Pienuskontojen jäsenmääristä

Tajusin tänään, että eräs va-liikkeen tiedotuksen pääpointti on mennyt läpi: Evlut kirkosta eronneiden ei enää väitetä liittyvän pienuskontoihin. Tätä sivuten Helluntaikirkon uusi johtaja toteaa että jäsenmäärä ei kasva eikä vähene:

"– On seurakuntia, jotka kasvavat ja joiden toiminta on hyvinkin vireää. Seurakunnissa on herätyksen ja eteenpäin menon ilmapiiriä. Muutamalla muuttotappiopaikkakunnilla on taas laskeva trendi. Jopa niin että joitakin pieniä seurakuntia uhkaa tulevaisuudessa yhdistyminen suurempaan seurakuntaan."

Lähetyshiippakunnan jäsenmäärä osoittaa kasvua, mutta absoluuttiset luvut ovat pieniä. Lisäksi kasvu 2015 oli pienempää kuin 2014. Oletan että se lähinnä kerää jonkin olemassaolevan populaation, ja LHPK:n plussa on SLEY:n miinusta.

Seuraava vaihe on vääntää auki triviaali johtopäätös: Kun evlut kirkon jäsenmäärä vähenee ja pienuskontojen ei kasva, niin uskonnottomien määrä kasvaa. Paljonkohan yli 1,3 miljoonan se muuten nyt on?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ev.lu. kirkon sisälläkin on omanlaisiaan pienuskontoja. Vaikka se nyt on toinen asia. Uskonnottomien osuus uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomista on tosiaan mielenkiintoinen kysymys.

Äänestä
  • Aloittaja

    Riippuu toki siitä miten määritellään uskonnoton. Mutta noin karkeasti voinee lähteä siitä, että 1) helluntailiikkeen Helluntaikirkkoon järjestymätön väkimäärä on 1% suomalaisista ja 2) muut pienuskonnot ovat tilastoissa liki näkymättömän pieniä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Islaminuskoisista kaikki eivät ole islamilaisten yhdyskuntien jäseniä.
    Toisaalta ns. muslimimaista (joissa islam valtauskonto) tulleet eivät kaikki muslimeja tai ovat ainakin hyvin maallistuneita sellaisia. Ja lisäksi esim. Irakista, Syyriasta ja Turkista tulleista osa on ateisteja ja ex-musllimeja.

    Äänestä

  • Aloittaja

    SanonVaan kirjoitti:

    Totta, mutta paljonko sitten on muslimeja Suomessa? Kysymys taitaa olla aika epämääräinen. Enemmän kuin rek. musliyhdyskuntien jäseniä, mutta miten oikeastaan määritellään 'muslimi'?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Totta, mutta paljonko sitten on muslimeja Suomessa? Kysymys taitaa olla aika epämääräinen. Enemmän kuin rek. musliyhdyskuntien jäseniä, mutta miten oikeastaan määritellään 'muslimi'?

    Joillakin imaameilla on aika tiukat linjat. Esim. naisen pitää olla hunnutettu. Hunnuttamattomat eivät siis ole "oikeita muslimeja".

    Äänestä

  • Aloittaja

    HunnutusLInja kirjoitti:

    Joillakin imaameilla on aika tiukat linjat. Esim. naisen pitää olla hunnutettu. Hunnuttamattomat eivät siis ole "oikeita muslimeja".

    Mutta jos samalla tavalla kysyy Jehovan todistajalta monta "oikeaa kristittyä" Suomessa on, niin pieneksi jää luku...

    Eihän uskontojen tilastointi ole maailmanlaajuisesti tavanomaista, eikä edes ihmisen kokemus kuulumisesta hyvin tiukasti johonkin joukkoon tyylillä "kristitty - läntinen - protestantti - luterilainen - lestadiolainen - . . ."

    Äänestä

Pääasia on, että viranoomaiset eivät pidä kaikkia turvapaikanhakijoita, jotka tulevat muslimivaltaisista maista, muslimeina. Osahan nuuri pakenee islamin uskoon tai sen johokin haaraan perustuvaa vainoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Tajusin tänään, että eräs va-liikkeen tiedotuksen pääpointti on mennyt läpi: Evlut kirkosta eronneiden ei enää väitetä liittyvän pienuskontoihin. Tätä sivuten Helluntaikirkon uusi johtaja toteaa että jäsenmäärä ei kasva eikä vähene:

"– On seurakuntia, jotka kasvavat ja joiden toiminta on hyvinkin vireää. Seurakunnissa on herätyksen ja eteenpäin menon ilmapiiriä. Muutamalla muuttotappiopaikkakunnilla on taas laskeva trendi. Jopa niin että joitakin pieniä seurakuntia uhkaa tulevaisuudessa yhdistyminen suurempaan seurakuntaan."

Lähetyshiippakunnan jäsenmäärä osoittaa kasvua, mutta absoluuttiset luvut ovat pieniä. Lisäksi kasvu 2015 oli pienempää kuin 2014. Oletan että se lähinnä kerää jonkin olemassaolevan populaation, ja LHPK:n plussa on SLEY:n miinusta.

Seuraava vaihe on vääntää auki triviaali johtopäätös: Kun evlut kirkon jäsenmäärä vähenee ja pienuskontojen ei kasva, niin uskonnottomien määrä kasvaa. Paljonkohan yli 1,3 miljoonan se muuten nyt on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu