Tekesin myöntämät avustukset esim. korkeakoulujen tutkimuksiin pienenevät mutta miten se vaikuttaa omaan toimintaan? Onko Tekes jotenkin valtion erityisuojelussa, en ole ainakaan havainnut, että Tekesissä olisi koskaan yt-neuvotteluja käyty. Tekesläiset ovat keskimäärin vanhempia kuin työntekijät valtiolla yleensä eli 2/3 väestä on jo yli 45 vuotiaita. Palkka on keskimäärin n. 5000 €/henk. Olisiko aika antaa tilaa nuoremmille ja pienempipalkkaisille?
Milloin Tekes aloittaa omat yt-neuvottelut?
olisko_jo_aika
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
VASTAUS: Ei KOSKAAN !
Meillä on suomessa runsaasti organisaatioita, joissa ei käydä yt-neuvotteluja, varsinkaan niin, että se koskisi ylintä johtoa.
Tekes kuorii kauttansa kulkevasta rahoituksesta ensin omat kulunsa ja muille jää, mitä jää.
Samoin toimii Suomen pankki tai vaikkapa poliisin ylin johto.
Virastojen johtopaikoilla ei tarvitse olla huolissaan, sillä ongelmat vyörytetään aina alemmille portaille, vaikka johto itse olisi syypää niihin.
Hyvä esimerkki on Jyrki Katainen ja sähköverkkojen myynti Carunalle. Katainen kiemurtelee nyt kuin käärme, vaikka tiesi tulevat vaikutukset.