Syyrian rauhanneuvottelut ovat vaikeuksissa, koska Venäjä on pommittanut viime päivinä tiiviisti kapinallisten asemia Syyriassa.
Syyrian opposition mukaan Venäjä on tehnyt tällä viikolla jopa 270 ilmahyökkäystä Aleppon lähistöllä.
Suurta osaa Syyrian oppositiosta edustava HNC-ryhmä sanoo, että Syyriassa on tapahtunut viime päivinä joukkomurha, jolle kansainvälinen yhteisö on sokea. HNC ilmoitti myös peruuttaneensa keskiviikoksi sovitun tapaamisen YK:n erityislähettilään Stefan de Misturan kanssa.
De Mistura varoitti tiistaina, että kaikki toivo Syyrian sisällissodan lopettamisesta on mennyt, jos Geneven rauhanneuvottelut nyt epäonnistuvat.
STT
Syyrian opposition mukaan Venäjä on tehnyt tällä viikolla jopa 270 ilmahyökkäystä Aleppon lähistöllä.
Suurta osaa Syyrian oppositiosta edustava HNC-ryhmä sanoo, että Syyriassa on tapahtunut viime päivinä joukkomurha, jolle kansainvälinen yhteisö on sokea. HNC ilmoitti myös peruuttaneensa keskiviikoksi sovitun tapaamisen YK:n erityislähettilään Stefan de Misturan kanssa.
De Mistura varoitti tiistaina, että kaikki toivo Syyrian sisällissodan lopettamisesta on mennyt, jos Geneven rauhanneuvottelut nyt epäonnistuvat.
STT
Vastaukset 25
Vanhimmat
Näin ne aina tekee. Haetaan neuvotteluasemia viimehetkeen asti. Brutaalia väkivaltaa ja aluevalloituksia, joista sitten neuvotteluissa luovutaan.
Putsataan paikkoja rauhaa silmällä pitäen.
Entä jos ryssä ryssii tapansa mukaan ja rauhanneuvottelut lopahtavat alkuunsa.
Pidetään vain vähän taukoa, että saadaan lisää terroristeja rauhan kannalle.
Putin kaivaa itselleen monttua...
Putin vain ohjailee miljoonan verran pakolaisia Eurooppaan lisää. Kiitos Putin!
Näin täytyy tehdä jos siltä tuntuu. Vielä ei ole tarvinnut.
Taas räikeää valetta siviiliuhreista ja niiden aiheuttajista....ensinnäkin eivät ns. kapinalliset ole siviilejä....ne ovat Turkissa USA:n kouluttamia terroristeja jotka pitävät siviilejä ihmiskilpinä. Eivät terroristit koskaan taistele rehellisesti, ne piiloutuvat siviilien keskelle ja siitä johtuvat valtavat viattomien ihmisten menetykset. Asiaa ei ilmaista niin kuin pitäisi, ei mainintaa Turkista tulevasta jatkuvasta asevirrasta terroristeille jotka pitkittävät ja pahentavat tilannetta....Nato maa Turkki on alueen todellinen pahuuden pesä, jossa on terroristien piilopaikka ja koulutuskeskukset.
Venäjän pommituksissa on kuollut tammikuussa yhteensä vajaa 700 siviiliä. Samassa ajassa Assadin joukkojen toimesta vajaa 600 siviiliä. ISIS on murhannut saman ajan kuluessa noin 100 siviiliä.
Assadia vastaan taistelevien joukkojen toimesta noin 40.
Näin kertoon Syyriassa toimiva riippumaton ihmisoikeusjärjestö Syrian network for human rights.
Jos pitää Assadia, tuota oman kansansa massamurhaajaa, vastaan taistelevia terroristeina, niinkuin Putinin Venäjä, niin kaukana ollaan rauhasta. Syyrian tilanne vaikeutui huomattavasti, kun Venäjä aloitti Assadin tukemisen ja sen varjolla pommittaa kaikkea liikkuvaa Assadin vastustajien joukossa. ISIS on varmasti tyytyväinen. Vaikka jokunen Venäjän 'suurpiirteisistä' pommeista olisikin saattanut osua heidänkin niskaansa.
Nythän se kääntyy jopa huvittavaksi....ISIS on pian länsimediassa pyhäkouluoppilaita ja Venäjä siellä on pahana sutena tappamassa syyttömiä?
Taas venäläinen vääntää faktat nurin päin. Ei mitä voi estää venäläistä valehtelua. Venäläisille kadyrov on pyhäkoulun oppilas.
Totuus kuitenkin on, että Venäjä ja Venäjän tukema Assad tappaa enemmän siviilejä kuin ISIS. Reippaasti yli kymmenen kertaa enemmän.
Tämä ei tietenkään puhdista ISISiä eikä vähennä sen julmuuksia.
Länsimaat tuolla ovat tuhoamassa ISISiä. Nythän on esillä ollut maavoimienkin viemistä alueelle. Ilman niitä tuskin ISIStä voi kukistaa. Ja Venäjä vielä pommittaa siellä jo nyt olevia terroristeja vastaan sotivia paikallisjoukkoja.
Olisi ollut toivottavaa, että Venäjä olisi liittynyt samaan rintamaan eikä keskittyisi tukemaan Assadia ja pommittamaan Assadin vastustajia. Nämä muuten taistelevat ISIStäkin vastaan.
Asetelma oli hankala jo ennen Venäjän tuloa. Venäjän tulo hankaloitti entisestään ISISin eliminointia.
Minusta tuossa on huvittavuus melkoisen kaukana.
No ihan varmaan paikkansapitävää asiantuntijatietoa tuo sinun informaatio. Venäjä ja Assad näyttää olevan kymmenen kertaa Isistä tehokkaampia. Natokyykyillä käy jo Isistä sääliksi.
Terroristeilla ei ole enää muuta keinoa kuin jarrutella neuvotteluja kun pommeja sataa niskaan.
Rommeli yrittää puhua mustaa valkeaksi. Kikkailee muka faktoilla, yhtään ei vaan niitä ole näkynyt! Tosiasia on, että ryssä pommittaa sivileitä muka Assadin vastustamisen varjolla. Mee pätemään muualle.
Mikä tosiasia?
Lyöpä faktat pöytään....on eriasia latoa väittämiä kuin todistaa väittämänsä?
Syyriassa on koko ajan totuus kärsinyt ensimmäisenä tappion.....siitä kiitos länsimedialle.
"Lyöpä faktat pöytään....on eriasia latoa väittämiä kuin todistaa väittämänsä?"
Onhan huvittavaa ellei surkuhupaisaa että itsensä ERommel, perättömien ja lähdeviitteettömien väittämien kunaigas alkaa pyytämää MUILTA faktoja pöytään.
Kovasti herkästi syyttää toisia valehtelijoiksi mutta yhden yhtä kertaa ei uskalla vastata huutoonsa ja lähteä perkaamaan valheiksi väittämiään kirjoituksia.
"...kuin todistaa väittämänsä..."
Parahin ERommel: Sovitaanko että esität vastedes jokaista väittämääsi kohden jotain muuta kuin Ville 5v tasoisen juupas-eipäs tasoisen todisteen AINA kun väität jotakuta muuta perättömien väitteiden esittäjäksi.
Olisiko ihan ylivoimaista käydä väittelyä aikuismaisesti?
ps. ERommel tässä myöntää siviiliuhrit: "...ne piiloutuvat siviilien keskelle ja siitä johtuvat VALTAVAT VIATTOMIEN ihmisten menetykset"
-Kas kun Venäjän ei ole ihan pakko mattopommittaa kohdetta jossa on NIITÄ viattomia siviileja. Et vissiin tiennyt??
Joka tapauksessa, väittely siitä onko uhrien joukossa siviilejä vai ei voidaan tyystin lopettaa koska ITSE ERommel myöntää siviiliuhrit.
M.O.T. eli mitä pitikään todistaa ja mitäköhän vastaan ERommel on kuukausitolkulla vängännyt?
Terroristit käyttävät siviilejä raivokkaasti ihmiskilpinä.
Van noutaja tulloo.
Lännen ajatusmaailmassa muutetaan mustakin valkoiseksi.
Saudiarabian pommitukset Jemenissä ei kiinnosta Länttä pennin vertaa. Siellä britit ja jenkit auttavat siviilien tappamisessa.
Pateettista ja naurettavaa.
Tämäkö on sitten oikeaa? Tämä sä sälli on niin tekopyhä ja maksettu trolli kuin olla ja voi! Jos ei saa tästä rahaa paskan puhumisesta muka lännen niskaan niin pahasti on mulkulla asiat.
Venäjä pommittaa sivilejäa vain natokyykkyjen uskomuksissa. Oikeasti siitä ei ole mitään hyötyä. Propaganda koetetaan luoda sellaiseksi. Assad on nujertamassa jenkkien tukemia terroristeja ja siitä tuo siviiliparkuna.
Kuka keksi IHMISKILVET , kun siviilejä pommitettiin.
Hyvä että Venäjä pommittaa!
Siitä vaan! USA ja sen kätyrit kuriin!
Pistä Putin lisää pökköä pesään!
Hyppää Nevaan, ryssänpaskiainen!
Kohta teidät putinistimulkut vedetään narun jatkoiksi kaalimaan lyhtypylväisiin.
Taitaa ottaa tunnon päälle.