Mieti sitä! Mitään virallista ei vielä ole tiedotettu. Onko kellään mitään käsitystä, mitä tämä maksaa yksittäiselle suomalaiselle?
Mikä, tai kuka tämän mamukaaoksen kustantaa?
montakoeuroa
2580
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tuohan on ihan itsestään selvä asia, me veronmaksajat. Vähän huonoon aikaan sattui tuo pakolaisryntäys Suomeen. Maassa oli jo ennestään yli 400 000 työtöntä jos kokonaistyöttömyys luetaan mukaan. Valtion velka järkyttävä ainakin tavallisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Hädässä olevia pitää auttaa mutta jos tuo pakolaisvirta saa valtoimenaan jatkua voi vain arvailla alkaako se rapauttaa koko tukijärjestelmää. Ihmiset on huolissaan ja tämän kyllä ymmärtää.
Veronmaksajat eivät kustanna mitään vaan kunnat ja valtio maksaa kaiken.
Taidat olla debiili, valtio on sama kuin veronmaksajat. Eli veronmaksajat maksavat sinunkin työttömyyskorvauksen, apina.
Taitaa tuo sucks-nimimerkki uskoa taikaseinään, nykyajan sampoon, josta kaikki rahat tulevat kunnille ja valtiolle.
Luulen kyseessä olevan vanha matu -90 luvulta. Kotiutunut heimon mukaisesti, rahan käyttö eiku saaminen valtiolta hallinnassa
Taloustieto sucks.
Tuohon vastausta ei tartte kauan miettiä. Veronmaksaja joka maksaa matujen ja suomalaisten loistenkin elämän. Noi matut on uusi ryhmä tässä helvetissä.
Syksyllä Ylen maahanmuutto-ohjelmassa ollut somalialainen asiantuntijanainen sanoi, että Suomelle tämä ei maksa mitään, vaan EU maksaa kaiken. Pitäneekö paikkansa?
Ei, se nainen oli varmaan tyhmä yksittäistapaus. Kaikki suvaitsevaiset tietävät että pankista saa aina uutta rahaa jos edellinen loppuu.
Eu:lta on tullu 8 milj.euroa mamutukseen, yli 1 milj. on päiväkustannus eli viikossa tuon matut syöny, juonu, uinu ja nai_u. Kyllä se on suomalainen veronmaksaja joka lopulta lystin maksaa, taitaa vain osa maksajista olla vielä syntymättömiä veronmaksajija.
Kuinka paljon se veroprosentti sitten nousee lärviä kohti esim. jos kuukausitulot on 3000 euroa. Voiko nousta vaikka viisi prosenttia?
Ei 5% taida riittää. Riippuu paljonko niitä tulee. 8% varmaan lähempänä totuutta.
Laittakaa nyt ihmeessä stoppi tälle pelleilylle! Ihmiset on todella huolissaan ja ainakaan minun lähipiirissä ei ole ketään joka tämän hyväksyisi. On se kumma että perkele matuja tänne otetaan. Kansa tulee vielä nousemaan barrikadeille.
Käykää ihmiset allekirjoittamassa aloitteita kansalaisaloite.fi -sivustolla tai adressit.com -sivustolla. Molemmilla sivustoilla kannatettavan arvoisia aloitteita. Ei me saada ääntämme kuuluviin näillä palstakirjoituksilla, pitää aktivoitua.
Ilmeisesti osan kansasta on lähdettävä duuniin ulkomaille ja lähetettävä sieltä rahansa Suomen valtiolle, kuten Pohjois-Koreassa tehdään.
Suomalainen saa yrittää aamuisin autoaan 30 asteen pakkasesta käyntiin lähteäkseen tienaamaan suomelle verorahoja ja nämä saatanat makaa peitonalla ja nousee valmiiseen pöytään.
Mites se meni...jokaiselle ansionsa mukaan...vai
Näin se taitaa mennä..
No mamut maksavat tietysti veroina kaiken ja burkhan helmoista pullahtaa vielä uusia veronmaksajia iso liuta.
Lisäksi he maksavat vielä meidän eläkkeemme ja vaihtavat
vaippamme kun olemme vanhainkodissa ja pyyhkivät hellästi leualle
valuneen aamuvellinjämät.
STUBBIHAN SANOI ETTÄ MAAHANMUUTTO ON RIKKAUS!!!!
Mutta kun ne maahanmuuttajanaiset eivät voi olla töissä vanhainkodeissa, koska uskonto ja kulttuuri määrää naisen paikan olevan kotona ja lisäksi me olemme vääräuskoisia. Ja ne miehet eivät vanhainkotiin töihin tule.
Jopa demari Lindman sanoi juuri kolmosaamussa,, että kantokyky on jo ylitetty, ja että ei voida jatkaa näin.
Minä ole valmis kustantamaan mamuja, joten en käy koskaan töissä.
Kiinteistöveron nostokin kunnissa on matukustannusten piiloverotusta.
Eikö Suomen valtio voi vaatia noiden alkuperämailta korvauksen niiden elättämisestä täällä? Joutuisihan se alkuperämaakin elättämään ne kotonaan. Nyt ne säästää hemmetisti. Siis maksumääräykset vaan Somaliaan, Irakiin ja kaikkiin muihin maihin, mistä niitä on tänne tullut. Onko tätäkään mietitty hallituksessa?
Tätä samaa minäkin olen hokenut, sama käytäntö kuin suomalaiselle turistille, ei ulkomailla meitä kukaan elätä. Suurlähetystö tarvittaessa auttaa, maksaa kustannukset ja perii kotimaassa itse tohelolta.