Venäläislehti: Suomeen pääsyä odottaville pakolais

Venäläislehti: Suomeen pääsyä odottaville pakolaisille perustetaan majoituspiste hotelliin

(KUVA: Juha Metso)

Julkaistu: 19.1. 20:56

   

Alakurtin kunnanjohtajan mukaan Suomesta ilmoitetaan päivittäin lukumäärä rajan yli otettavista pakolaisista. Lapin rajavartioston mukaan tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa.

Venäläislehti Komsomolskaja Pravdan mukaan Suomen rajan tuntumaan Venäjän puolelle, Alakurtin kylän läheisyyteen, kerääntyy jatkuvasti yhä enemmän turvapaikanhakijoita, jotka odottavat vanhoissa autoissaan pääsyä rajan yli.

Tilanne on turvapaikanhakijoille vaarallinen, sillä pakkaset ovat nousseet viime päivinä seudulla paikoin jopa 40 asteeseen. Maanantaina norjalaissivusto The Barents Observer uutisoi intialaisesta turvapaikanhakijasta, joka löydettiin autostaan menehtyneenä.

Komsomolskaja Pravdan mukaan pakolaiset eivät ole halukkaita poistumaan rajan läheisyydestä, sillä he pelkäävät, että rajan yli pääseminen saattaisi näin viivästyä.

Lehden mukaan Kantalahden kaupunkiin ollaan nyt perustamassa hotelliin majoituspistettä, jonne paleltumille alttiita ja sairaita turvapaikanhakijoita oltaisiin siirtämässä. Päätös majoituspisteen perustamisesta tehtiin hiljattain kokouksessa, johon osallistuivat Kantalahden alueen hallintoviranomaisia, Alakurtin raja-aseman päällystöä, syyttäjän edustaja, maahanmuuttoviranomaisia sekä Venäjän hätätilaministeriö ja poliisi.

– Suomen puolelta tulee ilmoitus, kuinka monta turvapaikanhakijaa on mahdollista ottaa vastaan minäkin päivänä. Sitten vastaavan kokoinen ryhmä lähetetään Sallan rajanylitysasemalle, kommentoi Alakurtin kunnanjohtaja Oksana Vais Komsomolskaja Pravdalle.

”Eihän suomalainen viranomainen sillä tavalla toimi”
Lapin rajavartioston johtokeskuksen päällikkö Kimmo Louhelainen kertoo, että Suomen rajaviranomaiset ovat asiassa pitkälti Venäjän median tietojen varassa.

– Mitään virallista tietoa tuollaisesta ei ole. Mutta eihän se kaukaa haettua tietysti ole, että sinne olisi perustettu joku sisätila, jossa ihmiset voivat olla, nyt kun on ollut näitä järkyttäviä pakkasia, Louhelainen sanoo.

Louhelaisen mukaan Venäjän viranomaisille ei kuitenkaan Suomen puolelta ilmoitella minkäänlaisia määriä rajan yli päästettävien turvapaikanhakijoiden suhteen.

– Eihän suomalainen viranomainen sillä tavalla toimi. Mutta joka päivähän me käydään tuossa rajalla neuvottelua Venäjän kollegan kanssa. Meidän näkemyshän on se, että koska tulijoilla ei ole Schengen-alueelle viisumeita olemassa, niin silloin heidän ei pitäisi tänne tulla.

Louhelaisen mukaan Venäjän puolella kuitenkin tiedetään, kuinka paljon tulijoita pystytään järkevästi käsittelemään olemassa olevilla resursseilla niin, että järjestys raja-asemalla säilyy.

– Jos siihen yhtäkkiä saapuu esimerkiksi 100 turvapaikanhakijaa, niin se koko systeemi sekoaa. Me pyrimme säännöstelemään liikennettä. Sen vuoksi panemme välillä jopa rajapuomia kiinni, kun ihmisiä on tullut paljon. Käsittelemme heidät järkevässä järjestyksessä alta pois ja sitten taas avaamme liikenteen.

Myös venäläiset säännöstelevät liikennettä
Louhelainen kertoo, että myös venäläisviranomaiset pyrkivät säännöstelemään rajan yli suuntautuvaa liikennettä teiden varsien tarkastuspisteiden avulla.

– Eivät hekään halua sitä tilannetta, että rajaviivan läheisyydessä olisi paljon väkeä. Tilanne ja raja-aseman alue pysyvät paremmin hallinnassa, kun väki pidetään vähän etäämmällä rajasta. Siitähän syntyisi hirveä kaaos, jos ihmisiä laskettaisiin tuohon rajalle tolkuttomia määriä.

Venäjän median seuraamisen lisäksi suomalaiset rajaviranomaiset saavat tietoa Murmanskissa tiedustelua tekevältä yhdysmieheltään sekä muilta rajan yli kulkevilta, kuten esimerkiksi venäläisturisteilta.

– He kertovat aina, että siellä tarkastuspisteillä tien varressa on viisi tai kymmenen autoa, joissa olisi profiiliin sopivia henkilöitä odottamassa tänne päin pääsyä. Se on vähän sellaista hajatietoa, mitä meille tulee, Louhelainen kertoo.

Viime aikoina rajan Sallassa ylittävien turvapaikanhakijoiden määrät ovat olleet kymmenen molemmin puolin. Huippupäivinä maahan on saapunut hieman yli 20 pakolaista.

Anna Nuutinen
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Noin se homma hoidetaan jotta maasta saadaan ongelmat pois.

Äänestä

Ei jumalauta

Äänestä
  • Ei niin, pitäköön Venäjä vaan pakolaisensa ovathan ne olleet siellä vuosikausia.

    Äänestä

Sieltä on alkanut tulla taas vain persaukista Lada-porukkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

majoituspiste-hotellin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu