AKT-eunukit!

AKT:n porukka on aivan vastuutonta. Onko AKT:n hallituksessa vain eunukeita?
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei kai sinne muuten pääsekään.

Äänestä
  • Hölmöä porukkaa akt:n väki, kun eivät älyä edes omaa etuaan ja työpaikkojensa pysymistä, vaan antavat johtajansa suojella suurta egoaan muiden kustannuksella. Ei Suomessa voi olla yksi liitto, tai ala, joka ajaa koko maan talouden sekasortoon. Jollei johto itse tee järkeviä päätöksiä ja eroa, on se porukan tehtävä panna johto järjestykseen.

    Äänestä

Muotoseikoilla pelleilijöitä.

Äänestä

Sen puheenjohtajan kikkeliskokkelis niin pien et ei aivot toimi ja muut kärsii.

Äänestä

AKT tekee itsestään vapaamatkustajan ja yhteiskuntasopimusrikkurin.

Meidän tehtaan porteista ei aja sisään yksikään yhteiskuntasopimuksen ulkopuolella olevan liiton jäsen.

Yritysten on aika ottaa niskalenkki AKT:n lakkoilusta. Yrityksille AKT poisjäänti yhteiskuntasopimuksen ulkopuolelle on perusteltu syy purkaa nykyiset kuljetussopimukset.

Onneksi on EU ja kuljetusten kilpailutusmahdollisuus. AKT viisaat ovat nyt tuhoamassa Suomalaisen elinkeinon ja suomalaisten työpaikat.

Halvin tarjous voittaa, se on varmaa. Tuleeko se Virosta tai Suomesta, aivan sama!

Kaikkien liiketoiminnan ja Suomen itsenäisyyden puolesta kannatta käyttää viisaampaa päätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aypaskaasataa kirjoitti:

AKT:n porukka on aivan vastuutonta. Onko AKT:n hallituksessa vain eunukeita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu