Muistan ajan heti jatkosodan jälkeen kun miesjoukot palailivat rintamalta, ja olivat kuka milläkin tavalla juhlineet sodan päättymistä. Olin matkalla samalla junalla itärajan tuntumasta koti pääkaupunkia.
Junat olivat höyryvetoisia ja siten hitaita ja illalla lähtenyt juna saattoi viipyä matkalla useita tunteja ja niin senkin junan oli määrä olla perillä aamulla.
Vaan kuinkas kävikään junaan tuli jotain ongelmaa kovan pakkasen takia ja pysähdyimme keskelle korpea, en edes tiennyt missä olimme ...
Juna oli täynnä enemmän ja vähemmän väsyneitä matkalaisia, olin yksin ilman tuttua matkaseuraa ja sain hyvin paljon huomiota koko matkan ajan luonnollisesti.
Pojat ja miehet lirkuttelivat minulle kilvan... jopa ryyppyä tarjoten johonka suostuinkin vastahakoisesti kun ei juuri muutakaan evästä tai edes juotavaa ollut, ja kylmähän se oli jo vaunuissakin joiden tasoa oli aivan eri luokkaa kuin mitä nylkyään!
No kuinka ollakaan nukahdin siinä istumapaikallani en osaa sanoa miten pitkään mutta jotenkin tunsin juna nytkähti liikkeelle ja havahduin ja avasin silmiäni kun huomasin ympärilläni oli joukko näitä kanssamatkustajia ja minun paksut villahousuni oli riisuttu alas ja talviturkkini oli avattuna ja olin siinä haarat levitettynä ja muutamat kädet olivat sanotaan suoraan "alapäässäni" sormeilemassa!
Heräsin kunnolla ja kirkaisin ja huusin apua... mutta kuuroille korville sillä kukapa olisi apuun tullut kun koko vaunullinen miehiä hääri ympärilläni ja katselivat kiihottunein silmin minun pyhintäni...
No sain koottua itseni ja vedin housut jalkaani ja lähdin toiseen vaunuun hakeakseni apua!
Miehet nauroivat perääni hohottaen, ja olen vahvasti sitä mieltä he käyttivät minua hyväkseen niin härskillä tavalla!
En usko se olisi ollut unta sillä niin konkreettisena kaiken koin ja näin.
Minullehan jäi siitä eräällä tavalla ikuinen pelko miehiin ja olen elänyt vanhanapiikana koko elämäni ajan! En ole voinut luottaa miehiin ja se on ollut trauma josta en ole voinut puhua ennemmin.
Ja tämä tarina on tosi, koen olen yksi monista hyväksikäytetyistä, voinko kertoa poliisille enää!
Junat olivat höyryvetoisia ja siten hitaita ja illalla lähtenyt juna saattoi viipyä matkalla useita tunteja ja niin senkin junan oli määrä olla perillä aamulla.
Vaan kuinkas kävikään junaan tuli jotain ongelmaa kovan pakkasen takia ja pysähdyimme keskelle korpea, en edes tiennyt missä olimme ...
Juna oli täynnä enemmän ja vähemmän väsyneitä matkalaisia, olin yksin ilman tuttua matkaseuraa ja sain hyvin paljon huomiota koko matkan ajan luonnollisesti.
Pojat ja miehet lirkuttelivat minulle kilvan... jopa ryyppyä tarjoten johonka suostuinkin vastahakoisesti kun ei juuri muutakaan evästä tai edes juotavaa ollut, ja kylmähän se oli jo vaunuissakin joiden tasoa oli aivan eri luokkaa kuin mitä nylkyään!
No kuinka ollakaan nukahdin siinä istumapaikallani en osaa sanoa miten pitkään mutta jotenkin tunsin juna nytkähti liikkeelle ja havahduin ja avasin silmiäni kun huomasin ympärilläni oli joukko näitä kanssamatkustajia ja minun paksut villahousuni oli riisuttu alas ja talviturkkini oli avattuna ja olin siinä haarat levitettynä ja muutamat kädet olivat sanotaan suoraan "alapäässäni" sormeilemassa!
Heräsin kunnolla ja kirkaisin ja huusin apua... mutta kuuroille korville sillä kukapa olisi apuun tullut kun koko vaunullinen miehiä hääri ympärilläni ja katselivat kiihottunein silmin minun pyhintäni...
No sain koottua itseni ja vedin housut jalkaani ja lähdin toiseen vaunuun hakeakseni apua!
Miehet nauroivat perääni hohottaen, ja olen vahvasti sitä mieltä he käyttivät minua hyväkseen niin härskillä tavalla!
En usko se olisi ollut unta sillä niin konkreettisena kaiken koin ja näin.
Minullehan jäi siitä eräällä tavalla ikuinen pelko miehiin ja olen elänyt vanhanapiikana koko elämäni ajan! En ole voinut luottaa miehiin ja se on ollut trauma josta en ole voinut puhua ennemmin.
Ja tämä tarina on tosi, koen olen yksi monista hyväksikäytetyistä, voinko kertoa poliisille enää!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi, kiva tavata melkein kohtalontoveri. Haluaisin kertoa oman tarinani.
Edellisessä elämässäni olin strutsifarmin piika Karstulan lähellä, se oli tuossa Suomen rauta-ajalla noin vuonna 4000 ennen Jeesuksen syntymää. Eräänä päivänä päätin tuulettaa tuheroani hyppäämällä suohon ja mitä siellä olikaan! Väinämöinen. Veikko Väinämöinen naapurin ranchilta joka yritti hiplata minua! Kyllä se oli kauhiaa, ihan kauhiaa... Voi että.
No, tein Väiskälle karatepotkun munaskuille ja se juoksi karkuun, mutta tarinan opetus rakkaat opetuslapset, on. Ollaan ihan hiljaa matujen pikku harrastuksista jooko?
Terveisin: Aino
Entäs Evakkoreessä. Siellä vasta sattuikin.
Nuo vähättelevät kommentit eivät tilannetta muuta miksikään, ja koettu mikä koettu, ja ehkä hieman vanhentunut tutkittavaksi?
Mutta yhä ja edelleenhän niitä natsi-Saksan holokaustissa myötävaikuttaneitakin syyllistetään ja jopa haudan partaalla elävät vanhukset kuten joku 95-v. mies vartija tms. joutuu oikeuteen vastaamaan 70-vuoden takaisista enemmänkin muiden virheistä, kuin omistaan!
Meillä ei edes poliisi joka syyllistyy kuolemantuottamukseen tai putkakuolemien suoranaisiin murhiin yms. eivät joudu vastuuseen, puhumatta koeluonteisista ampumisista ja mellakkaharjoitus ammunnoistaan millään oikeudellisella tavalla!?