Kuntosali.

Niin, mites täällä on salilla kävijöitä, taitaa olla aika suosittua?
12101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei ole suosittua

Äänestä

Olen ollut havaitsevinani sen(kin) tapaista pervoilua melko runsaasti. Eipä ole minun ongelmani, mutta olisikohan ätmi ätmi, jos hän keksisi parempia harrastuksia?

Äänestä
  • Miksi kuntosali on huono harrastus? Mikä olisi parempi?

    Äänestä

Harkitsen juoksumaton ostamista, ei tarvise silloin lähteä ulos juoksemaan.
Ennen, noin vuosi sitten, minä juoksin 3-4 kertaa viikossa ainakin muutaman kilometrin lenkin,(5-12 km) En halua enää juosta yksin ja ison naisporukan kokoomisen lenkille samaan aikaan on työlästä.

Alakerran tämän hetkisessä pyörä&pyörätuoli varastossa olis vielä hyvin tilaa juoksumatolle sekä nojapuille, joita vanhuksetkin voisivat käyttää minun kanssani kuntoutuksessa: kävelytaidon ylläpitämiseen.

Kaksi kärpästä, yhdellä iskulla!

Äänestä

En käy salilla. Kotona on jotain perushärpäkkeitä, jalkaprässiä tulee satunnaisesti käytettyä

Äänestä

Sali hommat on jääneet tyky päivien varaan. KUn on innokas koira kotona se vaatii lenkille päivittäin ja hyvä niin tulee kaksi kärpästä yhdellä lenkillä. Kun salille on 20 km matkaa niin tulee kuntoiltua kotosalla. Laitteta on kyllä näkyy olevan myynnissä. Sanokaas mikä on käyttö aika ja prosentti esim. vuodessa.

Äänestä

Aika moni käy säännöllisesti salilla, pari kertaa vuodessa

Äänestä

Missä nyt on kaikki ne salilla käyjät? Eikös joka toisen ätmin pitäny harrastaa kehonrakennusta?

Minulle kuntosali on se säännöllisin urheilumuoto, joskaan ei kovin säännöllinen sekään. Tulee pitkiä taukoja, kun ei tule käytyä kertaakaan.

Silloin kun jaksaa, tulee käytyä kerran-pari viikossa.

Äänestä

Tulee jonku verran nosteltua...

Äänestä

Käyn minä salilla mutta se on lähinnä ajankulua enkä minä tosissaan treenaa. Tänään ei kiinnosta salille mennä.

Äänestä

Salilla tulee käytyä. Tällä hetkellä noin 3 kertaa viikkoon. Enimmillään kävin 5 kertaa viikkoon. Niitä saleja on onneksi ihan kaikkialla nykyisin. Mukava testailla erilaisia ympäristöjä (ja tiirailla erilaisia naispeppuja.. :P ) ilmaisilla tutustumiskerroilla, ja reissun päälläkin yleensä aina löytää treenipaikan.

Ja jos joku nyt tarttui tuohon peppujen bongailuun, niin njääh.... Kyllä ne tytötkin sitä tekee. Mutta lähinnä tietenkin pitkien ja komeiden ukkojen suuntaan. Itse saan olla siltä osin rauhassa. Ja teen tiirailuni hyvin kohteliaasti ja huomaamattomasti. Lopun ajan tuijottelen lattiaa ja jutustelen muiden karvaperseiden kanssa kyykkytangon ympäristössä.

Yhtenä huonona puolena tuossa salilla käynnissä on, että painoindeksini on vuosien varrella noussut sinne 30 tuntumaan. Eli paperilla olen vakavasti ylipainoinen. Ei ainakaan ilman kuvaa voi ajatella laittavansa esim. deitti-ilmoitusta, kun karsisi niin paljon naisia pois. Harva nainen kuitenkaan tietää mitä treenavaan mies yleensä painaa. Ja toinen on tietenkin se, että olen aika lyhyt. Joten kuntosalilla käyvä lyhyt mies mielletään yleisesti napoleonkompleksiseksi pöntöksi. Ei hyvä asia sekään naismarkkinoilla. Eli jos olet lyhyt, ja sen näköinen että lihastakin on sieltä salilta tarttunut, niin sitä kuntosalia ei taida kannattaa edes mainita harrastuksissa. Liian negatiivinen stigma.

Äänestä

Onko kaikki atmit/salikissat salilla, kun galluppia ei synny?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalluppia kirjoitti:

Niin, mites täällä on salilla kävijöitä, taitaa olla aika suosittua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu