Jännämieheksi herääminen myöhemmällä iällä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012721025102_uu.shtml

Tuossa selvästikin ylemmän tason jännämies kun on huoritellut naisasiakkaita ja sitten jännästi yrittänyt laittaa työmiehen kylmäksi. Pari seikkaa tuossa on huomionarvoisia:

1. "Syytetyllä ei ole väkivaltarikostaustaa."

Tuskinpa olisi kyennyt olemaan väkivaltainen jännä koko ikänsä ilman mitään poliisikontaktia, voitaneen siis olettaa että on myöhäisherännäinen jännä, vaihtanut siis vain tyyliä jossain vaiheessa jännempään suuntaan.

2. Naisia riittää

"44-vuotias pakeni paikalta. Hän sai naisystävältään kyydin Helsinkiin, jossa hän sai hoitoa haavaansa." Epäilemättä joku nainen hoiti.

"44-vuotiaan ohella syytteet on saanut kolme häntä auttanutta tai hänestä viranomaisille valehdellutta naista. Heitä syytetään rikoksentekijän suojelemisesta ja/tai perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä."


Ainakin tuon esimerkin perusteella jännäksi voi siis hyvin ryhtyä missä iässä tahansa kunhan sen vain tekee vakuuttavasti, epäilemättä naismenestys tulee sitten ihan luonnostaan muutoksen mukana.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllähän tuollaisella miehellä on naisia apuna. Voi olla että joku rikos on jo vanhentunut että nuorempana oli hakkannut naisia enemmänkin ja siitä ei enää kerrota kun rikokset oli vanhentuneet vuosia sitten. No naisia sillä oli kuitenkin apuna ja naiset antoi rakkautta miehelle ennen kun jäi kiinni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ikis__M kirjoitti:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012721025102_uu.shtml

Tuossa selvästikin ylemmän tason jännämies kun on huoritellut naisasiakkaita ja sitten jännästi yrittänyt laittaa työmiehen kylmäksi. Pari seikkaa tuossa on huomionarvoisia:

1. "Syytetyllä ei ole väkivaltarikostaustaa."

Tuskinpa olisi kyennyt olemaan väkivaltainen jännä koko ikänsä ilman mitään poliisikontaktia, voitaneen siis olettaa että on myöhäisherännäinen jännä, vaihtanut siis vain tyyliä jossain vaiheessa jännempään suuntaan.

2. Naisia riittää

"44-vuotias pakeni paikalta. Hän sai naisystävältään kyydin Helsinkiin, jossa hän sai hoitoa haavaansa." Epäilemättä joku nainen hoiti.

"44-vuotiaan ohella syytteet on saanut kolme häntä auttanutta tai hänestä viranomaisille valehdellutta naista. Heitä syytetään rikoksentekijän suojelemisesta ja/tai perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä."


Ainakin tuon esimerkin perusteella jännäksi voi siis hyvin ryhtyä missä iässä tahansa kunhan sen vain tekee vakuuttavasti, epäilemättä naismenestys tulee sitten ihan luonnostaan muutoksen mukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu