Mietin pitkään kirjoitanko.
Mulla on ihana mies, olemme jo kumpikin 40 ja asumme erillään.
Mieheni on sellainen Olan tiensä kulkija.'Täytyy saada omaa rauhaa ja vapautta ns että pääsee menemään oman harrastuksen parissa/perässä.
Sopii mulle oikein hyvin. Kaipaan myös omaa aikaa lapseni kanssa.
Suhteessa ei ole mustasukkaisuutta.
Rakastaa mua, uskaltaa näyttää rakkauden muiden aikana. Mieheni kaverien vaimot kertoivat että ennen näin ei ole suinkaan ollut. Kenekään naisen kanssa. Ei ole halaillut, suudellut muiden aikana. Ensimmäistä kertaa näkevät mieheni "kovan" ulkokuoren alle.
Hänen entiset suhteensa on enemmän olleen sellaista Tappelua ja rähinää kuulemma puolin ja toisin. On/off suhde.
Tässä kohtaa sanon, että
Itse en ole sellainen. Mieluummin sopua ja rauhaa.
Mieheni on nyt pari kertaa kännissä ollessaan (kun se tietty humalaraja ylittyy) alkanut heittelee, nyt tämä suhde päättyy tähän jne. Keräät aamulla tavarasi.
Kummallakin kerralla olen sanonut nyt hiljaa ja mene nukkumaan.
Ekalla kerralla kömpi sohvalta viereeni nukkumaan; pyysi anteeksi ja sano että olen kulta ja anteeksi.
Nyt parin kuukauden jälkeen homma toistu. Sillä erotuksella että ei tullut viereen. aamulla vielä jatkui, kun kysyin tarkoititko todella mitä sanoit.
Hänen mielstään minun pitäisi palata lapseni isän kanssa yhteen, etsiä parempi mies.
Kaikki alkoi kun kerroin että lapseni isä tulee hakemaan lasta tapaamiseen
alkoi jankuttamaan kuinka meidän pitäisi palata yhteen kanssa, perustaa oikea perhe.
Ottaen huomioon että jäin lapseni kanssa yksin jo raskausaikana. Monta vuotta jo lapsen kanssa ollut yksin.
Eilen sitten puhuin suuni puhtaaksi. Sanoin että katso minua silmiin ja sano ettet rakasta mua. Ei sanonut. Puhuin ja puhuin. Kerroin asioita joilla hän näyttää rakkautensa ja välittää.
Yritti kieltääkin välissä. Kerroin kuinka paljon itse rakastan ja välitän. Etten ole jättämässä häntä enkä etsi muuta. En tappele, enkä uhkaile. Olen onnellinen näin. Minulla ei ole paljoa antaa, muuta kun rakkauteni. Olen todella köyhä.
Häntä rakastan. Olen vähään tyytyväinen. Onni ja rakkaus on tärkeintä. Muuten en jaksaisi.
Ero asiaa ei vaan saa kännissä käyttää. Se on tehtävä selvinpäin eikä krapulassakaan.
Kyynel silmässä kertasin kaikki meidän rakkauden hetket. Itkin ja puhuin.
Päätin että haluan tehdä työtä tämän suhteen eteen.
En antaa periksi. En helpolla. Jos sitten niin on niin sitten me erotaan, toinen eri rakasta.
Mutta kun näin ei ole. Itkin itkin. Yön olin otse valvonut ja miettinyt.
Sitten puheen päätteksi hän sanoo, no joko sä rauhoituit, että aina mä ylireagoin. Voi jestas. Ylireagoin.
Teimme sovun, mutta antteksipyyntöä en saanut.
Nyt tulee se kysymys: ylireagoinko ja pitääkö näitä juttuja aina uskoa mitä toinen kännissä laukoo?
Kännissä erollai uhkailua
2
180
Vastaukset 2
- Ylireagoija
Tuntuu nyt kylmältä ,mutta kun toistuu sano asia selvä. Ole lapsesi kanssa ja kats mitä tapahtuu. Jos ei tee aloitetta älä sinäkään väkisin.
- oppeliini1
Känniläisen örisimisiin ei kannata ottaa mitään kantaa. Ei surra eikä valittaa. örinät ovat vain sekopään tuottamaa mölinää! "Lapsen ja humalaisen suusta kuulee totuuden" on maailman typerin väite!
Voisitko olla pois miehen näköpiiristä aina silloin kun hän on sekoittanut aivonsa viinalla?
Kerrot että asutte erillään, mikä on loistava juttu.
Lapsesi eikä sinun suinkaaan tarvitse nähä tuota miestä sekopäisenä örisemässä typeryyksiä.
Mikäli hän selvin päin ilmoittaa haluavansa eron tai mitään siihen viittaavaa, sinun ei kannata alkaa rukoilemaan tuota miestä! Eikä yrittää kääntää hänen päätään.
Sanoa rakastavansa ihmista joka käyttäytyy epäkunnioittavasti sinua kohtaan, EI OLE RAKKAUTTA. Jotain yksinjäämisen pelkoa tai muuta tarpeetonta, mutta rakkautta se ei missään tapauksessa ole!
Sinulla jo on kaikista kallein omaisuus : LAPSESI!
Keskitä kaikki energiasi hänen opettamiseen, harrastuksiinsa ja eteenpäinviemiseen (ei tarkoita hopealautasella ilmaiseksi kaiken antamista vaan opetusta kuinka itse on ansaittava kaikki). Nauti lapsestasi niin kauan kuin hän on sinusta riippuvainen, nämä ovat parhaat vuodet elämässäsi hänen kanssaan. Pian hän on pois kodistasi, omillaan ja olet yksin. Sitten olet aivan eri asemassa valitsemaan ystäviäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi272769- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557