Venäjältä tulossa Suomeen 3 500 000 maahantulijaa

Suvakit voivat iloita, maahantulijoista ei ole pulaa tänä ja ensivuonna. Venäjältä on tulossa varovaisten arvioiden perusteella 3,5 miljoonaa uutta maahantulijaa pelkästään Suomeen. Iloitkaa suvakit, saatte Suomen sellaiseen jamaan ettei se siitä nouse millään ilveellä.
86294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

Mitä varten Suomella on rajat? Rajat kiinni luvattomilta elintasopakolaisilta nyt heti.

Äänestä

Tulonsiirtoja nauttivilla tämä trendi alkaa kohta tuntua.

Ne ruokajonot, joilla on nyt ruokittu etenkin vanhuksia, tulevat sitten laajemmalti käyttöön. Todennäköisesti saamme revittyä aineelliset resurssit ruokintaan. Nettorahaa ei kyllä tule enää jaettavaksi samaa määrää. Tarkoittaa väistämättä sitä, että tulijat ottavat osan nykyisten työelämän ulkoupuolisten kassasta.

Veroruuvia ei käytännössä pysty käyttämään, kun keskituloisten kuukausimenot on mitoitettu elämiseen. Siis sen porukan, joka ei saa mitään kompensaatiota, vaan maksaa täysimääräiset vuokrat, päivähoitomaksut jne.

Löysää rahaa on käytännössä enää yksittäisillä henkiöillä (ne miljoonien tai kymmenien/satojen sellaisten vuosiansiot).

Jos tulokkaat työllistyvät heti, yhtälö kestää pidemmälle. Vaan miten on todellisuuden laita, jos katsotaan viime vuosikymmenen maahan tulleita ja heidän perheenyhdistämisiään? Yhden hyvätuloisen koko verokertymä kuluu yhden tulijan kuluihin. Ensimmäisen lauseen "jos" on aika hurja "jos".

Maahanmuuttoa kannattavilta olisi hyvä saada pikku hiljaa evidenssiä, missä heidän työllistymis/työllistämismahdollisuudet ovat. "Rassismin" tai muun tekosyyn perään on täysin turha huudella, törmään jatkuvasti maahanmuuttatyöntekijöihin asiakkaana. Maahanmuuton kannattajat eivät vain halua myöntää, että juurisyy on mitoitus. Osaaminen/kysyntä/tarjonta eivät kohtaa "kotimaisenkaan" 300000 henkilön osalta.

Äänestä
  • Nythän Tilastokeskusta oli jo syytetty kun käyttää käsitettä "ulkomaita syntyperää"-olevat tutkimuksessaan.
    Ei SAISI siis ilmeisesti tutkia kuinka kototutuminen ja työllistyminen etenee tai miltä rikostilastostot näyttävät seuraavissa polvissa.

    Asioiden selvittäminenkin on ilmeisesti rasismia.

    Äänestä

  • Onhan sitä samasta syystä jo mulkattu vaikka miten.

    Yks tulee äkkiä mieleeni: oisko ollut v. 2009, kun tilastokeskus teki reaaliaikaisen tilastokyselyn, josta näkyi rikollisten kansalaisuus. mm. raiskauksista alueittain. Siinä näki äkkiä faktaa epäillyt ja tuomitut. Ei kestänyt kauan kun viherpunikit saivat kansalaisuuden tilastoista pois.

    Äänestä

Antaa tulla vaan ihan miten paljon vaan.
Tämä Suomi valtiona on jo pilattu. Ei ihme, että valtion omaisuus myydään ulkomaille.
Myykööt vaan loputkin, niin eipähän jää uudelle tulevaĺle kansalle mitään tänne.
Ei kiinnosta enää.

Äänestä

Sosiaalituesta leikataan seuraavaksi ja se luulisi kismittävän myös näitä jotka haluaa maan täyteen uusia tulokkaita. Itseä se ei haittais.
Nykyisenlaiseen sosiaaliturvaan ei kertakaikkiaan kohta ole varaa. Myös kouluruokailu menee lakkautettavien listalle, ruoat kun ei kelpaa edes tulijoille. Mutta hei, tätähän haluttiin

Äänestä

Parin yliopiston lakkauttaminen Aalto ja Jyväskylän hinnalla ruokittaisiin vaikkapa 100 000 irakilaista sotilasta vuodeksi.

Äänestä
  • Ajattele, miten paljon rahaa säästettäisiin, jos oppivelvollisuusikä muutettaisiin vaikka 10 vuoteen?
    Lapsille olisi opetusta vain luokilla 1-4, jolloin he ehtivät oppia perusasiat lukemisesta ja laskemisesta sekä alkeet englannin kielestä. Sen jälkeen ei enää opeteta ilmaiseksi. Vain hyvätuloisilla olisi sen jälkeen varaa ostaa lapsilleen koulutusta.
    Rahaa jää paljon säästöön ja tuleehan meille jo valmiita moniosaajia muslimimaista, joten miksi meidän pitäisi opiskella.

    Äänestä

Turhaan nk. suvakit (suurin osa suomalaisista) ovat marisseet, kaikkihan näyttää menevät juuri heidän toiveidensa mukaisesti. Pari rajat kiinni-tyyppiä, on vain ollut ryppy heidän rakkaudessaan.

Äänestä

VIRHE ! "suvakit (suurin osa suomalaisista)"
Tutkimuksen mukaa ENEMMISTÖ kannattaa matuinvaasien pienentämistä. Jopa enemmistö Niinistöistä.

Äänestä
  • Hyvä aloite, mutta intuitioni mukaan liian hidas tie. Ennen kuin tuo on eduskunnan käsittelyssä, me ollaan jouduttu lähtee jo pakoon tai sotaan.

    Jos Venäjän ja/tai Ruotsin matu-uhka toteutuu, nyt pitäisi olla jo valmista. Olette varmaan lukeneet, millainen matutulva on jo Kreikassa ja Turkissa kohteenaan Eurooppa.

    Äänestä

Venäjällä on nyt vuosien taantuma alhaisen öljyn hinnan vuoksi. Siirtotyöläiset irtisanotaan ensimmäisinä. Koska he ovat muslimimaista, jossa työttömyys on korkea ja elintaso alhainen, on melko todennäköistä, että kulku suuntautuu Skandinaviaan eli ensimmäisenä Suomeen. Puola on jo ottanut miljoona ukrainalaista, muslimeja ei huoli. Muitten Itä-Euroopan maitten asenne on samanlainen.

Pahalta näyttää Suomen asema, tosi pahalta.

Äänestä
  • No nyt suomalaiset saavat näyttää oman auttamisen halunsa. Katsotaan kuinka kauan se on kivaa.

    Äänestä

  • rahat_loppuu kirjoitti:

    No nyt suomalaiset saavat näyttää oman auttamisen halunsa. Katsotaan kuinka kauan se on kivaa.

    Näin se tulee menemään.

    Äänestä

  • Muistakaa myös nämä hiivatin pitkälliset EU-pakotteet.

    Osalla Euroopan maita ei liikuta koko asia pätkääkään, koska eivät käy Venäjän kanssa kauppaa tai se on niin mitätöntä. Varmaan tulevat puoltamaan pakotteita hamaan hautaan asti.

    Venäjä on niin kovapäinen, että tilanne ei näillä pakotteilla muutu alkuperäiseksi.

    Äänestä

  • eipä noita töitä ole suomessakaan....matuja hyysäämällä ollaan keppikerjäläisiä.. mihin ite lähtis elintaso turistiksi.

    Äänestä

  • näin.se.menee.varmaan kirjoitti:

    Muistakaa myös nämä hiivatin pitkälliset EU-pakotteet.

    Osalla Euroopan maita ei liikuta koko asia pätkääkään, koska eivät käy Venäjän kanssa kauppaa tai se on niin mitätöntä. Varmaan tulevat puoltamaan pakotteita hamaan hautaan asti.

    Venäjä on niin kovapäinen, että tilanne ei näillä pakotteilla muutu alkuperäiseksi.

    Täällä on kirjoitettu paljonkin noista Venäjä-pakotteista. Nuoremmat ikäluokat (?) näyttävät olevan sitä mieltä, että pakotteista on pidettävä kiinni hamaan hautaan saakka, muuten Äiti-Venäjä tulee ja nappaa kaikki rajanaapurit helmaansa. Me jotka muistamme kylmän sodan ajat, saatamme olla eri mieltä. Venäjä nääs ei tule taipumaan pakotteiden edessä, kyllähän se niin on että meidän on otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava neuvotella jotta tästä umpikujasta päästään. Kaipa niitä neuvotteluja käydään koko ajan, mutta Venäjällä on meidän suhteemme valtit käsissään, me ollaan heikoilla tässä isojen poikien leikissä. Silti en jaksa uskoa, että Venäjä tieten tahtoen haluaisi tuhota Suomen.

