Olen kulttuurikristitty

vaikka_ateisti

Kuulun kirkkoon, vaikka olen ateisti. Kirkolliset tavat antavat syvyyden ulottuvuuden elämään. En usko taivaallisiin henkiin, mutta pappien lämpimät puheet kaikessa naiviudessaankin joskus lohduttavat. Kirkossa on mukava käydä silloin tällöin.

Olen oman onneni seppä; uskon, että onnellisuus lähtee itsestä. Rakennetaan elämästä oman näköinen, omalla työllä, omilla eväillä. Välillä itketään ja nauretaan. Tehdään reippaasti syntiä ja ollaan katuvinaan. Siinä tulee se elämän monimuotoisuus kivasti esiin.

Teen vapaaehtoistyötä seurakunnassa välillä. Joskus vielä törmää sielläkin ihmisiin, jotka ottavat uskon asiat vähän liian tosissaan. Olen siihen nauranut päälle ja kehottanut löysäämään pipoa. Ei tämä elämää kummallisempaa ole.

45

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taitaa kirkkoon kuuluvissa olla kulttuurikristittyjä enemmistönä. Ehkäpä monilla on kuitenkin jonkinlainen usko Jumalaan, sellainen vähäinen, aavistuksenomainen, vähän niinkuin jossain laulun sanoissa sanotaan, pieni ja hento. Itsekin koen olevani kulttuurikristitty, sellainen joka järjellä tajuaa, ettei Jumalasta ole mitään todisteita, mutta kuitenkin niin ettei kaikkea voi varmasti tietääkään.

      • Pirkko_kuulolla

        Näin minäkin ajattelen. Edesmennyt Heikki Räisänen, jota kovasti arvostin, sanoi itsestään juuri samaa.

      • Pirkko_kuulolla kirjoitti:

        Näin minäkin ajattelen. Edesmennyt Heikki Räisänen, jota kovasti arvostin, sanoi itsestään juuri samaa.

        Heikki Räisänen on minullekin selventänyt ja täsmentänyt sitä, mitä hatarasti ja epäselvästi olen ennenkin ajatellut. Hieno mies, totuus oli hänelle yksi hyve joka ajoi mielistelyn ja teeskentelyn ohitse. Kuitenkin aina sivistyneesti. Kadehdittavan sivistyneesti.

      • Pirkko_kuulolla
        sage8 kirjoitti:

        Juttelin äsken erään papin kanssa ja mainitsin myös Räisäsen. Hänen mielestään Räisänen oli aika yksin. Sanoin ettei se pidä paikkaansa. Arvostetuimmat eksegeetit olivat hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Ainoastaan muutamat dogmaatikot kokivat arvovaltansa vaarantuneen.

        Hänen kirjansa Taistelua ja tulkintaa ei sekään mielestäni tue väitettä että hän olisi ollut aika yksin.

    • Perinteinenmeno

      Olkaa ihan vapaasti vaan kulttuurikristittyjä, omapa on valintanne. Mutta muistakaa myös tämä:

      " ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. " (Matt. 5:20)

      Uskonto ei ole mikään leikin asia. Mutta turha tästä on saarnata, kyllä se sitten aikanaan jokaiselle tulee selväksi. Toivottavasti vielä hyvällä ajalla...

      • Ei se minun kohdallani ainakaan mikään valinta ole useammista vaihtoehdoista. Se on asenne johon on päädytty varmaankin monilla asioilla. Geeneillä, kasvatuksella, ajattelulla ja kaipa monilla muillakin asioilla.

      • Perinteinenmeno
        sage8 kirjoitti:

        Ei se minun kohdallani ainakaan mikään valinta ole useammista vaihtoehdoista. Se on asenne johon on päädytty varmaankin monilla asioilla. Geeneillä, kasvatuksella, ajattelulla ja kaipa monilla muillakin asioilla.

        Toivottavasti nuo selitykset kelpaa viimeisellä tuomiollakin...

    • olet.surkea.trolli

      " Olen oman onneni seppä; uskon, että onnellisuus lähtee itsestä. Rakennetaan elämästä oman näköinen, omalla työllä, omilla eväillä. "

      Ja kukahan sinulle antoi ne "omat eväät " ? Vanhemmiltasi sait geenisi, en puhu siitä.

      Entäpä, jos olisit syntynyt vammaiseksi tai joutuisit onnettomuuteen, jossa toimintakykysi minimoitaisiin, esim. aivovamma. Mites sitten rakentaisit omannäköisen elämäsi OMILLA TÖILLÄSI ?
      SAARNAAJA 12
      Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennenkuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: 2. "Nämä eivät minua miellytä"

      • ky.sy.mys

        Hyvä olet.surkea.trolli, miksi olet niin katkera ja hyökkäävä aloittajaa kohtaan?

      • toivoa._on
        ky.sy.mys kirjoitti:

        Hyvä olet.surkea.trolli, miksi olet niin katkera ja hyökkäävä aloittajaa kohtaan?

        Nimimerkki "olet.surkea.trolli" oli aivan oikeassa nuhdellessaan aloittajaa.

        Aloittaja kertoo saavansa elämälle merkityksellisyyttä kirkollisista menoista. Rukoilkaamme, että hänen hengellinen tarpeensa voimistuu ja syvenee, ja johtaa lopulta uudestisyntymään.

      • vaikka_ateisti

        Kyllä se niin on, ettei tässä maailmassa mitkään rukoukset kyllä auta. Se on vain tietynlainen mielen asenne ja selkeys, mikä määrittelee. Asioiden eteen kannattaa ihan oikeasti tehdä jotakin silloin, kun tarvitaan. Rukoilu ei siinä pussissa paljon paina.

        Ei minulla ole mitään hengellisiä tarpeita. Otan elämän rennosti, mutta osaan suhtautua siihen myös vakavasti. Pientä pilkettä pitää olla silmäkulmassa ja huumorintajua! Jouluna kävin haudoilla sytyttelemässä kynttilöitä ja puhelin pari sanaa itsekseni poismenneille ystäville.

        Kuka kissan hännän nostaa, ellei kissa itse? Välillä toiset antavat jotakin apua, välillä annetaan itse. Mutta elämän perusvarmuus lähtee aina sisältä, ihmisestä itsestään ja hänen asenteestaan. Se on tosi kuin vesi.

      • luterilainen
        vaikka_ateisti kirjoitti:

        Olen hyvin paljon kanssasi samaa mieltä. Ainoastaan yhden asian näen hieman toisin. Ihminen ei aina ole vain oman onnensa seppä. Tietyissä asioissa kyllä. Monet elämänkohtalot määräävät miten meidän myöhemmassä elämässä käy, mutta tietty tunne oman elämänsä hallittavuudesta kyllä pitäisi kuulua elämään. Emme ole ajopuita mutta suurissa asioissa emme voi valita miten meidän loppujenlopuksi käy. Sairauskin voi tulla yllättäen vaikka emme ole valinneet sitä. Itse ajattelen että elämääni kannattelevat suuremmat kädet. Tätä voisi kutsua jumalauskoksi.

      • kukaonjumalasi

        " Itse ajattelen että elämääni kannattelevat suuremmat kädet. Tätä voisi kutsua jumalauskoksi."

        Mitkähän ne " kädet " ovat, kun aina viesteissäsi pilkaat Jumalaa ja hänen omiaan ?
        Evankeliumi Luukkaan mukaan 9
        Ja hän sanoi kaikille:
        "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.

      • kukaonjumalasi kirjoitti:

        Luterilaisestako noin sanot? Että pilkkaa Jumalaa ja hänen omiaan? Luterilainen ei mielestäni pilkkaa ketään. Ei toisin ajattevia eikä ketään.

    • Teuvoo

      Kadehtivat "kaapista ulostullutta".

    • sapere_aude_

      Hyvä avaus. Kiinnostukseni heräsi. Minkälaista vapaaehtoistyötä teet? Itsekin olen vapaaehtoistyössä kirkossa.

      • vaikka_ateisti

        Olen antanut numeroni kirkkoon ja sieltä soitetaan, kun apua kaivataan. Kerran olin järjestelemässä salia joulujuhlaa varten, muutaman kerran ollut kantamassa pahvilaatikoita järjestelyhommissa, välillä olen tehnyt autohommia. Tulee hyvä mieli, kun saa auttaa. Koen olevani tarpeellinen jollain tavoin.

    • Hei,

      Kirkkoon kuulumisen syitä on monia. Jos kuuluu kirkkoon kulttuurillisista syistä, niin se on riittävää. Emme me papisto eikä kukaan muukaan kysele syitä tai motiiveja kirkkoon kuulumiselle. Luulen että ihmisen elämässä on vaiheita jolloin kirkon merkitys ja kuulumisen motiivit vaihtelee.

      Kaisa-pappi

      • eiriitä

        Mihin se on riittävää???
        Ei ainakaan taivaaseen pääsyyn, sillä Raamattu vakuuttaa:
        "Jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa"!!!

        Siinä taas yksi eksyttäjä, jolla on ainoastaan huoli omasta leivästään.

        "Jos suola käy mauttomaksi, se ei kelpaa muhun kuin poisheitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi"!!!

      • luterilainen
        eiriitä kirjoitti:

        "Mihin se on riittävää???"

        Kyse oli kirkkoon kuulumisesta. Me luterilaiset emme kysele onko joku uskossa juuri jonkun mielestä oikealla tavalla vai ei. Annamme sen tehtävän Jumalalle. Hän osaa arvioida paremmin kuin me ihmiset.

      • kaitatie
        luterilainen kirjoitti:

        "Mihin se on riittävää???"

        Kyse oli kirkkoon kuulumisesta. Me luterilaiset emme kysele onko joku uskossa juuri jonkun mielestä oikealla tavalla vai ei. Annamme sen tehtävän Jumalalle. Hän osaa arvioida paremmin kuin me ihmiset.

        Mutta eikö juuri papin tehtävänä ole osoittaa se oikea tie, joka vie taivaaseen. Hänellähän on myös vastuu Jumalan edessä siitä, mitä hän sanoo
        Jos pappi ei osaa neuvoa oikeaa tietä, niin sitten hän on väärällä alalla.

        Viihdyttäjät ovat erikseen.

      • kaitatie kirjoitti:

        Kuka tietää, mikä on oikea tie? Kyllä pappikin on mielestäni tuon "oikean tien" etsijä, kanssakulkija ja pohtija. Jokainen jolla on lukutaito pystyy etsimään mitä haluaa ja päättelemään loogisesti asioita, uskoonkin liittyen. Suggeroijat ovat erikseen, he ovat viihdyttäjiä, taikureihin verrattavia.

      • pakanoille

        Niin eihän se vauvakasteessa tapahdu se uudestisyntyminen. Ketään ei voi väkisin taivaaseen kuljettaa. Luterilainen kirkko on täysin hakoteillä ja kerran on suuri pettyneiden harrastelijoiden joukko tuomioitaan kuuntelemassa.

      • Luterilainen
        pakanoille kirjoitti:

        Tämä on vain sinun käsityksesi asiasta. Viimeisellä tuomiolla tulee yllätyksiä (Matt. 25.)

      • Pirkko_kuulolla
        pakanoille kirjoitti:

        Niin eihän se vauvakasteessa tapahdu se uudestisyntyminen. Ketään ei voi väkisin taivaaseen kuljettaa. Luterilainen kirkko on täysin hakoteillä ja kerran on suuri pettyneiden harrastelijoiden joukko tuomioitaan kuuntelemassa.

        UT:n mukaan uudestisyntymiseen tarvitaan ehdottomasti kaste ja usko, siis vedestä ja hengestä. "Kastakaa ja opettakaa" oli Jeesuksen käsky.

      • olet.surkea.trolli

        Kaisa PAPPI se jaksaa trollata. Vai liekkö tuo aloituskin Kaisan kynästä, en ihmettelisi yhtään.
        " Emme me papisto eikä kukaan muukaan kysele syitä tai motiiveja kirkkoon kuulumiselle."
        Ettekä välitä siitäkään meneekö ihminen kuoltuaan HELVETTIIN, kiitos sinun ja kaltaistesi pappien, sumutuksesta.
        Ensimmäinen Johanneksen kirje 2 luku
        26 Tämän olen kirjoittanut teille niistä, jotka tahtovat johtaa teitä harhaan.

      • toimii.-edelleen
        sage8 kirjoitti:

        Kuka tietää, mikä on oikea tie? Kyllä pappikin on mielestäni tuon "oikean tien" etsijä, kanssakulkija ja pohtija. Jokainen jolla on lukutaito pystyy etsimään mitä haluaa ja päättelemään loogisesti asioita, uskoonkin liittyen. Suggeroijat ovat erikseen, he ovat viihdyttäjiä, taikureihin verrattavia.

        " Kuka tietää, mikä on oikea tie? "
        Ihminen joka etsii Jumalaa LÖYTÄÄ HÄNET ! Jos haluat tulla tuntemaan Hänet, pyydä häntä ilmoittamaan itsensä sinulle.
        Evankeliumi Johanneksen mukaan 1
        12. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

      • Mene.pois
        olet.surkea.trolli kirjoitti:

        Kaisa PAPPI se jaksaa trollata. Vai liekkö tuo aloituskin Kaisan kynästä, en ihmettelisi yhtään.
        " Emme me papisto eikä kukaan muukaan kysele syitä tai motiiveja kirkkoon kuulumiselle."
        Ettekä välitä siitäkään meneekö ihminen kuoltuaan HELVETTIIN, kiitos sinun ja kaltaistesi pappien, sumutuksesta.
        Ensimmäinen Johanneksen kirje 2 luku
        26 Tämän olen kirjoittanut teille niistä, jotka tahtovat johtaa teitä harhaan.

        Mene sinne vapaaseurakuntaan tai helluntalaisiin, jossa kysellään motiivien ja syiden perään, niin ei tarvitse täällä urputtaa.

      • saanko.kerran
        olet.surkea.trolli kirjoitti:

        Kaisa PAPPI se jaksaa trollata. Vai liekkö tuo aloituskin Kaisan kynästä, en ihmettelisi yhtään.
        " Emme me papisto eikä kukaan muukaan kysele syitä tai motiiveja kirkkoon kuulumiselle."
        Ettekä välitä siitäkään meneekö ihminen kuoltuaan HELVETTIIN, kiitos sinun ja kaltaistesi pappien, sumutuksesta.
        Ensimmäinen Johanneksen kirje 2 luku
        26 Tämän olen kirjoittanut teille niistä, jotka tahtovat johtaa teitä harhaan.

        Kuunteleppa Kaisa tämä ja mieti, oltko sinä tässä joukossa ?

        https://www.youtube.com/watch?v=lWNNZUdkbFo

      • huohhh
        saanko.kerran kirjoitti:

        Kuunteleppa Kaisa tämä ja mieti, oltko sinä tässä joukossa ?

        https://www.youtube.com/watch?v=lWNNZUdkbFo

        "Pääseekö oi Jeesus vapahaksi luonas haavoitettu syntinen?"

        -Mikset päästä Jeesusta vapahaksi? Miksi olet sitonut hänet?

      • ahneustako

        "Emme me papisto eikä kukaan muukaan kysele syitä tai motiiveja kirkkoon kuulumiselle."

        Raha kuin raha, kaikki raha kelpaa.

      • katotala
        olet.surkea.trolli kirjoitti:

        Kaisa PAPPI se jaksaa trollata. Vai liekkö tuo aloituskin Kaisan kynästä, en ihmettelisi yhtään.
        " Emme me papisto eikä kukaan muukaan kysele syitä tai motiiveja kirkkoon kuulumiselle."
        Ettekä välitä siitäkään meneekö ihminen kuoltuaan HELVETTIIN, kiitos sinun ja kaltaistesi pappien, sumutuksesta.
        Ensimmäinen Johanneksen kirje 2 luku
        26 Tämän olen kirjoittanut teille niistä, jotka tahtovat johtaa teitä harhaan.

        "" Emme me papisto eikä kukaan muukaan kysele syitä tai motiiveja kirkkoon kuulumiselle."

        Ettekä välitä siitäkään meneekö ihminen kuoltuaan HELVETTIIN, kiitos sinun ja kaltaistesi pappien, sumutuksesta."

        Kirkolle riittää kun ihminen on maksava asiakas. Ihmisen iankkisuudesta viis kun vaan rahaa tulee. Julmaa ajattelua!

    • miwx

      Minulla on läheinen rakkaussuhde Jeesuksen Kristuksen kanssa. Hän on koko elämän muuttava voima, tämä tapahtuu Pyhän Hengen kautta, jonka kautta Jumalan rakkaus tulee sydämeemme. Surullista, että sinulla ei ole vielä läheistä suhdetta Jeesuksen kanssa, koska tämä on tosi hieno juttu. Raamattu opettaa, että synti tuhoaa ihmisen, joten se ei ole vaaraton harrastus, kuolema vaanii ovella. Elämän hengen laki on meidät Jeesuksen omat vapauttanut synnin- ja kuoleman laista niin, että emme ole enää synnin orjia. Synti orjuuttaa jokaisen joka sitä harjoittaa. Luterialisessa kirkossa, et opi oikeaa hengellistä tietoa, koska siellä opetetaan uskonnollista kulttuuria. Suurimmalle osalle tällainen riittääkin. Jumalan hengelliset lait koskevat silti heitäkin.

      • Luterilainen

        Minkä synnin orja olet ollut?

      • tee.parannus

        Minkä synnin ORJA sinä olet edelleen, mieti sitä, ei tänne tarvitse postata.

        Evankeliumi Luukkaan mukaan 7

        29. Ja kaikki kansa, joka häntä kuuli,
        publikaanitkin, tunnustivat Jumalan vanhurskaaksi ja antoivat kastaa itsensä Johanneksen kasteella.

        30. Mutta fariseukset ja lainoppineet
        tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta.

        31. Mihin minä siis vertaan tämän sukupolven ihmiset, ja kenen kaltaisia he ovat?

        32. He ovat lasten kaltaisia, jotka istuvat torilla ja huutavat toisilleen ja sanovat:

        'Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette itkeneet'.
        33. Sillä Johannes Kastaja on tullut, ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: 'Hänessä on riivaaja'.

        34. Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte:

        'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' 35. Ja viisaus on kaikkien lastensa puolelta oikeaksi näytetty."

        47. Sentähden minä sanon sinulle:

        tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon;

        mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."
        48. Sitten hän sanoi naiselle:

        "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".

      • Luterilainen
        tee.parannus kirjoitti:

        Mitä salailet???

    • Hyvä_neuvo

      Löysätkää pipoa ja tehköä syntiä reippaasti.

    • "Olen oman onneni seppä; uskon, että onnellisuus lähtee itsestä. Rakennetaan elämästä oman näköinen, omalla työllä, omilla eväillä. Välillä itketään ja nauretaan. Tehdään reippaasti syntiä ja ollaan katuvinaan. Siinä tulee se elämän monimuotoisuus kivasti esiin."

      Kyllä se hymysi siitä hyytyy , mutta muista tehdä silloin oikea ratkaisu jos sinua nimittäin kutsutaan.

      • vaikka_ateisti

        Uskovaisten kutsuihin ei kannata vastata. Ne tyypit yrittävät vain rajoittaa vapauttasi, arvostelevat tekemisiäsi ja jakavat omasta mielestään hyviä ohjeita kysymättä. Ja sellainen on elämään hyvä motto, kuin "elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten". Ei tässä tämä touhu elämää ihmeellisempää ole. Yritetään vain nauttia siitä kaikin tavoin.

      • vaikka_ateisti kirjoitti:

        Et nyt ymmärtänyt ollenkaan.Ei ollut kyse uskovaisten kutsuista , vaan siitä kun Jumala kutsuu sinua ja vetää Kristuksen puoleen.

        Johanneksen evankeliumi:
        6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

    • Obadja151cm

      Liberaalisuus on syntyisin ateismista, ateismi on syntyisin saatanasta.

      saatana haluaa ateismia, ateistit ovat saatanan saalista, eivät ystäviä saatanan ystäviä, saatana vihaa ateisteja.

      saatana on mielissään ateistien synnyttämistä paskapökäleistä, liberaaleista.

      • 180sm

        Korkeatasoista tuo patmosuskovien kielenkäyttö. Ihan tässä raavas mieskin herkistyy.

      • hahhahhohhohoo
        180sm kirjoitti:

        Korkeatasoista tuo patmosuskovien kielenkäyttö. Ihan tässä raavas mieskin herkistyy.

        Mahtaako itse Tapani Suonto One Way Missiosta olla noin hurskaan kielenkäytön taustalla?:)

      • näin_on
        hahhahhohhohoo kirjoitti:

        Mahtaako itse Tapani Suonto One Way Missiosta olla noin hurskaan kielenkäytön taustalla?:)

        Tämä palsta tuo uskovien parhaat puolet esiin:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      625
      2389
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1187
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1138
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      10
      1026
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      925
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      875
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      93
      795
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      29
      653
    Aihe