Työpaikkailmoitus hämmensi: siivoojan oltava

suomessa-syntynyt

Työpaikkailmoitus hämmensi: Siivoojan oltava Suomessa syntynyt Suomen kansalainen
Tänään klo 10:28

Henkilöstöpalveluyritys veti ihmetystä herättäneen työpaikkailmoituksen pois. Yrityksen mukaan kyseessä oli väärinymmärrys.

Siivoojia hakenut työpaikkailmoitus herätti hämmennystä.

Siivoojia hakenut työpaikkailmoitus herätti hämmennystä. VILLE-PETTERI MÄÄTTÄ

Henkilöstöpalveluyritys julkaisi MOL-sivuilla ilmoituksen, jolla haettiin asiakasyritykselle kokopäiväisiä siivoojia.

Ilmoituksessa luki ”Tehtävään valitun tulee olla Suomessa syntynyt Suomen kansalainen”.

Iltalehteen tuli ilmoituksesta yhteydenottoja, joissa vaatimuksia ihmeteltiin.

Yhdenvertaisuuslaissa kielletään syrjivä työpaikkailmoittelu.

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen sanoo, että ilmoituksessa ei toimita lain mukaan.

– Työnantajan pitäisi voida näyttää kyseiset työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskevat todelliset ja ratkaisevat vaatimukset sekä lainkohdan edellyttämä kohtelun oikeasuhtaisuus oikeutettuun tavoitteeseen pääsemiseksi, Koskinen perustelee.

Suomessa ainakin puolustusvoimien virkoihin vaaditaan Suomen kansalaisuus. Nyt työnantajana on henkilöstöpalveluyritys.

– Jos tehtävä on erityinen, valittavan siivoojan osalta voidaan tehdä suppea turvallisuusselvitys, Koskinen sanoo.

Lapin yliopiston työ- ja sosiaalioikeuden professori Jaana Paanetoja arvioi, että näillä tiedoilla ilmoitus vaikuttaa yhdenvertaisuuslain vastaiselta.

Ilmoitus ehti olla verkossa ainakin muutaman päivän.

Operatiivinen johtaja Jukka Lankinen Nordic Henkilöstöpalveluista kertoo, että kyseessä oli väärinymmärrys hakukriteereiden suhteen.

– Pahoittelemme sitä.

Ilmoitus on vedetty pois ja toimeksiantajalle on ilmoitettu. Salassapitoon vedoten Lankinen ei voi kertoa toimeksiantajaa.

Lankisen mukaan työpaikasta tuli muutamia yhteydenottoja, mutta ketään ei ehditty haastatella tai valita. Hän kertoo, että haku käynnistetään uudelleen uusilla kriteereillä.

MARKO SIMONEN
[email protected]

40

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kivimonossa

      Jokainen saa ottaa pomona yritykseen kenet haluaa, ja ettiä työväkeä miten haluaa, mutta tuohan ei hyysäripaskoille mitenkään vajaapäähään uppoa.

      Kuka helvetti haluaa somaleita tai mista ali-ihmisiä yritykseensä siivomaan, myöhäiseen aikaan kun paikalla ei ole esim, kun yksi kassanainen ja ulkomaalainen siivoja, tuo paska satavarmana raiskaa naisen, on kyllä ollut lehdissä poliisijuttua tapauksista ihan tarpeeksi.

      • Raiskaava_elukka

        Epäilemättä raiskaa työntekijöitään miten sattuu huvittamaan. Ja hyysärit hyysää...

    • Ei.Jummarra

      "Henkilöstöpalveluyritys veti ihmetystä herättäneen työpaikkailmoituksen pois. Yrityksen mukaan kyseessä oli väärinymmärrys."

      Siis väärinymmärrys???? Kuka oli ymmärtänyt väärin ja mitä? Lukija vai ilmoituksen laatija?

    • TurhaaPaapomista

      On se kummallista jos joku haluaa suomessa syntyneen suomen kansalaisen töihin niin rikollistahan se on. Älkää missään nimessä kertoko suoraan mitä haluatte, vaan valehdelkaa, että työpaikkaa saa kaikki mahdolliset hakea vaikka eivät kuitenkaan täytä kriteereitä, kun niitä ei saa sanoa julkisesti. Lopputuloksena juoksetetaan samaa työpaikkaa hakemaan 200 ulkomaalaista, joista osa ei kunnolla ymmärrä suomea, osa ei puhu suomea ja muutama ei edes tiedä miksi tulivat hakemaan työpaikkaa kun eivät sitä edes halua. Jokaisen kanssa sovitaan tapaaminen ja saadaan taas tuhlattua paljon tehokasta työaikaa, vain sen takia kun hakemuksessa pakotetaan valehtelemaan. Lopuksi jos tuuri käy, saattaa joku suomalainen käydä haastattelussa ja saada sen työpaikan, jonka työhaastatteluihin on tuhlattu jo ensinmäisen kuukausipalkan verran rahaa. Ja sitten vielä ihmetellään miksi suomessa ei olla tehokkaita ja laiteta suomen taloutta nousuun. Yksinkertaisesti siitä syystä että VALHEEN POHJALLE ON HELVETIN VAIKEE RAKENTAA YHTÄÄN MITÄÄN. Tässä viestiä poliitikoille. Ottakaa realismi ja totuus esiin, lopettakaa pilvilinnojen rakentelu ja turha haaveilu. Talous on kuralla kun ripulin räjäyttämä vessanpönttö ja nyt tarvitaan tehokkaita keinoja eikä turhaa paapomista.

      • Näin-se-menee

        Yrittäjä saa valita parhaan hakijan ja siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista mutta ilmoituksessa ei saa esiintyä syrjiviä kannanottoja.

      • TurhaaPaapomista

        Ilmoituksessahan ei syrjitty ketään. Siinä nimenomaan tarkennettiin kenelle työpaikka on, ei sitä kenelle työpaikka ei ole. Jos siinä olisi sanottu että työhön ei oteta arabeja tai somaleita silloin se olisi ollut syrjimistä. Nyt selkeästi haluttiin määrätynlainen ihminen jostain heidän omasta syystään, joka ei meille muille minusta edes kuulu. Näitä ympäripyöreitä työnhakuilmoituksia kun on muutenkin liikaa joissa ei osata kunnolla sanoa mitä halutaan, ennen kuin haastattelussa. Siinähän menee kaikkien aika ihan hukkaan. Tällänen on juuri sitä turhaa paapomista jota pitäisi välttää. Mennään mielummin suoraan asiaan ja toimitaan, kun hienostellaan joidenkin sanojen kanssa ettei vaan joku miljoonista ihmisistä pahottaisi mieltään.

      • TurhaaPaapomista kirjoitti:

        Kova olisi into luopua yhdenvertaisuudesta näemmä. Kyllä työnantajat varmasti mielellään ottaisivat vastaan muutoksen asiaan. Voisi sitten rauhassa sanoa, että sinua ei palkata, kun olet liian vanha eikä sinua, kun olet nuori nainen ja saatat intoutua lisääntymään, eikä sinua kun olet kristitty, eikä sinua kun olet lihava, eikä sinua kun et ole käynyt armeijaa, eikä sinua kun suvussasi on näitä sairauksia, eikä sinua kun kannatat Perus-Suomalaisia jne.

        Eihän se syrjintää olisi. Työnantaja voisi vain kertoa, että ei ole teikäläisille tämä paikka tarkoitettu ja kaikki olisivat ihan yhdenvertaisia. Viis osaamisesta.

      • hrthrthj

        Työnantaja voi ottaa kenet haluaa, mutta ei sitä kannata yleisesti huudella.

    • onnitteluja

      Yrityksen työhönotosta vastaava voi ihan itse valita hakijoista. Suomalaisuus on lisäpointti!

    • Monella tuntuu olevan käsitys, että tällä sanamuodolla suljettaisiin pois ulkomaalaistaustaiset, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden. Kuitenkin tässä suljetaan pois mm. satoja vuosia Suomessa asuneen suvun vesa, jonka vanhemmat olivat vaikkapa expatriaatteina ulkomailla syntymän aikoihin ja näin kyseessä onkin ulkomailla syntynyt Suomen kansalainen.

      Yritys saa toki valita työntekijänsä, mutta ei saa syrjiä työmarkkinoilla. Näin ehkäistään mm. se, että vaikkapa aina itsensä vainotuksi kokevia kristittyjä ei saa jättää palkkaamatta töihin vain siksi, että uskovat siihen jumalaansa.

      • Vajakit_provoaa

        "Yritys saa toki valita työntekijänsä, mutta ei saa syrjiä työmarkkinoilla. " ...Tajuatko kuinka idioottimainen tuokin väite on?

        ...Se on jo huomattu, että nikkisi on palkattujen vajaaälyisten provojen päivystyskäytössä kellon ympäri. Eikö Kokoomus, SPR tai kuka lieneekään palkkasi maksaa, tajua, ettei nikki tuota mitään älyllistä?

      • Vajakit_provoaa kirjoitti:

        Se mielestäsi idioottimainen väite pohjaa maamme lainsäädäntöön. Näin se tosiaan lain mukaan menee.

    • TurhaaPaapomista

      Sen voisi vielä lisätä, että suomalaisuuden liitto voisi yrittää selvittää tämän siivooja hakemuksen laittaneen yrityksen ja palkita sen jollain palkinnolla. Joku sentään yrittää konkreettisesti tehdä jotain ja puolustaa suomalaista työvoimaa. Eikö meidän kaikkien pitäisi pyrkiä juuri siihen.

    • mätiedänaika

      montakin ovat asuneet ehkä koko ikänsä suomessa ulkonäöstä huolimatta sitä puhutaan niinkuin olisi vastikään tullut eksotiikkaa
      puhui suomea oli 80-lukua

    • Typeryyttä

      Ei tuollaista ilmoittelijaa voi ainakaan ammattitaitoisena pitää. Aivan tavan tallaajakin tajuaa, ettei tuollainen ilmoittelu ole laillista.

      • Kivimonossa

        Haista vittu vajaa aivo.
        Pomona voin hakea työväkeä perkele miten haluan, siihen ei ole kellään mitään päänaukomista.
        Esim, Pitäisikö ottaa somaleita, irakilaisia, afgaaneja siivoajaksi paikkaa missä iltaisin on yksi nainen kassalla töissä, ja siivoajina noita kameliinsekaantujia jotka satavarmana käy heti naisen kimppuun kun mahdollisuuden siihen kokevat tulleen.

    • EI_työtä_islamisteille

      Kaikissa työpaikkailmoituksissa pitäisi ehdottomasti olla maininta, ettei islaminuskoisille. Jos vähänkään järjellä ajattelee, tämä on ainoa älykäs ja vastuullinen tapa toimia.

    • turha_ihmetellä

      En minäkään halua firmaani siivoojia, jotka ovat keksineet historiansa, nimensä ja syntymäaikansa Suomen rajalla.

      • Tietenkään_et

        Kuka haluaa palkata terroristin, joka jonain aamuna räjäyttää pommin tappaen sinut ja ehkä useita muitakin firmassasi.

      • tsettsetstenia

        Hautalan Heidi

    • toihinko-eiiii

      Se nyt vaan lipsahti, mitä suurin osa yrittäjistä ajattelee.. Ei niitä kovin moni himoitse työntekijöiksi, mamuja.. Sori siitä!

    • näitäon

      Työntekijän on oltava sellainen, joka ymmärtää mitä hänelle neuvotaan, ei sellainen jolle joka päivä saa neuvoa ja tehdä itse lopulta.

      • Siksipä nimenomaan työntekijän koulutus, ammattitaito ja osaaminen ovat olennaisia tekijöitä työhön palkatessa. Ei se, missä henkilö on syntynyt.

      • buahahaa
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Siksipä nimenomaan työntekijän koulutus, ammattitaito ja osaaminen ovat olennaisia tekijöitä työhön palkatessa. Ei se, missä henkilö on syntynyt.

        Pää kiinni lässyttävä näsäviisastelija-runkkari.

      • Moniosaajaloiset
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Siksipä nimenomaan työntekijän koulutus, ammattitaito ja osaaminen ovat olennaisia tekijöitä työhön palkatessa. Ei se, missä henkilö on syntynyt.

        Afrikassa syntyneet ovat tyhmiä ja laiskoja. Se on ominaisyys eli syntymävika.

    • Reaalimaailmassa_eletään

      Kunpa olisikin jonossa Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia siivoushommiin tulossa. Mutta kun ei ole.

    • akkaväenpaskaa

      Miksi työpaikkailmoituksessa ei saisi kertoa täsmällisesti, millaista työntekijää tarvitaan? Laki on tyypillinen hyväveliyhteisömme turhake. Julkiselle puolelle valitaan laeista huolimatta suhteellisesti sopivimmat. Yksityiselle on pakko valita sopivien lisäksi parhaat mahdolliset tekijät. Tämän saisi kirjata lakiin.

      • Sitä samaa yhdenvertaisuuslakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa. Se on siihen lakiin kirjattu.

      • buahahaa
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Sitä samaa yhdenvertaisuuslakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa. Se on siihen lakiin kirjattu.

        Pää kiinni Iässyttävä näsäviisasteIija-runkkari.

      • akkaväenpaskaa
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Sitä samaa yhdenvertaisuuslakia sovelletaan julkisessa ja yksityisessä toiminnassa. Se on siihen lakiin kirjattu.

        Typerän lain takia työnantaja ei saa ilmoittaa, millaista työntekijää tarvitsee. Typerän lain takia sataa turhia hakemuksia työnantajien aikaa ja rahaa kuluttamaan. Typeryyden kruunaa TE pakottamalla työttömät hakemaan paikkoja, joihin heillä ei ole edellytyksiä päästä.

      • akkaväenpaskaa kirjoitti:

        Kyllä saa. Nimenomaan saa kertoa, millaista osaamista ja koulutusta tehtävä vaatii. Siivoustehtävän suorittamisen kannalta ei ole olennaista, missä henkilö on syntynyt, joten sen käyttäminen kriteerinä on tarpeetonta yhdenvertaisuuslain rikkomista.

      • heppikevonen

        Pää kiinni lässyttävä vajaaälyinen näsäviisastelija-runkkari.

      • akkaväenpaskaa
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Kyllä saa. Nimenomaan saa kertoa, millaista osaamista ja koulutusta tehtävä vaatii. Siivoustehtävän suorittamisen kannalta ei ole olennaista, missä henkilö on syntynyt, joten sen käyttäminen kriteerinä on tarpeetonta yhdenvertaisuuslain rikkomista.

        Siivooja on paljon vartijana. Hänen on oltava ehdottoman luotettava. Mitään tietoa ei saa livahtaa asiattomiin käsiin tänä huijareiden kulta-aikana. Muualta tulleiden henkilötietoja on usein mahdotonta varmistaa muista motiiveista puhumattakaan.

        Henkilöllisyystodistus ei selvästikään takaa ehdotonta luotettavuutta tai motiiveja. Kuitenkin; tässä ko. ilmoituksessahan ei vaadittu hakijaa todistamaan henkilöllisyyttään, vaan vaadittiin olemaan paitsi Suomen kansalainen myös Suomessa syntynyt, eli suomalaisten vanhempien ulkomailla syntynyt tenavakaan ei jostain syystä olisi kelvollinen pestiin. Vaikea keksiä, mikä voisi olla sellainen syy, että juuri tämä syntymäpaikka vaikuttaa sen, ettei henkilö yrityksen mielestä ole kelvollinen heidän palvelukseensa.

        Pää kiinni vajaaäIyinen lässyttävä näsäviisastelija-runkkari.

      • akkaväenpaskaa
        TheUrbanLegends kirjoitti:

        Henkilöllisyystodistus ei selvästikään takaa ehdotonta luotettavuutta tai motiiveja. Kuitenkin; tässä ko. ilmoituksessahan ei vaadittu hakijaa todistamaan henkilöllisyyttään, vaan vaadittiin olemaan paitsi Suomen kansalainen myös Suomessa syntynyt, eli suomalaisten vanhempien ulkomailla syntynyt tenavakaan ei jostain syystä olisi kelvollinen pestiin. Vaikea keksiä, mikä voisi olla sellainen syy, että juuri tämä syntymäpaikka vaikuttaa sen, ettei henkilö yrityksen mielestä ole kelvollinen heidän palvelukseensa.

        Syyksi riittää, että yrittäjä katsoo muualta tulleen vaikuttavan kielteisesti työilmapiiriin. Myös edellä kertomani hakemusrumba voi olla aivan uskomaton, kun työttömiä on jumalattomasti. Ei ole rahaa eikä aikaa riskeerata.

      • akkaväenpaskaa kirjoitti:

        Syyksi riittää, että yrittäjä katsoo muualta tulleen vaikuttavan kielteisesti työilmapiiriin. Myös edellä kertomani hakemusrumba voi olla aivan uskomaton, kun työttömiä on jumalattomasti. Ei ole rahaa eikä aikaa riskeerata.

        Ei tuokaan taas vastaa hakemuksen ehtoa. Se perisuomalaisvanhempien ulkomailla syntynyt vesa on voinut asua Suomessa vaikkapa puolivuotiaasta lukien. Mutta edelleen suomalaisuudestaan huolimatta syntynyt ulkomailla, joten se siitä hänen osaltaan.

        Mutta tämä nyt menee saman toisteluksi. Jos sinusta synnyinpaikka on selkeästi hyvä peruste olla kelpaamaton tai kelvollinen töihin, niin sitten on. Minulla tuo ei koskaan ole tullut mieleenkään rekrytoinnissa, vaan kyllä se tosiaan koulutuksen, ammattitaidon ja osaamisen linjoilta on lähtenyt, mitä haetaan.

        Pää kiinni vajaaäIyinen Iässyttävä näsäviisastelija-runkkari.

    • 346363466

      Kyseinen siivousjobi on puolustusvoimilla, sinne ei pääse muut kuin Suomen kansalaiset.

    • NäinSeMenee

      Meidän yritykseen ei pääse kuin Suomessa syntyneet suomen kansalaiset. Ihan sama mitä paskalait sanoo, päätös on omistajien.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      367
      39338
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      107
      7826
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5740
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4258
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      60
      3624
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      52
      3377
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      70
      2844
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      26
      2582
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2311
    10. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2174
    Aihe