Miksi äläkkää matujen raiskauksista?

Näkee aika paljon sellaista vajaa-ajattelua, että matujen rikoksista, kuten raiskauksista ja seksuaalisesta ahdistelusta, puhuminen olisi jotenkin tuomittavaa, kun "raiskaahan ne suomalaisetkin".

Ajatelkaapa vaikka pahoinpitelyjä. Kun alkuperäiseurooppalainen pahoinpitelee homo sapiensin, niin sitähän kauhistellaan ja rangaistukseenkin laitetaan helposti rasismi lisää. Sama rasistisuuden tunnusmerkkihän on usein noissa matujen rikoksissakin. Joten niiden kauhistelu on oikeastaan rasismin tuomitsemista. Tätä ei vain tajuta, koska sellainen vajaa-ajattelu on yleistä, että miljardi homo sapiensia muodostaa vähemmistön vaikkapa viiteen miljoonaan suomalaiseen verrattuna.

Vähän yleisempää taustaa:
Monikulttuurisuus on riski. Se saattaa onnistua, kun ylivoimainen ennemmistö tunnustaa yhteisiä periaatteita ja puhuu samaa kieltä, kuten USA:ssa "amerikkalaisuutta" ja englantia. On kuitenkin hyvä tuostakin muistaa, että se yhdenmukaisuus on saavutettu runsain kansanmurhin. Euroopassa ei ole vielä edes aloitettu keskustelua siitä, mitkä etniset ryhmät tulisi hävittää, että monikulttuurisuus onnistuisi. Todennäköisimmin monikulttuurisuus epäonnistuu EU:ssa kuten Jugoslaviassakin.
255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No se hyvä nyt matuissa näyttäisi ainakin tähän mennessä olleen Suomessa (ei muualla), että miesten kimpuun ei juuri lainkaan olla käyty. Toisaalta naisten ahdistelu kääntää pienen positiivisen pilkahduksen kokonaisuudessaan erittäin negatiiviseksi, sillä se on matuilla rajusti yleisempää kuin Suomessa lienee koskaan ollut ja sisältää meille avian outoja piirteitä joukkoahdisteluineen.

Oli alun alkane selvää, että kun keskenänsä iät ja ajat omissa maissaan tapelleet arabit ja kumppanit tulevat tänne, niin he tuovat mukanaa meille samalla myös kaikki ongelmansa. Ihmettelen vain, miten päättäjät ovat olleet niin typeriä, että ovat antaneet tämän tapahtua. Vielä typerämmäksi tapahtuvan tekee se, että koko muuttoliike olisi ollut perin yksinkertaista lopettaa alkuunsa, jos jokainen tulija olisi palautettu, eikä kellekään olisi annettu Euroopassa elinedellytyksiä. Näin ei kuitenkaan pehmeäpäiset Euroopan päättäjät uskaltaneet tehdä. Nyt asia on jo paljon vaikeampi, mutta silti olisi mahdollista kaikki palauttaa. Sensijaan mikäli odotamme vuosia, niin sitten ei enää ainakaan Suomessa syntyneitä lapsia ole mahdollista palauttaa lähtöpaikkaansa. ...

Mitä vähemmän pakolaisia otetaan Suomeen, sitä enemmän ja tehokkaammin voimme auttaa kotejansa lähelle jääneitä, todellisen avun tarpeessa olevia ihmisiä. Tämäkin olisi päättäjien kyllä pitänyt selvästi ymmärtää itse jo aikaisemmmin. Vieläkään ei ole myöhäistä yrittää heidän järkeillä, onko todellakin viisasta kuluttaa suuret resurssit maahamme laittomasti tulleille ja vähentää apua vastaavasti ulkomaille.

Mitä paremmassa jamassa Suomi makaa, sitä paremmin voimme auttaa avun tarvitsijoita. Nuoria miehiä pitäisi edesauttaa pääsemään eteenpäin omassa kulttuurissaa sensijaan, että heidät kotiutetaan työttömien luvattuun maahan Suomeen. Jos jotain opetetatte, niin älkää ainakaan taistelulajeja, vaan englantia, arabiaa ja tulijoiden lähtömaissa tarvittavia, työmarkkinoilla hyödyllisiä taitoja. Myös kannattaa katseet suunnata maailmaan, jossa on tarvetta siirtotyövoimalle.

Ei anneta turvallista Suomea pois. Kun kansalaisten turvallisuus on uhattuna, ei Schengenillä ja muilla epäkelvoilla sopimuksilla ole mitään merkitystä. Itsenäisenä maana voimme kävellä niiden yli, kuten jotkut järkevät ovat tehneet jo aikaisemmin.

Suunnatkaa apu ongelmien voittamiseksi lähtömaihin, älkääkä tuoko muiden ongelmia myös Suomeen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

Näkee aika paljon sellaista vajaa-ajattelua, että matujen rikoksista, kuten raiskauksista ja seksuaalisesta ahdistelusta, puhuminen olisi jotenkin tuomittavaa, kun "raiskaahan ne suomalaisetkin".

Ajatelkaapa vaikka pahoinpitelyjä. Kun alkuperäiseurooppalainen pahoinpitelee homo sapiensin, niin sitähän kauhistellaan ja rangaistukseenkin laitetaan helposti rasismi lisää. Sama rasistisuuden tunnusmerkkihän on usein noissa matujen rikoksissakin. Joten niiden kauhistelu on oikeastaan rasismin tuomitsemista. Tätä ei vain tajuta, koska sellainen vajaa-ajattelu on yleistä, että miljardi homo sapiensia muodostaa vähemmistön vaikkapa viiteen miljoonaan suomalaiseen verrattuna.

Vähän yleisempää taustaa:
Monikulttuurisuus on riski. Se saattaa onnistua, kun ylivoimainen ennemmistö tunnustaa yhteisiä periaatteita ja puhuu samaa kieltä, kuten USA:ssa "amerikkalaisuutta" ja englantia. On kuitenkin hyvä tuostakin muistaa, että se yhdenmukaisuus on saavutettu runsain kansanmurhin. Euroopassa ei ole vielä edes aloitettu keskustelua siitä, mitkä etniset ryhmät tulisi hävittää, että monikulttuurisuus onnistuisi. Todennäköisimmin monikulttuurisuus epäonnistuu EU:ssa kuten Jugoslaviassakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu