Mahtavaa!!

Ihmeiden aika ei ole ohi: Sinkut-palstan keskustelu KEVENSI ahdistustani.

Luin tänä aamuna tuon Tony Dunderfeltin haastattelun mistä toisessa ketjussa keskustellaan. Ahdistuin, koska koin että siinä vastuu suhteen onnesta sälytetään yksinomaan miehen harteille. Koin tämän jatkumona kaikille muille paineille, mitä miehen roolia kohtaan niin yhteiskunnassa kuin suhdeasioissakin on viime aikoina suunnattu. Muutenkin näissä paineissa on kestämistä, koska tilanteeni on mikä on.

En nähnyt, että kyseessä on vain yhden ihmisen mielipide, onhan se saanut aukeaman valtakuntamme ykköslehden sivuilta, ja hänhän on sentään 25 vuotta toiminut psykologina, joten varmasti tietää mistä puhuu!

Ensimmäisenä äänessä oli TotuusSattuu, joka tuntuu palstalla olevän lähinnä meitä ätmejä kyykyttämässä, ja siksi hän nyökkäilikin Dunderfeltin jutulle.

Ja sitten tulivat muut kirjoittajat, jotka totesivat että kirjoitus ja Dunderfeltin näkemykset ovat melko jäätävää paskaa. Ja kivi sydämeni päältä vierähti pois.

Kiitos, hyvät palstalaiset, kiitos.
366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Naisen vastuu on lähinnä haarojen levittämien ja pyykin peseminen suhteessa ja siihen ei paljon vaadita

Äänestä
  • Kaikella rakkaudella, onneksi en ole sinun naisesi.

    Äänestä

Psygolokien omat suhteet on varmana sen verran tylsiä että yrittävät pilata muidenkin suhteet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivotontapaus kirjoitti:

Ihmeiden aika ei ole ohi: Sinkut-palstan keskustelu KEVENSI ahdistustani.

Luin tänä aamuna tuon Tony Dunderfeltin haastattelun mistä toisessa ketjussa keskustellaan. Ahdistuin, koska koin että siinä vastuu suhteen onnesta sälytetään yksinomaan miehen harteille. Koin tämän jatkumona kaikille muille paineille, mitä miehen roolia kohtaan niin yhteiskunnassa kuin suhdeasioissakin on viime aikoina suunnattu. Muutenkin näissä paineissa on kestämistä, koska tilanteeni on mikä on.

En nähnyt, että kyseessä on vain yhden ihmisen mielipide, onhan se saanut aukeaman valtakuntamme ykköslehden sivuilta, ja hänhän on sentään 25 vuotta toiminut psykologina, joten varmasti tietää mistä puhuu!

Ensimmäisenä äänessä oli TotuusSattuu, joka tuntuu palstalla olevän lähinnä meitä ätmejä kyykyttämässä, ja siksi hän nyökkäilikin Dunderfeltin jutulle.

Ja sitten tulivat muut kirjoittajat, jotka totesivat että kirjoitus ja Dunderfeltin näkemykset ovat melko jäätävää paskaa. Ja kivi sydämeni päältä vierähti pois.

Kiitos, hyvät palstalaiset, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu