Oma lapsuuden perheeni rikkoutui toisen vanhemman vieraisiin lähdöstä. Siitä seurasi välittömästi avioero. Varmaan syitä oli molemmissa, sen enempää petturia syyllistämättä. Sillä on merkitystä miten likapyykki hoidetaan lasten osalta. Miten lapsi kokee eron. Erosta voi varmaankin selvitä mieleltään terveenä. Näin ei kuitenkaan käynyt minulle.
Jäin täysin yksi pelottavaan ja outoon tilanteeseen. Kuin elämä olisi loppunut ja alkanut jotain uutta ja pelottavaa. Lapsenhan ei pitäisi jäädä yksin missään nimessä. Vailla henkistä tukea.
Liekö sitten petetty osapuoli, jolle jäin, liian musertunut tilanteesta kun ei jaksanut lapsen murheita kannatella. Niin monesti käy, että jäädään kostonkierteeseen, katkeruuteen ja vihaan. Kuvioon saattaa tulla viina ym.
Mitäpä minusta tuli. Täysin tunnevammainen. Sisäänpäin kääntynyt, neuroottinen pieni ihminen.Kiltti, opin miellyttämään vanhempaani, jolla oli jo niin raskasta. Opin olemaan vaatimatta mitään ja tyytymään miellyttämään. Varjelemaan vanhempaani lisämurheilta ja tuskalta. Siitä kehittyy pitkässä juoksussa sisälle mieletön viha.
Tietynlainen tunteiden puuttuminen. Janoan hyväksyntää ja arvostusta, välittämistä, mutta en kykene sitä kuitenkaan itsekään antamaan.
Olen aina kuitenkin pärjännyt elämässäni, vaatimatta toisilta mitään.
Menin itsekin naimisiin ja ajattelin että nyt minulla on se perhe jota olen aina halunnut.
Mihin avioliitto päättyi? Mieheni jatkuvaan pettämiseen.
En pysty antamaan vastausta mitä on rakkaus? Rakkaus ja välittäminen on minulle täysin tuntematon asia. Enemmän koe parisuhteen tasavertaisena kumppanuutena ja toisen kunnioittamisena ja sehän näkyy konkreettisina tekoina.
En kykene normaaliin suhteeseen. En vain tiedä miten rakastaa.
Minulla on kyllä kyky empatiaan ja välitän kanssaihmisten kärsimyksistä ja olen ensimmäinen auttamassa.
Olenkohan vain oppinut että niin tulee käyttäytyä, ilman että oikeasti välittäisin p...kaan muista?
Miehet ovat minulle aika saman tekevä asia. En oikeastaan välitä mistään. Otan ja jätän. Heittäydyn hankalaksi, koska pelkään tulevaa jättämistä tai pettämistä. Ja miehet ovat aina suhteessaa minuun pettäneet minua. Petän itsekin.
Kun ei jaksa kiinnostaa.
Voisinko joskus olla jollekin tärkeä? Arvokas ihminen tallaisena kuin olen?
Varattuihin en koske.
Jos on pakko se avioliitto rikkoa pettämällä ja eroamalla niin olisi syytä hoitaa ainakin lapset niin, etteivät joudun kärsimään yhtään enempää kuin on pakko. Sillä miten ero hoidetaan ja mihin psyykkiseen tilanteeseen lapset joutuvat ON pitkät vaikutukset kasvavan ihmisen tulevaisuuteen. Onneksi on niitä jotka eron jälkeen kykenevät normaaliin aikuisuuteen ja vanhemmuuteen ja niitä etävanhempia, jotka eivät hylkää lastaan häviämällä mitään sanomatta lapsensa elämästä, eivätkä käytä lasta koston välikappaleena.
Jäin täysin yksi pelottavaan ja outoon tilanteeseen. Kuin elämä olisi loppunut ja alkanut jotain uutta ja pelottavaa. Lapsenhan ei pitäisi jäädä yksin missään nimessä. Vailla henkistä tukea.
Liekö sitten petetty osapuoli, jolle jäin, liian musertunut tilanteesta kun ei jaksanut lapsen murheita kannatella. Niin monesti käy, että jäädään kostonkierteeseen, katkeruuteen ja vihaan. Kuvioon saattaa tulla viina ym.
Mitäpä minusta tuli. Täysin tunnevammainen. Sisäänpäin kääntynyt, neuroottinen pieni ihminen.Kiltti, opin miellyttämään vanhempaani, jolla oli jo niin raskasta. Opin olemaan vaatimatta mitään ja tyytymään miellyttämään. Varjelemaan vanhempaani lisämurheilta ja tuskalta. Siitä kehittyy pitkässä juoksussa sisälle mieletön viha.
Tietynlainen tunteiden puuttuminen. Janoan hyväksyntää ja arvostusta, välittämistä, mutta en kykene sitä kuitenkaan itsekään antamaan.
Olen aina kuitenkin pärjännyt elämässäni, vaatimatta toisilta mitään.
Menin itsekin naimisiin ja ajattelin että nyt minulla on se perhe jota olen aina halunnut.
Mihin avioliitto päättyi? Mieheni jatkuvaan pettämiseen.
En pysty antamaan vastausta mitä on rakkaus? Rakkaus ja välittäminen on minulle täysin tuntematon asia. Enemmän koe parisuhteen tasavertaisena kumppanuutena ja toisen kunnioittamisena ja sehän näkyy konkreettisina tekoina.
En kykene normaaliin suhteeseen. En vain tiedä miten rakastaa.
Minulla on kyllä kyky empatiaan ja välitän kanssaihmisten kärsimyksistä ja olen ensimmäinen auttamassa.
Olenkohan vain oppinut että niin tulee käyttäytyä, ilman että oikeasti välittäisin p...kaan muista?
Miehet ovat minulle aika saman tekevä asia. En oikeastaan välitä mistään. Otan ja jätän. Heittäydyn hankalaksi, koska pelkään tulevaa jättämistä tai pettämistä. Ja miehet ovat aina suhteessaa minuun pettäneet minua. Petän itsekin.
Kun ei jaksa kiinnostaa.
Voisinko joskus olla jollekin tärkeä? Arvokas ihminen tallaisena kuin olen?
Varattuihin en koske.
Jos on pakko se avioliitto rikkoa pettämällä ja eroamalla niin olisi syytä hoitaa ainakin lapset niin, etteivät joudun kärsimään yhtään enempää kuin on pakko. Sillä miten ero hoidetaan ja mihin psyykkiseen tilanteeseen lapset joutuvat ON pitkät vaikutukset kasvavan ihmisen tulevaisuuteen. Onneksi on niitä jotka eron jälkeen kykenevät normaaliin aikuisuuteen ja vanhemmuuteen ja niitä etävanhempia, jotka eivät hylkää lastaan häviämällä mitään sanomatta lapsensa elämästä, eivätkä käytä lasta koston välikappaleena.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.