Minun pitäisi pystyä tekemään päätös vaikeassa "hieman" vaikeassa asiassa. On päätettävä, miten aion loppuelämäni elää. Vaihtoehdot ovat seuraavanlaiset:
1) Eroan miehestäni, joudun muuttamaan pois kodistani ja jättämään lapseni miehelleni. En halua jättää lastani, mutta jos haluan hänet matkaani, tiedossa on helvetillinen huoltajuuskiista, enkä halua lapseni kärsivän. Tiedossa olisi siis elämä yksin ilman rakasta lastani, joka on oikeastaan ainoa, jonka vuoksi elämälläni on merkitys.
2) Jään elämään nykyistä elämääni. Saan pitää lapseni, mutta muuten elän käytännössä loppuelämäni yksin ilman toisen ihmisen läheisyyttä, rakkautta ja arvostusta. Olisin siis käytännössä elävä kuollut, kuten olen ollut viimeiset pari vuotta.
Teen niin tai näin, lopputuloksena on suurta surua, vellovaa pahanolon tunnetta ja onttoa yksinäisyyttä. Olen yrittänyt miettiä vaihtoehtoja tilanteelle, enkä pähkäilyistäni huolimatta löydä ulospääsyä; sama seinä vastassa jokapuolella. Asia ei ratkea tänään, ei huomenna, tuskin ensi vuodenkaan aikana. Mene ja tiedä. Pistää vain mietityttämään, kuinka kauan ihminen jaksaa moista, ennen kun pää tilttaa totaalisesti.
Jokatapauksessa onnellista Uutta vuotta kaikille. Olkoon se teille vähemmän kimurantti.
1) Eroan miehestäni, joudun muuttamaan pois kodistani ja jättämään lapseni miehelleni. En halua jättää lastani, mutta jos haluan hänet matkaani, tiedossa on helvetillinen huoltajuuskiista, enkä halua lapseni kärsivän. Tiedossa olisi siis elämä yksin ilman rakasta lastani, joka on oikeastaan ainoa, jonka vuoksi elämälläni on merkitys.
2) Jään elämään nykyistä elämääni. Saan pitää lapseni, mutta muuten elän käytännössä loppuelämäni yksin ilman toisen ihmisen läheisyyttä, rakkautta ja arvostusta. Olisin siis käytännössä elävä kuollut, kuten olen ollut viimeiset pari vuotta.
Teen niin tai näin, lopputuloksena on suurta surua, vellovaa pahanolon tunnetta ja onttoa yksinäisyyttä. Olen yrittänyt miettiä vaihtoehtoja tilanteelle, enkä pähkäilyistäni huolimatta löydä ulospääsyä; sama seinä vastassa jokapuolella. Asia ei ratkea tänään, ei huomenna, tuskin ensi vuodenkaan aikana. Mene ja tiedä. Pistää vain mietityttämään, kuinka kauan ihminen jaksaa moista, ennen kun pää tilttaa totaalisesti.
Jokatapauksessa onnellista Uutta vuotta kaikille. Olkoon se teille vähemmän kimurantti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuinka niin joutuisit elämään yksin ilman lasta? Eihän se sitä tarkoita, että jos muutat pois, et enään lastasi näe. Voittehan tehdä tapaamissopimuksen kuten parhaaksi näette. Kukaan ei kiellä esim. vuoroasumista, ellei tästä aiheudu lapselle haittaa.
Aika vähän kerroit tilanteestasi, miten esim. työt jne? Kyllähän täällä pyörii idearikkaita ihmisiä, joilla voi olla sellainen katsanto asioihin, mitä et tullut ajatelleeksi.
Luultavasti sinulle tullaan ehdottamaan kaikkea väliltä itsemurha-rakastaja... Mutta älä tee kuitenkaan mitään tyhmyyksiä. Asioilla on tapana järjestyä. Hyvä, että ajattelet jo ennen eroa lasta silloin et aivan huithapeli voi olla.
Ihan vain sellainen pointti, että mietihän missä maassa olet ja unohda ne elokuvat.
Suomessa ei elatusasioista/huoltajuudesta tehdä mitään isoja ja meheviä riitoja, vaan menette yksinkertaiseen toimistoon ja laitatte nimenne paperiin. Lapsen ei tarvitse olla edes mukana.
Lisäksi huoltajuuksista reilusti yli puolet menee äidille, oli äiti hyvä tai ei. Joten et joudu lapsestasi "luopumaan", jos et halua.
Olen itse vapaa-ajan äiti, ja saan nähdä poikaani niin usein kun haluan. Lisäksi voin viedä asian välittömästi lastenvalvojan tietoon, jos en poikaani saisi jostain syystä nähdä. Joten äidillä ei tässä maassa ole mitään hätää, jos ei ole narkomaani...eikä yleensä silloinkaan.
Eli jos rakastat lastasi OIKEASTI, niin lakkaa surkuttelemasta itseäsi, keskity lapseesi ja ryhdistäydy. Lapsen takia kyllä jaksaa. Tee elämästänne sellainen kuin haluat. Kukaan ei sitä tee puolestasi.
olen jättänyt lapseni isälleen erotilanteessa johtuen siitä että minä joudun työni vuoksi matkustamaan jok aviikko kun isällä taas on "normaalit" työajat. Hyvin toimii, näene lastani joka viikko, hän kun on jo 14v. ja voi piipahtaa luonani ihan miloin haluaa ja jokatoinen viikonloppu hän tulee yöksi. Eli ei mitän hätää kummassakaan tilanteessa jonka valitset. Vaikeinta on vain TEHDÄ se minkä on päättänyt.
Tässä mun mielipiteeni:
Lapsi on tärkein ja voin työni puolesta sanoa, että jos lähdet kotoa ilman lasta vain, jotta se on helpompaa niin ihmettelen kovasti. Se on kertakäynti sosiaalitoimistossa parhaimminllaan kun huoltajuudesta ja rahoista sovitaan. Mitenkähän lapsi ajattelee jos vain lähdet? Päällimmäisenä nähtävästi hällä mielessä, että äiti hylkää yms. Mikäli työ on jonkinlainen este ottaa lasta itselle niin itse ajattelen, että eiköhän täällä tehdä töitä elääkseen eikä eletä tehdäksemme töitä. Entäs yhteishuoltajuus?
Jatkan edelleen vaihtoehdolla nro. kaksi. Niin on parempi. Toisaalta voisin lähteä lastenvalvojan luo mieheni kanssa sopimaan huoltajuus-, yms. asioista ja kaikki sujuisi ilman suurempia ongelmia. Saisimme sovittua asioista sulassa sovussa ja hyvä haltiatar taikoisi tilille ylimääräiset parisataa kiloeuroa. Näin haave maailmassain....
Käytäntö on kuitenkin opettanut toisin ja ymmärrän, että kokonaiskuvan hahmottaminen muutaman kirjoituksen perusteella on mahdotonta.
On siis vain nostettava taas pää pystyyn ja pyrittävä jatkamaan elämää, jossa lapseni on onnellinen (uskokaa tai älkää), ja hänellä on turvallista olla. On koottava voimansa, kasattava päänsä ja keskityttävä tulevaisuuden kannalta tärkeämpään kokonaisuuteen.
Joskus sitä vain toivoisi oikeutta olla inhimillinen olento, joka saisi oikeasti tuntea. Itkeä, jos siltä tuntuu. Tuntea iloa muustakin kuin lapsensa kehittymisen seuraamisesta ja hassunkurisista edesottamuksista.
Voisin tietenkin korvata aikuisen ihmisen läsnäoloa elämässäni hommaamalla itselleni jonkin perheen ulkopuolisen vakisalasuhteen, mutta ei se tekisi minua onnellisemmaksi.
Oletko jo keskustellut tämän tulevan exäsi kanssa asioista. Itse pelkäsin suurinpiirtein samoja juttuja ennen eroa, mutta hämmästykseni oli suuri, kun lopulta asiat sujuivat aivan eritavoin ja todella kivuttomasti. Harva isäkään haluaa lastansa vahingoittaa estämällä häntä tapaamasta äitiään tai asumasta äitinsä kanssa.
Keskustele ensin ennen kuin teet mitään muutto tms. päätöksiä. Koskaan ei tiedä miten käy. Vaikka luulisi olevansa ajatustenlukija voi yllätyksiä silti sattua. Kaikkea hyvää :)
Kyllä olemme keskustelleet asiasta. Olen jo kertaalleen käynyt aiemmin lastenvalvojalla, mihin mieheni ei halunnut tulla. Ainoa tapa, miten hänet saisi suostumaan yhteishuoltajuuteen olisi muuttaa asuntoon, joka on hänen kontrollin alaisena sekä taloudellisesti että sijainnillisesti.
Eli lopputuloksena olisi oikeuteen menevä tilanne, jossa luultavastikin saisin yksinhuoltajuuden, mutta tämä tarkoittaisi lapsemme asettamista "tulilinjalle", jota en halua tehdä ennen kuin olisi pakkotilanne; eli jos mieheni hakisi lapsemme yksinhuoltajuutta.