Sisko kuoli

Provolta vaikuttaa. Ei kai se sun ongelma ole mitä sisko ajattelee ja tuo toinen sisko on kuollut eikä voi enää asiaa ajatella.

Jos välit ovat solmussa olleet, niin ne on selvitettävä eläessä, jos ovat selvitettävissä. Kuolema tulee jokaiselle, asiat on sitä ennen ajateltava, ettei jää epäselvyyksiä. Jos ei tulla toimeen, niin parempi on olla erossa kuin riidellä keskenään.

Jos välejä ei ole ollut, miksi tuntea yhtikäs mitään, ei ainakaan surua. Itsellänl oli välit poikki siskon kanssa pitkään. Joskus soitti js reuhasi puhelimessa, humalassa. Kuoli yllättäen ennen joulua ja en tuntenut surua. En osallistunut millään tavoin hautajaisiinkaan. Oma perhe ja muut sukulaiset ja ystävät ovat tärkeitä. Toki toivon ja rukoilinkin, että pääsisi valoon. Miksi muuten pitäisi hävetä kuoleman jälkeen. Tekeekö se toisesta osapuolesta syyllisen, jos toinen on vainaja. Ei ne teot miksikään muutu.

http://anna.fi/ihmissuhteet/perhe-ystavat/aikuiset-sisarukset-aikuistuminen-haastaa-sisarussuhteen

Tuossapa hyvä artikkeli. Samassa perheessä kasvaminen ei ole mikään elinikäinen velvoite pitää yhteyttä, jos suhde ei kehity kahden aikuisen väliseksi normaaliksi ihmissuhteeksi. Niin kuin artikkelissa sanotaan niin yksisuuntainen ihmissuhde lakkaa ajan myötä toimimasta. Viimeistään keski-iässä saa tarpeekseen näistä toimimattomista ihmissuhteista niin ystävien kuin sukulaistenkin suhteen.

Meillä on vain yksi elämä, joten sen haluaa käyttää niihin ihmisiin, jotka kokee läheisinä ja hyvinä ihmissuhteina. Enpä ole koskaan ajatellut, että tuota pitäisi hävetä.

sinä et ole siskosi vartija, et elävän etkä kuolleen, joten miksi mietit hävettääkö toisten keskinäiset riidat tms.
Eiköhän siinä ole riittävästi sinulle tekemistä jos yrität pitää huolen omista asioistasi ja tekemisistäsi.

Sure sinä rauhassa ,niinkuin sen varmast nyt koet,mutta älä puutu siihen miten sisaresi toimii ja ajattelee.Viimein nyt ymmärrät tämän yhden sisaren kuoleman jälkeen,että on vain yksilyhyt elämä,jonka jokainen elää kokemallan tavalla.Itsellesi teet hallaa,jos puutut muiden olotilaan.

En minäkään ymmärrä mitä pitäisi hävetä tai esittää. Jos kerran ei olla vuosikausiin oltu yhteydessä niin kysehän on aika kaukaisesta sukulaisesta.

Toisessa ketjussa joku väitti, että sukulaiset ovat ainoita, jotka säilyvät rinnalla loppuun asti. En ole koskaan noin ajatellut, onneksi, koska minulla ei ole sukulaisia tai ovat niin kaukaisia, että yhteyttä ei juurikaan pidetä enkä ole yhteyttä osannut kaivatakaan. Käyn hautajaisissa ja häissä jos on kutsuttu tai jos on muuten sopinut aikatauluihin, mutta siinä se. Hautajaiseni olen suunnitellut halvaksi, joten sinne ei tule kutsua sukulaisille, vain oma perhe ja pari ystävää.

Pakko ja velvollisuus olla yhteyksissä ja syyllistäminen sekä turhanaikainen draama on niin turhaa, olipa kyseessä sukulainen tai kuka hyvänsä. Elämässä muutenkin ihan tarpeeksi sisältöä ja haastetta ilman tuollaisia vääntöjä. Kun joku on "oikeasti kuollut" niin kuin ap kirjoitti, niin eikö silloin jo pitäisi ottaa järki käteen eikä enää muiden sekaantua vainajan ja siskon riitoihin.

äitini on 87 vuotias ja hän on vuosikymmenen jankannut lähes päivittäin se sanoi silloin noin ja tuolloin näin ja kun se tai tämä ihminen teki tätä ja tuota. Eri ihmisten sanomiset ovat muuttaneet muotoaan, sotkeentuneet keskenään, tietenkin ikävämpään suuntaan kymmeniä kertoja. Ikävät mielikuvat ovat saaneet vallan ja asiat ovat kääntyyneet monesti täysin päälaelleen ja äitini uskoo ne totena.

Tämä on jatkuvaa ja toistuvaa moittimista, hänellä ei ole kaunista sanaan kenestäkään sanottavana, no, ehkä minusta, ainoasta pojastaan löytyy hyvääkin hyvänä päivänä. Tänäänkin huh heijaa, äitini oli palauttamassa 85 vuotislahjaksi saamaansa lahjakorttia koska hän ei varastettuja lahjoja vastaanota. Itse lahjakortti on hukkunut lehtikasan mukana jo aika päivää sitten koska äitini ei sitä halunnut käyttää, kun lahjakortin antajan äiti oli hänelle ilkeä 1970-luvulla.
Viis siitä ettei tämä antaja ollut vielä edes syntynyt silloin! Samanlainen se tytär on kuin äitinsäkin, jne jne...

Olen ainoana lapsena erittäin pahassa välikädessä. Joudun käymään äitini luona päivittäin, luontoni ei anna periksi olla käymättä, äitini asuu yksin, ei pääse palvelutaloon vaikka olen monta kertaa anonut. Viimeksi kun ambulanssilla harhojen takia sairaalaan lähetin, niin kotiin pistivät kahdne päivän päästä, ei mitään vikaa. Jos olisin itse vienyt, eivät olisi ottaneet ollenkaan sisälle.
Joten näillä mennään.

Jos puolustan haukuttuja ihmisiä, saan äitini vihat niskaani ja hirveän riidan aikaiseksi, hän murjottaa ja itkee päiväkausia. Kun menen käymään jutkahtaa sänkyyn, ei syö, ei juo. Jos nämä haukutut ihmiset (äidin omia sisaria ja veljiä heidän lapsiaan) käyvät äitiäni tapaamassa, äitini on mielin ja kielin heille päin, mutta selän takana alkaa aivan hirveä haukkuminen heti kun he ovat poistuneet.
Haukkuu jokaista toisille kävijöille ja ihmettelee sitten kun kukaan ei enää käy. Ymmärrämme kaikki että äitini on vanhuudenhöperö, mutta siitä huolimatta ei kenestäkään ole kiva kuulla joltain toiselta, että äitini on sanonut hänen varastaneen esim. kahvikupin tai maton eteisen lattialta lähtiessään.

Olen yrittänyt ajatella että äitini on sairas, dementikko, alzhaimer tai muu vaivaa, mutta ihan helvetin raskasta tämä hänen kanssaan oleminen on.

Äitini lukee kuolinuutisia paikallislehdestä päivittäin ja sanoo vahingoniloisena, että siitäs sai sekin, niin ilkeä ihminen, mutta kylläpä kuolema korjasi ennemmin kuin minut. Oli noin ja noin paljon nuorempikin kuin minä. Ja tätäkin jatkuu tuntikausia.

Minä olen tullaista kuunnellut äitini suusta lähes 15 vuotta ja se on helvetin raskasta hommaa. Antaisit sinäkin siskojesi välien jo olla. Elossa oleva huolehtii itse itsestään ja sinä omasta tilastasi. Jos yhteyksiä haluat pitää elossa olevaan sisareesi, jätä vanhat paskat taaksesi.