miehet ne miehet

Kerrotaan että Suomeen rantautui jo maailmalla ollut miesten naisiin kohdistuva hyväksikäyttö.
Nämä vierasmaalaiset kerääntyvät sankoiksi jopa 20 miehen ryhmiksi ja piirittävät naisen ja alkavat kosketella naista eripuolilta. Varsin järkyttävä sekin jossa äiti joutui katsomaan kuinka hänen tytärtään kourailtiin.
Saatikka sitten, että nyt jo näissä pakolaiskeskuksissa miehet raiskaavat samassa asemassa olevan, ei kerrottu miehen vai naisen.

Nyt on jonkinlainen sekasorto todella meneillään ja naisten kannattaa nyt varoa joutumasta näiden rinkien sisään ja se onnistuu vain olemalla poissa kaduilta ja kujilta.
Tämä lienee aika tarttuva tauti miesten piirissä, joten kannattaa varoa myös suomalaisia miehiä ja ymmärtää että miehen elämän saattaa täyttää yksinomaan naiseen kohdistuva ajatteleminen ja koskettaminen ja äärimmilleen vietynä ei pysty hillitsemään , vaan raiskaa.

On todella aika palauttaa moraali takaisin, nyt on ollutkin niin vietävä meno päällä, nuoret kokevat että pitää käydä viihteellä ja viihtyä ravintoloissa viinilasien ääressä.
Ennen ei työt koskaan menneet tuollaisiin paikkoihin, heitä silloinkin pidettiin "kevytkenkäisinä" ja niin pitää nytkin pitää.
En puolusta miesten oikeutta toimia kuten nyt toimitaan, että käydään käsiksi naisiin ja jopa lapsiin. Tiedän erään, jonka haarojen väliin oli käyty kiinni, hän ei tehnyt asiasta ilmoitusta.

Minusta tälle naisten nöyryyttämiselle pitää tehdä loppu. Miten uskallamme enää laittaa pienet koululaiset koulutielle, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu.

Näille tulokkaille jokaiselle matkalippu takaisin kotimaahansa, en usko sielläkään asiaa katsottavan hyväksyttäväksi, joten tieto myös, että on tehnyt rikoksen ja millaisen mukaan.
Meillä on tähän saakka saaneet naiset kävellä rauhassa työhönsä ja käydä iltaisin lenkeillä ja kaupungilla, nyt se ei ole enää turvallista.
Yksikin tällainen tapahtuma on naisen tuhoaminen lopuksi elämää.
Tosin myös suomalaisissa kodeissa on pojille kasvatuksessa tuotava esiin, että ketään naista ei siskoa tai veljeä saateta oman seksuaalisuuden kohteeksi.

Parisuhteeseen ensin opitaan tuntemaan ja päätetään yhteiselämästä ja siten seksi sitten kuuluu mukaan, ei saa olla viihdettä missään ja milloinkaan.

SPR:lle sälyttäisin paljon suuremmana vastuun tämänkin asian suhteen näitä eri kulttuureista tulleita opettaessaan.
Luin juuri että Egyptissä tämä asia on ollut suuri ongelma jo vuosia ja varmasti monessa muussakin meille aika tuntemattomassa kulttuurissa, jossa naiset eivät koskaan voi liikkua yksin ja aina peitettyinä.
Nyt tämä liike tavallaan laittaisi kaikki kulkemaan peitettyinä kaikkialla ja tämä täytyy estää.
Mutta miten saada miehet käyttäytymään ihmisinä, eikä sanoisin alkeellisella tasolla olevina lähes eläiminä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo joo, että ulos ei naisen kannata enää mennä tässäkään maassa ilman miehensä, isänsä tai veljensä läsnäoloa. Burga päälle ja ollaan hyvin hyvin hissukseen ja näkymättömiä.
Joo, seleväksi tuli.
Naaraan hengen pahin uhkaaja on mylvivä uros, näinhän se männöö muillakin eläinlajeilla niin miksi ei sitten ihmiselläkin...

Äänestä

Mites viikinkiaikana. Saiko naiset yllätys seksiä lainkaan? ;) Raiskasivatko tai ryöstivätkö odinin viikingit? :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jkuio kirjoitti:

Kerrotaan että Suomeen rantautui jo maailmalla ollut miesten naisiin kohdistuva hyväksikäyttö.
Nämä vierasmaalaiset kerääntyvät sankoiksi jopa 20 miehen ryhmiksi ja piirittävät naisen ja alkavat kosketella naista eripuolilta. Varsin järkyttävä sekin jossa äiti joutui katsomaan kuinka hänen tytärtään kourailtiin.
Saatikka sitten, että nyt jo näissä pakolaiskeskuksissa miehet raiskaavat samassa asemassa olevan, ei kerrottu miehen vai naisen.

Nyt on jonkinlainen sekasorto todella meneillään ja naisten kannattaa nyt varoa joutumasta näiden rinkien sisään ja se onnistuu vain olemalla poissa kaduilta ja kujilta.
Tämä lienee aika tarttuva tauti miesten piirissä, joten kannattaa varoa myös suomalaisia miehiä ja ymmärtää että miehen elämän saattaa täyttää yksinomaan naiseen kohdistuva ajatteleminen ja koskettaminen ja äärimmilleen vietynä ei pysty hillitsemään , vaan raiskaa.

On todella aika palauttaa moraali takaisin, nyt on ollutkin niin vietävä meno päällä, nuoret kokevat että pitää käydä viihteellä ja viihtyä ravintoloissa viinilasien ääressä.
Ennen ei työt koskaan menneet tuollaisiin paikkoihin, heitä silloinkin pidettiin "kevytkenkäisinä" ja niin pitää nytkin pitää.
En puolusta miesten oikeutta toimia kuten nyt toimitaan, että käydään käsiksi naisiin ja jopa lapsiin. Tiedän erään, jonka haarojen väliin oli käyty kiinni, hän ei tehnyt asiasta ilmoitusta.

Minusta tälle naisten nöyryyttämiselle pitää tehdä loppu. Miten uskallamme enää laittaa pienet koululaiset koulutielle, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu.

Näille tulokkaille jokaiselle matkalippu takaisin kotimaahansa, en usko sielläkään asiaa katsottavan hyväksyttäväksi, joten tieto myös, että on tehnyt rikoksen ja millaisen mukaan.
Meillä on tähän saakka saaneet naiset kävellä rauhassa työhönsä ja käydä iltaisin lenkeillä ja kaupungilla, nyt se ei ole enää turvallista.
Yksikin tällainen tapahtuma on naisen tuhoaminen lopuksi elämää.
Tosin myös suomalaisissa kodeissa on pojille kasvatuksessa tuotava esiin, että ketään naista ei siskoa tai veljeä saateta oman seksuaalisuuden kohteeksi.

Parisuhteeseen ensin opitaan tuntemaan ja päätetään yhteiselämästä ja siten seksi sitten kuuluu mukaan, ei saa olla viihdettä missään ja milloinkaan.

SPR:lle sälyttäisin paljon suuremmana vastuun tämänkin asian suhteen näitä eri kulttuureista tulleita opettaessaan.
Luin juuri että Egyptissä tämä asia on ollut suuri ongelma jo vuosia ja varmasti monessa muussakin meille aika tuntemattomassa kulttuurissa, jossa naiset eivät koskaan voi liikkua yksin ja aina peitettyinä.
Nyt tämä liike tavallaan laittaisi kaikki kulkemaan peitettyinä kaikkialla ja tämä täytyy estää.
Mutta miten saada miehet käyttäytymään ihmisinä, eikä sanoisin alkeellisella tasolla olevina lähes eläiminä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu