Otsikon puolesta voi odottaa varsinaista överiromantiikkaa, mutta ei...koitetaan pitää asiallisena!
En tiedä olenko homppelipomppeli tai jotain, mutta en ole ikinä, en ikinä voinut lähestyä tyttöä. Nyt ikää on jo aika reippaasti 25v ja vuosi vuodelta huomaa, ettei asiat muutu yhtään miksikään, vaikka porukat sanoo:"kyllä sä jonkun vielä löydät!". Paskan marjat sanon minä. En löydä sillä sipuli.
Asiaa ei mitenkään edesauta nykypäivän tuomitseva maailmankuva. Jos mies menee lähestymään naista, ajatellaan hänen olevan raiskari, joka vähintäänkin hyökkää kimppuun...ja miehenhän pitäisi olla David Beckhamin näköinen: söpö ja lihaksikas macho-mies.
Toisekseen kun tulevaisuus kokonaisuutenakin vaikuttaa näinä aikoina vähintäänkin arveluttavalta, taipuu hyvin syvään melankoliaan. Muut ovat valmiiksi määrittäneet polkuni elämässä ja se vie kohti hyvin syvää jyrkännettä tällä hetkellä.
Toisaalta ongelma ei ole täysin yhdeltä puolelta tulevaa, vaan itsekin asettaa muureja! Ajattelen hyvin usein päässäni jo toimintasuunnitelmia. - Jos tuo ruma tyttö yrittää tänne tulla, häivyn kauas. Siinä mielessä tytöillä ja naisilla on hyvin hankala asema. PITÄÄ OLLA MALLI!
Toinen seikka parisuhteen löytymisen esteenä on suomalaisten hiljaisuus. Olen mielestäni muutamia kertoja törmännyt tilanteeseen, että perhana vie...eihän tuo nyt minua voi katsella, sehän on aivan liian kaunis! Jättäydyn suosiolla nurkkaan ja valitsen paitani tapetin värin mukaan.
Entä sitten ne todella harvat tilanteet, jossa tyttö aloittaa puhumaan minulle? Tuppaan ajattelemaan, että onkohan nyt soveliasta tuohon vastata...mitä se sanoo/ajattelee, jos vastaan väärin.
Työpaikallani erään kerran tyttö aloittanut kyselemään henkilökohtaisesta elämästä tyyliin "Miten menee?". Mutta eihän työpaikalla tuollaiseen voi vastata, koska kaikki työkaverit ajattelisivat välillämme olevan jotain ja vaikuttaisiko se mahdollisesti työpaikan säilymiseen?
Opiskelupaikassakaan en halua aiheuttaa porukassa hämmennystä. On parempi säilyttää jonkinnäköiset kaverisuhteet, kuin että aiheuttaisi paheksuntaa ja katkeruutta takanaan. Erään kerran toki tyttö sattui kysymään:"Tuletko taas ensi tiistaina?"...yksinkertaisesti en vain tiedä, mitä tuossa tilanteessa tekisin.
Ehkäpä syy kaikkeen tähän on "tasa-arvoistava" kansakuntamme? Pitää olla rahaa! Pitää olla auto! Mökki järvenrannalla! Tällaisena päähän potkittuna kansalaisena, jolla ei ole mitään muuta kuin velkaa, ei tohdi eikä voi mennä juttelemaan kellekkään. Minuahan potkaistaisiin taas päähän.
Eli tapahtuipa mitä vain kohdallani, niin aina on jokin klikki, minkä yli ei voi mennä ja se on nainen tuo miesten pahin painajainen!
PS. Joudun vain odottelemaan jotain hullua päivää, että nainen hyppää syliini kaupassa tai itse sanoisin edes jotain koulun kahvilan kassalla: "Moi, mitä kuuluu..."
En tiedä olenko homppelipomppeli tai jotain, mutta en ole ikinä, en ikinä voinut lähestyä tyttöä. Nyt ikää on jo aika reippaasti 25v ja vuosi vuodelta huomaa, ettei asiat muutu yhtään miksikään, vaikka porukat sanoo:"kyllä sä jonkun vielä löydät!". Paskan marjat sanon minä. En löydä sillä sipuli.
Asiaa ei mitenkään edesauta nykypäivän tuomitseva maailmankuva. Jos mies menee lähestymään naista, ajatellaan hänen olevan raiskari, joka vähintäänkin hyökkää kimppuun...ja miehenhän pitäisi olla David Beckhamin näköinen: söpö ja lihaksikas macho-mies.
Toisekseen kun tulevaisuus kokonaisuutenakin vaikuttaa näinä aikoina vähintäänkin arveluttavalta, taipuu hyvin syvään melankoliaan. Muut ovat valmiiksi määrittäneet polkuni elämässä ja se vie kohti hyvin syvää jyrkännettä tällä hetkellä.
Toisaalta ongelma ei ole täysin yhdeltä puolelta tulevaa, vaan itsekin asettaa muureja! Ajattelen hyvin usein päässäni jo toimintasuunnitelmia. - Jos tuo ruma tyttö yrittää tänne tulla, häivyn kauas. Siinä mielessä tytöillä ja naisilla on hyvin hankala asema. PITÄÄ OLLA MALLI!
Toinen seikka parisuhteen löytymisen esteenä on suomalaisten hiljaisuus. Olen mielestäni muutamia kertoja törmännyt tilanteeseen, että perhana vie...eihän tuo nyt minua voi katsella, sehän on aivan liian kaunis! Jättäydyn suosiolla nurkkaan ja valitsen paitani tapetin värin mukaan.
Entä sitten ne todella harvat tilanteet, jossa tyttö aloittaa puhumaan minulle? Tuppaan ajattelemaan, että onkohan nyt soveliasta tuohon vastata...mitä se sanoo/ajattelee, jos vastaan väärin.
Työpaikallani erään kerran tyttö aloittanut kyselemään henkilökohtaisesta elämästä tyyliin "Miten menee?". Mutta eihän työpaikalla tuollaiseen voi vastata, koska kaikki työkaverit ajattelisivat välillämme olevan jotain ja vaikuttaisiko se mahdollisesti työpaikan säilymiseen?
Opiskelupaikassakaan en halua aiheuttaa porukassa hämmennystä. On parempi säilyttää jonkinnäköiset kaverisuhteet, kuin että aiheuttaisi paheksuntaa ja katkeruutta takanaan. Erään kerran toki tyttö sattui kysymään:"Tuletko taas ensi tiistaina?"...yksinkertaisesti en vain tiedä, mitä tuossa tilanteessa tekisin.
Ehkäpä syy kaikkeen tähän on "tasa-arvoistava" kansakuntamme? Pitää olla rahaa! Pitää olla auto! Mökki järvenrannalla! Tällaisena päähän potkittuna kansalaisena, jolla ei ole mitään muuta kuin velkaa, ei tohdi eikä voi mennä juttelemaan kellekkään. Minuahan potkaistaisiin taas päähän.
Eli tapahtuipa mitä vain kohdallani, niin aina on jokin klikki, minkä yli ei voi mennä ja se on nainen tuo miesten pahin painajainen!
PS. Joudun vain odottelemaan jotain hullua päivää, että nainen hyppää syliini kaupassa tai itse sanoisin edes jotain koulun kahvilan kassalla: "Moi, mitä kuuluu..."
Vastaukset 9
Vanhimmat
Selvä tapaus: homo olet.
Näytät tosi nuorelta tuossa kuvassa, onko sitä käsitelty paljonkin... Milloin olet Ätmel ollut viimeksi treffeillä? Millaiset olisi kivat treffit?
En ole käsitellyt itse, en tiedä tekevätkö puhelimet ottamilleen kuville jotain käsittelyä. Olen vain edelleen niin nuorekas ja hehkeä!
Kävin treffeillä joku puoli vuotta sitten. En oikein taida tykätä treffeistä, ne tuntuvat vähän Virallisilta Tutustumistilaisuuksilta. Mieluummin tutustuisin mielekkään puuhastelun lomassa, puolihuolimattomasti.
Tässä on nyt punainen lanka ihan hukassa. Mikä oli kysymys. Ei sitä tainnut edes olla.
kokeileppas ottaa itsesi kiinni noista ajatusmalleistasi. huomaa joka kerta kun alat pelkuruuttasi keksimään jonkun tekosyyn. Harjoittele joka tapaamisella sitä, että ensimmäisenä kuuntelet toista ihmistä, etkä omaa päätäsi. Kuulostaa aika hurjalta se todellisuus, mikä pääsi sisällä on ja sitä sinä et kestä. Tämä ulkoinen todellisuus on helpompi. Oma mielikuvituksesi on pahin vastustajasi. Mene nyt ja katso peiliin ja näet vastustajasi.. Pidä puhuttelu joka kerta itsellesi, kun huomaat että taas itse sabotoit jonkin tavallisen tilaisuuden. Eri asia on se, miksi sinä niin valitset tehdä. Jotakin päässäsi oletettua hyötyä siitä ilmeisesti kuitenkin tulee. Oikeassa elämässä hyötyä tuskin tulee. Opettele hetkessä elämistä, sitä, että tyhjennät ajatuksesi, tai edes tunnistat tilanteet, jossa alat värittää tilanteita omalla mielikuvituksellasi siitä, mitä muut ajattelevat tai miten pitäisi olla. Kuulostaa siltä, että ihmissuhteita on vähän, koska niiden merkitykset sinulle on vain _malli_. Aivan kuin talon etuseinä olisi hieno, mutta muuten voisi olla mikä hyvänsä toimimaton ja inhottava röttelö.
Voin samaistua ujona miehenä aloittajan kirjoitukseen ja juuri tuon takia nettideittailu oli itselleni se pelastus kun 28 vuotiaana pääsin vihdoin ensimmäisille treffeille naisen kanssa, omaksi yllätyksekseni nainen halusi jatkoa ja menetin sitten poikuutenikin tuon naisen kanssa neljännellä treffillä.
Itse kiellät tunteet ja itse lamaannutat itsesi.
Joku kysyi sulta että tuletko ensi tiistaina..
Olisiko aika itse tehdä itsensä surkuttelulle jotakin ja lopettaa kohtuuton syiden etsiminen muista?
Olet mielestäsi jo 25v..eli oikeasti olet kuitenkin vasta25v.
Mitä oikeasti haluat, rutista?
Mietit liikaa mitä muut ajattelee.
Your thing:
https://www.youtube.com/watch?v=WzTSE6kcLwY
Vaikka onkin mainos, tässä mielestäni kiteytyy oleellinen; ei tarvitse olla kuin muut, löydä oma juttusi.