Ei kestä urpilaisen vakuudet päivänvaloa

Vilppi.aina.mukana

Yksityisiä konsultointipalkkioita maksettiin salaisille tileille lontoolaisesta pankkiiriliikkeestä.
Jos joku luulee sieltä koskaan mitään saavansa, on uskomuksensa vanki.

20

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vai.halvaksi.tuli

      Asia nousi tapetille taas, kun muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF esitti, että Kreikan lainoja annettaisiin anteeksi.

      Jos näin käy, Urpilaisen Suomelle neuvottelemilta Kreikka-vakuuksilta putoaa pohja. Sopimuksen mukaan vakuuksiin turvaudutaan vain silloin, jos Kreikka ei hoida velvoitteitaan.

      – Jos sovitaan Kreikan velkojen helpotuksista, silloin on vaikea nähdä, että Suomi saisi vakuuksista mitään kompensaatiota.

      Urpilainen: Kohtuullinen kustannus
      Vakuuksia Suomella ei ole ensimmäiseen tukipakettiin. Tukipaketissa myönnettiin kahdenvälinen noin miljardin euron laina Suomen valtiolta Kreikan valtiolle vuonna 2010.

      – Jos tämä laina annettaisiin anteeksi Kreikalle, ei sillä olisi mitään vaikutuksia vakuuksiin. Mielestäni näin ei silti pitäisi tehdä.

      Suomen veronmaksajat ovat tähän mennessä maksaneet miljoonia euroja pelkistä vakuuksien aiheuttamista kuluista. Lasku on tullut asianajotoimistoilta ja investointipankilta.

      Urpilaisen mielestä summa on varsin kohtuullinen kustannus.

    • Voi_pöllöjä

      Voi taivas, luuletko sinä tosiaan, että Urpilainen on yksin kirjoitellut sopimuksia? Luuletko tosiaan, että valtiovarainministeriön lakimiehiä ja muita ammattilaisia ei ole ollut mukana? Urpilainen noin vain pisteli salaa konsulttien taskuihin valtion rahoja? Oletko kyllä melkoinen peräkamarin uuno.

      • Kukahan.kirjoittaa

      • hjklopoiuytr

        Urpin "Takuudet" n e on. Kukaan muu ei ole sellaisia luvannut eikä kukaan muu ole niitä vaatinut,.

        Ihan sama kuka niitä on sitten siellä sopimuspöydissä hoitanut. Vaihtoi korkotulot maksuihin konsulttifirmoille.


      • suomalaisten_omia_rahoja
        hjklopoiuytr kirjoitti:

        Urpin "Takuudet" n e on. Kukaan muu ei ole sellaisia luvannut eikä kukaan muu ole niitä vaatinut,.

        Ihan sama kuka niitä on sitten siellä sopimuspöydissä hoitanut. Vaihtoi korkotulot maksuihin konsulttifirmoille.

        Ei ole koskaan ollutkaan mitään vakuuksia vain suomalaisten omia rahoja sulkutilillä

        Ei tarvitse olla mikään Einstein tämän tajutakseen


    • kastui.pehva

      Tämä tiedettiin jo vuosia sitten ! Ei ihme että SDP putosi !

      • Voi_pöllöjä

        No meinaatko tosissasi että joku muu sen allekirjoittaisi kuin ministeri? Meinaatko että sen pitäisi joku kepun peräkamarin poika olla tikkukirjaimilla kirjaamassa?


      • Ei.kukaan.muu
        Voi_pöllöjä kirjoitti:

        No meinaatko tosissasi että joku muu sen allekirjoittaisi kuin ministeri? Meinaatko että sen pitäisi joku kepun peräkamarin poika olla tikkukirjaimilla kirjaamassa?

        Urpilaisen hommaa 100 %


    • Eroa-Sipilä

      Maa tarvitsee pääministerin

      • hjklpoiuytre

        Sehän maalla nyt kun Katainen saatiin pois maasta.


      • Maanläheiset
        hjklpoiuytre kirjoitti:

        Sehän maalla nyt kun Katainen saatiin pois maasta.

        Pääministeri maalla? Kriisiä pukkaa toisensa perään ja pääministeri on maalla!

        Onneksi Katainen saatiin pois maasta. Multa ei ole hyväksi terveydelle.


      • Mitäkriisiä

        tarkoitatko mamuja ?


    • Tosi_on

      Nykyinen sopisi lestadiolaisseuroihin puhujaksi, mutta ei Suomen pääministeriksi.

    • Törnävältä törähtää
      Hullujenhuonesta helähtää
      Tolliskot taas toteuttaa
      Paskanaamat pakertaa
      Älypeliä äitelää
      Anelikin avittaa
      valetta varmaa valkeaa
      syöttiläs sentään säheltää
      Yliluutnantti yllättää
      arvomerkkejä arvaa

      • uusipaavov

        Älä nyt, ymmärrä noita vähimpiä veljiä. heiltä loppuu paukut ja kaikki heidän vannomansa, kuten Sipilän pakkolait kaatuvat kuin heinä, "kuihtuvat kuin ruoho kun tuli käy heidän ylitsensä.."

        No nyt on ääriänkyröillä kaksi tasavahvaa puotuetta..


      • vaarinvaari

        Nämä demarit on todella mestareita tekemään joistakin rikkaita. Paavo Lipponen taas vaikutti siihen, että tuhansien työeläkeläisten tulot vähenee jatkuvasti sen Lex-Paavon, eli taitetun indeksin vuoksi. Paavo itse sen kun rikastuu, mutta työeläkeläiset köyhtyvät, mitä vanhemmiksi elävät. Sitten kun rahat ei riitä edes lääkkeisiin, Paavon suunnitelma toteutuu lopullisesti.


      • Ihmeellisiä.rahoja
        vaarinvaari kirjoitti:

        Nämä demarit on todella mestareita tekemään joistakin rikkaita. Paavo Lipponen taas vaikutti siihen, että tuhansien työeläkeläisten tulot vähenee jatkuvasti sen Lex-Paavon, eli taitetun indeksin vuoksi. Paavo itse sen kun rikastuu, mutta työeläkeläiset köyhtyvät, mitä vanhemmiksi elävät. Sitten kun rahat ei riitä edes lääkkeisiin, Paavon suunnitelma toteutuu lopullisesti.

        Halonen Penoineen 370 000 € tulot.
        Tarjan pres 96000€ eläke veroton, joka vielä ylisuuri 20400€


      • vaarinvaari kirjoitti:

        Nämä demarit on todella mestareita tekemään joistakin rikkaita. Paavo Lipponen taas vaikutti siihen, että tuhansien työeläkeläisten tulot vähenee jatkuvasti sen Lex-Paavon, eli taitetun indeksin vuoksi. Paavo itse sen kun rikastuu, mutta työeläkeläiset köyhtyvät, mitä vanhemmiksi elävät. Sitten kun rahat ei riitä edes lääkkeisiin, Paavon suunnitelma toteutuu lopullisesti.

        Paavo Lipposen hallitukset nostivat Suomen jaloilleen Esko Ahon tuhotyön jälkeen.


      • Jo_riittää
        osmium1 kirjoitti:

        Paavo Lipposen hallitukset nostivat Suomen jaloilleen Esko Ahon tuhotyön jälkeen.

        Samoin käy tämän Sipilän hallituksen jälkeen, että sdp joutuu korjaamaan jäljet. Toivottavasti kansa antaa vain sellaisen mandaatin ettei tarvitse nykyisistä hallituspuoleista ketään mukaan ottamaan.


      • Punikkiruput
        Jo_riittää kirjoitti:

        Samoin käy tämän Sipilän hallituksen jälkeen, että sdp joutuu korjaamaan jäljet. Toivottavasti kansa antaa vain sellaisen mandaatin ettei tarvitse nykyisistä hallituspuoleista ketään mukaan ottamaan.

        eivät pysty korjaamaan mitään, korkeintaan porvarin rahat parempaan talteen punikin persieen.

        Punikit vain huutavat suut ammollaan liprakkeet käsissään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      878
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe