Mitäs mieltä olette tällaisesta ajatuksesta?
Täällä monet valittavat yksinäisyyttä ja kumppanin löytämisen vaikeutta. Seuraa ei tahdo löytyä sitten niin millään ja pitkät pyhät pitää kyhjöttää yksin kotona. Mitäs jos perustettaisiin nettiin tällaisia ihmisiä varten kohtaamispaikka? Sivusto, eräänlainen ilmoitustaulu, minne epätäydelliset voisivat jättää ilmoituksia itsestään. Sivulla olisi myös hakukone sopivan kumppanin etsintää helpottamassa.
Ilmoituksen perustiedot, kuten ikä, asuinpaikka, horoskooppimerkki (tärkeä!), pituus ja paino toimisivat hakukriteereinä, joiden perusteella yksinäinen raukka parka voisi toisten samanlaisten joukosta etsiä ne itseään lähellä asuvat tai muuten vaan sopivalta vaikuttavat kumppaniehdokkaat. Kaikkia ihmisen luonteenpiirteitä ei voi kuitenkaan lokeroida ja tunkea kyllä-ei-listoihin, joten tärkeää osaa ilmoituksessa esittäisi myös vapaa kuvaus. Siinä ilmoittaja runsassanaisesti ja persoonallisesti kertoisi itsestään tärkeäksi katsomiaan asioita. Rohkeimmat ja hyväuskoisimmat (hölmöt!) voisivat tässä vapaassa kuvauksessa myös esittää vaatimuksia (sic!) siitä, millaisen kumppanin he toivoisivat, vai pitäisikö sanoa vaativat, löytävänsä. Vapaaehtoisena lisänä voisi olla myös mahdollisuus liittää kuva parhaasta kaverista ilmoitukseen. Kuvalliseen ilmoitukseen vastaavan yksinäisen häviäjän ei näin ollen tarvitsisi koskaan enää lähteä sokkotreffeille!
Ilmoitukseen vastaaminen voisi tapahtua vaikkapa anonyymisti siten, että järjestelmää pyörittävä ohjelma toimisi ikään kuin esittelijänä. Eli ensimmäisellä kerralla yhteyden otto olisi täysin anonyymi. Ilmoittaja voisi olla varma ettei tieto hänen todellisesta henkilöstään tai kotiosoitteestaan näkyisi vastaajalle. Vastaaja sen sijaan joutuisi, olosuhteiden pakosta, antamaan ainakin jonkun yhteystiedon ilmoituksen mukaan, sillä eihän järjestelmän tarkoituksena ole toimia esiliinana tai välikätenä koko aikaa.
Vastauksessa yksinäinen biojäte voisi, runsassanaisesti ja persoonallisesti myös, kertoa itsestään ja siitä, kuinka hyvin ilmoittaja vastaa hänen salaisia haaveitaan ja kuinka kivaa hänen kanssaan olisi jakaa vaikka koko loppuelämä. Halutessaan vastaukseenkin voisi liittää kuvan parhaasta kaveristaan, jolloin myös ilmoittaja tietäsi millainen onni on hänet kohdannut. Miespuoliset vastaajat voisivat harkintansa mukaan käyttää kuvaa niin sanotusta omasta parhaasta kaveristaan. Jos tiedätte mitä tarkoitan?
Tällainen järjestelmä olisi mielestäni todella tarpeen yksinäisyyden ja sen aiheuttaman pahan olon poistamiseksi. Yksinäisten määrästä ja kumppanitoiveista päätellen se olisi myös todella tehokas. Ihmettelenkin miksei tänä teknologian aikakautena kukaan ole tullut tätä ajatelleeksi tai ainakaan kehittänyt ajatusta toimivan toteutuksen tasolle?
Olen varma, että tällaisen järjestelmän ensimmäisenä perustanut henkilö tai yhteisö saisi ennen pitkää Matti Vanhasen Lisääntymispalkinnon Suomen syntyvyyden ja väestönkasvun tuntuvasta edistämisestä.
Apu kumppanin etsintään
3
1008
Vastaukset 3
- Sinkkuneiti
Ihan kiva, että olet miettinyt apukeinoa meille epätoivoisille sinkuille. Mutta mitäs uutta tossa oli verrattuna esim. sinkut.net- tai city.fi- yms seuranhakujärjestelmiin. Niin paitsi ne kyrvänkuvat :) Mutta niitähän lähetetään muutenkin ihan tarpeeksi...
- vitsi
Onhan näitä nettisivuja sinkuille, mutta mikään ei ole täydellinen. Siitä lie kiikastaa.
Ja vielä vähemmän täydellistä on se, ettei sieltä löydä ketään kiinnostavaa. Liian lyhyt, liian tupakoiva, liian kaukana, liian ruma, liian komea jne.
Ehdottaisin, että kun et kestä enää, niin ainoa vaihtoehtosi on liittyä yhdistykseen esim. Eurosinkut tai alueellisesti toimiviin mm. Itä-Suomen sinkut tai Päijät-Hämeen sinkut.
Tietenkin olisi paljon parempi, että löytyisi jokin vapaaehtoistyöhön perustuva maan kattava treffitoimisto, jossa kiltit tädit järjestäisivät sinkkuja treffeille. Monelle saattaisi olla kuitenkin jo treffeille meno ihan liian suuri este, joten esiliina olisi kai tarpeen. ;) Hei,
loistava idea!
Minäpä lopetankin päivätyöni ja ryhdyn heti puuhaan.
Aloitetaan sinusta: lähetä nyt aluksi 100 euroa tililleni ja kuvaus sekä valokuvat itsestäsi, niin etsin sinulle sopivaa seuraa.
Kiitos hyvästä yritysideasta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a5831210- 76879
Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.271677- 55646
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä182640Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o161622Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88590Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta126582Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht203536Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20496