Raamattu ei ole epäselvä Kirja. Raamattu on kirjoitettu niin että uskosta osaton ihminen löytää sieltä itsensä syntisenä ja pelastusta tarvitsevana. Hän löytää myös Pelastajan Herran Jeesuksen Kristuksen. Niin hän sitten tulee uskoon. Hän uudestisyntyy Jumalan Sanasta ja Hengestä. Hänestä tulee Jumalan pienokainen, Jumalan lapsi.
Nyt Jumala alkaa opettamaan lapselleen itsestään ja hengellisiä asioita. Silloin lapsi voi oppia ja oppii. Jumalan lapsi pääsee"Jumalan koulun penkille" opiskelemaan ja hän oppii tuntemaan Jumalaa, Taivaallista Isäänsä Herraa Jeesusta Kristusta.
Kuinka paljon hän oppii, riippuu siitä, kuinka syvällistä elämää hän elää Jumalansa kanssa, kuinka antautunutta elämää. Jos lapsi rakastaa Jumalaa Jeesusta Kristusta, hän antautuu Hänelle ja seuraa Häntä. Silloin Jeesus Kristus paljastaa itsestään paljon asioita.
Mikäli lapsi jatkossa suhtautuu uskon asioihin hälläväliä tyylillä, ei antaudu eikä rakasta Jumalaa eikä Jeesusta Kristusta, Hänen Sanaansa, vaan ajattelee uskon riittävän pelastukseen eikä tässä tarvita mitään muuta, voin elää ja toimittaa omia askareitani ilman sen kummempaa Jumalalle antautumista ja elämää Hänen kanssaan, Jeesus ei pääse eikä voi opettaa sellaiselle lapselleen kovinkaan paljon.
Et varmasti sinäkään uskoudu sinulle vieraalle ihmiselle tai ihmiselle, joka ei välitä sinusta kovinkaan paljon, vaan on itsekäs ja ehkä pyrkii vain hyötymään sinusta ja seurastasi Uskon että sinä ennemin kartat sellaista ihmistä kuin kerrot hänelle syvimpiä salaisuuksiasi.
Jumala ei karta lastaan vaikka lapsi olisikin pinnallinen ja jopa sielullinen uskova. Mutta Jumala avaa sydämensä vain Häntä rakastavalle ja Häntä tottelevalle Häntä lähellä elävälle uskovalle.
Johanneksen evankeliumi: 14:21 "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.""
0Äänestä
zägädää
old_profile_97563 kirjoitti:

Jokainen ihminen joka on kanssasi eri mieltä on siis uskosta osaton? Sinulla on siis ainoa oikea tulkinta Raamatusta? Kävipä tuuri että tapasin kaikista maapallon ihmisisetä juuri sinut, jolla on totuus!
0Äänestä
miksisaaranauraa
old_profile_97563 kirjoitti:
Raamattu ei ole epäselvä Kirja. Raamattu on kirjoitettu niin että uskosta osaton ihminen löytää sieltä itsensä syntisenä ja pelastusta tarvitsevana. Hän löytää myös Pelastajan Herran Jeesuksen Kristuksen. Niin hän sitten tulee uskoon. Hän uudestisyntyy Jumalan Sanasta ja Hengestä. Hänestä tulee Jumalan pienokainen, Jumalan lapsi.
Nyt Jumala alkaa opettamaan lapselleen itsestään ja hengellisiä asioita. Silloin lapsi voi oppia ja oppii. Jumalan lapsi pääsee"Jumalan koulun penkille" opiskelemaan ja hän oppii tuntemaan Jumalaa, Taivaallista Isäänsä Herraa Jeesusta Kristusta.
Kuinka paljon hän oppii, riippuu siitä, kuinka syvällistä elämää hän elää Jumalansa kanssa, kuinka antautunutta elämää. Jos lapsi rakastaa Jumalaa Jeesusta Kristusta, hän antautuu Hänelle ja seuraa Häntä. Silloin Jeesus Kristus paljastaa itsestään paljon asioita.
Mikäli lapsi jatkossa suhtautuu uskon asioihin hälläväliä tyylillä, ei antaudu eikä rakasta Jumalaa eikä Jeesusta Kristusta, Hänen Sanaansa, vaan ajattelee uskon riittävän pelastukseen eikä tässä tarvita mitään muuta, voin elää ja toimittaa omia askareitani ilman sen kummempaa Jumalalle antautumista ja elämää Hänen kanssaan, Jeesus ei pääse eikä voi opettaa sellaiselle lapselleen kovinkaan paljon.
Et varmasti sinäkään uskoudu sinulle vieraalle ihmiselle tai ihmiselle, joka ei välitä sinusta kovinkaan paljon, vaan on itsekäs ja ehkä pyrkii vain hyötymään sinusta ja seurastasi Uskon että sinä ennemin kartat sellaista ihmistä kuin kerrot hänelle syvimpiä salaisuuksiasi.
Jumala ei karta lastaan vaikka lapsi olisikin pinnallinen ja jopa sielullinen uskova. Mutta Jumala avaa sydämensä vain Häntä rakastavalle ja Häntä tottelevalle Häntä lähellä elävälle uskovalle.
Johanneksen evankeliumi: 14:21 "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.""
Avioliitto on tärkeä ja aina ajankohtainen asia. Voisimmeko kinata siitä, että onko aviopuolisoille ylivoimaista täyttää toistensa odotukset? Jos on ylivoimaista, voisiko se juontua Aatamin ajoista? :D
Kasteasioista saa aina ja poikkeuksetta tulikivenkatkuista vääntöä puolesta ja vastaan.
0Äänestä
uskoontulo
Voisimme puhua siitä, milloin aloittaja tulee uskoon.
0Äänestä
Hullu_Hellu
En milloinkaan. Olen hetero.
0Äänestä
kukaolenjamiksi
'Jokainen ihminen joka on kanssasi eri mieltä on siis uskosta osaton?'
Jos Jumala on, hän on laatinut säännöt!
Jos ajattelet, että ei ole Jumalaa, mitä väliä sinulle asialla silloin on?
Jos luot mielikuvissasi 'oman jumalan', silloin sinä voit laatia 'mielikuvajumalallesi' minkälaiset säännöt tahansa!
Mikäli Jumala ei olisi ilmestynyt kenellekään, emme tietäisi Jumalasta mitään, emme kyselisi sellaisista asioista mitään, ei olisi mitään jumalan etsintää kenelläkään ihmisellä, vaan olisimme kuin eläimet - eivät eläimet etsi jumalaa tai jumalia.
Mihinkähän noista ryhmistä sinä kuulut?
0Äänestä
entäsjosei
Miksi Juudas kavalsi Jeesuksen, koska Jumala niin tahtoi antaen saatanalle vallan vaikka itse on Kaikkivaltias.
0Äänestä
Voihanvitalis
Raamatussa on hauskoja väännöksiä. 1Moos.3:21. Biblia. Ja Herra Jumala teki Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja pujetti heidän yllensä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Vaikka siitä, onko Jeesus jumala vai ei.
Raamattu on tässä(kin) asiassa niin epäselvä että tästä voi kinastella vuosisatoja.
Raamattu ei ole epäselvä Kirja. Raamattu on kirjoitettu niin että uskosta osaton ihminen löytää sieltä itsensä syntisenä ja pelastusta tarvitsevana. Hän löytää myös Pelastajan Herran Jeesuksen Kristuksen. Niin hän sitten tulee uskoon. Hän uudestisyntyy Jumalan Sanasta ja Hengestä. Hänestä tulee Jumalan pienokainen, Jumalan lapsi.
Nyt Jumala alkaa opettamaan lapselleen itsestään ja hengellisiä asioita. Silloin lapsi voi oppia ja oppii. Jumalan lapsi pääsee"Jumalan koulun penkille" opiskelemaan ja hän oppii tuntemaan Jumalaa, Taivaallista Isäänsä Herraa Jeesusta Kristusta.
Kuinka paljon hän oppii, riippuu siitä, kuinka syvällistä elämää hän elää Jumalansa kanssa, kuinka antautunutta elämää. Jos lapsi rakastaa Jumalaa Jeesusta Kristusta, hän antautuu Hänelle ja seuraa Häntä. Silloin Jeesus Kristus paljastaa itsestään paljon asioita.
Mikäli lapsi jatkossa suhtautuu uskon asioihin hälläväliä tyylillä, ei antaudu eikä rakasta Jumalaa eikä Jeesusta Kristusta, Hänen Sanaansa, vaan ajattelee uskon riittävän pelastukseen eikä tässä tarvita mitään muuta, voin elää ja toimittaa omia askareitani ilman sen kummempaa Jumalalle antautumista ja elämää Hänen kanssaan, Jeesus ei pääse eikä voi opettaa sellaiselle lapselleen kovinkaan paljon.
Et varmasti sinäkään uskoudu sinulle vieraalle ihmiselle tai ihmiselle, joka ei välitä sinusta kovinkaan paljon, vaan on itsekäs ja ehkä pyrkii vain hyötymään sinusta ja seurastasi Uskon että sinä ennemin kartat sellaista ihmistä kuin kerrot hänelle syvimpiä salaisuuksiasi.
Jumala ei karta lastaan vaikka lapsi olisikin pinnallinen ja jopa sielullinen uskova. Mutta Jumala avaa sydämensä vain Häntä rakastavalle ja Häntä tottelevalle Häntä lähellä elävälle uskovalle.
Johanneksen evankeliumi:
14:21 "Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.""
Jokainen ihminen joka on kanssasi eri mieltä on siis uskosta osaton?
Sinulla on siis ainoa oikea tulkinta Raamatusta?
Kävipä tuuri että tapasin kaikista maapallon ihmisisetä juuri sinut, jolla on totuus!
ihana teksti <3
Avioliitto on tärkeä ja aina ajankohtainen asia. Voisimmeko kinata siitä, että onko aviopuolisoille ylivoimaista täyttää toistensa odotukset? Jos on ylivoimaista, voisiko se juontua Aatamin ajoista? :D
https://jaydeanhcr.files.wordpress.com/2012/07/20001023.jpg
Kasteista.