Sipilältä on maahanmuuton faktat hukassa

Pääministeri Sipilältä näyttää menneen viimeinenkin ajatuksen ripaus pääkopasta hänen ehdottaessaan Suomeen lisää pakolaisia. Presidentti Niinistön tosiasioihin pohjautuvalla puheella ei ollut Sipilälle mitään merkitystä.

Tietysti olisi hienoa, että Suomi viisine miljoonine kansalaineen voisi pelastaa maapallon kaikki pakenevat ja nälkää näkevät sadat miljoonat ihmiset, mutta se on valitettavasti meille yhtä mahdotonta kuin käännyttää kaikki muslimit lestadiolaisiksi.
16103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Närpiö kouluttaa matuista hurreja hyvällä menestyksellä. Nyt Kempele aikoo kouluttaa matuista lestoja. Lasten raiskaaminen ja naisten alistaminen synnytyskoneiksi on matuille jo ennestään tuttua. Eiköhän tästä lestapopulaatio lähde nousuun, sanoo Sipilä.

Äänestä
  • Onhan noilla lestadiolaisillakin pedofiilihommat hanskassa joten hyvin tulee toimeen.

    Äänestä

"Pääministeri Sipilältä näyttää menneen viimeinenkin ajatuksen ripaus pääkopasta "

Niin on, todellisuudesta täysin vieraantunut/irtaantunut. Eilen Pipila höpisi Aamulehden ja MTV:n mukaan seuraavaa:
"Suomen pakolaiskiintiö on nykyisin 750, ja viime vuosina se on ollut 1 050. [sic] Sipilän mielestä lukua voisi mieluummin nostaa kuin jatkaa hallitsematonta maahanmuuttoa, jossa suuri osa tulijoista ei saa turvapaikkaa."
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195017086085/artikkeli/sipila tampereella pakolaiskiintiota voidaan korottaa maaraajaksi.html
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paaministeri-pakolaiskiintiota-voidaan-nostaa/5725758

Suomeen tunkeuutui viime vuonna noin neljässä kuukaudessa noin 40 000 muslimia. Ja Pipilä puhuu tuosta invaasiosta kuin se olisi jotain mitä me olemme harrastaneet ja toteaa että meidän ei pitäisi jatkaa tuota invaasiota. Invaasion jatkamisen sijaan meidän pitäisi Pipilän mielestä nostaa paholaiskiintiötä määrästä 1050 päätä vuodessa johon arvoon mitä Pipilä ei kuitenkaan kerro, olisiko se esimerkiksi 120 000 päätä vuodessa?

On täysin yhdentekevää millaisia numeroita Pipilä raapustelee muistioihinsa, sillä invaasiosta on päättänyt ja tulevaisuudessakin päättää muslimit. Me (Suomen hallitus) on joko päättänyt olla tekemättä mitään sen estämiseksi tai ei ain ole osannut tai uskaltanut.

Jos emme saa ennen kevättä korvattua näitä vähä-älyisiä homekorvia täysipäisillä ihmisillä niin muslimit vain jatkavat invaasiotaan yhä kiihtyvällä tahdilla.

Äänestä

Kyllä tolla mulkerolla menee kaikki pieleen tai oikeistaan hänen isälle meni kaikki pieleen kun siitti noinkin kahelin pääminsterin suomeen,oikein aivo pieru....voitais vielä ottaa.voi perkele saatana jumalauta.suomi kuntoon eikä mamut.

Äänestä

Amsterdamin eu ulkoministerien kokouksesta pukkaa ulos toinen toistaan parempia uutisia.

Unkari tylyttää schengen rajojen turvattomuutta.

http://sputniknews.com/europe/20160206/1034335513/schengen-border-unprotected-migrants.html

Tietoja tullut talven aikana niin tolkuttomasti etten enää muista mitä olen kuullut. Siksi kysynkin: Onko tuo ollut esillä että viime vuonna tuli euhun kaikkiaan 1.83 milj matua? Kun saksakin hukkasi jo 600 000, eli ovat rekisteröineet vain liki 500 000, niin missä nuo ylijäämämatut luuraa?

Hesassa tänä iltana?

Äänestä

Sipilän ja Stubbin piiloagenda maahanmuuton suosimisen taustalla on pyrkimys madaltaa yleistä palkkatasoa huonosti koulutetun työvoiman tarjonnan lisäyksen kautta, jolloin pääomapiirit saisivat lisää valtaa. Myös vasemmistopuolueiden tulisi ymmärtää tämän oleellisen seikan vaikutus niiden omaan kannatukseen. Suomalaisten kannalta ei ole toivottava tilanne, että ihmisvirrat joutuvat liikkumaan hallitsemattomasti mm. pääomavirtojen vapaan liikkumisen seurauksena.
Jos maahanmuuttajien työllistäminen epäonnistuu ja seurauksena on yhteiskunnallisia ongelmia, niin se ei ole Sipilän ja Stubbin piiloagendan kannalta mikään erityinen ongelma, koska kustannukset katettaisiin Stubbin unelman mukaisesti leikkaamalla pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja suomalaiset syyllistettäisiin tarvittaessa suvaitsematonta muslimikulttuuria suvaitsemaan kykenemättömiksi.
Sipilähän on todennut, että jos kustannusleikkaukset eivät toimi, niin sitten leikataan lisää. Näin luodaan taloutta kurjistava kierre vastoin amerikkalaisten talous-Nobelistien nimenomaisia neuvoja. Hallituksella tähän liittyy myös pyrkimys suomalaisten koulutustason madaltamiseen, koska koulutus ei tuota voittoja yhtä nopeasti kuin työehtojen heikennykset. Hallituksen suunnitteluperspektiivi on tuolta osin hallituskauden mittainen ja seuraavan hallituksen tehtäväksi jää kilpailukyvyn palauttaminen koulutustason rapauttaneiden päätösten jälkeisessä haastavassa tilanteessa.
Samalla Sipilä tietysti haluaa ottaa maahan lisää maahanmuuttajia. Perimmäinen tavoite voi olla ajaa hallituksen itse kärjistämän kriisin verukkeella alas pohjoismainen hyvinvointivaltio, jotta pääomapiirien suhteellinen valta kasvaisi entisestään. Vastaavalla tavalla kuin euron perimmäinen tarkoitus voi olla Euro-alueen laajuisen talouskriisin luominen, jonka verukkeella saadaan läpiajettua federalistinen Euroopan liittovaltio. Maailmanparannus ja ns. kulttuurin moniarvoisuus ovat pelkkiä sumuverhoja, jotka on vedetty todellisten vedätyspyrkimysten eteen, perinteisiä kohtuuttomia maataloustukiaisia ja ruotsinkielisten etuja tietysti unohtamatta.

Äänestä
  • Soini on tavallaan hallituksen panttivanki.

    Äänestä

  • Uudet-vaalit kirjoitti:

    Soini on tavallaan hallituksen panttivanki.

    Miten niin panttivanki? Se "Naurava kulkuri" reissaa koko ajan pitkin maita ja mantuja. Totuus taitaa olla niin,että kuminaama Sipilä ei kuuntele ketään vaan harjoittaa omaa öykkäripolitiikkaansa. Vai onko se edes politiikkaa,luulisi että hän järjestää suuria kesäjuhlia.

    Äänestä

sipipilä ja keput tienaa ma tu pisneksellä.. samoin kokkareet ja heidän lähipiiri.. matu pisneksellä rikastuu miljardit tulee matujen hyysääjille.. maksaako keput ja kokkareet edes veroja mamu miljardeistaan...

kun matut maahan tallustaa.
miljardit kepun ja kokkareiden.
tileille kilahtaa

Äänestä

No sekin on omalainen vähäpoika joka puhuu hitaasti, mutta ei ymmärretävästi.

Gay-Gooran taas laskee sormillaan joka idean joka on syntynyt sen tai avustajan "lanpussa".

Ei siinä mitään sen kummenpaa,,mutta että nää on suomenkansan johtajia????

Äänestä

Harmi että verisuonisairaus menee toisilta ohi, Siitä voisi olla apua.

Äänestä
  • taitaa olla paha tukos pääkopassa tiedonkulku ei mee perille oman kansan turvallisuua vaarassa etenkin tyttöjen ja naisten.....joiden turbvallisuudesta sipipilän zontakasa ei väölitä yhtään.-. keput tienaa mamuilla miljardeja... omaan laariin...

    Äänestä

mussut ja lessut sama paska eri paketissa.. molemmilla naiset pelkkiä synnytys koneita....molemmat käyttää hyväkseen pikkulapsia ja ala ikäisiä tyttöjä.

Äänestä
  • Me ryssät luemme MV-lehteä ja haisemme.

    Äänestä

Maahanmuutto on historian suurin kusetus veronmaksajien rahoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Pääministeri Sipilältä näyttää menneen viimeinenkin ajatuksen ripaus pääkopasta hänen ehdottaessaan Suomeen lisää pakolaisia. Presidentti Niinistön tosiasioihin pohjautuvalla puheella ei ollut Sipilälle mitään merkitystä.

Tietysti olisi hienoa, että Suomi viisine miljoonine kansalaineen voisi pelastaa maapallon kaikki pakenevat ja nälkää näkevät sadat miljoonat ihmiset, mutta se on valitettavasti meille yhtä mahdotonta kuin käännyttää kaikki muslimit lestadiolaisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu