Nimitys "antivapari" toistuu palstalla

yhtenään. Siksi ajattelin tehdä aloituksen aiheesta, koska minusta näyttää siltä, että vapaa-ajattelijoiden käsitys juontaa lähinnä amerikkalaisista elokuvista tai kristinuskosta, joissa antikristus on saatana tai saatanan poika. Sukupuolijakauma tässä on myös mielestäni tarpeeton, mutta kuvastaa miehisen maailman ajattelutapaa.
Tämä ajattelutapa oman käsitykseni mukaan eroaa siitä, missä tarkoituksessa sanaa "antikristus" on aikoinaan käytetty. 1. Joh. 2:22 ja 1. Joh. 4:3 kuvastavat epäilemättä sen kaikkein oleellisimman asian, eli ne jotka eivät pitäneet Jeesusta messiaana ja/tai opettivat asiaa eteenpäin, olivat antikristuksia. Uuden testamentin mukaan antikristuksia oli tullut useita ja sekin oli silloin merkkinä lopun ajoista.
Näin ollen nimitys antikristus on erottava tekijä oikean ja väärän uskonnon ja/tai uskonnon tiettyjen tulkintojen suhteen, "normaalia" ihmisten harjoittamaa jakoa oikea-ja vääräoppisiin siis.
Nyt kun vapaa-ajattelijat käyttävät nimitystä niistä, jotka kritisoivat heidän toimintaansa, minä koen sen uskonnonomaisena tapana kieltää oma ajattelu ja ajatusten tuominen esiin. Tätä taustaa vasten olen mielläni antivapari ja jos olisin joskus ollut vapari, minua voisi siis kutsua myös luopioksi, kun kritisoisin jotain asioita (muita sopivia nimityksiä voisi olla vääräoppinen ja hereetikko). Näiden nimitysten tarkoitus on kuiten loukata ja eristää ne "väärinajattelijat" "oikeinajattelevista", joten pitäisikö vaparien hiukan harkita näitä nimityksiään? Tekisi mieleni myös kysyä tässä kohden, että kartatteko te niitä, jotka jättävät vapaa-ajattelun, mutta jääköön väliin.
Oikeamminkin pidän itseäni todellisena vapaa-ajattelijana, vaikka se usein ontuukin m u i d e n näkemysten suhteen.
2987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Luonnendintaa on havaintojeni mukaan käytetty, kun avauksen otsikko on valheellinen, vääristelevä tai loukkaava. Ja nimimerkki samaa lajia. Sitä pääsanomaa on sitten helppo sisällyksttömillä nostoilla pitää yllä.

Äänestä
  • Sanotaanko sitten vain häiriköinniksi? Tuo antivapari-nimitys on minustakin omituinen.

    Äänestä

Ihan oikeinhan tuo etuliite on tuolle hemmolle annettu. Kannattaisiko ensin selvitää mitä tuo "anti-" etuliite tarkoittaa.

Äänestä
  • Aloituksessa on kerrottu mitä se tarkoittaa. Jos se on sinulle epäselvää, kerro toki oma versiosi.

    Äänestä

  • siitävaan kirjoitti:

    Aloituksessa on kerrottu mitä se tarkoittaa. Jos se on sinulle epäselvää, kerro toki oma versiosi.

    Aloituksessa puhuttiin vain antikristuksesta. Ei siinä puhuttu mitään tuosta etuliitteestä itsestään.

    Ja voit ihan itse katsoa sivistyssanakirjasta mitä se tarkoittaa.

    Äänestä

  • Jiijäätee kirjoitti:

    Lue aloitus, niin tiedät mistä puhun. Kaikesta päätellen sinulle tekisi hyvää selvittää itse mitä se liite tarkoittaa ja missä yhteydessä sitä käytetään raamatussa. Jos et viitsi, ei kannata jatkaa typerää jauhamistasi ainakaan tässä aloituksessa.
    JOS kantasi on kristinuskon mukainen jumalan vastustaja, saatana tai saatanan poika, voidaan kysyä mihin asemaan vapaa-ajattelijat itsensä asettavat, kun he nimeävät heitä vastustavan henkilön tai useamman sellaisen antikristukseksi. Jumalaksi vai Ainoan Oikean Totuuden seurakunnaksi. Saat valita.
    Jos unohdetaan uskonto, saadaan joka tapauksessa kaksi vaihtoehtoa: toinen on vastistava taho ja toinen "väärä" taho. Toisin sanoen, kyseessä voi olla vastustaja tai joku joka esiintyy vapaa-ajattelijana mutta ei sitä ole vaan harhauttaa poloisia seuraajia niin uskomaan.
    Kuka mitenkin tuon ymmärtää, on subjektiivinen asia jossain määrin, mutta uskovaisesta taustasta tulevalle se voi olla poiskääntymisen paikka. Sehän tosin sopii sinulle, vai mitä?
    Minusta sinä olet palstan suurimpia idiootteja ja pahimmanluokan trolli. Kysymys lähinnä kuuluu, oletko vapari vai uskovainen? Vaiko peräti antivapari?

    Äänestä

  • kuintänkanson kirjoitti:

    Minusta hän on puolueettomana esiintyvä vaparien puolustaja. Argumentit ovat kuitenkin niin huonoja, että epäilen hänen olevan antivapari.

    Äänestä

  • MinunOletus kirjoitti:

    Minusta hän on puolueettomana esiintyvä vaparien puolustaja. Argumentit ovat kuitenkin niin huonoja, että epäilen hänen olevan antivapari.

    Minusta hän on uskovainen trolli. Koska hän kuitenkin esiintyy ikään kuin olisi vapari, mutta käytöksestä saa vaikutelman, jolla koetetaan karkottaa vapareista kiinnostuneita, hän on selvästi antivapari.

    Äänestä

  • näinsemenee kirjoitti:

    Minusta hän on uskovainen trolli. Koska hän kuitenkin esiintyy ikään kuin olisi vapari, mutta käytöksestä saa vaikutelman, jolla koetetaan karkottaa vapareista kiinnostuneita, hän on selvästi antivapari.

    Joo, tiukkauksen jälkeen jopa kerran löräytti, että on trolli. Siitä huono käytös johtuu. Selkee antivapari.

    Äänestä

  • kuintänkanson kirjoitti:

    Lue aloitus, niin tiedät mistä puhun. Kaikesta päätellen sinulle tekisi hyvää selvittää itse mitä se liite tarkoittaa ja missä yhteydessä sitä käytetään raamatussa. Jos et viitsi, ei kannata jatkaa typerää jauhamistasi ainakaan tässä aloituksessa.
    JOS kantasi on kristinuskon mukainen jumalan vastustaja, saatana tai saatanan poika, voidaan kysyä mihin asemaan vapaa-ajattelijat itsensä asettavat, kun he nimeävät heitä vastustavan henkilön tai useamman sellaisen antikristukseksi. Jumalaksi vai Ainoan Oikean Totuuden seurakunnaksi. Saat valita.
    Jos unohdetaan uskonto, saadaan joka tapauksessa kaksi vaihtoehtoa: toinen on vastistava taho ja toinen "väärä" taho. Toisin sanoen, kyseessä voi olla vastustaja tai joku joka esiintyy vapaa-ajattelijana mutta ei sitä ole vaan harhauttaa poloisia seuraajia niin uskomaan.
    Kuka mitenkin tuon ymmärtää, on subjektiivinen asia jossain määrin, mutta uskovaisesta taustasta tulevalle se voi olla poiskääntymisen paikka. Sehän tosin sopii sinulle, vai mitä?
    Minusta sinä olet palstan suurimpia idiootteja ja pahimmanluokan trolli. Kysymys lähinnä kuuluu, oletko vapari vai uskovainen? Vaiko peräti antivapari?

    Lol. Et sitten osannut selvittää itsellesi mitä tuo etuliite tarkoittaa, vaan alkoi hirmuinen käsien heiluttelu. Sinusta kyllä hupia irtoa noilla älyttömillä teksteilläsi. :D

    Äänestä

MIten kristitty voisi olla vapaa-ajattelija kun pyhä kirjansa raamattu määrittelee mitä pitää ajatella mistäkin?

Joku ihmetteli K &k -lehden mielibidee-palstalla, että miksi evl. kirkon papit puolustavat lakiuskontoa viitaten islamiin, kyllä kristinuskokin on aikamoinen lakiuskonto suurelle osalle kristittyjä. epäilemättä sinullekin.

Äänestä
  • Ei kristinusko ole mikään ajattelujärjedtelmä niinkuin esim. vapaa-ajattelu on. Luin Wikipediasta, mitä vapaa-ajattelu on. Kyllä siinä oli määrittely selkeä. Ei siinä vapautta ole, vaan sisältö on sanottu. En ymmärrä, miksi sitä kutsutaan vapaa-ajatteluksi.

    Äänestä

  • Tarkoitatko tekstilläsi, että olen kristitty?

    Äänestä

  • onpaoutoa kirjoitti:

    Tarkoitatko tekstilläsi, että olen kristitty?

    Tuskin. Aloituksessaan vertaa itseään antikristuksen, joten veikkaisin saatananpalvojaa.

    Äänestä

  • Jiijäätee kirjoitti:

    Tuskin. Aloituksessaan vertaa itseään antikristuksen, joten veikkaisin saatananpalvojaa.

    Oho, uskovainen bongattu.

    Äänestä

  • itsesaatana kirjoitti:

    Oho, uskovainen bongattu.

    Juu. Jiijäätee on uskovainen. Ja antivapari ;)

    Äänestä

  • olenkinihmetellyt kirjoitti:

    Juu. Jiijäätee on uskovainen. Ja antivapari ;)

    Ja miten sait päähäsi tämänkin valheen? Jumalasi kertoi? :D

    Äänestä

  • Jiijäätee kirjoitti:

    Ja miten sait päähäsi tämänkin valheen? Jumalasi kertoi? :D

    Sinä ihan itse sen ilmoitit valehtelullasi ja termistölläsi. Olet antivapari ja uskovainen.

    Äänestä

Antivapari tarkoittaa selkeästi henkilöä, joka vastustaa vaparien toimintaa. Turha siihen nimikkeeseen on mitään antikristusta sotkea.

Äänestä
  • Antivapari tarkoittaa siis henkilöä, joka vastustaa vaparien toimintaa. Se voi kuitenkin tarkoittaa henkilöä, joka on väärä vapari. Itse asiassa se tarkoittaa sellaisia, jotka vastustavat todellista vapaa-ajattelua ja ovat vain olevinaan vapareita. Eli se siis tarkoittaa ihan hyvin myös kaikkia vapareita, jotka katsovat omaavansa oikeuden määritellä mitä ovat vapaa-ajattelijat.
    Sinä olet antivapari ;))

    Äänestä

  • Selkeästi? Millä perusteella?

    Äänestä

Vaparit kuvittelevat täysin perusteettomasti, että heillä on jokin ainoa oikea vapaa-ajattelun muoto ja muut ovat vääriä vapaa-ajattelijoita. Oikeastaan tämä kuvastaa hyvin tätä eksklusiivista toimintaa, joka on niin ilmeistä monien fundamentalististen uskontojen toiminnassa. Se ponnistaa ihmisen suvaitsemattomuudesta ja hallinnantarpeesta, ei uskonnoista. Mikä tietysti on selvää muutenkin, ovathan uskonnot ihmistuotteita.

Äänestä
  • Jos haluaa ajatella vapaasti, on paras pysyä kaukana vapaa-ajattelusta. Se on suljettu dogmaattinen järjestelmä, jonka perusteita ei saa mennä keikuttamaan. Mitä se semmoinen vapaa ajattelu on muuta kuin vapaan ajattelun irvikuvaa?

    Tuo vertaus fundamentalistisiin lahkoihin herättää kysymyksen, että onko taustalla myös taloudellisia pyyteitä.

    Äänestä

  • Vapaa-ajattelijain liiton pieni aktiivijoukko edustaa mustavalkoista ja ahdasmielistä vapaa-ajattelua, josta todellinen, aito ja oikea vapaa-ajattelu on kaukana.

    Äänestä

  • pohdintaa kirjoitti:

    Jos haluaa ajatella vapaasti, on paras pysyä kaukana vapaa-ajattelusta. Se on suljettu dogmaattinen järjestelmä, jonka perusteita ei saa mennä keikuttamaan. Mitä se semmoinen vapaa ajattelu on muuta kuin vapaan ajattelun irvikuvaa?

    Tuo vertaus fundamentalistisiin lahkoihin herättää kysymyksen, että onko taustalla myös taloudellisia pyyteitä.

    Mitkä ovat vapaa-ajattelun dogmit, ja mihin ne perustuvat?

    Äänestä

  • kysymystäältä kirjoitti:

    Uskontoon, koska vapaa-ajattelijat mieltävät itsensä uskonnosta vapaiksi. Suomessa tämä käytännössä tarkoittaa luterilaisuutta, josta vapaa-ajattelijat haluavat tehdä kaikkein suurimman pesäeron. Näin suomalaisen vapaa-ajattelun dogmit ovat kirkon oppi negatiivisella etumerkillä varustettuna.

    Minusta vapaa-ajattelu on ainoastaan puberteettista auktoriteettikapinaa, joka on jäänyt aikuisille ihmisille päälle. Vapaa-ajattelu on siis eräänlaista henkistä kypsymättömyyttä.

    Äänestä

  • vaparidogmit kirjoitti:

    En ymmärtänyt.. Antaisitko pari konkreettista esimerkkiä?
    Kirkon oppiin kuuluu keskeisenä uskontunnustus, mutta en näe vapaa-ajattelijoiden toiminnassa keskeisenä tekijänä mitään hokemaa "Minä en usko...". Eli muutamalla esimerkillä vielä mitä ne dogmit ovat ja miten ne käytännössä näkyy?

    Onhan se hokema niille tärkeä. Lehden nimeenkin on laitettu Uskomaton. Uskomisen negaatio on niille niin pyhä dogmi, että se on jopa lehden nimenä.

    Äänestä

  • vaparidogmit kirjoitti:

    Onhan se hokema niille tärkeä. Lehden nimeenkin on laitettu Uskomaton. Uskomisen negaatio on niille niin pyhä dogmi, että se on jopa lehden nimenä.

    Aika jännä miten ne näkevät asiat. Ilmeisesti nämä palstan antivaparit, eli vapariliiton vaparit, mieltävät antisankarinkin jonkinlaiseksi vastustajaksi. Siis oikeasti, ainakin tämä drhouse on yksi tyhmimmistä antivapareista, joita palstalla majailee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

philosphus.liberalis kirjoitti:

yhtenään. Siksi ajattelin tehdä aloituksen aiheesta, koska minusta näyttää siltä, että vapaa-ajattelijoiden käsitys juontaa lähinnä amerikkalaisista elokuvista tai kristinuskosta, joissa antikristus on saatana tai saatanan poika. Sukupuolijakauma tässä on myös mielestäni tarpeeton, mutta kuvastaa miehisen maailman ajattelutapaa.
Tämä ajattelutapa oman käsitykseni mukaan eroaa siitä, missä tarkoituksessa sanaa "antikristus" on aikoinaan käytetty. 1. Joh. 2:22 ja 1. Joh. 4:3 kuvastavat epäilemättä sen kaikkein oleellisimman asian, eli ne jotka eivät pitäneet Jeesusta messiaana ja/tai opettivat asiaa eteenpäin, olivat antikristuksia. Uuden testamentin mukaan antikristuksia oli tullut useita ja sekin oli silloin merkkinä lopun ajoista.
Näin ollen nimitys antikristus on erottava tekijä oikean ja väärän uskonnon ja/tai uskonnon tiettyjen tulkintojen suhteen, "normaalia" ihmisten harjoittamaa jakoa oikea-ja vääräoppisiin siis.
Nyt kun vapaa-ajattelijat käyttävät nimitystä niistä, jotka kritisoivat heidän toimintaansa, minä koen sen uskonnonomaisena tapana kieltää oma ajattelu ja ajatusten tuominen esiin. Tätä taustaa vasten olen mielläni antivapari ja jos olisin joskus ollut vapari, minua voisi siis kutsua myös luopioksi, kun kritisoisin jotain asioita (muita sopivia nimityksiä voisi olla vääräoppinen ja hereetikko). Näiden nimitysten tarkoitus on kuiten loukata ja eristää ne "väärinajattelijat" "oikeinajattelevista", joten pitäisikö vaparien hiukan harkita näitä nimityksiään? Tekisi mieleni myös kysyä tässä kohden, että kartatteko te niitä, jotka jättävät vapaa-ajattelun, mutta jääköön väliin.
Oikeamminkin pidän itseäni todellisena vapaa-ajattelijana, vaikka se usein ontuukin m u i d e n näkemysten suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu