Olen ihmetellyt sitä juuri että miksi lehdet ja uutiset ovat täynnä vain sitä että mitä suomalaisille on siellä käynyt. Miksei surra ja ihmetellä paikallisia joita suurin osa kuitenkin oli. Heiltä meni osalta koti ja elinkeinokin. Ihmettelin kun jossain lehdessä kerrottiin että suomestakin on mennyt pullotettua vetta turisteille, miksi vain turisteille, tarvitsevathan paikallisetkin puhdasta vettä. Ja lehdissä on ollut pää paikkana Thaimaa, vaikka suurempia tuhoja ja ihmisuhreja oli enemmän kuitenkin Sri Lankassa ja Indonesiassa. Thaimaa varmasti esillä vain ja ainoastaan sen takia että siellä oli eniten suomalaisia turisteja. Todella kurjaa toimintaa.
Miksi kukaan ei puhu paikallisista
PeeS
4337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitä minäkin olen ihmetellyt.. alkuun sain käsityksen että thaimaassa oli suurin tuho, mutta sri lanka ja indonesiahan ne pahimmat ihmiskadotovat joutuneet kokemaan.. vaikka järkyttäväähän tämä on jokaiselle aallon huuhtoneelle paikalle. :( surullista.
samaa mieltä.. oma sri lankalainen isäni oli siellä enkä tiedä nyt mitään hänestä.. ymmärtäähän sen että nyt vielä tässä vaiheessa etsitään vaan niitä suomalaisia.. oon kuitenki saanu kuulla ihmisilt et vaikka parin kk päästä soittaisin ulkoministeriöön ja pyytäisin tietoja isästäni..(elääkö/ei) niin en saisi..vaika ne sieltä ottaisivatkin yhteyttä Sri Lankaan...
bisnes on bisnes :( ikävä tosiasia!!!!
Ihan sama mistä puhutaan. Jotain Indonesialaisia tai Sri Lankalaisia ei kiinnostaisi pätkääkään. Avustusrahat kai kuitenkin menevät sinne missä niitä tarvitaan eniten eikä sinne mistä ihmiset puhuvat.