Siskoni kuoli viime viikonloppuna kotonaan yli viisikymppisenä. Kuolema tuli yllättäen ja on vaikea ymmärtää. Toinen siskoni on elänyt vuosia niin, että tätä siskoa ja veljeä ei ole olemassakaan ja selittää, että on ihan normaalia suhtautua näin. Miten hän nyt kestää puheensa, kun sisko on oikeasti kuollut. Onko se hävettävää vai täytyykö esittää jotain?
Sisko kuoli
7
300
Vastaukset
- tätämieltä
Provolta vaikuttaa. Ei kai se sun ongelma ole mitä sisko ajattelee ja tuo toinen sisko on kuollut eikä voi enää asiaa ajatella.
Jos välit ovat solmussa olleet, niin ne on selvitettävä eläessä, jos ovat selvitettävissä. Kuolema tulee jokaiselle, asiat on sitä ennen ajateltava, ettei jää epäselvyyksiä. Jos ei tulla toimeen, niin parempi on olla erossa kuin riidellä keskenään. - turhaaselittelyä
Jos välejä ei ole ollut, miksi tuntea yhtikäs mitään, ei ainakaan surua. Itsellänl oli välit poikki siskon kanssa pitkään. Joskus soitti js reuhasi puhelimessa, humalassa. Kuoli yllättäen ennen joulua ja en tuntenut surua. En osallistunut millään tavoin hautajaisiinkaan. Oma perhe ja muut sukulaiset ja ystävät ovat tärkeitä. Toki toivon ja rukoilinkin, että pääsisi valoon. Miksi muuten pitäisi hävetä kuoleman jälkeen. Tekeekö se toisesta osapuolesta syyllisen, jos toinen on vainaja. Ei ne teot miksikään muutu.
- normaaliaon
http://anna.fi/ihmissuhteet/perhe-ystavat/aikuiset-sisarukset-aikuistuminen-haastaa-sisarussuhteen
Tuossapa hyvä artikkeli. Samassa perheessä kasvaminen ei ole mikään elinikäinen velvoite pitää yhteyttä, jos suhde ei kehity kahden aikuisen väliseksi normaaliksi ihmissuhteeksi. Niin kuin artikkelissa sanotaan niin yksisuuntainen ihmissuhde lakkaa ajan myötä toimimasta. Viimeistään keski-iässä saa tarpeekseen näistä toimimattomista ihmissuhteista niin ystävien kuin sukulaistenkin suhteen.
Meillä on vain yksi elämä, joten sen haluaa käyttää niihin ihmisiin, jotka kokee läheisinä ja hyvinä ihmissuhteina. Enpä ole koskaan ajatellut, että tuota pitäisi hävetä. - etolekenenkäänvartija
sinä et ole siskosi vartija, et elävän etkä kuolleen, joten miksi mietit hävettääkö toisten keskinäiset riidat tms.
Eiköhän siinä ole riittävästi sinulle tekemistä jos yrität pitää huolen omista asioistasi ja tekemisistäsi. - Omarauha
Sure sinä rauhassa ,niinkuin sen varmast nyt koet,mutta älä puutu siihen miten sisaresi toimii ja ajattelee.Viimein nyt ymmärrät tämän yhden sisaren kuoleman jälkeen,että on vain yksilyhyt elämä,jonka jokainen elää kokemallan tavalla.Itsellesi teet hallaa,jos puutut muiden olotilaan.
- järkihoi
En minäkään ymmärrä mitä pitäisi hävetä tai esittää. Jos kerran ei olla vuosikausiin oltu yhteydessä niin kysehän on aika kaukaisesta sukulaisesta.
Toisessa ketjussa joku väitti, että sukulaiset ovat ainoita, jotka säilyvät rinnalla loppuun asti. En ole koskaan noin ajatellut, onneksi, koska minulla ei ole sukulaisia tai ovat niin kaukaisia, että yhteyttä ei juurikaan pidetä enkä ole yhteyttä osannut kaivatakaan. Käyn hautajaisissa ja häissä jos on kutsuttu tai jos on muuten sopinut aikatauluihin, mutta siinä se. Hautajaiseni olen suunnitellut halvaksi, joten sinne ei tule kutsua sukulaisille, vain oma perhe ja pari ystävää.
Pakko ja velvollisuus olla yhteyksissä ja syyllistäminen sekä turhanaikainen draama on niin turhaa, olipa kyseessä sukulainen tai kuka hyvänsä. Elämässä muutenkin ihan tarpeeksi sisältöä ja haastetta ilman tuollaisia vääntöjä. Kun joku on "oikeasti kuollut" niin kuin ap kirjoitti, niin eikö silloin jo pitäisi ottaa järki käteen eikä enää muiden sekaantua vainajan ja siskon riitoihin. - Kaukourmasantero
äitini on 87 vuotias ja hän on vuosikymmenen jankannut lähes päivittäin se sanoi silloin noin ja tuolloin näin ja kun se tai tämä ihminen teki tätä ja tuota. Eri ihmisten sanomiset ovat muuttaneet muotoaan, sotkeentuneet keskenään, tietenkin ikävämpään suuntaan kymmeniä kertoja. Ikävät mielikuvat ovat saaneet vallan ja asiat ovat kääntyyneet monesti täysin päälaelleen ja äitini uskoo ne totena.
Tämä on jatkuvaa ja toistuvaa moittimista, hänellä ei ole kaunista sanaan kenestäkään sanottavana, no, ehkä minusta, ainoasta pojastaan löytyy hyvääkin hyvänä päivänä. Tänäänkin huh heijaa, äitini oli palauttamassa 85 vuotislahjaksi saamaansa lahjakorttia koska hän ei varastettuja lahjoja vastaanota. Itse lahjakortti on hukkunut lehtikasan mukana jo aika päivää sitten koska äitini ei sitä halunnut käyttää, kun lahjakortin antajan äiti oli hänelle ilkeä 1970-luvulla.
Viis siitä ettei tämä antaja ollut vielä edes syntynyt silloin! Samanlainen se tytär on kuin äitinsäkin, jne jne...
Olen ainoana lapsena erittäin pahassa välikädessä. Joudun käymään äitini luona päivittäin, luontoni ei anna periksi olla käymättä, äitini asuu yksin, ei pääse palvelutaloon vaikka olen monta kertaa anonut. Viimeksi kun ambulanssilla harhojen takia sairaalaan lähetin, niin kotiin pistivät kahdne päivän päästä, ei mitään vikaa. Jos olisin itse vienyt, eivät olisi ottaneet ollenkaan sisälle.
Joten näillä mennään.
Jos puolustan haukuttuja ihmisiä, saan äitini vihat niskaani ja hirveän riidan aikaiseksi, hän murjottaa ja itkee päiväkausia. Kun menen käymään jutkahtaa sänkyyn, ei syö, ei juo. Jos nämä haukutut ihmiset (äidin omia sisaria ja veljiä heidän lapsiaan) käyvät äitiäni tapaamassa, äitini on mielin ja kielin heille päin, mutta selän takana alkaa aivan hirveä haukkuminen heti kun he ovat poistuneet.
Haukkuu jokaista toisille kävijöille ja ihmettelee sitten kun kukaan ei enää käy. Ymmärrämme kaikki että äitini on vanhuudenhöperö, mutta siitä huolimatta ei kenestäkään ole kiva kuulla joltain toiselta, että äitini on sanonut hänen varastaneen esim. kahvikupin tai maton eteisen lattialta lähtiessään.
Olen yrittänyt ajatella että äitini on sairas, dementikko, alzhaimer tai muu vaivaa, mutta ihan helvetin raskasta tämä hänen kanssaan oleminen on.
Äitini lukee kuolinuutisia paikallislehdestä päivittäin ja sanoo vahingoniloisena, että siitäs sai sekin, niin ilkeä ihminen, mutta kylläpä kuolema korjasi ennemmin kuin minut. Oli noin ja noin paljon nuorempikin kuin minä. Ja tätäkin jatkuu tuntikausia.
Minä olen tullaista kuunnellut äitini suusta lähes 15 vuotta ja se on helvetin raskasta hommaa. Antaisit sinäkin siskojesi välien jo olla. Elossa oleva huolehtii itse itsestään ja sinä omasta tilastasi. Jos yhteyksiä haluat pitää elossa olevaan sisareesi, jätä vanhat paskat taaksesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1083643Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai192602Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1202289Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso62193Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani81924- 361586
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es581046Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36960Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 71919Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4867