http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020321063298_uu.shtml
Niiiin nykyaikaisen ja siten myös maallistuneen Kokoomuksen UMPIHETERO Jan Vapaavuori pakeni vastuutaan vellit pöksyissä. Jan on heteroiden märkä päiväuni. Jan on antanut heikommille turpaan ja kerrottiinpa eräällä palstalla, korostan, että en tiedä, onko väite totta vai mustamaalausta, että olisi mies ollut kovana muustakin paikasta tehdessään muitakin heteromiesten kovia tekoja. Jan on kuitenkin isänmaan toivo ja turva, oliko peräti kapteeni, mutta sitäpä emme tiedä, pääsisikö kuitenkaan etulinjaan. Tällaisilla kovemman sortin umpiheteroilla kun sitä kaveripiiriä riittää, joka saattaa pilata sankaruushaaveet ja omaakin halua sellaiseen vaatimattomuuteen näkyy olevan, kuten jälleen kerran havaitsimme.
Tunnetustihan se mikä heteroita ja varsinkin umpiheteroita homoissa pelottaa, on juuri se, mikä heillä on housuissaan. Se ei ole vetelää ja pehmeää eikä valu lahjetta pitkin, vaan umpiheteroita masentavasti edustaa sellaista voimaa ja aktiivista, häpeämätöntä yritteliäisyyttä ja esiintulemista, jota useampi umpihetero voi vain naismaisesti kadehtia. Se on sellaista luterilaiseen kulttuuriin kuuluvaa suoraselkäistä miehisyyttä, jota ei maallistuneiden kravatin roikuttajien parissa enää tapaa edes pienessä humalassa poikien saunailloissakaan.
Mikä pahinta, heteroiden horjuvalle itsetunnolle, homojen miehisyys ei jää pelkästään housuihin. Pekka Haavisto oli aito, perinteinen kokovartalo-mies ja hetkeäkään kiertelemättä otti vastuun tehdystä päätöksestä ja myönsi suoraan, että mokahan siinä tuli tehtyä kun uskottiin vääriä laskelmia.
Kannatan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Ilman homoja meillä ei enää olisi ihan oikeita, suoraselkäisiä suomalaisia miehiä, jotka kunnioittavat perinteisiä, luterilaisuudesta kumpuavia arvojamme.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.