Ei ole enää mahdollista... Viime yönä poistui vaimon veljen vaimo ja yksi parhaista kavereistani... Ei voi mitään mutta väkisin käy mielessä että onko tuolla yläkerrassa ketään... Tiedätte varmasti mitä tarkoitan.
Miksi juuri näin käy minulle ja perheelleni... Suru valloittaa uuden vuoden alun...
Vaikka kuinka yrittää hakea asiasta niitä positiivisia puolia niin ei niitä löydy. Vaimon veljen vaimo poistui reilut 30 vuoden ikäisenä ja kaverini hieman alta kolmikymppisenä.. Molemmilla vielä elämä olisi ollut edessä...
Miksi juuri näin käy minulle ja perheelleni... Suru valloittaa uuden vuoden alun...
Vaikka kuinka yrittää hakea asiasta niitä positiivisia puolia niin ei niitä löydy. Vaimon veljen vaimo poistui reilut 30 vuoden ikäisenä ja kaverini hieman alta kolmikymppisenä.. Molemmilla vielä elämä olisi ollut edessä...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sitä tullaan ja mennään. Halutaan tai ei. Nyt on surun aika -ja huomenna (sitten joskus) taas ilon aika.
Kuolema ja suru on osa elämää. Yhtä lailla luonnollista kuin syntymä. Kuoleman tullessa omalle kohdalle, sitä aina miettii ja ajattelee että miksi juuri minä, miksi minulle käy näin. Samaan aikaan eri puolilla Suomea sekä koko maailmaa, ihmisiä menehtyy sairauksiin, onnettomuuksiin, luonnonmullistuksissa jne. Kuolee pieniä lapsia, nuoria, varhaisteinejä, aikuisia, keski-ikäisiä, vanhuksia.
Itse uskon ainakin että se on täyttä "sattumaa ja tuuria" millaisen elämän ja miten pitkän elämän kukin saa.
Silloin pitää surra kun on surun aika, itkeä ja itkeä ja itkeä... ihan niin kauan kuin siltä tuntuu. Sen jälkeen voi ajatella ja miettiä niitä kaikkia iloisia, onnellisia ja mukavia hetkiä mitä poismennyt ihminen sai kokea ja elää elämänsä aikana, oli se sitten miten pitkä / lyhyt tahansa. Itse en usko varsinaisesti jeesukseen, jumalaan, ylösnousemukseen tms. Silti saan lohdun ajatuksesta, että jokainen kuollut sielu on tuolla jossain ylempänä meitä ikuisessa auringonpaisteessa ja rauhassa, paikassa jossa on hyvä ja rauhallista olla.
Olen Riitan kanssa samaa mieltä, että suru ja kuolema kuuluvat elämäämme yhtä luonnollisena
osana kuin syntymä ja ilo.
Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei sattumia ole.
Kaiken on Luojamme määrännyt jo ennakolta.
Jos Sinä Riitta uskot kuolemattomaan sieluun, niin ... silloinhan Sinä uskot Jumalaankin.
Itse jäin puoliorvoksi 35 vuotta sitten ollessani lapsi, tiedän mitä on SURU ja mitä on,
kun elämä muuttuu kertaheitolla täysin toiseksi.
Otan osaa.Ollaan systerin kanssa mietitty samaa asiaa että miksi aina meidän perhe.en itse usko mihinkään sillä se ei ole hyödyttänyt koskaan ketään tuttujani.Viime vuosi oli meidän perhe koetuksella kun kaikki muut olivat sairaalassa pariinkin kertaan paitsi minä.(meitä on neljä henkeä lisäkseni)
Veljeni kuoli yllättäen uuden vuoden aattona, syytä ei vielä tiedetä. Ei sitä voi vieläkään uskoa todeksi. Hän oli vasta 21-vuotias, elämä edessä...
Parhaan ystäväni isosisko teki itsemurhan
uudenvuoden aaton aamuna. Olin järkyttynyt kuullessani sen, tunsin nimittäin tytön aika hyvin.
Vaikeinta vaan on kun ei tiedä miten pystyy auttamaan ystävää. Toivottavasti riittää
että olen tukena, kuulolla ja annan olkapääni mihin itkeä. Vaikeaahan se on kun itse alkaa siinä samalla vuodattamaa kyyneliä, mutta haluan olla tukena. Otan osaa suruunne.