Olen valmistunut sairaanhoitajaksi, mutta en pärjä

Niin ongelmani on se, että olen valmistunut sairaanhoitajaksi mutta en pärjää näin vastuullisessa ammatissa, kouluaikana se oli jo vaikeaa harjoittelut, teoriat, jne, mutta kävin kuitenkin kouluni kunnialla loppuun ja ehkä myös vähän muiden pakotuksesta. En tiedä voisinko nyt saada töitä vaikka päiväkodista tai jotain jossa kokisin pärjääväni? Se on melkein ainut missä luulen että olisin hyvä, ja tykkään siitä työstä, onhan se omalla tavallaan vastuullista, mutta ei kuitenkaan tarvitse osasta mitään laitteiden käyttöä, lääkkeiden vetoa ruiskuun, pistämistä jne.

Onko muilla kokemuksia samantyyppisestä tilanteesta ?
31809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Onhan niitä paljon sellaisia paikkoja jossa sairaanhoitaja jakaa vain lääkkeet dosenttien, joku perushoitaja varmaan auttaa sinua jos et pärjää. Olisit lukenut itsesi ennemmin sosionomiksi, heidän ei tarvitse osata juurikaan mitään ja saisit olla päiväkodissa lastentarhanopettajan statuksella pyyhkimässä pyllyjä koska esiopetusryhmässä et ole pätevä.

Äänestä

Valmistuin itse sairaanhoitajaksi vajaa vuosi sitten. Olen ollut aiemmin psykiatrialla, nykyään somaattisella osastolla. Psykalla kun ei juurikaan tarvinut näytteitä ottaa, ei i.v.-lääkityksiä ja injektioitakin oli vähän, niin voi että kun vaihdoin somatiikan puolelle. Olin ihan pelko perseessä ja oli niin epäammattimainen tunne: "En mä osaa näitä valmiiksi". Mutta otin sen asenteen että kysyin. Laitoin ensimmäistä lihaspistosta, pyysin kolleegaa tulemaan katsomaan vierestä teenkö sen oikein ja annoin valtuudet antaa palautetta. Oli tietty myös ihan uudet lääkeryhmät, joista en ollut kuullukaan. Vaativia omaisia, jotka kyselivät vaikeita asioita hoidosta mihin en tosiaan tiennyt niitä oikeita sanoja. Perehdyin. Otin selvää. Konsultoin kolleegoitani. Nyt pyyhkii hyvin, varmuutta on tullut paljon ja kun vertaan siihen pisteeseen mistä lähin, niin mietin kuinka paljon olen jo kehittynyt.

Ei kukaan ole valmis samantien. Hemmetin viisaita kolleegoita on mullakin, mutta kokemuksella hekin ovat ammattitaitonsa saaneet. Nyt olen jo huomannut itse perehdyttävän uudempia työntekijöitä ja opiskelijoita.

Kyllä se siitä, anna armoa itsellesi. Hyväksy se että et vedä vertoja kokeneiden kolleegoidesi ammattitaidolle. Hyväksy se! Uskalla sanoa ääneen jos jokin asia on epävarma, haluat varmistusta tai apua. Hyvä kolleega kyllä jeesaa, eri asia tietty jos sellaisia ei ole.

Jos sitten jatkossakin on epävarma olo eikä kokemus tee varmemmaksi, niin voithan miettiä jotain erilaista työtä kuin nykyinen? Ei se sh joka paikassa piikittele :)

Äänestä

Hae töihin esim. vaikkapa johonkin vanhusten päivätoimintaan tai vaikkapa johonkin dementia ryhmäkotiin, missä on sen verran (fyysisesti) hyvässä kunnossa olevia asukkaita, että niitä ei siellä todellakaan tartte piikitellä i.v. Siellä teet kutakuinkin samoja työtehtäviä lähihoitajien kanssa. Vastuutahan sielläkin on sulla toki enemmän, mitä niillä lähihoitajilla ja oot sairaanhoitajana varmasti sielläkin esim. vuorovastaavana ja jos jotain sattuu, niin sultahan sit tietty tullaan ensisijaisesti kysyyn. Mut tuskin oot siellä ainoa sairaanhoitaja koko talossa ja rohkeasti vaan kysyt kollegoilta, jos et tiiä. Ja jos oot joskus yksin vuorossa ainoana sairaanhoitajana, niin etköhän sä pärjää! Kai nyt jotain on jäänyt kuitenkin korvan taakse koulun penkiltä! Ja mitään koneita et siellä joudu käyttään! Tommosissa paikoissa ei niitä ees oo! Siellä kun jotain sattuu, niin ne ei monesti ees happea pysty antaan, ku laitteita ei oo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SHko kirjoitti:

Niin ongelmani on se, että olen valmistunut sairaanhoitajaksi mutta en pärjää näin vastuullisessa ammatissa, kouluaikana se oli jo vaikeaa harjoittelut, teoriat, jne, mutta kävin kuitenkin kouluni kunnialla loppuun ja ehkä myös vähän muiden pakotuksesta. En tiedä voisinko nyt saada töitä vaikka päiväkodista tai jotain jossa kokisin pärjääväni? Se on melkein ainut missä luulen että olisin hyvä, ja tykkään siitä työstä, onhan se omalla tavallaan vastuullista, mutta ei kuitenkaan tarvitse osasta mitään laitteiden käyttöä, lääkkeiden vetoa ruiskuun, pistämistä jne.

Onko muilla kokemuksia samantyyppisestä tilanteesta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu