"Äidin pikkupoika lähtee muille maille.."

tunnistaako joku biisin ja esittäjän? menee jotenkin näin: "äidin pikkupoika lähtee muille maille...äidin pikkupoika lähtee ulkomaille"
84599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tapani Kansahan se niin laulaa...

Äänestä

Kansan Tapanin laulu joltain -70 luvulta, aikanaan suosittu renkutus.

Äänestä

www.s-music.fi Biisi löytyy ainakin niiden Live S levyltä.

Äänestä

aikanaan esittäjänä AHMED, minulla älppärillä
finnhits 16 vuodelta 1978.

Äänestä
  • muuten oikein, mutta kyseessä ei ole Finnhits 16 vaan 1+7 eli Finnhits 7.

    Äänestä

Tapani Kansan versio vuodelta 1977 on alkuperäinen. Lauloi sen muistaakseni silloin Syksyn sävel kilpailuissa. Ahmedin versio Finhitsillä on samalta vuodelta, tehty luultavasti, koska eivät ole saaneet oikeuksia alkuperäiselle tai sitten sillä Finhits levyllä on joku toinen T.Kansan laulama kappale ja tälle piti saada eri laulaja, kun niillä levyillä ei ollut tapana olla kahta biisiä samalta esittäjältä. Jean S. on levyttänyt biisin vuonna 1999.

Äänestä

Mistä kappaleesta Tapani Kansa on tehnyt " uuden "
sanoituksen/ sovituksen ........ ????
????? onko äidin pikku poika ???????????

Äänestä
  • Tapsa on tehnyt versioita aiemmin suomeksi levytetyistä piiseistä omatekemillään sanoituksilla. En tähän hätään muista yhtään nimeltä.

    "Äidin pikkupojan paluu" ei ole sama sävelmä kuin "Äidin pikkupoika", joskin hieman sitä muistuttava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä? kirjoitti:

tunnistaako joku biisin ja esittäjän? menee jotenkin näin: "äidin pikkupoika lähtee muille maille...äidin pikkupoika lähtee ulkomaille"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu