Naisia on käpälity ja kähmitty Suomessa iät ajat

mies tarttui torilla rintoihin
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/mies-tarttui-kansanedustajaa-kiinni-rinnoista/2217998

Eli kyse ei ole mistään uudesta asiasta, vaikka jotkut sekavat tyypit kuvittelevat niin. Kaikki ahdistelu on tuomittavaa riippumatta ihonväristä, tämä pitäisi jotenkin takoa mm. maahanmuuttokriittisten kalloon.
29147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Manne käpläsi mannea. Ei voi puhua suomalaisista.

Eikä varsinkaan voi sanoa, että "kyllä suomalaisetkin" selitykseksi, että maa on täynnä yksittäistapauksia. Muuten on idiootti-suvakki.

Suvakkien logiikka on, että kun kaikki matut ei raiskaa, niin mitään ei voi tehdä.

Äänestä
  • Mistä sinä mannen tähän repisit?

    Äänestä

Tuossakin oli varmaan kysymys väärinkäsityksestä. Niin kuin yhden kaverin tapauksessa jolla oli molemmat silmät mustana. Toinen kysyi, mistä mustat silmät olivat peräisin. Kaveri kertoi että hän oli ollut kaupan jonossa ja huomasi että edellä olevalla naisella oli hame tarttunut persvakoon kiinni. Hän oli tarttunut helman alaosaan ja nykäissyt hameen suoraksi. Nainen oli kiitokseksi iskenyt kyynärpäällä silmään.

Toinen kysyi, mistä toinen musta silmä oli tullut. "No siitä kun laitoin sen hameen takaisin sinne persvakoon".

Äänestä
  • Valtamedia satuilua jos on kysymyksessä sama ruma coccare-huora,josta toinen Iltapaska satuili aikaisemmin , ei tuon näköiseen coccare-ämmään koskisi sokea islamisti puskaraiskaajakaan. Ei mulla muuta. :-)

    Äänestä

Ainahan Suomessa on ollut sosiaalisella medialla koolle kutsuttuja satojen miehien ei poikien ryhmiä jotka ovat päättäneet häpäistä naisten kunniaa eli paikallisesti ottaa luulot pois tyyliin ja osoittaa asemansa.Vain miehiä kuunnellaan ja totellaan ja naisvirkailijat aivan ilmaa heille.

Äänestä

Kaikissa maissa on rikollisia. On myös raiskaajia. Harvemmin kuitenkin on laumassa ( kymmeniä) yhden uhrin kimpussa.
Kun nämä lauma-eläimet kulkevat häiriköimässä naisia ja jopa raiskaavat laumassa, niin eikö saa pelätä, tuoda julkisuuteen, puolustaa itseään, vaikkapa sumutteella.
Tämä maa on menossa siihen, että missään ei ole turvallista. Lapsia pitää vahtia koko ajan, kaduilla saa pelätä, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
Tällaisen Suomen meidän porvarit halusivat.

Äänestä
  • seliseli urpo

    Äänestä

  • "Tällaisen Suomen meidän porvarit halusivat."
    Ehkäpä tämä tällainen on sitten se Orpo-Urpon kauniiden ihmisten kykypuolueen puhuvien päiden ihannemaa.
    Ei voi järjellä ymmärtää, mutta eipä tässä ole enää pitkään aikaan voinut paljon muitakaan näitä keskoomuksen agendoja ymmärtää...

    Äänestä

KÄHMITTY JÄRJETÖNTÄ MAAHANMUUTTOA !
ON HELPPO ARVATA PUHEENAIHEENA OLLUT ASIA !

JAKUTEN HYVIN TIEDETÄÄN- MITEN LEHDISTÖ VÄÄRISTELEE ASIOITA !

Äänestä
  • Tykkäätsä hiplata?

    Äänestä

  • tykkäätsä kirjoitti:

    Tykkäätsä hiplata?

    KETÄ HIPLATTAA:)
    JOS OIKEIN RAKAS,-NIIN EI IHANAMPAA AAMUA OO.

    Äänestä

Ovat sekavia kuin mamut?

Äänestä

Oliko torilla käsiksi käynyt mies Väinämöinen? Se on kuulemma kova ahdistelemaan suomalaisia naisia.

Äänestä

Minkälainen kuva sitten turvapaikanhakioilla on länsimaista? Pelkäänpä että sellainen kuin se netissä esitetään? Netti on täynnä Musiikkivideoita peräänsä veivaavista puolialastomista naislaulajista, joiden ympärillä pyörii paidattomia miestanssijoita?
Puhumattakaan että mitä länsimaiset naiset puuhaa sadoillatuhansilla pornosivustoilla miesten kanssa? Media hehkuttaa julkimoiden paljastavista asusteista ja äidit mesoaa oikeudestaan paljastaa rintansa julkisella paikalla.
Jos lähden hakemaan tietoa eri maista esim YouTubesta, niin mitään oikeasti hyödyllistä tieto en löydä vaan biletysvideoita tai jotain top 10 sexy ladies....
Taas esimerkiksi Suomesta etusivu on täynnä sekoilevia jääkiekkofaneja?

Itse länsimaisena tiedän ettei netistä saatu kuva länsimaista ole läheskään todenmukainen, mutta tietääkö joku suljetusta kulttuurista tuleva, joka ottaa selvää länsimaista ensimmäisenä netin välityksellä?

Äänestä
  • "Pelkäänpä että sellainen kuin se netissä esitetään?"

    Älä pelkää, niitä on päivittäin pk-seudun lähikulkuneuvoissa, ei naiset ole siellä mitään netin paljaspintaisia tarjokkaita. Onhan niillä itselläkin omat deittipalveut yms.

    Tässä on kyse siitä, että niitä ärsyttää, paljastaminen, avoin pinta, joka on heille synti tai vastaava. Se on vihanosoitusta kaiken kaikkiaan. Jos nämä ovat koulussa, työssä, vokissa ei siellä saa mitään pornokulttuurin tunnetta. Kaikki on sitä kodikasta normaalielämää, jota eletään täällä muutenkin, ihan kuin Saksassa, Norjassa, Tanskassa. Se on joka maassa, ne vaan vihaa netin "pornoakkoja", niitähän riittää. Nämä netin "pornoakat" ovat nuorille malli, kun niillä ei ole tätä kokemusta, että äijät alkaa "piruta", vihjailla ja jopa sanovat suoraan, jos ei ole hillitympit työssä, koulussa, normaali yhteyksissä. Vanhat naiset tietävät tuon riskin, eivät pukeudu kovin paljastaviin, vaikka on niitäkin viime aikoina näkynyt. Kaula-aukko ei saa olla liian avoin työssä, kaikki vahtaa sitä, milloin näkyy liikaa.

    Äänestä

  • "Taas esimerkiksi Suomesta etusivu on täynnä sekoilevia jääkiekkofaneja?"

    Maailman mestaruus, johan sitä juhlitaan. Muualla maailmassa on jalkapallofanit, ne ne vasta sekopäitä ovatkin ja niitä on hirmu paljon, esim. katolisissa maissa.

    Nehän näkee tavallista elämää viranomaisissa ja kaupungilla. Netti ei ole mikään, paitsi tuo huutelu ihmetyttää rasismista. Ne ovat vähän huomion kipeitä, eksotiikkaa pitäisi varmaan noteerata, mutta kun me ei tehdä siitä numeroa, joutuvat valtavaan tasapäistämisen aaltoon. Niille eskostiikoille ei anneta tilaa, ei saa edes keskustelukaveria. Paikallisilla on kiire omassa elämässä, sitten toiset maahantulleet yrittävät pitää seuraa toisilleen. Ei meitä voi tästä syyttää, oltu ulkomailla, ei niillä paikallisilla ollut aika pitää kekkereitä ja kutsua, että tutustuisivat. Se taitaa olla keljua, nuoret kyllä oppivat.

    Äänestä

Ei pidä paikkansa ainakaan minun nuoruudessani.Kadulla sai kulkea rauhassa ilta
myöhälläkin.Miehet olivat kohteliaita,tervehtivät hattua nostaen ja olivat kaikinpuolin
kohteliaita ,niin työpaikoissa kun huvipaikoissakin.Ei ollut valittamista.
Mutta nykyisin on moraali rapistunut ulkolaisten tunkeutuessa kulttuureineen ja uskontoineen maahamme.Nyt saa pelätä niin vanhat ja nuoret ja saatikka lapset.
Ei tälläistä aikaa ollut ennen,mitä nyt eletään.

Äänestä
  • "Ei tälläistä aikaa ollut ennen,mitä nyt eletään."
    Täysin samaa mieltä.

    Äänestä

No maassa maan tavalla. No että tälleen.

Äänestä

No jos on kerran kähmitty niin eipä ole naiset paljoa valitelleet. Nytkään eivät uudenvuodenriehasta paljoa ole avautuneet (ainakaan lehdistölle)
Johtopäätös: kukaan ei ole oikeasti ahdistellut naisia. Ainakaan suomessa.

Äänestä

YLE kertoi juuri että naisten ahdistelu ruuhkabusseissa ja junissa on lisääntynyt viime aikoina. Miesvihaunionin edustaja muistuttaa että Suomessa miehet ovat kautta aikain käpälöineet junissa ja busseissa. Natsima Rasismyar täydentää että jo Väinämöinen kopeloi bussissa.

Äänestä
  • Siitäkin pitäisi ottaa vähän selvää, ovatko provosoitu tekemään sitä. Koska demari-naiset järjestivät jopa eugeniikkaa edistämään tarkoitetun maahanmuuttovetoisen tilaisuuden on melko todennäköistä, että samaa suomalaisten häiritsemistä jatketaan tälläkin rintamalla.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Eugeniikka

    Muistakaa kaikki, että naiset tuovat hyvin tärkeän tulopotin tämän yhteiskunnan verotuloihin, sossuturvaan, eläkkeisiin. Jos kyseistä yhteiskunnan resurssia tahallaan kiusataan ja poliitikot ovat sen suhteen täysin välinpitämättömiä kuten Elina Lepomäen haastattelun perusteella sai käsityksen, 30 000 urosta annetaan raahautua lähes tyhjiöön, joka ei osaa kehitää itselleen teflon pintaa naisrauhan tuhonnalta tai tuhoojattarien yrityksiltä. Ehkä on parempi, että antaa demareiden tehdä omat hullut munauksensa.

    Otetaan jatkossa profiili talteen muistiin, jos joku suomalainen sekaantuu junissa tms. käpälöintiin. Reagoikaa siihen sanomalla pahasti tai repäisiemällä itsensä irti, pitää muistaan joka kerta olla N U I V A.

    Äänestä

  • Olikohan kourija ulkomaalainen?

    Näkökulmat 21.1.2016 klo 17:34 | päivitetty 21.1.2016 klo 18:10
    Näkökulma: Älkää kouriko toppahousukaveriani!
    http://yle.fi/uutiset/nakokulma_alkaa_kouriko_toppahousukaveriani/8614064

    "Arvatkaa, mitä minä möläytin ensimmäiseksi, kun kaverini kertoi toppahousutarinansa.
    – Hurjaa, eikä sinulla ollut edes minihame päälle.
    Siinä samassa kuulin jo korvissani kaikenmaailman naisasialiikkeiden paheksunnan siitä, ettei minihame ole mikään lupa ahdistella naisia.
    No, eihän se tietenkään sitä olekaan."

    Äänestä

Niillä, joille jotain joskus on sattunut on todennäköisesti ollut vispilänkauppaa tai nainen ei halua ko. vikittelijää. Se kopelointi ole ollut koskaan mikään yleinen laji. Ne ovat sattuneet ilmeisesti enemmän tai vähemmän sellaisissa suhteissa, joissa toinen toivoi enemmän kontaktia ja vikitelty kieltäytyi vastaanottamasta vihjeitä. Yleensä joku saattoi esim. 1960-luvulla olla vaikka pihkassa kylän ainoaan neiti-ihmiseen, ei näitä neitejäkään kopeloitu, vaan se kopelointi on ollut vain iltatunnelmissa, tansseissa, ahtaissa paikoissa, joissa on vähän vaikeaa kiertää. Koskee lähinnä yhtä häirikköä.

Viime vuosina miehet ovat "sofistikoituneempia", he eivät itsekään halua olla huonossa maineessa, joten on aivan älytön väite joltain feministeiltä. Jälkeläiset ovat vieläkin tiukempia siitä mielikuvasta, minkä he muille antavat, kukaan nuoren polven kasvatti ei tee tuollaista. Tämä kasvatus, ettei haluta olla "sikoja" on vahvistunut vaan viimeiset 30-40 vuotta ehkä jopa 50 vuotta. Somalinainen ei tiedä ehkä eroja kopelointi tai huutelut.

Oma ikäpolveni ei edes kuulu ollenkään näihin (1970-luvun teini-ikäiset), vieläkin vanhempi polvi oli sivistynyttä ei kopeloivaa (1960-luvulla alettiin mennä yliopistoihin opiskelemaan). Kopelointi on yleensä ollut vain muutamien häirikkötyyppien (1960-luvun kylän suulaat: yksi juoppo, yksi käpälöivä, yksi puukkojunkkari, yksi jotain muuta) tapa, kun nainen ei ole reagoinut.

Niitä ei ikinä ole ollut monta yhtä aikaa, eikä koskaan kukaan ole vetänyt yhtä köyttä sen mölyävän öykkäri-suulaan, yleensä juopon kanssa. Kadulla huutelu ei ole sama kuin kopelointi. Kopelointi on pahansuopaa, pornahtavaan vihjaavaa käpälöintiä, koskemista. Sitä eivät tee koskaan rakastuneet. Erottaako nämä ulkomaan akat sanojen ja asioiden vivahteet.

Suomessa ei ole joukkokäpälöintiä, joka on siis kiusaamista. Suomessahan on kiusaaminen kielletty lain voimalla, siitä voi tulla esim. välinpitämättömälle työnantajlle työsuojelu- tai joku muu riita oikeuteen, jos sallitaan kiusaaminen työssä eikä kiusattu työntekijä pysty mitenkään puolustautumaan. Siitä tietenkin pitää ensin tehdä kanne. Työpaikoilla on luottamusmiehet ja henkilöstöihmisiä.
Koskaan ei ole ollut eikä nyt ole tuollasta iholle tunkevaa tarraamista, kuten MV-lehden saksalaisvok-jutun kuvassa.

Äänestä

On aivan pöyristyttävää tulevaisuuden suunnittelua tuottaa EU-valtioihin ahnaita "kiimakolleja". Eihän siitä voi mitään hyvää seurata. Miten tämän asiaan saa julki jollekin täysin pösilölle rahan vuoksi ihmisiä imuroivalla, kuten Merkelille. Osa entisistä maahanmuuttajistakin saattaa olla ulkomailla ilman sen kummempaa motiivia, koska oma maa ei miellytä. Ei ole mitään sukua täällä, ei muutakaan, senkun nyt sitten vaan olla kovaa maahanmuuttajaa, mitä hienoa siinä on näinä aikoina, kun ei ole työtään.

EU:n hanke on täysin kelvoton, sairas vedätys ja johtaa epätasapainoon, kuluttuurien kirjoon ja kaikkien keskinäiseen vihaan. Israel on malli sekoboltsilasta, samoin oli ex-Jugoslavia.

Äänestä

Aloitus toi myös mieleen, että jotain voi ärsyttää joku suulas nainen ja sitä on ehkä voitu käyttää sen vuoksi, että ymmärtäisi nyt (prkl) sulkea leipälävensä. Somaliakka on melko varmaan voinut saada jonkun raivoon ja sitä on haluttu "näpäyttää", kun mikään ei tepsi, tekee sen likaisimmän näpäytyksen, eikö suu mee suppuun vieläkään. Naisille juuri tehdään tuosta syystä ivaa ja pilkkaa, kun ollaan väärällä asialla ja sangen tyhmiä.

Siinä vaiheessa, kun Nazima kohtaa käpälöinnin sitä inhoavilta tyypeiltä, se itse nostaa siitä syytteen. Ja taas pääsee lehden etusivulle.

Jos akka on niin ällöttövä aatteineen ja valheellisine eugeniikkoineen, niin voipa tulla vielä eteen jopa harvoin esiintyävä käpälöintitapaus. En menis vannoon, että on suojamuuri tunkeilijoille, jos itse on pahainan manipuloija ja Euroopan unioinin pakkotuputtaja.

Äänestä

joukko raiskaukset on 100% tuontitavaraa?

Äänestä

Valtamedia tarkoittaa = valtava valehtelijamedia
Eli Yle HS iltapaskat ja ilmaisjakelulehdet sen lisäksi paskariekot

Oppikaa käsitteet siis aivan oikein

Äänestä

Ilmeestä päätellen tämä vanhempi eukko oli käminnästä tavattoman onnellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jhfghjghj kirjoitti:

mies tarttui torilla rintoihin
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/mies-tarttui-kansanedustajaa-kiinni-rinnoista/2217998

Eli kyse ei ole mistään uudesta asiasta, vaikka jotkut sekavat tyypit kuvittelevat niin. Kaikki ahdistelu on tuomittavaa riippumatta ihonväristä, tämä pitäisi jotenkin takoa mm. maahanmuuttokriittisten kalloon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu