Voiko perverssimpää enää olla, burkhapäiset naiset koulutetaan ampumaan mahdollisimman tarkasti vihollista otsaan.
"Ruotsin valtio on ryhtynyt rahoittamaan osana kotouttamisohjelmaa tarkka-ammunta harrastusta turvapaikanhakijoille.
Vuonna 2013 Allehanda sanomalehden, mukaan turvapaikanhakijoita on kurssitettu jo kaksi vuotta. Kuvat Sollefteån ampumaradalla, Keski-Ruotsissa.
Allehandan mukaan tarkka-ampuja kurssi aloitettiin ensin pienimuotoisena syksyllä, mutta suosion räjähdettyä toiminta on muuttunut paljon suuremmaksi. Kentällä oli Allehandan vierailun aikana yli 50 maahanmuuttajaa harjoittelemassa."
http://mvlehti.net/2016/01/25/ruotsin-valtio-jarjestaa-tarkka-ampujakursseja-turvapaikanhakijoille-osana-kielikoulutusta/
On äärimmäisen tärkeää ymmärtää, kenellä valta on:
http://i42.tinypic.com/2v9u9md.jpg
"Ruotsin valtio on ryhtynyt rahoittamaan osana kotouttamisohjelmaa tarkka-ammunta harrastusta turvapaikanhakijoille.
Vuonna 2013 Allehanda sanomalehden, mukaan turvapaikanhakijoita on kurssitettu jo kaksi vuotta. Kuvat Sollefteån ampumaradalla, Keski-Ruotsissa.
Allehandan mukaan tarkka-ampuja kurssi aloitettiin ensin pienimuotoisena syksyllä, mutta suosion räjähdettyä toiminta on muuttunut paljon suuremmaksi. Kentällä oli Allehandan vierailun aikana yli 50 maahanmuuttajaa harjoittelemassa."
http://mvlehti.net/2016/01/25/ruotsin-valtio-jarjestaa-tarkka-ampujakursseja-turvapaikanhakijoille-osana-kielikoulutusta/
On äärimmäisen tärkeää ymmärtää, kenellä valta on:
http://i42.tinypic.com/2v9u9md.jpg
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tapanilan Erä antaa jo karatekoulutusta mamuille,ja me maksamme sen verovaroila.
Aloittaja ei viitsi edes laittaa linkkiä todisteeksi houreilleen.
http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kotouttamista-potkuin-ja-lyonnein-karatea-turvapaikanhakijoille/5702396
Etteks te uusaivottomat suvakit osaa ITE tehdä mitään?! :/
Pyyhinks mä sun perseen seuraavaks? :)
Ruotsissa todella halutaan murhauttaa oma kansa ja muuttaa maa 100 %:sti Islamilaiseksi. Ruotsi menee itsemurhassaan vähän Suomea edellä.
Nyt olisi äärimmäisen tärkeää Suomessa ryhtyä kouluttamaan mahdollisimma paljon naisia aseen käyttöön itsensä, sekä maansa puolustamiseksi.
ruotsi on jo menetetty suomella on vielä teoriassa toivoa mutta se vaatisi koko kansan yhtenäisyyttä?
Tätäkö varten niitä aseita on kerätty pois kansalta ? Että silleen.
Täällä tai Ruotsissakaan eivät vajaaälyiset päättäjät halua edes ajatella, miksi maahanmuuttajamiehiä tai -naisiakaan ei kiinnosta työ tai yhteiskunnan rakentaminen, vaan he haluavat opppia taistelulajeja, sekä tarkkusammuntaa kohteena vääräuskoisten otsaluu.
Juuri noin ja ´kohtahan helposti johdateltavissa olevat juoksupoika Orpo ja lesta-suvakki Sipilä ovat ottamassa mallia meillekin - "jos kerran Ruotsissa hyviä kokemuksia"! Ja tämä kaikki suursuvakki ADHD:sta ja mielenhäiriöistä kärsivän tyranni Nergin päähänpistosta voi vielä olla totta täälläkin! Odottakaapas vaan!
Mutta miksi ei kutsua samalla ja heti ISIS joukkoja suoraan tänne, sillä heidän tulevia operaatioitahan tämä toiminta palvelee, ei Ruotsin maan etua missään muodossa!
Sinne vaan kansaa eläviksi maalitauluiksi, sillä niinhän tässä tulee lopulta käymään, siellä ja muuallakin Euroopassa!
Nämä ensiaskeleet ja aseeton'' maan valtaaminen ovat vasta alkua!
Saatte nähdä ja kätenne ovat sidotut, 5-miljoonaa ovat mitätön joukko Suomessa kun 30-50000 miestä ottaa vallan käsiinsä!
