Talouselämä -lehti 2.2.2016
Kreikan talous saattaa olla jo tehnyt pohjakosketuksensa, mutta pinnan alla muhii yhä valtavia ongelmia. Ehkä suurin niistä on se, että yrityssektorilla on maksamattomia velkoja pankeille ja valtiolle jopa 150 miljardia euroa, kirjoittaa Kathimerini-lehti.
"Tämä uhkaa paitsi yksityisten yritysten myös koko maan talouden olemassaoloa", lehti kirjoittaa.
Mainitussa 150 miljardissa ei ole mukana yritysten velkoja toisilleen.
Kreikan kauppajärjestön ESEE:n laskelmien mukaan yrityksilä on verovelkoja valtiolla 58,5 miljardila euroa, minkä lisäksi tullille on velkoja 3,7 miljardia euroa.
Yksityisellä sekotrilla on rästissä velkoja sosiaaliturvarahastoilla 27,4 miljardia euroa. Lisäksi yrityksillä on ongelmalainoja rästeissä pankeille 60 miljardia.
Velkaongelmaa selittää talouden syvän taantuman lisäksi laskujen maksamatta jättämisen kulttuuri, Kathimerini kirjoittaa. Tämä oli maan tapa jo ennen talouskriisiä, eikä heikolla valtiolla ole eväitä muuttaa tilannetta.
Tämä pahentaa yritysten tilannetta, koska velkalasti rajoittaa niiden kasvumahdollisuuksia. Myös pankit ja valtio ovat ongelmissa, koska ne eivät saa tarpeeksi kassavirtaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kreikka 4 voi alkaa.