Varmaan anoppeja on monen sorttisia niinkuin miniöitäkin. Omasta kokemuksestani haluan kertoa yhdestä. Olen ollut naimisissa 23 vuotta. Heti alkumetreiltä anoppini vierailut kaatuivat mahdottomuuteen.Tässä yksi esimerkki ei ensimmäinen eikä viimeinen. Hänelle kun ei voinut sanoa mitään ettei se olisi tulkittu negatiivisuudeksi. Hän pyysi erään viikonlopun jälkeen minua ja miestäni 1 kk ikäisen lapsen kanssa sukulaisilleensa kylään. Olin silloin laittanut ruokaa perheelleni ja anopille ja apelle viikonlopun, hoitanut pientä vauvaani ja imettänyt kellon ympäri. Anoppini ei tehnyt kotitöitä eikä hoitanut lasta. Tosin en sitä odottanutkaan enkä häneltä pyytänyt. Olin kiitollinen siitä että mieheni sai apua töissään. Sanoin että nyt en jaksa, että menkää te vain niin käymme joku toinen viikonloppu, kun saadaan tämä rakennushomma valmiiksi. Mieheni oli silloin isänsä kanssa laittanut autotallin kattoa pyöreät päviät. Anoppini raivostui, lukkiutui yläkertaan huusi, haukkui ja raivosi että minulle ei mikään kelpaa, koko päivän, ei tullut syömään eikä juomaan ja katsosi illalla kun miehet saivat katon laitettua kotiinsa appeni kanssa. Jäi suu pypreänä ihmettelemään eikö minulla ole oikeutta sanoa ei mihinkään. Myöhemmin ymmärsin että ei ole oikeutta eikä myös kannata sanoa mitään muutakaan. Tilanteet kun päättyivät aina täyteen kaaokseen ilman mitään syytä. Anoppini ei ole koskaan soittanut kotiimme kysyäkseen mitä kuuluu ei edes lapsillemme kun he aikuistuivat mitä kuuluu ja miten menee? Miehelleni hän osaa olla mielin kielin ja kääntää asiat parhain päin. Ihmettelee kun en tule kylään ja kutsuukin "miehen kautta kylään". Täytyyhän pojalle näyttää miten ihana äiti hänellä on. Surkeaa on tietysti se, että ihminen ei ymmärrä mitä tuskaa aiheuttaa pojalleen ja lastenlapsilleen. Minulle hän on mahdottomuutensa osoittanut enkä osaa häntä enää kaivata. Sitä hän ei ymmärrä mitä tuskaa hän omalle lapselleen aiheuttaa. Miniäänsä vihaamalla hän kaikkein eniten rankaisee kuitenkin omaa lastaan. Sanoinkin miehelleni kerran, että kysy mitä pahaa sinä olet hänelle elämässäsi tehnyt, että sinua pitää noin rangiasta.
Samoja kokeneille miniöille ja vävyille sanoisin vain että jaksamista, joskus vain joutuu luopumaan appivanhemmistaan halusi tai ei.
Samoja kokeneille miniöille ja vävyille sanoisin vain että jaksamista, joskus vain joutuu luopumaan appivanhemmistaan halusi tai ei.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pahalta kuulosti tuo kertomuksesi, mutta tällaisia anoppeja tosiaan on olemassa muuallakin. Itse olen tosi onnellisessa asemassa, kun sain mukavan anopin, mutta tällä anopillani taas on itsellään erittäin epämukava anoppi. Ehkä juuri siksi oma anoppini on minulle niin mukava ja ihana.
Tuo sanomasi kuulosti tutulta, sen verran anoppini on purkanut minulle sydäntään. Juuri tuollaista kyräilyä, että pojalle ollaan mielin kielin, mutta äksyillään miniälle. Ja tuo kuulumisten kysely on samanlai heilläkin. Omat asiat kerrotaan, mutta koskaan ei ole kysytty kuinka sinä miniä jaksat. Koskaan ei autettu taloudenpidossa, vaikka maatilasta oli kyse ja anoppi asui naapurissa. Päinvastoin aina arvosteltiin kuinka on muka likaista ja kun ei ole leivästä saakka kaikkea leivottu itse. Ihan älytöntä! En voi kuin pahoitella, että olet tuollaisen anopin saanut.
Eniten kärsijä on tosiaan poika, joka on kokoajan ristitulessa. Molemmat varmasti purkavat tuntojaan hänelle, anoppi ja miniä. En voi ymmärtää mitä rakkautta se muka on. Toisaalta, tässä meidän tapauksessa hankala anoppi ei ole ollut kovin rakastava äiti pojalleen, vaan syrjinyt tätä toisiin sisaruksiin nähden. Ehkä siksi hänellä on niin kova halu jatkaa tätä syrjimistä, on vaan ottanut pojan vaimon kanavakseen. Tuntuu kyllä kamalalta.