    Äänestä

Onkohan ne lukutaidottomia partalapsia. Suivakit marssimaan kerrankin oikean asian vuoksi ja se on-mistä rahat? Auteaan pois, mutta keskustellan sitten, vain rahasta, rahasta koska ihan kaikki toiminta vaatii sitä. Ja sitten Ukrainalaisia naisia tänne.

Äänestä

Suomessa on jo 300.000 työtöntä ja 200.000 kursseilla. Työttömyyskorvauksia ollaan alentamassa, samoin sairauskulukorvauksia. Lomia lyhennetään, sairaslomilta korvaukset pudotetaan, pyhäpäiviä muutetaan palkattomiksi, koulutuksesta vähennetään kymmenen tuhatta ihmistä tänä vuonna ja ensi vuonna valtion koulutustuet putoaa taas yli 10% jonka johdosta leikataan lisää. Opiskelijat istuvat jo nyt puolet ajasta kotona kun kursseja ei ole koululla. Eläkeikiä nostetaan, veroja lisätään palkansaajille samaan aikaan kun yritysten veroja lasketaan, johtajien ökypalkkoja bonuksineen, optioineen, luontaisetuineen nostetaan. Johtajille taataan valtionyrityksistä miljoonaeläkkeet jotka tosiasiassa maksetaan tavallisten palkansaajien keräämistä varoista. Kataiset ja muut juoksevat piiloon vastuitaan järjestelemällä itselleen hulppeat EU-virat kuten kommunistit aikoinaan Moskovassa. Kansa seisoo osin ruokajonoissa ja herrat nauttivat olostaan veroparatiiseissa kierrätettyjen miljoonatulojensa turvin.
Täällä suvakit pitävät kovaa ääntä itsestään mutta eiköhän ala ääni muuttua kellossa kun valtion rahaa ei riitä enää tukemaan esim. ns. kulttuuripiirejä loputtomasti.
Tavallisen työssäkäyvän veronmaksajan selkä on katkeamassa mutta suvakit intoilevat saadakseen samaan aikaan satojatuhansia uusia maahanmuuttajia lisää veronmaksajien elätettäväksi. Samalla nuo tahot velkaannuttavat korviaan myöden meidän lapsemme ja lastenlapsemme maailmanparannuspuuhastelussaan.
Suomen rajat kiinni kaikilta paperittomilta elintasopakolaisilta. Ei huomenna vaan tänään.

Äänestä

Liisa Jaakonsaaren sanoin, "emme voi estää pakolaisvyöryjä tulevaisuudessakaan, kaikki on vastaanotettava". Tällä politiikalla SDP:n kannatus on noussut maan suurimmaksi puolueeksi.

Äänestä
  • Jaakonsaari nyt lahjoittaisi Suomen kenelle vain jos se hänestä olisi kiinni. Isänmaallisuutta ei juuri löydy mutta maailmanparantajaa haluaa esittää.
    Elintasopakolaisethan eivät ole loppumassa mihinkään. Afrikasta ja Lähi-Idästä on tulossa Eurooppaan 300.000.000 miljoonaa ihmistä, Venäjältä kymmeniä miljoonia pelkästään Suomeen jos sen talous romahtaa öljyn hinnan laskiessa.

    Äänestä

  • Nämä vanhat akat Merkel, Halonen, Jaakonsaari ja kumppanit ovat vaaraksi, muistisairaat iäkkäät höppänät.

    Äänestä

  • auttakaameitä kirjoitti:

    Nämä vanhat akat Merkel, Halonen, Jaakonsaari ja kumppanit ovat vaaraksi, muistisairaat iäkkäät höppänät.

    Lisään listaan Mäkisen ja Suomen ev.lut. kansankirkon.

    Äänestä

  • Juuri nämä, vanhat seniilit akat ja kirkko pappeineen. Ne pitäisi räjäyttää suomesta helvettiin ja äkkiä.

    Äänestä

  • Liisan aivopierut voi jättää muiden haisteltaviksi.

    Mikään laki ei voi mennä Suomen lakien yläpuolelle. Kaikki on kiinni hallituksemme toimista. Kait näette, miten muut maat toimivat.

    Jos pitää valita kumpi on tärkeämpi meidän yhteiskuntarauha vai matujen hyysäys, on helppo valita.
    Liisalle ehkä kakkonen, tarpeeksi monelle meistä ykkönen.

    Ymmärsin pressan puheesta eduskunnalle sellaisen vihjeen, että päätöksenne ovat kauaskantoiset. Luulisi niiden tajuavan sen.

    Äänestä

  • auttakaameitä kirjoitti:

    Nämä vanhat akat Merkel, Halonen, Jaakonsaari ja kumppanit ovat vaaraksi, muistisairaat iäkkäät höppänät.

    kyseiset akat pistettävä turvasäilöön ja suvakki hörhöt mukaan ja nykyinen haista paska hallitus myös lukkojen taakse.

    Äänestä

  • kirkko.ja.vanhat.akat kirjoitti:

    Juuri nämä, vanhat seniilit akat ja kirkko pappeineen. Ne pitäisi räjäyttää suomesta helvettiin ja äkkiä.

    pistetään kaikki suvakit matulaan 500 ählämin joukkoon.. eiköhän kohta oo turvat tukossa.

    Äänestä

  • Suomalaisilta voidaan sosiaalituet katkaista sitä mukaa, kun niitä annetaan elintasomaahantunkeutujille. Eiköhän eduskunta sorvaa lakiesityksen, että suomeen tulee kansalaispalkka elintasomaahantunkeutujille, mutta se ei koske suomalaisia, koska ei valtiolla ole rahaa elättää suomalaisia, koska täytyy elättää elintsomaahantunkeutujat. Suomalaisten asema on rahoittaa elintasomaahantunkeutujien hyvinvointi.
    Venäjältähän suomeen pyrkii turvapaikan hakijaksi jo vuosia venäjällä asustaneet eri kansallisuudet, joiden omassa maassa on täysin turvallista asua.

    Äänestä

Onneksi Suomessa on pakkoruotsi. Kaikki laittomat maahanmuuttajat puhuvat ruotsia joten meillä on ... ei, perk*le eihän meillä kukaan saa opiskella noita kieliä joista olisi oikeasti jotain hyötyäkin kuten venäjää, arabiaa, ranskaa jne. Mitäs hyötyä meille tuosta pakkoruotsista taas onkaan? Ai niin, Lipposet ja muut maksetut saa taas rahansa ruotsinkielisten veronkiertosäätiöiden kassoista.

Äänestä

Mihin Suomen kansalainen voi tulevaisuudessa lähteä pakolaiseksi, sillä tuo pakolaisvyöry on väistämätön. Meidän uskonto, kultuuri ja elintavat tuhoutuu siinä rytäkässä ja minä en ainakaan voi asua sellaisessa maassa. Voiko Suomalainen lähteä ilman passia johonkin maahan yhtä helposti pakoon, kuin esim. Irakilaiset?

Äänestä
  • Jos kasvattaisi parran ja menisi vaikka SPR:n toimipisteeseen mukana lappu jossa lukee "turvapaikka". Sitten ei tarvitsekaan tehdä mitään, asunto löytyy, ruoka tuodaan valmiina eteen, spr:n täti ottaa suihin ja muutenkin elämä on helppoa.

    Äänestä

  • Harvinaisen hyvä idea, kiitos siitä! Suihkurusketusta iholle ja tarvittaessa hiusten värjäys. Sitten vaan näyttelemään ettei ymmärrä mitään ja voisi olla vaikka mykkä.
    Naisilla vielä helpompaa, kun vetää vaan päälleen kaavun.

    Äänestä

  • Mutta mitäpä jos kävisitte allekirjoittamassa kansalaisaloite.fi sivustolla rajat kiinni adressin? Suosittelen, ei ole vaikeaa ja on edes jotain yritetty laillisesti rajojen tukkimiseksi hanttapuli porukoilta.

    Äänestä

  • Muslimivapaita maita on etsittävä. Tai sitten on muodostettava Suomeen muslimivapaita alueita, joissa olo olisi suht koht turvallista. Joka kylässähän on hyvin aseistettu hirviporukka, olisiko tämä ratkaisu?

    Äänestä

  • hirviporukastaapu kirjoitti:

    Muslimivapaita maita on etsittävä. Tai sitten on muodostettava Suomeen muslimivapaita alueita, joissa olo olisi suht koht turvallista. Joka kylässähän on hyvin aseistettu hirviporukka, olisiko tämä ratkaisu?

    Ja missä mahtaa olla tarkka-ampujat? Mitään ei tapahdu.

    Äänestä

  • kauanko.odotettava kirjoitti:

    Ja missä mahtaa olla tarkka-ampujat? Mitään ei tapahdu.

    tulukee hirvi miehet passiin venäjältä tulee shakaalilaumoja.

    Äänestä

  • Totuuskomissio kirjoitti:

    Mutta mitäpä jos kävisitte allekirjoittamassa kansalaisaloite.fi sivustolla rajat kiinni adressin? Suosittelen, ei ole vaikeaa ja on edes jotain yritetty laillisesti rajojen tukkimiseksi hanttapuli porukoilta.

    Huonosti etenevät nuo kansalaisaloitteet.......

    Äänestä

Miksi ihmeessä ei näiden maahantulijoiden etuuksia leikata,ovatko he jonkin taivaallisen rahan etuoikeutettuja nauttijoita? Se on asia niin,että jos kulkukoiria ei ruokita niin ne jatkavat matkaa,eivät jää taloksi. Kyllä se on täysi taulapää,joka näitä vapaaehtoisesti alkaa ruokkimaan. Älkäämme olko naiveja ja hyväuskoisia,meitä käytetään härskisti hyväksi. Mikä vielä kaikkein irvokkainta,meidän omat edustajat ja päättäjät tukevat tätä hulluutta. Onko isiemme työ ja uhraukset nakattu romukoppaan ja onko meillä suomalaisilla enää mitään arvoa ihmisenä?

Äänestä
  • sipilä mamuttaa , kun matu maahan tallustaa miljardit kekun ja kokkareiden laariin kilahtaa.

    Äänestä

Kaikki on sipilän vika, hän kostaa oman onnettomuutensa suomen kansalle. Ja rönkä säestää.

Äänestä
  • Kun näin ekan kerran Pipilän naamataulun, tuli mieleen vajakkiälyinen ihminen. Katse sellainen tyhmä, sammunut, märehtivä. En voisi kuuna päivänä kuvitella äänestäväni moista tyyppiä. Nyt kun miehen kommentit on nähty, voi todeta että jestas mikä naiivi yksinkertainen taulapää. Miten tuo on voinut muka perustaa ja johtaa firmaa?

    Äänestä

  • Samaa mieltä!

    Äänestä

EI kyllä koko planeetan väestö on tullut riistämään JUURI SINUA. Käperry sikiöasentoon, ime peukkua. Sinulla ei ole enää mitään toivoa, olet kadotuksen oma !

Äänestä

Toivottavasti ne 3,5 miljoonaa ovat niin kovapäisiä että ajavat somalit helvettiin suomesta.

Äänestä
  • ajavat meidät kodeistamme , asettuvat isänniksi, meidät tapetaan jos ei ehditä pakoon.

    Äänestä

Veronmaksajat eivät kestä enää yhtään maahanmuuttoa. Köyhät, sosiaalituesta riippuvaiset suomalaiset eivät kestä lisäleikkausta tuloihinsa. Leipäjonot eivät kestä venytystä. Kukaan järkevä suomalainen ei halua Suomeen enää yhtään matua. Nope, zero!

Äänestä
  • Veronmaksajat maksavat myös noiden suvakkien menot. Naksima, Bidee, Haloska ja muut hassiksella päänsä pilanneet saavat elantonsa myös verovaroista. Nuo jotka eivät ole ikinä oikeita töitä tehneet eivät ymmärrä verovaroista ja varsinkaan niiden hankkimisesta yhtään mitään. Nuo taivastelijat kuvittelevat varojen tulevan taivaasta eikä pienen ihmisen selkänahasta. "Miksi ette syö leivoksia jos leipä on loppu" kysyi aikoinaan samalla tavalla tosielämästä irtaantunut kuningatar.

    Äänestä

  • Niin,se on totta.Miksi elätämme näitä tyhjänpäiväisiä ihmisiä,joista on vain vahinkoa yhteiskunnalle. Ei tuollaisten ruokkoukkojen-ja akkojen pitäisi leikkiä maailmanparantajaa,varsinkaan yhteiskunnan rahoilla. Palkat ja eläkkeet pois tuollaisilta ja kilometritehtaalle.

    Äänestä

  • metsolanmuori kirjoitti:

    Niin,se on totta.Miksi elätämme näitä tyhjänpäiväisiä ihmisiä,joista on vain vahinkoa yhteiskunnalle. Ei tuollaisten ruokkoukkojen-ja akkojen pitäisi leikkiä maailmanparantajaa,varsinkaan yhteiskunnan rahoilla. Palkat ja eläkkeet pois tuollaisilta ja kilometritehtaalle.

    Juuri noin. Ansaitsisivat edes oman toimeentulonsa rehellisellä työllä eikä imisi sitäkin veronmaksajien pussista.

    Äänestä

  • kiva_leikkiä_suvakkia kirjoitti:

    Juuri noin. Ansaitsisivat edes oman toimeentulonsa rehellisellä työllä eikä imisi sitäkin veronmaksajien pussista.

    nää akat imee matujen mulukkuu, meidän rahoilla.. me elätetään pohjasakka rotat

    Äänestä

  • rajat_kiinni_tänään kirjoitti:

    Veronmaksajat maksavat myös noiden suvakkien menot. Naksima, Bidee, Haloska ja muut hassiksella päänsä pilanneet saavat elantonsa myös verovaroista. Nuo jotka eivät ole ikinä oikeita töitä tehneet eivät ymmärrä verovaroista ja varsinkaan niiden hankkimisesta yhtään mitään. Nuo taivastelijat kuvittelevat varojen tulevan taivaasta eikä pienen ihmisen selkänahasta. "Miksi ette syö leivoksia jos leipä on loppu" kysyi aikoinaan samalla tavalla tosielämästä irtaantunut kuningatar.

    kyllä olis käyttöö kiljotiinille...

    Äänestä

  • Olipa hyvä kirjoitus egyptistä tulleella. Selkeät asialliset kannanotot ihmiseltä joka tuntee asian hyvinkin läheisesti. Voi sanoa, että on "Hyvä jätkä kaikin puolin".

    Äänestä

Suvakit juhlivat kun Venäjä päästää elintasopakolaisensa Suomen rajalle. Jokainen suvakki saa kotiinsa 10 maahantulijaa.

Äänestä

Onkos mitä kuulunut siitä kokoomuksen ja orpon maahanmuuttajien etuisuuksien kiristyslistasta. Maahanmuuttomies aamulla telkkarissa selitti, että lakien mukaan mennään, kaikki asylymit otetaan ja tutkitaan, Arveli jotain nopeutusta voitaisiin tietysti tehdä, mutta mitään ei tehdä kuitenkaan, koska lait puuttuu.,
Virolainen kertoi telkkarissa, että he ovat oikein etsineet perheitä majoitettaviksi, mutta kukaan ei halua sinne tulla. Meiltä voisi muutaman kyllä lähettää näitä tekohädänalaisia, jotka käyttää vain tätä anteliasta sosiaalijärjestelmää hyödykseen.

Äänestä

Mihinkä majoitamme Venäjältä tulevat miljoonat ihmiset. Saako jokainen suvakki kotiinsa 10 mahantulijaa vai miten homma ratkaistaan?

Äänestä
  • No eihän se niin mene. Ne pakottaa meidät kaikki ottamaan koteihimme niin monta matua kuin suinkin mahtuu. Hyvä jos itselle jää joku nurkka johonka voi paiskata maate illan tullen, väsyneenä päivän töistä, ruuanlaitosta, pyykinpesusta, siivouksesta. Nääs jos ihmiset tulevat islaminuskoisista maista, tällainen palveleminen kaffereiden (=vääräuskoisten) puolelta on heille normaalia.

    Äänestä

Venäjää,silloista Neuvostoliittoa ei toista kertaa nöyryytetä.Putin pystyy
valtaamaan Suomen ampumatta laukaustakaan.Myös Ruotsi,Norja,Tanska
samalla mallilla.Putin on ihminen jonka kanssa olisi ollut syytä olla hyvissä
väleissä,nyt eu on tehnyt sen mahdottomaksi.Kukapa ei haluaisi jäädä
historian kirjoihin ihmisenä joka pystyi tuhoamaan monta maata pelkällä
puheen voimalla.Nämä tapahtumat ovat ennustettu tapahtuviksi ja itse
alan olla samalla kannalla joten tämä kevät näyttää suunnan.

Äänestä
  • Niinpä. Mutta kun ei järki pelaa enää missään.

    Äänestä

Syksyllä olisin itsekin ollut kiukkuinen kunnes silmäni aukesivat ja tajuntani laajeni valtamedian avulla. Olen siirtynyt rajat auki kannattavien joukkoon. Kesällä on tulossa sellainen murska voitto meille ettei riemulla ole kattoa. Kadut tulvivat kulttuuria ja elämä on todella jännää. :) En malta odottaa, että pääsee rupattelemaan vaikka minkä maalaisten kanssa anteeksi uusien suomalaisten kanssa.

Äänestä
  • Osaat sitten useampiakin kieliä rupatellaksesi? Se on hyvä koska kaltaisiasi tullaan tarvitsemaan, ja rahaseinä maksaa :) Maksaa hyvin. Voisin tulla kimppaan, perustetaan uusia vokkeja ja rahastetaan yhdessä, sitten voidaan lähteä niillä rahoilla muualle päin maailmaa viettämään ihanaa elämää. JESS!!!

    Äänestä

  • Hienoa tulee olemaan. Kehenkään ei tarvihe töitä tehä ku kaik maksetaan valtion pussista. Ollaan vaan ja nautitaan sipilän talon terassilla. Ruoka tuodaan eteen ja spr:n tytöt passaa, suattaapi jopa antaa niin ei tarvihe kylille juosta raiskoomaan.

    Äänestä

Juuri näin. Medvedev totesi ettei matujen rajanylitystä Venäjältä Suomeen voi estää. Myös meidän ministerimme ja muut virkamiehemme ovat onnettomia surkimuksia verrattuna Neukkuajan Kekkoseen ja ministereihinsä -tuon ajan MIEHET osasivat neuvotella ja saivat ok-komprimisseja aikaan. Nyt Pipilät, läski-Soinit ja Orpo-pirut eivät saa aikaan mitään, turhaa sanahelinää.

Kunhan lumet sulaa ja lämpiää, tulee itärajan takaa todellakin jopa miljoonia musulmaanimatuja ja myös aitovenäläisiä täysihoitoon tänne. Luulisi, että sitten kaikkein kovaäänisimmätkin suvakit olisivat tyytyväisiä, ja myös tyytyväisiä siihen että itseltä korotetaan veroja tappiin että saadaan kustannettua vok-täysihoito ja sen jälkeiset asunnot. Tuolloin kenenkään ei tarvitse enää lähteä lomareisulle arabimaihin, sellainen on Suomi pian.

Halla-aho ja muut tervepäiset kauaskantoisesti näkevät varoittivat kaikesta tästä, mutta eihän sitä saa maamme ja kansamme parasta ajatella. Nyt on sitten myöhäistä kun kuset ovat housussa.

Äänestä
  • Suomeen on tosiaan tulossa Euroopan suurimmat vastaanottokeskukset joihin majoitetaan miljoonia ihmisiä. Suomessa vain eletään ruususen unta. Henkilömiinoista luovuttiin, että sotilailla on mahdollisuus esteittä tänne tulla jos käsky käy. Nyt sitten avataan raja jokaiselle joka osaa sanoa "turvapaikka". Milloinhan joku suomalainen on saanut katon päänsä päälle ja ilmaiset ruuat yhdellä sanalla? Ei milloinkaan, ulos pakkaseen on saanut jäätyä mutta annas olla kun ulkomaalainen elintasopakolainen tulee ilmaista ylöspitoa hakemaan niin kaikki järjestyy yhdellä ilmoituksella.

    Äänestä

  • saatanan_suvakit kirjoitti:

    Suomeen on tosiaan tulossa Euroopan suurimmat vastaanottokeskukset joihin majoitetaan miljoonia ihmisiä. Suomessa vain eletään ruususen unta. Henkilömiinoista luovuttiin, että sotilailla on mahdollisuus esteittä tänne tulla jos käsky käy. Nyt sitten avataan raja jokaiselle joka osaa sanoa "turvapaikka". Milloinhan joku suomalainen on saanut katon päänsä päälle ja ilmaiset ruuat yhdellä sanalla? Ei milloinkaan, ulos pakkaseen on saanut jäätyä mutta annas olla kun ulkomaalainen elintasopakolainen tulee ilmaista ylöspitoa hakemaan niin kaikki järjestyy yhdellä ilmoituksella.

    Suvakit vastuuseen.

    Äänestä

Vain taivas on rajana!

Äänestä

Heh, no tännehän mahtuu. Polttopuuta riittää.

Äänestä

Ehkä kannattaa ainakin ajoissa miettiä vaihtoehtoja, pystyykö tarvittaessa muuttaa maisemaa turvallisempaan paikkaan Suomessa tai muualla maailmassa.

Hallituksen eikä EU:n politiikan pelinappulaksi kannattane jäädä, jos mahdollista. Kaikki paperit valmiiksi kuntoon. Ja ajoissa porukat kokoon ja pakoon.

Äänestä

Muistakaa, että Kokoomuksen sisarpuole on Venäjällä vallassa.

Äänestä

Miljardeja, useita satoja, tuhansia miljardeja. Koko Universumi tahtoo miehittää sun olohuoneesi. Olet täysin toivottomassa tilanteessa, sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä. Sinulta viedään ihan kaikki, eikä riitä. Sulle ei jää yhtään mitään. Muijaski lähtee kävelemään ja kaikki nauraa sulle. Et voi mitään sulle on jaettu luuserin osa. Pillitä vähän, se helpottaa !

Äänestä
  • Ai olet päässyt iltalomalle, hienoa. Eikös suljetulla ole melko tiukassa nuo vapaaillat?

    Äänestä

  • hei_vaan_pösilö kirjoitti:

    Ai olet päässyt iltalomalle, hienoa. Eikös suljetulla ole melko tiukassa nuo vapaaillat?

    3 500 000 maahantulijaa, sut syödään elävältä ! Etkö osaa lukea ?

    Äänestä

Kepu pettää aina. Petetyt suomalaiset voi tosin hyvin käyttää lannoitteena kepulaisten pelloilla. Näin vapautuu myös asuntoja bättre mörk folk;ille.

Aseitahan kerätään jo kiireesti pois kantiksilta että Ruanda-tyylin machetepuhdistus sujuisi sutjakasti. Blondit tytöt tietysti saavat muutaman vuoden aikalisän kunnes ovat loppuunkäytettyjä.

Äänestä

Kun tulijat majoitetaan rajan pintaan telttoihin, jotka he itse lämmittävät tekemillään puilla ja keittävät puuronsa kaminoitten päällä, niin jo lähtee kännyköistä sanomaa, että älkää tulko Suomeen. Ei tarvita pääministerien neuvotteluja.

Äänestä
  • Suvakit rientävät apuun. Tulijoille järjestyy katto pään päälle kunhan potkitaan suomalaiset köyhät pois kodeistaan.

    Äänestä

Oikein toivosinkin että tulis nuo kaikki. Vittu menis kyllä maalta palikat sekasin ja menis kyllä suvakillakin sormi suuhun että oho. Oi siinä kun nämä hulikaanit pääsisi kirjaimellisesti valottamaan koko suomen ja kiitos suurille päätäjillemme mitkä ei uskalla laittaa rajoja kiinni eu torujen pelossa. Muut kyllä rakentaa aitaa ja muuta mutta ei suomi mikä noudattaa kirjaimellisesti eu.n antamia ohjeita. Mikä itse halinto tämä on kun euroopasta sanellaan kaikki ohjeet ja toiminta tavat. Mutta odotakaahan niin paskaan on polkastu ja syvälle. Eihän tuota pakolaisia varten taas tarvita lainaa 600000000 milliä eikä tuossakaan ole kaikki. Mitäs se tietää LISÄÄ VEROJA JA VEROJA.

Äänestä

Joo ensin tulee muka pakolaisia sitten loput niin saahaan kaput.Sota suunnitelmia.

Äänestä

Tervetuloa!
Suvakeilla on toinen sormi perseessä ja toinen pillussa...

Äänestä

Kuinka paljon piikkilanka-aita maksaisi koko Suomen itärajalle?
Olisiko se halvempaa rakentaa kuin pitää jatkossa kallista rajavalvontaa?

Äänestä
  • Suomen päättäjät päättivät poistaa Suomelta henkilömiinat ettei Suomeen hyökkäävät sotilaat vaan satuttaisi itseään. Kuinkas luulet, että piikkilankaa voisi laittaa siviilejä varten. Ei tietenkään sitä saa laittaa. Suomalaiset poliitikot on niin nössöjä kusi sukassa liikkuvia pelkureita, että nuo järjestävät maahanmuutosta mainoskampanjan myös itärajan taakse. Riittääkö enää Sipilän talon kuvat vai pitääkö olla jotain oikein luksusta jotta maahanmuutto olisi taattu? Täällä sitten suomalaiset vanhukset ja muut huono-osaiset tapettaisiin nälkään jotta poliitikkojen haalimat maahantulijat saisivat elää täydellä ylöspidolla hienoa elämää. Venäjältä tulijoita kyllä riittää, riittääkö meillä rahkeet? Mites jos lainahanat sulkeutuvat ja verovaroilla elätettävät suvakitkin joutuisivat elättämään itse itsensä? Vieläkö olisi kivaa?

    Äänestä

Missä suvakki siellä ongelma.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maahantulija_joka_taloon kirjoitti:

Suvakit voivat iloita, maahantulijoista ei ole pulaa tänä ja ensivuonna. Venäjältä on tulossa varovaisten arvioiden perusteella 3,5 miljoonaa uutta maahantulijaa pelkästään Suomeen. Iloitkaa suvakit, saatte Suomen sellaiseen jamaan ettei se siitä nouse millään ilveellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu