Omituista kuinka jotkut ihmiset eivät muista tärkeitä asioita (kuten allergiat jne) tai osaa asettautua toisten asemaan (vaikea elämäntilanteet), mutta kuitenkin toisten ihmisten tällainen käyttäytyminen heitä kohtaan herättää heissä vihaa ja monia muita tunteita. Ja sitten heidän ongelmansa, ovat ne kuinka pieniä tahansa, ovat aina niin suuria ja tärkeitä.
En ymmärrä miten se on niin vaikea nähdä välillä toisen ihmisen näkökulmasta. "hmm, A ei pysty syömään B:tä, eli en varmaan osta hänelle mitään mikä sisältää B:tä. Koska miltäköhän se tuntuisi, jos en voisi syödä jotain, ja sitten kukaan ei koskaan muista sitä?"
"hmm, ai niin hänellä on masennus ja vaikea elämäntilanne. Hänelle ei varmaan kannata vain jankuttaa omista ongelmistaan, vaan myös vain kuunnella ja olla tukena. Miltäköhän minusta tuntuisi, jos minulla olisi todella vaikeaa, ja toinen vain puhuisi itsestään, eikä kysyisi vointia."
Oletteko te kohdanneet itsekkäitä ihmisiä? Onko se vain sokeutta, pitäisikö heille sanoa jotain? Vai onko se pysyvä ominaisuus?
En ymmärrä miten se on niin vaikea nähdä välillä toisen ihmisen näkökulmasta. "hmm, A ei pysty syömään B:tä, eli en varmaan osta hänelle mitään mikä sisältää B:tä. Koska miltäköhän se tuntuisi, jos en voisi syödä jotain, ja sitten kukaan ei koskaan muista sitä?"
"hmm, ai niin hänellä on masennus ja vaikea elämäntilanne. Hänelle ei varmaan kannata vain jankuttaa omista ongelmistaan, vaan myös vain kuunnella ja olla tukena. Miltäköhän minusta tuntuisi, jos minulla olisi todella vaikeaa, ja toinen vain puhuisi itsestään, eikä kysyisi vointia."
Oletteko te kohdanneet itsekkäitä ihmisiä? Onko se vain sokeutta, pitäisikö heille sanoa jotain? Vai onko se pysyvä ominaisuus?
Vastaukset 2
Vanhimmat
en tiedä esititkö kysymyksesi kevyesti vai tosissasi.
Vastaan sinulle omien kokemusteni taustaa vasten, sen mitä mietteitä sinun kirjoituksesi minussa herätti.
Otetaan ensin käsittelyyn tuo "allergia".
Jos "allergia" on tasoa, en tykkää kaardemummasta pullassa, eli kyse on pelkästä inhosta jotain juttua kohtaan eikä oikeasta allergiasta, en aina jaksa välittää ystävieni inhokki-jutuista, tarjoan sitä mitä kaapista löytyy. Itse jätän tuollaiset mitättömät asiat mainitsematta, koska en kuole jos syön kaardemummapullaa tai tonnikalapastaa. Jos kyse on oikeasta allergiasta, sen huomioin aina jotenkin, en ehkä aina suureellisesti, mutta keksejä ainakin löytyy :).
Mutta muutoin tästä toisen kuuntelemisesta, riippuu siitä kuinka paljon "allergioita" ystävällä on. Joskus itsellänikin on rankka päivä töissä tai kotona ja yksinkertaisesti minullekin tulee ns. black out kaupassa, ostan jotain sellaista mikä menee väärin. En ole täydellinen enkä erehtymätön.
Mennään sitten syvemmille vesille, ystävän rooliin.
Suru ja huoli on ollut aina sydämessäni kivenä lapseni sairauden takia, mutta en ole halunnut sitä taakkaa siirtää ystävieni kannettavaksi. Se ei olisi oikein heitä kohtaan. Ehkä tämä vuoksi olen välillä kaukainen ja omissa oloissani.
Minun on suojeltava itseäni ja jätettävä muiden ihmisten, ystävienkin, murheet pinnalliseksi, en voi tulla liian syvälle teidän elämäänne.
Minulla on tarpeeksi jo omaa kuormaa kannettavana, en jaksa käsitellä enempää.
Jos ottaisin lisää taakkaa sydämelle, jos ystävä söisi energiaani joka tapaamis- kerralla, olisin pian sairaalan suljetulla osastolla.
En halua olla kenenkään terapeutti enkä mielenterveyshoitaja.
En halua kuormittaa omia ystäviäni ongelmillani enkä surullani, koska mielestäni se ei ole ystävän tehtävä.
Ystävien kanssa eletään ilon kautta, ystävä antaa tukea positiivisuudella, ystävä tuo elämääni vaihtelua, raikkautta, naurua, hän auttaa unohtamaan ikävät asiat edes hetkeksi. Ystävä on energian tuoja ja sen vuoksi rakas ihminen.
Tätä taustaa vasten sanon, että jospa sinäkin olisit armollisempi ystävääsi kohtaan, jättäisit huolesi ja hänen murheensa taakse, ja tekisitte jatkossa jotain sellaista mikä ilahduttaa teitä molempia?
Kun ensi kerralla otat yhteyttä ystävääsi, ehdota hänelle jotain kivaa juttua, menkää shoppailemaan, kahvilaan, leffaan, teatteriin, kävelylle, kuntosalille, jumppaan, kalliokiipeilemään, minne tahansa jossa voitte nauraa ja unohtaa murheenne ja ongelmanne. Muistakaa ettette te ole toistenne terapeutteja, te olette ystäviä ja koette yhdessä jotain sellaista mistä jää hyviä muistoja.
Mä olen allergikko. En nosta siitä suurta numeroa.
Sen sijaan vituttaa nuo "tupakka haisee bussipysäkillä" jne hajuallergikot. He eivät tiedä oikeasta allergiasta mitään.
Olen maannut sohvalla ja sängyssä lukemattomia kertoja allergian tai migreenikohtauksen yllättäessä. Tähän mennessä hapensaanti ei ole loppunut lopullisesti, vaikka jotkut ovat suoraan minulle moista toivoneetkin.