Täällä on ollut keskustelua parisuhteen päättymisen erilaisista syistä. Riippumatta siitä onko kyseessä avo- vai avoero, kyse on aina ihmissuhteen päättymisestä. Ja silloin kun kyse on parisuhteen päättymisestä, mukana on aina tunteita, isoja tai pieniä. Voimme kertoa ja keskustella mieltämme painavasta asiasta kaveritten ja erilaisten tahojen kanssa. Tällaisissa tilanteissa on toki mukana tilanteen mukanaan tuomia tunteita, mutta riidan toisen osapuolen puuttuminen tilanteesta tekee siitä pääsääntöisesti selkeämmän.
Pääsääntöisesti riitojen ja ristiriitojen laukaisu vaatii kompromisseja. Jos ihminen on ehdoton omasta näkökannastaan eikä ole valmis tarkastelemaan omaa mielipidettään kriittisesti, pohja tilanteen selvittämiseen on usein menetetty.
Konfliktitilanteessa usein lähdemme liikkeelle ajatuksella, jos tuo toinen muuttaisi kantaansa, asiat menisivät hyvin. Näinhän ei todellisuudessa koskaan käy. Toki muutos voi tapahtua, mutta se on aina esim. pakotuksen, väkivallan, kiristyksen aikaansaama lopputulos... mikään ei todellisuudessa muutu.
Ristiriitatilanteessa voi omia arvoja, mielipiteitä, tapoja toimia miettiä lähestymällä asiaa vaikkapa näin.
Kysy itseltäsi nämä kysymykset:
Onko se totta? Onko aina ja absoluuttisesti totta? Miten reagoit kun ajattelet noin? Mitä olisit ilman tuota ajatusta?
Jos kerrankin tuleee edes hetkeksi tunne, että voi ehkä olla, että mielipiteissäni saattaisi olla tarkistamisen varaa...tämä tunne on pääsääntöisesti totta. Silloin pitää kohdata nämä omat arvot ja mielipiteet ja miettiä mitä asian hyväksi voisi tehdä.
Toinen hyvä keino on miettiä aiempia ristiriitatilanteita. Onko se toimintatapa millä silloin on toimittu, tuonut hyvän ja positiivisen lopputuloksen...jos näin ei ole tapahtunut, voisiko olla että tapa toimia on siinä tilanteessa ehkäpä väärä.
Pääsääntöisesti riitojen ja ristiriitojen laukaisu vaatii kompromisseja. Jos ihminen on ehdoton omasta näkökannastaan eikä ole valmis tarkastelemaan omaa mielipidettään kriittisesti, pohja tilanteen selvittämiseen on usein menetetty.
Konfliktitilanteessa usein lähdemme liikkeelle ajatuksella, jos tuo toinen muuttaisi kantaansa, asiat menisivät hyvin. Näinhän ei todellisuudessa koskaan käy. Toki muutos voi tapahtua, mutta se on aina esim. pakotuksen, väkivallan, kiristyksen aikaansaama lopputulos... mikään ei todellisuudessa muutu.
Ristiriitatilanteessa voi omia arvoja, mielipiteitä, tapoja toimia miettiä lähestymällä asiaa vaikkapa näin.
Kysy itseltäsi nämä kysymykset:
Onko se totta? Onko aina ja absoluuttisesti totta? Miten reagoit kun ajattelet noin? Mitä olisit ilman tuota ajatusta?
Jos kerrankin tuleee edes hetkeksi tunne, että voi ehkä olla, että mielipiteissäni saattaisi olla tarkistamisen varaa...tämä tunne on pääsääntöisesti totta. Silloin pitää kohdata nämä omat arvot ja mielipiteet ja miettiä mitä asian hyväksi voisi tehdä.
Toinen hyvä keino on miettiä aiempia ristiriitatilanteita. Onko se toimintatapa millä silloin on toimittu, tuonut hyvän ja positiivisen lopputuloksen...jos näin ei ole tapahtunut, voisiko olla että tapa toimia on siinä tilanteessa ehkäpä väärä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Viisaasti kirjoitettu DrAlban!
"Konfliktitilanteessa usein lähdemme liikkeelle ajatuksella, jos tuo toinen muuttaisi kantaansa, asiat menisivät hyvin."
Tämä on NIIN totta. Mutta samoin on totta toinenkin puoli, kuten itselläni aikoinaan. Ajattelin, että meillä meni ex liitossani hyvin, kun en huomioinut itseäni ollenkaan. Täytyi vain todeta se arvojeni vastaiseksi. En halunnut jatkaa parisuhdetta, jossa ex ei huomioinut minua (eikä lapsia).
"Täytyi vain todeta se arvojeni vastaiseksi." No sehän paljastaa vasta itsekkyyttä sinussa noin sanottuna. Yhtäkkiäkö vain ilmoitit että sun arvot ei kohtaa arjessa siinä parisuhteessa? Vaikka mies oli ymmärryksessä että menee ihan hyvin,olettaisin. Miehistä sanotaan että ne ei puhu eikä pussaa. Mitenköhän se on,etenkin puhuminen? Miettikää omia syitänne skipata keskustelu kun ette ole tyytyväisiä. Sanokaa se ääneen,niinkuin se on. Tuo ongelmanratkaisumalli on kaikkea muuta kuin hyväksyttävä.etenkin lapsiperheissä. Tästä on helppo jatkaa todennäköisintä tulemaa. Yleisesti puhuen ja kuvitellaan lapsiperhe. Vaimo haluaa eron ja on sen päättänyt. Syy on tässä vaiheessa joku aina hyväksyttävä erilleenkasvu taj vastaava. Liian usein vanhemmat eivät osaa sitten lasten aikaa jakaa esim.kiintymyssuhdepeeusteisesti. Niinpä toinen haluaa polkea lasten etua. On toisen vanhemman velvollisuus toimia lastenvuoksi. Ja soppa on valmis. Nyt mies kuuleekin eron syyksi sanottavan jonkun vanhemmuutta heikentävän syyn. Kierteessä ollaan ja lapset missaaa monta vuotta huolettomampaa elämää... Paskiaiset!
Että tulee sanottua miesten ongelma erovaiheessa lasten silmin nähtynä. Olen joillekin ollut vertaistukena ja perehtynyt erovanhemmuuteen ja -lapsuuteen. Täytyy todeta että olisinpa perehtynyt aikaisemmin,vielä kun olimme perhe...
Jos isällä on tuosta lasten ajan jakamisesta selvästi joko omaa vanhemmuuttaan ylikorostava kuva tai se herättää epäilyn kiusanteosta puhtaasti, niin ne pitää sanoa suoraan päin naamaa,rehellisesti ja ilman asenteita. Vähän yhdessäoloakana lapsen kansaa olo voi johtua monesta syystä. Aina otettava lähtökohdaksi että kunt on velvollinen sitä tukemaan. Jos saa isän myöntämään että tekee kipeetä koko prosessi, nostetaan se isä ylös eikä potkita. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pitää lapsen oikeutta molempiin vanhempiin,sukuun sun muihin törkeisiin ihmisiin todellakin sellaisena tärkeänä asiana,josta harvoin päästetään ketään irti. Lähes aina määrätty ainakin valvottuja tapaamisia,todella pitkän erossaolonkin jälkeen. Täytyy nähdä se oikeus siis tuollaisena. Tån vuoden alusta nostettiin sosiaalihuoltolain soveltamiskäytäntöön juuri Suomessakin liian usein esiintyviä asioita: eli tapaaavanhemman tulee saada juuri lasten oikeudesta johdetun molempien vanhempien periaatteen vuoksi tukea toteuttaakseen tapaamiset tarvittaessa. Tuohon samaan oikeuteen liittyen kannattaa varoa kaikkea tuohon oikeuteen kohdistuvaa loukkausta. Koskee molempia vamhempia. Eli vaikka kuinka ketuttais exä,ei se ole lapsen vika.
Meillä on tällä hetkellä maassamme aivan mahtava,kaikki toiminta lapsilähtöisesti toteuttava lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila. Käykää sivuillaan tutustumassa laajaan materiaaliin!
Taidat olla ap joku ruotsalainen vai, häh? Sieltä ne kaikki paheetkin tulee, nyt menee sitten sairaslomapäivätkin omaan piikkiin, mallimaana Ruotsi. Vaikka toisaalta jo todettiin, että ei toiminut homma Ruotsissa, mutta ehkä se Suomessa toimii. Onkohan miehetkin jo homoontumassa, ymmärtäisivät ehkä paremmin puolisojaan.
Toisen puuttuminen ei tee erosta selkeämpää, vaan paljon vaikeamman. Ainakin omakohtaisesti koin, että toinen pakolli jo väitteli vastuutaan kaikissa käytännön asioissa, että henkisesti, esim. kertoakseen pettäneensä vuositolkulla, mikä aiheutti monia ikäviä väärinymmärryksiä minun puolelta. Hän ei myöskään nähnyt suruani, vaan tuomitsi minut hankalaksi. Terapeutin mukaan hän oli kyvytön siihen, mikä tietysti itseselvyys.
Jaakko mitä tämä toimimaton menetelmä tarkoittaa. Minä olen eronnut tämän yhden kerran perheellisenä. Toista tapausta ei tule.
Terapeutit ja psykologit ovat hämärin motiivein eroa suunnittelevien ensimmäinen askel vaikuttaa viranomaisiin. Terapeutti on huono sanomaan toisista mitään näkemättä näitä. Sinne on helppo puhua mitä vaan,koska tietosuoja. Ehkä olet käsittänyt terapeutin oleva tuota mieltä?
Puhuitteko te lainkaan ongelmista, joita koit tai koitte? Silloin helposti molemmat kulkevat omassa synkkyydessään ja näkevät aidostikin asiat aivan eri tavalla. Onko mahdollista että vielä käsittelisitte tuon eron selväksi,koska lapsille sillä voi olla iso merkitys?
En käsittänyt. Mies todellakin vain lähti, eikä tullut auttamaan asioissa. Jouduin kokemaan kaikki ongelmat ihan itse. Siihen asti ei ollut puhunut mitään erosta tai suhteessamme kokemista ongelmista. Hän oli täysin haluton selvittämään mitään, enkä usko että hän pystyisi siihen vieläkään. Toivon että hän aikuistuisi, mutta pelkään ettei hänen psyykkensä kestäisi käsitellä niitä asioita. Me koko perhe kärsimme siitä. Tämä asia josta emme puhu vaikka se vaikuttaa koko ajan elämässämme. Terapeutin mukaan minun on luotava oman mielikuvitukseni avulla mies, jonka kanssa käyn asiat läpi, jotta pääsen asiassa eteenpäin. Paljon puolisoista täällä haukutaan, mutta moni on huonoimmillaankin parempi kuin hän. Hän tarvitsee omat valheensa pitääkseen yllä uutta elämäänsä sellaisena, kuin hän tahtoo uuden naisensa sen näkevän. Se on jotenkin pelottavaa. Voit uskoa minua tai olla uskomatta, mutta "on olemassa ihmisiä, joista ei voisi uskoa, että... " pitää niin paikkansa.
Miehesi todellakin vain lähti - toisen naisen matkaan. Mitä selvittämistä siinä on sinun kanssasi? Oli miehen syy mikä tahansa, tuo oli hänen valintansa. That's it. Aivan turhaa odotat mieheltä "aikuistumista". Mitä sillä ylipäänsä tarkoitat? Sitäkö, että elämää, tylsää liittoa pitäisi kestää ja sietää, vaikka haluaa jotain ihan muuta? Eikö aikuisuus ole juuri sitä, että tekee ikävältäkin tuntuvia ratkaisuja, jos niihin on tarve? Hyvin harva kuitenkaan suorastaan nauttii avioerosta, vaikka kokee ja tuntee sen erittäin tarpeelliseksi.
Kaikista omituisinta on tämä "mutta pelkään ettei hänen psyykensä kestäisi käsitellä niitä asioita". Mistä tiedät mitä asioita exäsi psyyke on käsitellyt, mitä ei? Vaikuttaa siltä, että olet elänyt liiaksi exän elämää, et omaasi. Lopeta exän miettiminen, ja hänen nykyisen elämänsä tarkkailu ja määrittely. Elä omaa elämääsi. Se on ainoa, johon pystyt vaikuttamaan. Kun olet tyytyväinen omaan elämääsi, siitä hyötyy itseksi lisäksi myös läheiset.
Enkä voi, enkä halua selvittää kaikkia asioita auki täällä. Kun kerron että ole kärsinyt tästä asiasta paljon, niin näin todellakin olen kokenut. Tunnut jotenkin loukkaantuvan jo hyökkäävän minua vastaan. Sinulla on varmaan omat syysi siihen, mutta minä voi auttaa sinua siinä asiassa. Onko pettäminen aikuisuutta? Minusta ei, vain mitä suurinta henkistä vastuuttomuutta.
Mitä? En tosiaan loukkaantunut mistään - mitä sinulle on tapahtunut tai mitä kirjoitit. Kirjoitukseni ei myöskään ollut hyökkäys, vaan (ehkä epätoivoinen?) yritys saada sinut ymmärtämään, että tuossa kaikessa on yksinomaan kysymys sinusta. Tunteet ja kokemuksesi on sinun. Koska ne ovat ikäviä ja haittaavat elämääsi, ne on hyvä selvittää, käydä läpi/käsitellä. Ja ainoastaan sinä voit käsitellä ne. Terapeutti (hyvä kun käyt hänen luonaan) voi auttaa tässä, mutta vain ohjata suuntaa ja auttaa uusien näkökulmien etsimisessä. "Terapeutin mukaan minun on luotava oman mielikuvitukseni avulla mies, jonka kanssa käyn asiat läpi, jotta pääsen asiassa eteenpäin" Oikein hyvä, juuri noin. Ja keskity dialogiin, vuoropuheluun. Homma ei toimi monologina.
Pettäminen ei ole sen enempää aikuisuutta kuin lapsellistakaan. Se on vain inhimillistä. Jos se mielestäsi on vastuuttomuutta, niin eikö ole yksinomaan hyvä asia, että pääsit moisesta vastuuttomasta ja täysin kelvottomasta hulttiosta eroon?