Ei auta katu-yms. partiot ei...
- ja kaikki tämä tapahtuu nyt kepulaisen lestadiolaisen käännynnäisen johdolla tai tyhmyydestä!
En haluaisi olla näkemässä tämän kehityksen loppua, mutta vaihtoehtoja ei ole!
Ei niitä ISISläisiä tänne kutsua tartte?!
Osaa ne tulla jo ihan itsekin
Ihmetelkää!! Ottakaa kantaa!
Itsemurhaa!
On hyvä osata ampua vaikka jousipyssyllä:
http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/kamerun_myrkkynuoli_itsemurhapommittaja-50046
Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.
Kantaväestöä ei missään maassa opeteta tarkkaampujiksi.
.
Tämä on jo todellakin ihmeellistä, että matut otetaan maahan ja koulutetaan ampumaan.
Into näyttää tulijoilla olevan erityisen suurta.....mitähän varten. ?
MINÄ ilmoitan teille SUUREN ILON- että JEESUKSEN TULO ON AIVAN LÄHELLÄ !
Ja saatanan joukot tulevat kokemaan häpeällisen tappion !
JOS HALUATTE OLLA VOITTAJAN PUOLELLA-NIIN TUNNUSTAKAA ROHKEASTI SYNTINNE-ja PYYTÄKÄÄ NIMENOMAAN JEESUKSELTA PELASTUSTA !
JOS JOKU USKOO VIELÄ HUIJAUSTENSA PIMITTÄMISEEN-NIIN NE JOUTUVAT HELVETTIIN-MUTTA JOKA SYNTINSÄ TUNNUSTAA- SAA ARMON !!!
ONKO SE SAATANAN ASIA-ETTÄ SAATANA VOI SEN KIELTÄÄ-VAIKKA ELÄVÄ JUMALA ON SEN LUVANNUT ???
JA SE ON TOSIASIA- ETTÄ OOTTE EES PYYTÄNEET ! JA SITÄ EI SAATANAKAAN VOI VALHEEKSI VÄITTÄÄ ETTÄ TE OOTTE PYYTÄNEET JEESUKSELTA APUA !!!
USKOKAA SIIHEN-että PYYNTÖNNE EI KOSKAAN HÄVIÄ AVARUUDEN KAIKKEUDESTA-eikä JUMALAN KORVISTA SE HILJENE !!!
MUISTAKAA SE MYÖS ATEISTIT !
Ruotsalainen burkha-tarkka-ampuja teilaa sinutkin, suoraan raamatun läpi sydämeen räjähtävällä luodilla, luodilla joka repii vääräuskoisen sydämen tuhannen pirstaleiksi.
se on sota kohta ovella. Nyt ei hurrit voi soutaa edes ruotsiin pakoon kun siellä on matut vastassa pyssyineen.
Tapanilan Erä. Tämä paskafirma boikottiin ja heti!!!!!
Ruotsissa on äidinkieli ruotsi, halutaanko itä Suomeen?
Eliitille ja vapaamuuraiden johtohahmoille kaaos merkitsee mahdollisuutta uuteen järjestykseen.. Sehän tässä koko hommassa on takana; yksi maailman valtio ja yksi kommunistisfasistinen maailman hallitus.
Ruotsi tarjoaa jo terroristeille tarkka-ampujan koulutusta, onko aseetkin annettu? Koska suomi tulee perässä, laitetaanko paremmaksi ja tarjotaan räjähdekoulutusta?
Ruotsissa opetetaan tarkka-ampumista, koska siellä halutaan lisää poliitikkojen salamurhia, jotka tehdään ampumalla pitkältä matkalta.
Taitaa ruotsalaiset näköjään tykätä, että islamistit poraa kansaa persiiseen kuivana...
Nytkö vasta huomasit. Hurrien rosvokansa tuntee kollektiivista häpeää, kuten saksalaisetkin. Ero on vain siinä, että saksalaisilla ei olisi siihen tarvetta mutta sveduilla on.
ne ehkä perustaa "itsemurha" bisneksen.
ne laukasee maksusta.
Oma fiilis alkaa olla aika toivoton tän tyhmäilyn kanssa.
Miksi ne ei kouluta suoraan terroristeiksi?
Ei kai muslimi ny ampumaa opi millää?! :/
Meen o ikin nähny et kukaa niist osaa muuta ku roiskii lonkalta tai nurkan takaa vähä sinnepäi?! :/ Ykskä ei o osannu ees sihdata tähtäinten läpitte?!
Ruotsalaisten kannattaisi tiedostaa, että jos joku asia tuntuu epäilyttävälle ja hölmölle, niin silloin se yleensä on sitä. Kannattaa luottaa intuitioon.
Jaahas!