen maasta ja elämästä ennen vuotta 2015 kantasuomalaisten Suomessa.
Mutta kuka selväjärkinen suomalainen (!) nainen voisi mamumiehen ottaa ? Ei kukaan selväjärkinen ! En koskisi tikullakaan.
Hyvä kirjoitus....juuri tommoisia ne on matut, sivistyksestä valovuoden päässä....varsinkin ne ylimieliset äijät.
Kiitos, hyvä kirjoitus.
Juuri näin,totta joka sana.
Totta joka sana. Suomen päättäjät vain ovat turvamiestensä ympäröimänä panssaroiduissa Audeissaan ja Mersuissaan todella kaukana tästä todellisuudesta.
Tämä on Suomen tulevaisuus. Pitänee panostaa lasten tulevaisuuteen muualla kuin Euroopassa
Kotoutuminen on alkanut onnistua. Kutsu hänet kotiisi ja tarjoilkaa khatia sekä halal-ruokaa. Tyttärenne voi käydä yökävelyllä esittelemässä kaupugin puistoa. Ihanaa että me täällä suomessa saamme jakaa tätä monikulttuurista rikkautta kunniakansalaisilta!
No No aina mamu natsisian voitaa. He eivät ole alkoholisoituneita sosiaalipummeja kuten mm. Meillä on unelma ja Karu totuus
Vaihtoehtoja tuohon aloituseen;
Tee kunnianloukkauksesta syyte sanallisesta herjasta tai sylkemisestä aiheutunut mahdollinen taudin pelko tai hauku takaisin jollain loukkaavalla tavalla tai tallenna kyseinen käytös kameraasi ja levitä mediassa muidenkin "iloksi" tai tempaise kuonoon helpottaaksesi pahaa oloasi. Vaihtoehtoja löytyy, koskaan ei saa hyväksyä Mitään tuollaista. Annettava takaisin Vähintään samalla mitalla, jotta oppivat käyttäytymään.
Mä olisin vetäny sitä lättyyn niin että ei olisi enää itteään tunistanu.
Pakolaiset, turvapaikanhakijat ja päällekarkaus:
Minulla on käsi käsilaukussa tai taskussa, joissa on hiuslakka, Raid (isoille ja pienille ötököille, tappaa kotona ja puutarhassa) , tai mielellään stydimpää suihketta (ns. kodinhoitoaineet varsin sopivia). Tavoite on sumuttaa niin, ettei näkö palaa koskaan. Silmien hoidon jälkeen suoritan kohteelle kasvohoidon ja vartalohoidon. Niin hyvin kuin pystyn ja kykenen. Antaumuksella. Voimalla. Sydämeni kyllyydestä.
Suomeksiko haukkui ?
Ja sinä katsoit kiltisti vieressä.
Oisit tarjonnu matulle persettä niin olisi jättänyt vaimosi rauhaan.
Lääppisivätkö näin???
https://www.youtube.com/watch?v=Q6dBLA04le8
Pakolaispedofiilit arvatenkin kuvittelee ettei naiset täällä ole mitään. Siinä erehtyy pahemman kerran sillä nyt ollaan sivistysvaltiossa. Pakolaispedofiilit ovat ällöttäviä, kuvottavia, kieroutuneita , vähä-älyisiä joita kukaan ei halua tänne.
On erikoista tämä kaksinaismoraali Suomessa, jos Suomalainen huora panee pakolaismiehiä niin mitään ei tapahdu, mutta jos Suomalainen mies panee pakolais naista niin kylläpä räjähtää ja puhutaan rasismista ja hyväksikäytöstä, milloin tämä Suomalaismiesten hyväksikäyttö ja halveksiminen loppuu? Ihmeellistä, että sallitaan 1000 irakilaismiehen kokoontuminen Helsingissä uutenavuotena ja syyllistymään rikoksiin ja ahdistelemaan alaikäisiä tyttöjä ja varastelemaan, mutta Suomalaiset miehet ei saa kokoontua ja turvata Suomalaisten elämää. Suomalaisten miesten pitää tehdä selväksi kuka täällä on pomo. Se on selvää, että poliisi ei kerkeä joka paikkaan suomen syrjäseuduilla.
Berliinissä alkaa olla matujengialueita joita poliisitkin välttelee. Naisten ahdistelut Kölnin tyyliin jatkuvat. Silminnäkijät eivät uskalla puuttua.
Tässä yksi joka kielsi matuja ahdistelemasta nuoria tyttöjä. Matut ei tällä kertaa vastanneet puukoilla vaan potkimalla.
http://pamelageller.com/2016/01/public-spaces-in-germany-are-becoming-lawless-areas.html/
Aivan samoja raakalaisia on Suomen matut. Jokaikinen niistä tulee poistaa Suomesta. Heti.
Jaa.. Erikoista. Itse en ainakaan tunne yhtäkään turvapaikanhakijaa. Haluaisin kyllä tuntea, mutta kun heidät eristetään niihin vastaanottokeskuksiin. Minua ei ole koskaan yksikään turvapaikanhakija tai maahanmuuttataustainen työssä käyvä tai mikään maahanmuuttaja pelotellut, ei koskaan. Kaikki todella ystävällistä ja fiksua porukkaa, jopa paremmin käyttäytyviä kuin jotkut suomalaiset ikäiseni miehet ikäistäni suomalaista naista kohtaan suuremmassa suomalaisessa kaupungissa. Kerran alkoi joku meksikolainen mies määkymään jotakin rasistista suomalaisista, kun menin väliin sen ukon uhkailuihin kun uhkaili vähän väärässä paikassa omaa maahanmuuttanaistaan pelottavalla tavalla ja riitely oli turhan häiritsevää ja näkyvää ja kun pelkäsin että se ukkeli vetää pataan sitä naistaan siinä mun silmien edessä ja ne ei olleet ainakaan mitään yliopistoväkeä, mutta Suomessa ei ikinä ole kukaan maahanmuuttaja minua häirinnyt. Ihan hyvä olisi, jos kantasuomalaiset -vai mitä termiä sitten pitäisikään käyttää- eivät nettikansa vahvistaisi maahanmuuttajien perusteetonta luuloa, että kaikki koska rasismi. Muistaakseni minulle uhitellut meksikolaisäijä määkyi kultaketju heiluen, että " te suomalaiset ette ole mitään" ja koska siinä ei itsesuojelun vuoksi uskaltanut alkaa päätä aukoa kun oletin väärin että fiksun näköiselle ymmärtäisi sellainenkin kultaketjuurpelo alkaa aukomatta päätä, jätin sanomatta, että "no mitäs meksikolaismies Suomessa sitten teet", vaikka mieli kyllä teki sanoa, että sinua ei tänne Suomeen ole varmasti kukaan pyytänyt, jos sulla on tavallista lainkuuliaista Suomen kansaa vastaan oletus, että me suomalaiset ihmiset ollaan rasistisia.
Nettiä lukevien maahanmuuttajien rasismiluuloa ei missään koskaan pitäisi minkäänlaisten tahojen vahvistaa, mielipide. Sellainen olisi vaarallista. Etteivät perusteettomasti alkaisi luulla, että massatyöttömyyden Suomessa muka etninen tausta olisi syypää siihen, ettei ole töitä kaikilla. Mulla on ulkomailla asuvia tuttuja syntyperäisiä monen polven suomalaisia, ja uskon heitä kun sanovat, että Suomi on yksi parhaista maista maailmassa. Tässä maassa eivät maahanmuuttajat ole joutuneet väärinkohdelluiksi ja toivottavasti eivät joudu tulevaisuudessakaan. Itseäni ei häiritse maahanmuuttajat, mutta ne kyllä loukkaavat, jotka eivät viitsi edes maan kieltä opetella. Eivät maahanmuuttajatkaan voi ajatella, että vaan rusinat pullasta ja Suomen sosiaalietuudet, mutta että edes Suomen kieltä ei tarvitsisi osata, ja sitten vaan vaikka minkäliemaalaisen identiteetti tässä maassa. Jokainen joka kansalaisuuden saa, on suomalainen. Jokainen ulkomaille muuttanut suomalainen varmasti opettelee ensimmäisenä uuden maansa kielen, samat säännöt niillekin, jotka tänne tulevat.
Onko YLE:n lakkauttamisesta jo kansalaisadressi?
Vai lähdit karkuun,jos joku muijaani solvaisi läsnä ollessani ,niin Last man stand
Oli sitten matu,taikka ei ja siis sylkemisen jälkeen söisi SE vain pillillä.
Tuolla matu olisi kyllä lopun ikäänsä kunjoittanut käsittelyni jälkeen
Suomalaisia ja ellen minä ehkä sitten maksellut miljoona korvauksia kivuista,säryistä ja henkisistä vaurioista.
Sellaiset apinan tasoiset alirodut kulkevat täällä kumarassa ja katse maassa.
Jos viisi miestä solvaa vaimoasi ja syleskelee, niin et pärjää heille, vaan on parempi lähteä karkuun.
Lukekaa heidän kulttuuristaan, niin ymmärrätte, että juuri noin he toimivat. Eivät tietysti kaikki, mutta osa heistä. Heidän lähtämaissaan kodin ulkopuolella kulkevat naiset ovat riistaa, eli halpoja lutkia, joita saa halveksia ja ehdä heille ties mitä!
Sylkeminen valitettavasti kuuluu heidän kulttuuriinsa. Sillä he osoittavat halveksuntansa. Täällä meillä "halveksittavia" naisia on kadut täynnä.
EIKÖ RAJOJA JO SAADA KIINNI? TÄMÄ EI KUULU SUOMEEN EIKÄ EUROOPPAAN.
Sivistymättömät moukat tulevat vieraaksi ja alkaavat heti loukata isäntiä? Aika ennenkuulumatonta. Tuosta voisi saada jopa kuolemantuomion, jos oltaisiin suvaitsevaisessa muslimimaassa. Ei siellä katsella mitään mikä olisi heidän kulttuurin kannalta hörhöilyä tai tapojen rikkomista.
Yle mukana haukkumassa kantasuomalaisia?? No paskaahan sieltä on aina lähetettykkin..Mamut kuuluu syyriaan,ei tänne!