" Olla oikeus lastenhoitoon " . No helevetti, jos työtön ei jouda vahtimaan penskojaan kotonaan. Lastenhoito on tarkoitettu työssä käynnin mahdollistamiseksi, ei sen tarkoitus ole mahdollistaa kapakoihin ryyppäämään menoa päivisin. Että silleen.
Eduskunnan kyselytunti.
Eduskunnan kyselytunti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Demarit tulevat suoraan saatanasta, kuten heidän mielipuoliset ehdotuksensakin.
Kyllä asian vierestä nuo SDP:n akat on hyviä puhumaan, mutta eipä puhunut työttömille työn saannista halaistua sanaa. Että silleen
SDP on paskaloispuolue. Näkeehän sen jo työpaikalla kuka on demari. Käsi ojossa otetaan vaikka tuhkat pesästä. Sana kohtuus on vieras käsite.
Työttömän lapset joutuvat syrjään yhteiskunnasta jo pienestä pitäen, jolleivat pääse sinne missä muutkin vekarat päivänsä viettävät.
Eiköhän ne ehdi mukaan jo esikoulussa ja siitä eteen päin ? Että silleen.
Sitäpaitsi sitä vissiin oltiin vain rajoittamassa 20 tuntiin viikossa, eli ei kokopäivähoitoon voi viedä lasta, jos on itse kotona.
SDP:llä on se pelko, ettei lapsia saada aivopestyksi hyysäreiksi jo pieninä.
Että silleen.
Ajattelepa, jos olet työtön ja rahatkin on vähissä. Et pysty kustantamaan lapsillesi mitään virikkeitä, jos et itsekään ole esim, laulutaitoinen, pysty ohjaamaan askartelua, viemään teattereihin jne. minne päiväkotien lapset pääsevät ja saavat ohjausta jne.
Menee työttömän lapsi sitten kouluun, hän on monessa jäljessä päiväkotilapsista, jotka ovat tottuneet ryhmässä toimimaan ja saaneet kaikenlaista valmistavaa opetusta kädentaidoissa jne.
varakas kotiäiti pystyy harrastustoimintaa ostamaan .-
Niinpä ne pää, polvet,pylly jne opetukset jää saamatta. Että silleen.