Raamattu ei puhu lopun ajoista

Ilmaisu jota Raamattu käyttää on : " viimeiset päivät. "

Nämä eivät tarkoita samaa asiaa.

Viimeiset päivät tarkoittavat ajanjaksoa Jeesuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen välissä.

Viimeiset päivät alkoivat helluntaista - Pietari julisti sen saarnassaan.

" Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, että Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle."

Maailmanlaajuinen Hengen vuodatus oli merkki viimeisistä päivistä. Jotn ne ovat jatkuneet n. 2000v, ja jatkuvat vielä vähän. Ei homostelulle, ei liberalismin iljettäville valheille ( tulkinnoille ) ja tottelemattomuuksien synneille.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mistäs Johanneksen Ilmestyskirja kertoo?

Äänestä
  • Monista asioista.

    Äänestä

  • Se on Danielin kirjan mallin mukainen kirjoitus, jonka tarkoitus on auttaa tuon aikaisia uskovia kestämään vainoissa. Se on paavalilaisen ajattelun mukainen, ja Paavalin innoittamana kirjeiden muotoon kirjoitettu.

    Äänestä

  • Ilmestyskirja kertoo lopunajoista eli viimeisten aikojen tapahtumista. Nyt elämme sitä vaihetta, että paholainen pitää yllä suurta vihaa ihmisten keskuudessa. Tämän huomaa Somessa, politiikassa, liikenteessä, kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla.

    Äänestä

  • O.tempore kirjoitti:

    Ilmestyskirja kertoo lopunajoista eli viimeisten aikojen tapahtumista. Nyt elämme sitä vaihetta, että paholainen pitää yllä suurta vihaa ihmisten keskuudessa. Tämän huomaa Somessa, politiikassa, liikenteessä, kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla.

    Ei Ilmestyskirja sen enempää kuin mikään muukaan Raamatun kirjoista kerro meidän ajoistamme mitään. Aikalaisiaan varten kirjoittajat kirjoittivat.

    Äänestä

  • O.tempore kirjoitti:

    Ilmestyskirja kertoo lopunajoista eli viimeisten aikojen tapahtumista. Nyt elämme sitä vaihetta, että paholainen pitää yllä suurta vihaa ihmisten keskuudessa. Tämän huomaa Somessa, politiikassa, liikenteessä, kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla.

    Onneksi on joku palstalla joka ymmärtää!

    Äänestä

  • siunausta kirjoitti:

    Onneksi on joku palstalla joka ymmärtää!

    Tällä palstalla tosi harvinaista, kiitos kaikista asiallisista keskustelijoista!

    Äänestä

Raamattu puhuu vainaja- ja tietäjähengistä, metsänpeikosta, saatanasta, noidista, demoneista ja velhoistakin joten eiköhän jokainen käsitä, että taikauskoisen ajan oliot on vaan senaikaisen mielikuvituksen tuotteita.
Ilmestyskirjat ja monet muut sen tapaiset tarinat voi aivan hyvin laskea samaan kategoriaan.

Äänestä
  • Monennenkohan kerran tuota täällä toistat? Menisit jo muualle!

    Äänestä

  • kajalle.keksi kirjoitti:

    Monennenkohan kerran tuota täällä toistat? Menisit jo muualle!

    Toistan niin kauan kunnes joku vastaa siihen tyydyttävästi. Täällähän puhutaan Jumalan Sanasta, oikein suurilla alkukirjaimilla, totuutena mutta se ei minusta merkitse mitään pelkkänä iskulauseena jos yksityiskohtiakaan ei tarkenneta.
    Tuo ääliömäisyys millä sinä vastaat ei edusta muuta kuin ääliömäisyyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Obadja151cm kirjoitti:

Ilmaisu jota Raamattu käyttää on : " viimeiset päivät. "

Nämä eivät tarkoita samaa asiaa.

Viimeiset päivät tarkoittavat ajanjaksoa Jeesuksen ensimmäisen ja toisen tulemuksen välissä.

Viimeiset päivät alkoivat helluntaista - Pietari julisti sen saarnassaan.

" Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, että Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle."

Maailmanlaajuinen Hengen vuodatus oli merkki viimeisistä päivistä. Jotn ne ovat jatkuneet n. 2000v, ja jatkuvat vielä vähän. Ei homostelulle, ei liberalismin iljettäville valheille ( tulkinnoille ) ja tottelemattomuuksien synneille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu