Mitä ongelmia, vikoja tai häiriöitä ankara pakkanen on aiheuttanut autoihinne?
Itsellä Suzuki Alto 2011, ajettu n. 45.500km.
- ohjaustehostimen valo jäi palamaan yhdessä käynnistyksessä eikä tehostin toiminut kuin vasta n. 10m ajon jälkeen, lähti itsestään pelittämään ja valo sammui samalla.
- vasen takaovi lakkasi tottelemasta keskuslukitusta, toimii manuaalisesti. En tiedä onko jotain jäässä vai rikki.
- ovien sisävalokytkimet niin jäykkiä etteivät toimi. Keskuslukitus ottaa ovi-auki tiedon näistä myös ja niinpä ovet napsahtaa takaisin lukkoon omia aikojaan kun ohjausyksikkö luulee ettei ovia ole avattu.
- ovien lukkomekanismit niin tahmeita ettei ovi mene kunnolla kiinni yhtä kevyesti kuin kesällä, joutuu paiskaamaan hieman kovemmin.
- keula alaspäin mäkeen pysäköitynä ulinaa vaihteistosta kylmänä käynnistäessä kunnes lämpenee.
- kontaktihäiriö istuinlämmittimen katkaisijassa.
- iskunvaimennus tuntuu puuttuvan kylmiltään, pompottelee tuntuvasti kunnes lämpenee.
- nitinöitä ja natinoita.
Pakkasen aiheuttamia häiriöitä autoissa
58
1941
Vastaukset
- 5345345
2013 käyttöön otettu 3-sarjan BMW diesel ja auto valittelee että pitäisi akkua latailla.
Näistä on raportoitu 3-4 vuoden iässä kypsyneitä akkuja.
Takasivulasit ei pysy auki (edes yksin ajaessa) jos kylmempää kuin -10.
Vaihteisto nykii ensimmäisen 5min aikas runsaasti. Kone kalisee, kilisee ja rapisee kylmänä mitä pahentaa se että kone kiertää kylmänä vähänkin kaasua painaessa 2000rpm. Lämmettyä kierrokset on maltillisemmat.- santtu-1975
BMW:n 300-sarjan GT malli bensakoneella itselläni, vm-13.
Pakkasta kun yli 30 astetta, niin samaa ilmoitusta tulee, eli akkua pitäisi latailla. Pidempi ajolenkkikään ei tunnu asiaan auttavan. Mutta sitten kun vie auton sisälle muutamaksi tunniksi lämpiämään, niin taas kaikki toimii kuten pitääkin.
Käynnistetteässä myös bensakone on erittäin äänekäs, mutta sitten lämmetessä palautuvat äänet normaaleiksi. - Lognlife
Siellä pakokaasu kierrätin tekee työtään ,vanhemmissa Bemareissa todella hyvät akut ainakin omassa vm 05 akku aina vain antaa virtaa, ja on alkuperäinen .
- Automaattiryyppy
Automaattiryyppy on päällä ja siksi moottorin ääni on kovempi, polkase kaasua, niin menee automaattiryyppy pois päältä.
Ei ole koskaan mun -89 mallin Opelissa akun merkkivalo syttynyt palamaan, vaikka pakkasessa on ajeltu ja auto ollut ulkona -20 asteen pakkasessa tuntikausia, niin hyvin on vaan käynnistynyt.
Akku on vähintään 5 vuoden ikäinen. - eioleryyppyä
Automaattiryyppy kirjoitti:
Automaattiryyppy on päällä ja siksi moottorin ääni on kovempi, polkase kaasua, niin menee automaattiryyppy pois päältä.
Ei ole koskaan mun -89 mallin Opelissa akun merkkivalo syttynyt palamaan, vaikka pakkasessa on ajeltu ja auto ollut ulkona -20 asteen pakkasessa tuntikausia, niin hyvin on vaan käynnistynyt.
Akku on vähintään 5 vuoden ikäinen.Yhdessäkään polttoaineensuihkutuksella varustetussa autossa ei ole mitään "ryyppyä". Vanhoissa järjestelmissä joskus 90-luvun alussa ja milloin niitä oli, saattoi olla erillisiä kylmäkäynnistyssuuttimia tms.
Nykyisissä järjestelmissä sellaisia ei ole. Kylmällä moottorilla käytetään rikkaampaa seosta käynnistymisen mahdollistamiseksi syöttämällä suuttimista enemmän polttoainetta ja tyhjäkäyntinopeutta korotetaan katalysaattorin lämmittämiseksi.
Ja näillä ei ole kaasuttimien ryyppyjen kanssa mitään tekemistä eikä mistään kaasun polkaisusta mene pois päältä, eikä kylmällä moottorilla kannata kaasua poljeskella.
Ja sinun ooppelisi "akun merkkivalo" on laturin merkkivalo, jolla ei ole akun kanssa mitään tekemistä. BMW:n ilmoitus akun latauksen tarpeesta on ihan eri asia kuin häiriö laturissa, tuossa ilmoituksessa auton elektroniikka on laskenut akun kapasiteetin olevan alhainen. - Pieni.auto.punainen
Automaattiryyppy kirjoitti:
Automaattiryyppy on päällä ja siksi moottorin ääni on kovempi, polkase kaasua, niin menee automaattiryyppy pois päältä.
Ei ole koskaan mun -89 mallin Opelissa akun merkkivalo syttynyt palamaan, vaikka pakkasessa on ajeltu ja auto ollut ulkona -20 asteen pakkasessa tuntikausia, niin hyvin on vaan käynnistynyt.
Akku on vähintään 5 vuoden ikäinen.Automaatti ryyppy vanhoissa kaasutin koneissa ei uusissa ruiskukoneissa.
Hieman vanhempi E-sarjan diselmersu.
Ajelin viikonlopun lyhyttä pätkää muutamaan otteeseen. Sunnuntaina illalla ja maanantaina amulla startatessa ilmoitti, etteivät mukavuustoiminnot ole toistaiseksi käytettävissä. Noin minuttia myöhemmin ilmoitti, että kaikki pelittää taas.
Kerran kun starttasin noin -30 asteen pakkasessa, auto sammui ekan käynnistyksen jälkeen. Olisi pitänyt hehkuttaa kahdesti. Uudella yrityksellä ongelmia ei enää ollut, mitä nyt valot olivat vähän himmeinä ensimmäiset pari sekuntia.
Joskus on peruuttaminen heti käynnistyksen jälkeen ollut todella nihkeää. Kaasupoljinta saa painaa ihan reilusti, mutta vauhti on silti aika matelemista. Korjaantuu noin minutin tyhjäkäynnillä.- verycold
startti hieman rääkäisee kadotti jähynestettä ja lukot jäässä opel
- Näillä_mennään
Sama vika opel - jäähdytysnestettä vuotaa kovalla pakkasella jäähdyttimen päädystä - muoviperkeleitä eivät kestä kylmää. Muuten toimii hyvin. Vuodon pakkasraja noin -18-19°C. Iskarit jäykistyy ja ohjaustehostin tahmaa muutaman minuutin. Automaattilaatikko on aika tahmea 5 ensimmäistä minuuttia. Eipä muuta ongelmaa.
- Cruisingalltime
Välillä pidän ilmastointia hieman päällä että jäähtyy ( Ford 4.6 V8 ). Narvi lämmittää mukavasti liikaakin.
- hyvin-lähti
Kastorista saa selvästi tasaisemman lämmön.
Aisin on vähän jäykkä ja laittaa ylivaihteen päälle vasta laatikon lämmettyä, mutta ohjekirjan mukaan se onkin tehtaalla niin säädetty.
Ajelin -22 asteessa aamulenkin taajama-alueella, niin pelti pystyssä oli jopa 4 autoa. Pari vanhaa meseä, Opel Vectra sekä tuoreempi bemari.
Näitähän yhdistää tiettävästi sama valmistusmaa.
- avoimetovet
VW Golf tdi. Lukot jäässä, ollut jo kuukauden, ei saa enää lukkoon. Auto tosi kylmä sisältä. Muuten toimii ja hyvin lähtee käyntiin.
- Apua_tarjolla
Syksyllä ensikylmillä oli lukot jäässä ja samoin aina lauhojen kelien jälkeen pakkasen palattua. Lukkosulat auttoivat vain tilapäisesti jos silloinkaan. Löysin viimein Tokmannilta Maston-merkkistä lukkoöljyä, joka ratkaisi omat ongelmani kerralla. Suihkutin reilusti öljyä ja jumitukset loppuivat siihen. Lukot myös toimivat kevyemmin.
- avoimetovet
Joo kyllä on kaikkea kokeiltu. Oviverhoukset purettu ja lukot irroitettu, kuivattu ja aseöljyllä öljytty tässä pari vuotta sitten. Vähän aikaa pelas sit taas jumissa. 10 vuotta oon taistellu näitten lukkojen kanssa. Nyt luovutin enkä enää lukitse ovia.
- jormaerä
Eipä oikeestaan ole vielä ollut mitään.corolla -14
- herääjo
jos sulla ei ole mitään ollut, niin ei sulla ole autoakaan ollu, tai sitten olet nähny unta oikeesta autosta.
- 26634
Pari mazdaa löytyy vuosilta -90 ja -03.
Vanhemmassa 4v akku (Motonetin Snajder) pyörittää niin hitaasti että juuri ja juuri virta riittää käynnistykseen, onneks lähtee aina ekalla käyntiin ilman lämmitystä -25 asteessakin kun moottori on hyvin huollettu. Keskuslukkoa saa vääntää pari kertaa enenn kuin kaikki ovet menee lukkoon. Kytkin tosi tahmea ja raskas alle -25 lämpötilassa, kytkineste vaihdettu 6-7v sitten joten on varmaan taas vaihtokunnossa. Yleisesti kankea ja natiseva mutta ei varsinaisesti ajoa haittaavaaa.
Uudemmassa ei ole juuri mitään ongelmia, vähän natinaa liikkeellelähdössä mutta muuten ei pakkasia huomaa. Sisätilanlämmitin tosin kärähti -28 asteessa, oli joku halpismalli ja nyt on uusi Defa toiminut ongelmitta.- hgfhjfghjfgj
Mazda vuodelta 2000.Lähtee tosi hitaasti käymään mutta varmasti.Ohjaustehostin parkuu hetken mikä ehkä normaalia.Keskulukko toimii normaalia paremmin?
Todella jäätävä ohjaamo eli lämmitylaittetteeseen ei parane koskea aluksi vähään aikaa sisälämmppärin jälkeen. - egggrg
hgfhjfghjfgj kirjoitti:
Mazda vuodelta 2000.Lähtee tosi hitaasti käymään mutta varmasti.Ohjaustehostin parkuu hetken mikä ehkä normaalia.Keskulukko toimii normaalia paremmin?
Todella jäätävä ohjaamo eli lämmitylaittetteeseen ei parane koskea aluksi vähään aikaa sisälämmppärin jälkeen.Mazda6 on sitten selvä parannus 626sta, lämpöä riittää sisällä niin hyvin ettei kovimassakaan pakkasessa ole vielä tarvinnut koskaan säätää lämpötilaa täysille.
- Luigintalviauto
Fiat Bravo Multijet (Diesel) akku hyytyi startissa liian innokkaan sitä edeltäneen Webaston käytön takia. Akku ladattu. Ei ongelmia
- jotainongelmaa
Volvo s80. moottorin lämpötila ei noussut ja sisätila oli kylmä. termostaatti vaihdettiin. pakkasella ei käynnistynyt, apukaapeleilla käyntiin ja käyttämään akun vaihdossa. pakkasella kun starttaa niin mittariston näytöt sekoilevat ja palautuu normaaliksi noin 10-15 min käytön jälkeen.
polttoaineen kulutus kova. tosin kaupunki ajossa, paljon tyhjäkäyntiä ja lähes aina kylmänä käyntiin. kerran tuli käynnistäessä moottorin kuva ja mittaristo sanoi moottorijärjestelmä huolla heti. annoin käydä vartin ja starttasin uudelleen niin hävisi. - akku_uusittava
Kymmenvuotias Polo 1,4 sanoi eilen aamulla 31,8 asteen pakkasessa "keevvvääämmmällllä". Latasin akkua muutaman tunnin halvalla akkulaturilla ja lähti käyntiin laakista. Pitäis vissiin vähän lämmittää ennakkoon, vaikka onkin vain tuo pilipalisäteilylämmitin.
Ihmeen nopeasti lämpenee ja lämpöä riittää tässä perheen kakkosautossa. Eniten melkein ihmetyttää ettei auton ohjaus ja iskunvaimennus tunnu jäykistyvän kovassakaan pakkasessa siten kuin perheen kolme kertaa kalliimmassa (uushankintahinta) ja 8 vuotta uudemmassa autossa. - saarankanssa
Kymmenvuotiaassa Xsarassa keskuslukitus ei lukitse ovia kun pakkasta on yli kymmenkunta astetta. Ei muita ongelmia, hyvin pärjää talvessa.
- Ajelijaaa
Honda crv 2007 bensa, ei ongelmia toistaiseksi. Lähti -27 asteesta ilman lämmitystä, vähän startti nikotteli. Akku on jo vähän huonona, ja on alimitoitettu (alle 50ah??).
Automaattilaatikko on jäykkänä aluksi, mutta hetipian parin vaihdon jälkeen normaali.
Itsellä ei oikeastaan koskaan ollut talviongelmia vanhojen autojen kanssa. Huollot hoitaa, ei päästä akkua liian huonoksi. Siisteyskin (ulkoa, sisällä, moottoritilassa) auttaa noihin kosteusongelmiin. Itsellä tosin aina bensakoneella, tuntuu olevan varmempi kylmässä. - hyvätalviauto
Ford focus vm 2011 bensa koneella, ei mitään murheita. Akku alkuperäinen ja täydessä tehossa. Enimillään ollut täällä -27 pakkasta. Silloin kylmästartti pari sekuntia hitaampi kuin normaalisti, mutta ei ongelmaa. Vähän takaluukusta kuuluu natinaa kovalla pakkasella.
- Toyotaisbest
Toyota Corolla Verso.
Pakkasta 30 astetta.
En ole huomannut mitään eroa kesäkeliin. Hyvin toimii! - Toyotalla-pääsee
Prius, kaupunkiajossa suuri kulutus, ei muuta eroa. Käyntiin lähtee heti, aivan kuten kesällä, vaikka olisi -30c lämmittämättäkin.
- eipä.muuta
Jäänmuodostusta ikkunoissa enempi kuin suvella (suvella jäätä saadaan ilmastoinnilla) . Näin Opelilla.
- Parkas
Hei!
Tuli -25 pakkasella kylmä käynnistettyä vm.89 Mazda 323 1.6i. Hetken pyöri normaalisti ja sitten sammui. Starttasin uudestaan ja lähti käyntiin mutta pyöri erittäin vaivalloisesti. Kierroksia nostaaa erittäin hitaasti (korkeilta kierroksilta kaasu pois ja paukkuu putkessa) ei vetoja yhtään eikä voi ajaa metriäkään...
Vaihdoin tulpat ja bensansuodattimen mutta ei muutosta. Tuntuu että savuttaisi hieman enemmän ja pakokaasun haju on jotenkin outo.
Ei kai moottori sanonut itseään irti kylmäkäynnistyksessä :X- paaliinvaan
Noin vanha paska voi sanoa itsensä irti ihan milloin vaan.
- iloista_lomaa
Corolla 1,6 Valvematic vm. 2013. Mökkiviikonloppu Itä-Suomessa. Maananataina olisi pitänyt lähteä kotiin heti aamusta, mutta jäi haaveeksi kun auto ei käynnistynyt 30 asteen pakkasessa kahden tunnin sähkölämmityksellä. Liekä öljyt liian jäykkiä tai akku sippaamassa. Joka tapauksessa ei puhettakaan, että oli startti olisi jaksanut vääntää koneen käyntiin. Piti käydä pyytämässä naapuri hätiin. Apuvirtaa traktorista ja auto käynnistyi. Alkuun ajaminen oli kuin jousia ei olisi ollenkaan ja ohjausta sai vääntää hampaat irvessä. Kotiin onneksi päästiin. Huomenna auto huoltoon öljynvaihtoon ja akun tarkistukseen.
- trät-tättää
"Alkuun ajaminen oli kuin jousia ei olisi ollenkaan..."...ainakin ne vanhemmat tojot on paremminkin sellaisia kivirekiä, että tekarit tippuu suusta eka kilometrillä, oli sitten kesä tai talvi, ei niitä kunnon jousia tarvita muuallapäin maailmaa, missä on sileät asfaltit, paitsi suomen huonokuntoisilla teillä.
- E220_CDI
Moottori lämpenee hitaasti ja polttoainetta menee julmetun paljon. Varmaan yli 7 sadalle?
- näisevaamenee
ite, jos yli 25 pakkasta, tilaan mittarin..(en viitti rääkätä kym km matkan takii)
- Kylmääkyytiä
Pakkasella tulee käytettyä aina esilämmitystä siitäkin huolimatta:
VW konsernin auton vaihteisto urisee kuin keväinen kissa muutaman minuutin! Äänen loputtua vasta tien päälle. Samassa VW koneessa vesilaipan tiiviste alkoi tiputtamaan jäähdytysnestettä alle, tippa päivässä. Huoltohinta O-rengas pari euroa ja työtunti.
Mesessä ovien lukitus takkuaa kaukosäädöllä, takaovi ei avaudu kuin satunnaisesti.
BMW herjasi akusta , akku vaihdettu. BMW tyyppivika akun tyhjeneminen. Akku on kylmässä eikä ota varausta vastaan edes ajon aikana!!!!!! BMW on tehty Kreikan olosuhteisiin. Tämä lähtee kiertoon....!
Maskisuojaa kannattaa käyttää kaikissa autoissa talvella, helppo tehdä vaikka itse muovikalvosta!
Audiin ja Meseen asennutin ylläpitolaturin, lataa akkua lokilämmittimen aikana, on hyvä.- kä-käy-käy
Kiitos premiumien ominaisuuksia avaavasta tiedotteesta.
- Tärkeäätietoa
Miten laturi on asennettu? Onko se pysyvästi kiinni akun navoissa ja ottaa virran samasta/samalla kuin sisäpistorasia ja lohkolämmitinkin, vai tarvitseeko lähtiessä laturi ottaa irti akun navoista?
- larpamies
Akka narisee, et liian kuuma autossa se on ainut vitutuksen aihe pakkasella, eikä edes anna pillua, kun kotona liian kylmä
- JanisPetkele
Aamulla vähän jäykkä; suorastaan kova. Päivän päälle notkistuu.
- kunnon-talvi
Suomen kovin talvi miesmuistiin oli -87, jolloin etelä-rannikollakin oli -30 pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti. Kahden tunnin lämmityksella lada 2106 lähti jäykästi käyntiin, mutta 4 tunnin jälkeen jo oli herkkä.
Naapuritalossa asuva työkaveri kertoi, että bemari ja fordiäijät olivat tahkonneet tarmokkaasti vehkeitään käyntiin, mutta turhaan.
Kaveri meni pihalle ja laittoi näytiksi warren pyörimään ja lämpenemään ja heti alkoi kuulumaan pihalla rin-tin-tin . Jotenkin siinä lumien puhdistuksen aikana naapurit olivat vähin äänin poistuneet sisään.
Taisi olla bimmerimiehellä v-käyrä tapissa.- pakkanenp
Niin oli olin silloin ulkohommissa ja nuo pakkaset alkoivat jo ennen vuodenvaihdetta, ainakin kolmeviikkoa oli -30c ja enemmänkin keski-suomen korkeudella ja itärajalla mitattiin silloin ennätys yli -40c kävin tuolloin joensuussa, kun tuota pakkasta oli jotain -42c... oli kylmää
- Kertokaa_kokemuksia
Vuonna 1987 olin vielä peruskoululainen, olisiko ehkä pyörä ollut vähän kankea ajaa niillä pakkasilla :D
Vuonna 1998 tai -99 oli myös ankaraa pakkasta, lapissa oli muistaakseni -50 astetta pakkasta ja sähkönjakelu hajosi, siellä oli varmaan silloin vakava tilanne miten selvitä.
Itsellä oli tuolloin 1982 Mazda 323 kärjellisellä sytytyksellä ja siinä oli kylmänä käynnistysvaikeuksia lämpimästä tallistakin ja nykimiskohtauksia ajon aikana, vaihdeltiin sytytysosia, bensansuodatinta, ym. ja virranjakajan kondensaattori paljastui lopulta syylliseksi, tosin tämä saattoi olla ihan pakkasesta riippumatonkin vika, autolla oli kilometrejä tuolloin varmaan yli 300.000. Nykiminen saattoi johtua myös mahdollisesti kaasuttimen jäätymisestä, ei kuitenkaan sammunut eikä jättänyt tielle milloinkaan.
- onko_tojo_huonontunut
Ajoin tänään Pohjois-Savon läpi matkalla pisteestä a pisteeseen b.
Vastaan tuli tietenkin myös muutama Toyota, varsinkin Yariksia oli useita. Karkeasti arvioiden ainakin puolessa niistä oli pahvista sätöstelty "viimasuoja" keulalla. Havaintoni ei ole alkuunkaan linjassa tähänkin keskusteluun postattujen vakuuttelujen kanssa, ettei Toyotassa huomaa eroa kesän ja talven välillä. Mihin niitä itse kyhättyjä suojia tarvitaan jos eroa kesän ja talven välillä ei huomaa?
Onko sittenkin niin, että em. autoissa ne on tosielämässä yhtä tarpeellisia kuin muissakin, mutta maahantuojan ja jälkimarkkinoinnin ylimielisyyden takia niitä ei hankita saataville eikä suositella asiakkaille.
Tehdasvalmisteiset viimasuojat ovat siistejä ja huomaamattomia näihin Toyotien pahvisätöksiin verrattuna.- Toyotalla-pääsee
Todennäköisesti suoja on laitettu varmuuden vuoksi, vanhasta muistista. Tai nopeuttaahan se suoja aina auton lämpenemistä, ei siitä haittaa pakkasilla ole. Osassa voi toki olla huono termostaatti.
- mitshumies
Netistähän noita saa valmistajalta tilattua lähes kaikkiin merkkeihin, jos ei saa niin myyvät myös leikattavaksi sitä mattoa ja kiinnikkeet saa samalla myös..
Vielä muutama vuosi sitten oli myös sellaisia viiimasuojia myynnissä, missä on noin neliö centtimetrin kokoisia ruutuja, mitkä pystyi aukaisemaan silloin, kun rupes kelit lämpiään.. nämä näyttivät olevan kumisia - Viimasuojat_tarpeen
Saman havainnon tein eilen Pohjois-Savossa sillä erotuksella, että uudehkojen Avensiksien keulalla oli tehdastekoisen näköisiä siistejä maskinsuojia Volkkarien tapaan. Avensista pienemmissä oli sitten noita pahvilaatikko- ja jätesäkkivirityksiä. Kovasti on kuitenkin ristiriitaa havaintojen ja tänne postattujen vakuuttelujen välillä. En usko, että kukaan viitsii tuollaisia rumennuksia autojensa keulalle itse kyhätä ellei niihin ole todellista tarvetta. Toyotien omistajat ovat yleensä vähän vanhempaa väkeä, joten todellinen tarve on varmasti koettu kantapään kautta.
Joissakin automalleissa nuo tehdastekoiset suojat istuu todella nätisti, että oikeastaan vain ulkonevat kiinnitysnepparit paljastaa viimasuojan.
- viimenen.mersu
Viimesen päälle mersu .ei lähde -20 käyntiin
- fefefef
Ei ole ollut ongelmia. Tosin minun autot ovat niinkin tuoreita kuin vuodelta 1989.
Chevrolet seisoi vajaa kolme viikkoa lumihangessa ja siitä muutaman sekunnin starttauksella tulille ja menoksi. Vanha Volvo 740 myös mainio talviauto, lämpöä tulee nopeasti eikä tartte mitään vitun pahveja viritellä keulille.
Koittakaa pärjäillä. - 463463673
Volvo v70 2.4 125kW ja ongelmana oli liian kuumat sisätilat kun -28 pakkasessa olin laittanut puhaltimen lämmityksen täysille. Oli pakko vähän avata ikkunoita kun tuli tukalan kuuma.
- Pitkänmatkanpainija
- Escort vm -72. Turha yrittää käyntiin kovemmassa kuin -15 asteessa jos 10W-40 öljyt. 5W-40:llä raja oli -18. Startti pyöritti hyvin, mutta ei käynnistynyt. Syylinen oli Solexin ja Zenithin tilalle asennettu Autolite-FoMoCo-Motorcraft kaasutin. Jää talvikelillä kiinni tasaisellakin. Ajettu 260 000 km.
- Citroén Visa vm -83. Ovilukot jäykkiä pakkasella ja mekanismiin jäätyvä vesipisara estää lukkiutumisen. Syksyisin lukkosysteemin irrotus, purku, pesu, kevyt öljyäminen, asennus takaisin niin yhden talven toimii. Ajettu 177 000 km.
- Fiat Uno Fire vm -86. Ei pakkasesta johtuvia häiriöitä.
- Peugeot 205 vm -89. Lämmityslaite saisi olla tehokkaampi. Muuten kaikki toimii. Ajettu 480 000 km.
- Peugeot 205 vm -89. Lämmityslaite saisi olla tehokkaampi. Muuten kaikki toimii yhä. Ajettu vasta 210 000 km. - okmjnhububh
Audi A4 TDI, vm 2015 ajettu n 34 000. Pakokaasujärjestelmän merkkivalo syttyi; nilkutus korjaamolle. Vuokra-autoilua 2 pv. Adblue-järjestelmän merkivalo syttyy ja sammuu arvaamatta silloin tällöin.
- srhsrhrhs
Volvo s60 ja moottorin merkkivalo palaa alle -10 lämpötiloissa. Liittyy kaasuläppään jota aina joutuu puhdistamaan pakokaasujen kierrätyksen takia. Eihän näissä uudehkoissa autoissa juuri muita vikoja enää olekaan kuin pakokaasujen puhdistusjärjestelmissä, esim tuo yllä mainittu Audikin.
Vaaleissa kannattaa aina varoa ettei äänestä ympäristöuskovaista ehdokasta, juuri tällaisten ihmisten takia autot tungetaan täyteen kallista ja herkästi hajoavaa pakokasujen puhdistuslaitteistoa. Näitä ympäristöuskovaisia löytyy muualtakin kuin Vihreistä. - vietöihin
Kyllä bensa Yariksessa tarkenee vaikka pakkasta olisi -30 astetta. Ei toki mikään sauna kuten ehkä joku Volvo tai vanha Saab, mutta hyvin pärjää, saa kyllä pitää puhallinta kolmosella. Kymmenen talven kokemus samasta autosta, eka korimalli 1,0 kone ja ei koskaan ole ollut mitään maskisuojaa.
- Golffi
Ei mtään ongelmia pakkasella. Avaimesta heti käyntiin ja menoksi,vaikka pakkasta oli yli 30 astetta.
- kertokaa_kokemuksia
Pakkaset lauhtui, häiriöt katosivat samantien, keskuslukituskin toimii normaalisti minkä pelkäsin menneen rikki.
- ekg
Mainos kehui hyväksi ja turvalliseksi pienikokoisia uusia korilämmittimiä. Ovat turvallisia ja lämmittävät tasaisesti. Nämä johonkin seinään asennettavat.
Meillä sulattaa ensin takimmaisen sivuikkunan, sitten muita ja lopuksi alkaa vaisusti sulaa tuulilasikin. Sen sulaminen jää puolitiehen.
Vanhan lämmittimen voi asettaa lattialle tai penkille ja suunnata tarpeen mukaan. Esim. jumittelevan ovimekanismin voi sulattaa ja kuivattaa parilla kolmella aamun lämmityksellä ja tuulilasinkin sopivalla suuntauksella.
Yli kolme vuosikymmentä vanhan mallinen on ollut käytössä ilman vahinkoja ja toiminut paremmin kuin tämä uusi.- srghsrghsr
Väärin suunnattu ja/tai liian tehoton lämmitin jos ei sulata jäitä ikkunoista. Ilmeisesti tarkoitat sisätilanlämmitintä, jos et tiedä laitteen oikeaa nimitystäkään joten oletan että suuntaus ja tehotkin ovat täysin vieraita. Itsellä on matkustajan jalkatilan seinämään asennettu lämmitin ja sulattaa -25 asteessakin kaikki jäät ikkunoista alle 2 tunnissa.
Jos on valinnut jonkin niistä halvemmista niin tietenkään tehot eivät riitä edes keskikokoiseen autoon.
- pakkaset.takasin
16 v. vanha rellu toimi paremmin -30 asteen pakkasilla, kuin nollakelillä. Alustakin oli yhtä jäykkä kuin saksalaisissa "premium" autoissa. Nyt plussakelillä se on taas löysä paska, ja kolisee joka saatanan kuopassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672405- 661387
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww751200EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41117- 79845
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19790- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83672Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30636