Olen ollut aina sitä mieltä,että ei laastarisuhteita. Nyt kuitenkin olen vähän muuttanut mieltäni. Ero on lähettyvillä ja mielessä on käynyt, että jonkun ajan päästä haluaisin uuden suhtteen, mutta se tuntuu kuitenkin laastarisuhteelta.
Laastarisuhde
laastarisuhteeni
1178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
"Haluaisin uuden suhteen"? Eikö olisi parempi nauttia sinkkuna elämisestä siihen saakka, että kohdalle osuu sellainen ihminen, johon ihastut? Miksi haluta suhdetta vain suhteen vuoksi ja vieläpä vaikka ei entisestäkään ole vielä eronnut?
Niinpä, mutta kun on niitäkin ihmisiä, jotka eivät vain pysty olemaan yksin. Ovat aina olleet seurustelu- tai parisuhteessa. No, mikä kenellekin istuu... Eihän se meiltä muilta ole pois mitenkään.
Minunkin perään oli yhdessä vaiheessa tällainen vastaeronnut joka mainosti että yksin ei ole kiva olla. Ei vaan sytytä, kun tuntuu että tällaiselle ihmiselle olisi vain "joku" sitä kumppanin tyhjyyttä täyttämään. Kyttäilevät kuitenkin sitä parempaa jatkuvasti ja jossain vaiheessa joutuu vaihtoon. Että ohitan kyllä sellaiset läheisriippuvaiset oitis.
Niin, eikös tälläisen ihmisen joka roikuu aina jossain parisuhteessa, olisi syytä miettiä miksi ei osaa olla yksin? Kyse on mielestäni kuitenkin aika perus jutusta aikuisen ihmisen elämässä; Uskaltamisesta elää omilla jaloillaan ja olla sinkkukin pitkiäkin aikoja.
Itsestäni on myös erittäin itsekästä ja toista ihmistä kunnioitamatonta vain roikkua toisessa koska itsellän "pitää olla joku".Toinen ihminen kun voi oikeasti olla ihastunut toiseen.Tässä siis leikitellään myös toisen ihmisen tunteilla helposti mikä on erittäin törkeää.
Joten, eihän se ole muilta.. kyllä on.Siltä ihmiseltä joka luulee olevansa toisen kanssa tosissaan ja toinen ei olekkaan.
Ihmisten tulisi muistaa että kaikki baari pokien, työpaikka flirtien yms. takana on aina oikea ihminen.Toisen ihmisen tunteilla ei saa leikkiä koska eihän itsekkään haluaisi että kukaan tekee itselleen siten.
Minä harrastin nuorempana "lohtupokia", joita myös laastarisuhteiksi kutsutaan. Ne aina kummasti piristivät mieltä ja nopeuttivat entisestä toipumista. Ehkä asia joskus oli väärin niitä toisia osapuolia kohtaan, mutta toisaalta en minä niille ollut tavatessamme kännissä ja baarissa ikuista rakkautta vannonutkaan.
Mutta en minä moisia vielä suhteessa ollessani miettinyt, että sikäli touhusi ihmetyttää.
Ei laastarissa sinänsä mitään vikaa ole, mutta ei sellaisia kannata ottaa liian vakavasti. On myös hyvä tiedostaa tämä, jos itse päätyy jonkun laastariksi.
Seksi ja läheisyys on kuitenkin tärkeää, etenkin kun suhde on takana. Laastarinakaan en kuitenkaan hyväksyisi sitä, että toinen jauhaa jatkuvasti exästään.
"On myös hyvä tiedostaa tämä, jos itse päätyy jonkun laastariksi."
No just... Mites sitten voit tietää päätyneensä jonkun laastariksi? Tuskin kukaan sanoo suoraan, että no hei, älä ota tätä vakavasti, sä oot vain pelkkä laastari mulle?!
Ihmiset "toipuvat" eroistaan melkoisen eri tahtia - - joku on työstänyt asiaa päässään jo vuosikaudet ennen virallista eroa ja on henkisestikin vapaa heti "musteen kuivettua" eropaperissa. Jollain asioiden työstäminen vasta alkaakin, kun ero laitetaan vireille... Jos käytännön asioista lähdetään, niin kyllähän eroavan ihmisen pitäisi itse älytä, ettei kenenkään vapaan ihmisen velvollisuus ole alkaa lohdutella ja nostaa jaloilleen ositus- ja elariasioiden keskellä sekoilevaa, henkisesti ruvella olevaa eroajaa. Kun uusi ihminen "löydetään" tuon kaiken soosin keskellä, on vaarana, että uusi ihminen vedetään mukaan itse prosessiin ja tilanteesta riippuen aletaan jopa syyllistää eron aiheuttajaksi. Näin kävi itselleni, vaikka asianomaisten virallisestakin erosta oli jo 7 kk, kun miehen tapasin.
Se, ettei "osaa olla yksin" ei ole mikään peruste uuteen suhteeseen. Jossei osaa olla, sitten pitää opetella! On epäreilua kaataa aina vastuu omasta onnellisuudestaan toisen ihmisen niskaan ja kuvitella, ettei itse tarvitse tehdä mitään.
Minun mielestä peruste uuteen suhteeseen on ihastuminen ja rakastuminen, eikä niitä voi aikatauluttaa. Lisäksi kannattaa muistaa, että siinä missä toinen erosta toipumiseen tarvitsee lukuisia baaripokia viiklonloppuisin, niin joku toinen haluaa oikeasti jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa ja joku toinen haluaa olla täysin yksin. Minusta erilaisuus tarvitsee hyväksyä, mutta jo lause laastarisuhde on minusta loukkaava, erityisesti jollekin sellaiselle, joka on ehkä oikeasti rakastunut johonkin suhteen päättymisen jälkeenj asiinä sitten muut voivat asiasta hienosti supista ja jos suhde päättyy niin sitten voidaan varmaan hienosti todeta, että kyllähän me se tiedettiinkin.
Itse asiassa minulta on kyllä melkoisesti mennyt usko muihin ihmisiin, ei päättyvän suhteeni vuoksi (ymmärrän että toinen ei toiminnalleen välttämättä mitään voinut, vaikka ehkä rakastikin) vaan ylipäätään ihmisten kyynisyyden ja pelkän oman edun tavoittelun ja ilkeyden vuoksi. Ja jos tilanne on tällainen niin miksi vitussa sitä ei sitten vaan jatka paskassa suhteessa ja elä vaikka kuin sika pellossa.
Mulla on neljäs menossa. Ei edes maistu mutta en osaa olla ilman seksiä ja siitä syystä.. Oikeasti haluan yhden rakkaan loppuelämän ajaksi.
Tsiina mikä sai eroamaan, oliko siinäkin mukana seksi jotenkin.
Minä ajattelen, että kun sitä monen kanssa peuhailee, siinä ihminen kuluu niin henkisesti kuin ruumiillisesti. Ihmissuhteet tavallaan aina kuolleita, kun kaikki perustuu vain tuohon intohimoon seksistä.
Miltä se tuntuu olla kiertopalkintona?
En ole kiertopalkinto, vuosia jo mennyt. Erosin yli 20 vuoden liitosta koska mieheni hylkäsi henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti perheensä sekä käytti liikaa viinaa. Hänellä myös runsaasti sivusuhteita, mutta mielestään omisti minut (huom. Ei muslimi, mutta hullu muuten vaan). Minulla ei sivusuhteita ollut, yksi olisi hyvinkin riittänyt. Minä olin ilman seksiä vaikka olin/olen hyvin seksuaalinen, se tuntui nujertavalta koska olen mielestäni kohtuullisen näköinen ja urheilullinen ja sain kyllä huomiota ja iskuyrityksiä osakseni muilta miehiltä. Koska menetin uskoni rakkauteen ja onneen.. olen tässä.
Mitäs sanot? Oletko sinä kiertopalkinto?